torstaina, syyskuuta 15, 2011

Sotilasdiktatuuri ?

Halla-ahon kommentti sotilasdiktatuurin sopivuudesta Kreikkaan herätti moraalista suuttumusta ja moraalisen suuttumuksen esittämistä. Onneksi edellistäkin ilmiötä vielä esiintyy.

Ottamatta kantaa itse keskusteluun herättäisin kuitenkin kysymyksen, missä määrin kreikkalainen demokratia on ylivertainen sotilasdiktatuuriin nähden ? Lienee kiistatonta että kreikkalainen demokratia ei ole pitkään aikaan edistänyt kansalaisten vapautta - esimerkiksi elinkeinonvapautta - vaan ensi sijassa kulloinenkin hallituspuolue on jakanut etuja omille äänestäjilleen ?

Ei demokratia ole mikään tae vapaudelle eikä se ole tae tehokkaalle hallinnolle. Venäjäkin on muodollisesti demokraattinen maa, missä neljän vuoden välein valitaan parlamentti ja presidentti. Tietenkään myöskään sotilasdiktatuuri ei ole tae tehokkaalle ja nopealla päätöksenteolle. Sotilasdiktatuuriin liittyy lisäksi yleensä ihmisten fyysisen koskemattomuuden loukkauksia ja sananvapauden rajoittamista. Kuten venäläiseen demokratiaankin.

Kyse on ehkä enemmän siitä, että mikäli yhteiskunnassa vallitsee laaja konsensus siitä, että demokratia on se tapa millä asioista kuuluu päättää, demokratiasta tulee normi, ja siiihen sitoudutaan. Kaikki tajuavat, että takaporttia ei ole. "Meidän on pakko sopia asioista keskenään tai koko yhteiskunta sortuu". Nykyään kun sitoutuminen ja yhteiset normit ja arvot eivät ole kovin muodikkaita, ei demokratiaankaan ehkä voi olettaa sitouduttavan.

Itse en usko että Suomessa demokratiaan on koskaan laajalti sitouduttu - historia osoittaa, että suuria johtajia ei karsastettu sellaisen "pikkuseikan" takia kuin demokratian halveksunnan. Siksi Halla-ahon laaja tuomitseminen kuullostaa osin hiukan epärehelliseltä. Mutta vain osin.

HS haastattelee tänään neljää kreikkalaista. Kaksi tuomitsee Halla-ahon puheet ja yksi sanoo olevansa osin samaa mieltä.

9 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Valtavirta-ajattelussa demokratialla tarkoitetaan usein vain vaaleja ja äänten laskemista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että demokratia olisi toimiva.

Demokratiassa ääniä "ostetaan" lupaamalla valtion tukea tärkeille avainryhmille. Demokraattisia päätöksiä panee toimeen virkakoneisto, jolla on ensisijaisena intressinä oman asemansa varmistaminen. Jos virkakoneisto ei ole sitoutunut järjestelmään, päätökset jäävät panematta toimeen tai ne vesitetään muulla tavalla.

Kansalaiset itse rappeutuvat ja odottavat valtiolta lähinnä taloudellisia etuuksia samalla, kun he tekevät parhaansa välttääkseen verojen maksun.

Sotilasdiktatuurilla taas on paljonkin huonoja puolia ja sellainen on perusteltua, jos toinen vaihtoehto on maan ajautuminen kaaokseen ja anarkiaan. Tällöin järjestyksen palauttamisesta tulee tärkein päämäärä ja sellaiseen sotilashallinnolla on paremmat edellytykset kuin siviileillä.

Toisaalta sotilashallinto korruptoituu itsekin vallassa ollessaan eikä sillä ole oppositiota, joka tästä huomauttaisi. Myös estot käyttää väkivaltaa toisinajattelijoita kohtaan ovat vähäiset.

Eli demokratia ei ole itseisarvo, jos sillä tarkoitetaan lähinnä vaaleja ja äänten laskemista. Ennemminkin siihen pitäisi liittää käsitteenä perustuslain takaama yksilönvapaus, oikeusvaltio ja kirkon ja valtion erillisyys.

