maanantaina, lokakuuta 15, 2007

Epämukavuusalue ahdistaa

Vaihdoin työpaikkaa pari kuukautta sitten. Koska alakin vaihtui toiseen oltuani monta vuotta telealalla, joudun oppimaan paljon uutta.

Mutta ennen kaikkea olen menettänyt sen varmuuden ja mukavuuden jonka asiantuntijuus ihmiselle antaa. Epämukavuusalueelle joutuminen ahdistaa minua. Erityisen ahdistavaa oli joutuminen ensi kertaa asiakkaan eteen.

Herännäisyyden perustaja Paavo Ruotsalainen vaati meitä hyväksymään sen että elämme ahdistuksessa. Olemme Murhehuoneen asukkaita. Mutta murhehuoneessa asuminen veisi meiltä järjen ellemme ajoittain saisi kokea Armonvilausta. (Katso körttisanakirja).



Itsetyytyväisyys, jonka jatkuva mukavuusalueella eläminen antaa, tekee ihmisestä kehityskyvyttömän paskan. Kun koko organisaatio, yritys tai kansa elää pitkään hyvinvoinnissa, yhteisö rapautuu itsetyytyväisyyden alla. Esimerkiksi telealalla itsetyytyväisyys sekä nöyryyden ja ahdistuksen puute on yhdessä heikkenevien markkinoiden kanssa johtanut suoranaiseen moraaliseen mädännäisyyteen.

Entinen työtoverini kertoi lapsistaan joista toinen on koko ajan tyytyväinen itseensä, vaikka on saamaton. Se että poika on lisäksi lahjakas vain pahentaa hänen itsetyytyväisyyttään. Toinen lapsista, vaikkakin on työkaverin mukaan hyvä oppilas ja kaunis nuori tyttö, on jatkuvasti tyytymätön itseensä. Työkaveri ihmetteli miten hän saisi poikaansa sitä ahdistusta, jota hänellä itsellään oli tylyn ja itsetuntoa nujertavan kotikasvatuksen takia liiankin kanssa.

Ei kommentteja: