Ihmettelen. Vuonna 1945 alkoi oikeudenkäynti jossa yli 90000 norjalaista oli syytteessä maanpetoksesta ja yli 40000 tuomittiin.
Mm. Suomen jatkosodassa vapaaehtoisesti taisteleminen NL:oa vastaan johti pitkiin tuomioihin:
"Helge N. Wiig oli ilmoittautunut vapaaehtoiseksi jo Talvisotaan, mutta Norjasta ei valmiussyistä tuolloin päästetty upseereita lähtemään. Wiig oli miehityksen alussa taistellut saksalaisia vastaan.
Suomesta palattuaan hänet tuomittiin maanpetturuudesta menettämään sotilasarvonsa sekä kuudeksi ja puoleksi vuodeksi pakkotyöhön. Sen hän kärsi viimeistä päivää myöten saamatta koko aikana tavata muita omaisiaan kuin isänsä yhden kerran. Muut hengissä selviytyneet norjalaiset vapaaehtoiset saivat keskimäärin yli kolmen vuoden tuomiot. Sen jälkeiset vuosikymmenet he perheineen ovat eläneet maanpetturin leimat otsassa, ”väkeä, jota ei kutsuta kahville”.
Suomi ei ole millään tavoin virallisesti huomioinut tai edes kiittänyt näitä puolestaan taistelleita ja henkensä uhranneita. Jatkosodan muistomitalianomuksetkin tyrmättiin Puolustusministeriössä viimeksi vuosina 2000 ja 2002, päätöksen tekijöinä silloiset puolustuspoliittisen osaston päälliköt amiraali Juhani Kaskeala ja Juha Harjula."
5 kommenttia:
Tämä viimeisessä kappaleessa mainittu tapaus oli kyllä minusta häpeällinen.
On jokseenkin ymmärrettevää, että Norja oli miehityksestä traumatisoitunut, eli että siellä syyllistyttiin ylilyönteihin. Suomalaisten olisi kuitenkin pitänyt ottaa vastuunsa tässä asiassa.
Jep.
Ja on helpompi ymmärtää että Suomi ei juuri muistanut NL:n alueella asuneita veteraaneja mutta että Norjaakin piti näin lipoa.
Tai miten tuon nyt tulkitsisi - ehkä lipominen on väärä tulkinta.
Vähintään Suomalaiset olisivat voineet pahoitella näille ihmisille, esittää kiitoksensa ja toiveensa, että norjalaiset antaisivat vihdoin anteeksi. Tässä suhtautumisessa ei ole mitään kunniallista.
Voisi sanoa että uskomattomman törkeä tapaus mutta mitään uskomatonta tässä nyt ei kuitenkaan ole.
Ihmisiä ollaan kyllä valmiita kehumaan, tukemaan ja auttamaan kunhan siitä ei itsellä ole mitään haittaa.
Jos nyt uskonnon ja kirkon puitteissa ylpeys on sallittua, niin itse olen kyllä tavallaan ylpeä siitä miten katolinen kirkko on suhtautunut noihin juttuihin. