Huonoin mahdollinen maailma

Yhteismetsien tuhoutuminen liiallisen puun keruun tai istuttamisesta laistamisen takia on klassinen yhteismaan ongelma. Kerroin aiemmin siitä miten ongelma ratkaistiin Nigerissä palauttamalla kontrolli valtiolta kyläyhteisölle.

Valton mahdollisuudet kontrolloida metsien käyttöä ovat varsinkin kehitysmaissa hyvin rajalliset puhumattakaan että valtio kykenisi motivoimaan kyläläiset istuttamaan puita. Yksityistäminenkään ei usein ole ratkaisu, koska omistusoikeuden turva on liian alhainen.

Tällaisessakaan tilanteessa peli ei ole menetetty. Kuten Hayek ja Ostrom osoittavat kulttuurievoluution kautta voi syntyä spontaanisti yhteisöllisiä ratkaisuja (instituutioita) yhteismaan ongelmaan. Paino toki sanalla voi.

Elinor Ostromin mukaan Huonoin Mahdollinen Maailma on sellainen, missä valtio ottaa tehtäväkseen sääntöjen määrittelyn ja ylläpidon, mutta ei kykene valvomaan ja sanktioiman säännön rikkojia tehokkaasti. On nimittäin niin että ihmisen sisäinen motivaatio noudattaa normia heikkenee ja yhteisön motivaatio harjoittaa vertaisvalvontaa heikkenee kun ulkopuolinen - esimerkiksi valtio - ottaa sääntöjen määrittelemisen, valvonnan ja sanktioinnin omiin käsiinsä.

Tämä asian tila on havaittu monta kertaa sekä laboratoriossa että käytännössä.:

Ihmisiä on pantu pelaamaan laboratoriossa julkishyödyke-peliä (n:n osapuolen vangin dilemmaa). Mikäli henkilöillä on mahdollisuus keskustella ennen pelaamista - tai varsinkin jos heillä on mahdollisuus harjoittaa vertaisrankaisua - suhteellisen korkea tuotto voidaan saavuttaa. Samoin jos kokeen järjestäjä sakottaa tarpeeksi korkealla summalla niitä, jotka eivät kontribuoi. (Kokeen järjestäjä edustaa vaikkapa valtiota.)

Jos sen sijaan pieni kokeenjärjestäjän asettama sakko on asetettu tukemaan vertaisrankaisuun ja ennakko-keskusteluun perustuvaa yhteistyötä, vertaisrankaisusta ja ennakko-keskustelusta saatu hyöty menetetään, koska vertaisrankaisu romahtaa ja siten myös tuotto romahtaa.

Johtopäätös tästä ei ole, että valtion harjoittama valvonta ja sanktiointi on huono asia, vaan johtopäätös on se, että jos valtio ottaa joidenkin normien valvonnan itselleen ja luo normien pohjalta lakeja ja asetuksia, sen on oltava valmis itse hoitamaan kokonaan myös monitoroimaan ja lakien valvonta tehokkaasti.

Vaikka ihmiset periaatteessa ovat samanmielisiä jostain normista, kuten että ylinopeus ja rattijuopumus ovat pahoja asioita, käytännössä lähes kukaan ei ole Suomessa valmis monitoroimaan muiden rattijuopumuksia tai ylinopeuksia ja ilmoittamaan niistä poliisille. Päinvastoin. Ihmiset saattavat valoja vilkuttamalla ilmoittaa "kanssa-autoilijoilleen" havaitsemistaan valvontatutkista. Autoilija siis kokee jonkinlaista yhteisyyttä toiseen autoilijaan eli kokee toisen autoilijan edustavan samaa sisäryhmää ja poliisin edustavan ulkoryhmää. Ajatusleikkinä voi heittää, että jos valtiollisesta ylinopeusvalvonnasta kokonaan luovuttaisiin, syntyisi todennäköisesti vertaisvalvontaan ja nykytekniikkaan perustuvia monitorointijärjestelmiä, jossa vain sanktiointi olisi valtion hallussa.

Toinen esimerkki on nollatoleranssista (STOP Töhryille projekti) luopuminen talojen sprayaamisen osalta. Tulkitsen nollatolerannssista luopumisen pyrkimykseksi saavuttaa Huonoin Mahdollinen Maailma.

Luulen, että havainto sitä, että valtion harjoittama normien monitorointi vähentää ihmisen sisäistä motivaatiota noudattaa normia, pätee yleisemminkin. Kun valtio huolehtii vanhuksista, vammaisista, kehitysavusta, ympäristön suojelusta ja puistojen siivoamisesta ihmisten sisäinen motivaatio (moraali) tehdä asioita heikkenee. Hyvinvointivaltio syntyy alunperin ehkä ihmisten sisäisestä motivaatiosta huolehtia köyhistä, mutta syntynyt instituutio nakertaa niitä ihmisen korkeita motivaatioita, joihin se alunperin perustui.

Minusta meidän kaikkien pitäisi yhteistyössä vastustaa Honoimman Mahdollisen Maailman toteutumista. Se kumpi strategia missäkin asiassa valitaan - yksilöiden ja yhteisöjen omatoimisuuteen vai valtioon perustuva - tietysti väistämättä jakaa ihmistiä poliittisesti. Semminkin kun kompromissi - matala valtiollinen kontrolli yhdistettynä vertaiskontrolliin - on tehottomin mahdollinen ratkaisu. Toisaalta jo yhteisen viitekehyksen hyväksyminen voisi auttaa eteenpäin tehokkaamman yhteiskunnan saavuttamisessa. Toki maailma on täynnään ihmisiä joille politiikka on puhdas nollasummapeli - tuloksilla ei ole merkitystä kunhan itse voitan väittelyssä.

Joku voi ihmetellä miten vertaiskontrolliin perustuva motivoituminen on erilaista kuin valtiolliseen monitorointiin perustuva. Mutta näin se vain on. Ihminen sisäistää kyllä oman sisäryhmänsä normeja, mutta ei ulkopuolisten määräämiä normeja. Jos nuori kokee esimerkiksi aikuiset ulkoryhmäksi, aikuisten suorittama valvonta ei ole vertaisvalvontaa eikä tue normien sisäistämistä.