Esimerkiksi Venäjältä puuttuu oikeusvaltio, jolloin demokratiakin on puutteellinen.

Anonyymi kirjoitti...

Soini on tekopyhä. Mies julistaa joka välissä demokratiaa ja kansan tahtoa. Kansa puhui ja Halla-Aho on eduskunnassa edustamassa joukkoaan. Olkoon Soini puheidensa takana ja antakoon kansan valitseman Halla-Ahon puhua vapaasti.

Jos kansanedustaja ei voi sanoa mielipidettään pelkäämättä Soinin tai yhteiskunnan rangaistusta, niin kyseessä ei ole demokratia eikä sananvapaus.

Halla-Aho on oikeassa demokratian suhteen. Demokraattisesti Kreikka ei saa asioitaan kuntoon. Kansa ja virkamiehet eivät suostu tunnustamaan valtion persaukisuutta ja tinkimään saavutetuista eduistaan. Mitä tulee sotilasdiktatuuriin ratkaisuna, niin Halla-Aho se ei sen paremmin. Historiasta ei löydy menestyvää sotisladiktatuuria. Suurimalla osalla valtion talous on ollut yhtä kuralla ja kansalla mennyt huomattavasti heikommin.

Vaikka demokratiaan teoriassa kuuluukin joitain vapauksia, kuten sananvapaus, niin se ei ole vapautta. Todellinen vapaus ei ole ihmisen hyvän tahdon ja äänestystuloksen varassa, vaan se on luonnollista.

Demokratia on vain peli, jossa panoksina ovat yksilöiden vapaudet. Jokainen pakotetaan osallistumaan siihen. Äänestämättä jättämistä ei hyväksytä syyksi jättäytyä pelistä pois. Peliin aktiivisesti osallistuvat toivovat menettävänsä mahdollisimman vähän omia ja voittavansa mahdollisimman paljon toisten vapauksia. Demokratia on todellista kaikkien sotaa kaikkia vastaan.

On olemass muitakin vaihtoehtoja kuin enemistödiktatuuri ja sotilasdiktatuuri.

Jukka Aakula kirjoitti...

"Historiasta ei löydy menestyvää sotilasdiktatuuria."

Historiasta löytyy tapauksia missä (sotilas)vallankaappauksella on turvattu se, että ei ole menty vielä pahemmin mäkeen:

1. Pilsudski Puolassa
2. Päts Virossa
3. Austrofasismi

Entä Portugalin neilikka-vallankumous vuonna 74. Se loi perustan siirtymiselle demokratiaan.

Eihän sotilasvallankaappaus ole tarkoitettukaan lopulliseksi ratkaisuksi.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan, joissain tapauksissa on estetty luisuminen vielä huonompaan, mutta joissain tapauksissa on se on vienyt maan kestämättömän epäinhimilliseen tilanteeseen. Sitä riskiä ei kannattaisi ottaa kehnoimmankaan demokratian kaatamiseksi.

Vaikka demokratia parhaimmillaankin huono, niin se ei ole pahimmillaankaan niin epäinhimillinen kuin sotilasdiktatuuri "keskimäärin". Minä tosin minä pidän tätä demokratian ikävimpänä ominaisuutena. Jos demokratia olisi sen muun surkeuden lisäksi vielä epäinhimillinen, niin ihmiset eivät sietäisi sitä.

"Entä Portugalin neilikka-vallankumous vuonna 74. Se loi perustan siirtymiselle demokratiaan."

Tämä on omalla tavallan hauska tässä kontekstissa. Jos sotilasvallankaappauksen tavoiteeksi asetetaan demokratian siirtyminen, niin Kreikassa demokratia syrjäytettäisiin demokratian tieltä. Tämä oli vähän huono, mutta menköön.

LS kirjoitti...

