lauantaina, elokuuta 28, 2010

David ja Goljat

Joskus näinkin: Survival Internationalin kampanja Dongria Kondh -heimon puolesta päättyi onnellisesti.

Kaivos-yhtiön väistyminen pienen heimon pyhältä vuorelta on ylittänyt uutiskynnyksen myös Suomessa.

4 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Pessimistin huomautus: Ei juttu ole vielä ohi. Noin kaikkivaltias firma ei jätä asiaa siihen. Ministeri esimerkiksi murhataan, tai häntä varten keitetään kokoon skandaali joka johtaa eroon - ja myönteiseen päätökseen.

Jukka kirjoitti...

Voi olla. Intian hallituksen olisi tässä vaiheessa kuitenkin aika hankala perääntyä. Mutta kun asia unohtuu, kaivosyhtiö alkaa uudelleen kolkutella ministeriöidern ovia.

Tai kun hallitus vaihtuu. BJP ei ole kovin tribaali-myönteinen.

Valkea kirjoitti...

Mukava kuulla. Dongria Kondhit ovat varmasti meihin verrattuna monessa suhteessa takapajuisia, ja ihmisillä on taipumus joko sivuuttaa heidät tai vähätellä heitä.

Mutta kyse on laajemmasta näkökulmasta. Dongria Kondheilla on meihin verrattuna myös omia vahvuuksiaan. Kun näiden pienten annetaan kehittyä rauhassa omista lähtökohdistaan omaa rataansa kovista ulkopuolisista paineista huolimatta, se luo ennakkotapausoikeuksia universaaleille etnisten ryhmien erilaisille ja erillisille kehityslinjoille, myös vastoin monien näiden "ihmisoikeus"aktivistien tahtoa.

Aitoa etnisen ja kulttuurisen rikkauden edistämistä siis.

Valkea kirjoitti...

Off-topic.

Kommentoin hiukan liberaalin demokratian "evolutiivista" olemusta:

http://jarkkopesonen.blogspot.com/2010/08/kapinalarppaajat.html#comments