Eläköön ydinperhe !

Parasta (hyvässä) ydinperheessä on se, että isä on läsnä lapsilleen ja lastensa äidille.

Isän merkitys on erityisen suuri tyttären sosiaalistumisen kannalta: Isättä kasvaneitten tyttöjen riski tulla ennen aikojaan raskaaksi on moninkertainen ydinperheessä eläviin tyttöihin verrattuna. Isän poissaolon on havaittu kasvattavan tyttären stressiä - kuukautiset mm. aikaistuvat noin vuodella. Myös tyttären omanarvontunto kärsii oleellisesti isättä kasvamisesta.

Isättä kasvava lapsi joutuu todennäköisemmin perheväkivallan ja seksuaalisen häirinnän kohteeksi kuin ydinperheessä kasvava lapsi - nimenomaan äidin uusien miesystävien taholta. Tämä taulukko kertoo yhteenvedonomaisesti isättömyyden aiheuttamista ongelmista.

Oleellisin etu isän läsnäolosta on kuitenkin se, että hyvä isä/aviomies rohkaisee vaimoaan vauvan hoidossa. Isän läsnäolo parantaa äidin mielialaa, mikä vaikuttaa äidin kykyyn sitoutua lastenhoitoon.

Luulisikin, että nimenomaan naisjärjestöt haluaisivat suojella ydinperhettä. Sen sijaan - katso Takkirauta-blogin artikkeli ydinperheestä - feministit näkevät ydinperheen jonkinlaisena pahan alkuna ja juurena:

Yksi feministien perimmäisiä vihan kohteita on perhe. Feministien tavoite kautta aikojen on ollut naisten vapauttaminen - rikkomalla perheet ja tuhoamalla yhteiskunnan perusyksikön käsite. Voidaan tosin kysyä, että mistä vapautetaan, ja mihin - täydelliseen vastuuttomuuteen ja huithapeliuteenko? feministien viha perhettä kohtaan juontaa juurensa jo Friedrich Engelsiin, jonka mielestä naisen työ perheessä - lasten synnyttäminen, kasvattaminen ja sen hoito - oli palkatonta työn uusintamista. Feminismillä ja kommunismilla on siis yhteiset, dialektiset, juuret.

Takkirauta-blogi kirjoittaa edelleen:

Yksinhuoltajuuden ongelma on useinkin kurinpito: mitä useampia lapsia huoltajalla on, sitä vähemmän hän kykenee allokoimaan näille resursseja, ja puberteetissa kurinpito tulee usein ongelmaksi lasten haastaessa äidin auktoriteetin. Termi son-of-a-bitch on usein seurausta juuri kyvyttömyydestä kurinpitoon tai vastuunottoon. Yksinhuoltajien lapsilla on normaalia suurempi taipumus syrjäytyä tai tulla rikollisiksi.

Yhteiskunnan huipulla, siellä missä raha ja valta haisevat - perheet ovat hyvin tiiviitä, perhesiteet tiukkoja ja läheisiä, avioerot harvinaisia ja lapsista huolehditaan pitkälle ja heidät koulutetaan pitkälle. Sen sijaan yhteiskunnan pohjakerroksissa avioerot ovat sääntö, lapset useinkaan eivät tunne isäänsä, yksinhuoltajuus on normi, lasten heitteillejättö yleistä ja väkivalta, niin henkinen kuin fyysinenkin, tavallista.

Tasa-arvo ja seksuaalinen vapautuminen ovat vapauttaneet nimenomaan keskiluokkaisen/koulutetun naisen. Alempien sosiaaliluokkien naisista seksuaalinen vapautuminen on tehnyt lähinnä hyväksikäytettyjä: esim. Etelä-Amerikassa, jota usein ylistetään elämänilon tyyssijaksi Rion karnevaaleineen, köyhät naiset hoitavat lapset yksin, koska miehet eivät ota vastuuta lapsistaan ja naisistaan.

Etelä-Amerikan seksuaalinen "vapaus" on kuitenkin jo saavuttanut lakipisteensä. Yhä useampi nainen liittyy patriarkaalisiin - ydinperheen pyhyyttä painottaviin - fundamentalistisiin lahkoihin. Miehet liittyvät naisten perässä.

Sama ilmiö tapahtui aikoinaan, kun kristinusko levisi Roomassa 200-300-luvulla: naiset hakivat kristinuskosta turvaa ja pysyvää avioliittoa. Miehet tulivat perässä.

Se, missä muodossa patriarkaattisuus palaa Eurooppaan, kun se palaa, tulee olemaan mielenkiintoista nähdä.