Jos kävisi niin, että Kansallis-demokraattinen Puolue saisi 88% äänistä seuraavissa eduskuntavaaleissa, ja säätäisi lakeja joiden perusteella seksuaaliset vähimmistöt, maahanmuuttajat, ja muut vähemmistöjen edustajat suljettaisiin leireille kansalaisten keskuudesta, niin tulisi jokaisen demokraattista päätöksentekoa puoltavan hurrata oikeuden toteutumista, sekä tapaa jolla demokraattinen prosessi toimii, juuri niin kuin sen pitääkin. [...] Demokratian tarkoituksena on tuoda kansan mielipide esiin, ja jos kansan mielipide tulee esiin, on demokratia määritelmän mukaan toiminut.
- Santtu

The state is that great fiction by which everyone tries to live at the expense of everyone else.
- Frédéric Bastiat

Every election is a sort of advance auction sale of stolen goods.
- H.L. Mencken

Hyvinvointivaltio kestää täsmälleen sen ajan, jossa se on syönyt sen olemassaolon mahdollistaneen varallisuuden loppuun.

The know-nothings are, unfortunately, seldom the do-nothings.
- Mignon McLaughlin

When buying and selling are controlled by legislation, the first things to be bought and sold are legislators.
- P.J. O’Rourke

Ainoa sananvapaus, millä on merkitystä, on nimenomaan vapaus sanoa asioita jotka ärsyttävät joitakin.

Educate and inform the whole mass of the people... They are the only sure reliance for the preservation of our liberty.
- Thomas Jefferson

Democracy is not freedom. Democracy is two wolves and a lamb voting on what to eat for lunch. Freedom comes from the recognition of certain rights which may not be taken, not even by a 99% vote.
- Marvin Simkin

They have the usual socialist disease: they have run out of other people’s money.
- Margaret Thatcher

Democracy is the road to Socialism.
- Karl Marx

Socialism and democracy are irreconcilable.
- Ludwig von Mises, A Critique of Interventionism

The only thing necessary for triumph of evil is for good men to do nothing.
- Edmund Burke

IDA kirjoitti...

Itse kyllä pahoin pelkään, että on herännyt ainoastaan moraalisen suuttumisen teeskentelyä. Ja se ei ole hyvä asia.

Tiedemies kirjoitti...

IDA on minusta oikeilla jäljillä. En usko että maasta löytyy ketään täysijärkistä ihmistä, joka olisi oikeasti huolissaan Halla-ahon demokratiasuhteesta tämän kommentin perusteella. Kyse on pelkästä showsta.

Jukka Aakula kirjoitti...

Ainoa joka tässä nyt todella otti herneet on tämä Timo Soini.

En ole häntä aiemminkaan arvostanut mutta nyt minulle on syntynyt kuva että jätkä on tyypillinen Kim Jong-il - ei kestä sitä että joku omassa puolueessa ei nöyristele häntä.

Tiedemies kirjoitti...

Soini on selvästi jonkinlainen diktaatttori puolueessaan. Kirjoitin joskus ennen vaaleja, että suurin haaste tule olemaan Soinilla pitää puolue edelleen näpeissään. Halla-ahon "koplan" vaikuusvalta puolueessa on suuri. Aika näyttää, ennakoiko tämä tapaus repeämää, entistä suurempaa yhtenäisyyttä, vai perästi Persujen muuttumista oikeaksi puolueeksi.

Mediahan näkee persut pelkkänä Soinin jatkeena, jossa Halla-ahon ja Hakkaraisen tapaiset (tietysti erityyppiset) "rääväsuut" pitää laittaa kuriin ja ojennukseen, vain Soini saa esittää omintakeista leppoisaa populismiaan. Kun Halla-ahon rangaistus olikin vain kahden viikon erottaminen ryhmästä, media uutisoi, tai ainakin yritti uutisoida, tätä Soinin arvovaltatappiona. Soini meni peliin mukaan ja julisti kovaan ääneen että tämä oli hänen arvovaltavoittonsa.

Missään muussa puolueessa ei odoteta, että puheenjohtaja on ehdoton Führer, jonka yli ei kävellä sen paremmin asia- kuin tyylikysymyksissäkään. Soinia voi kuitenkin äänestää vain uudellamaalla... :)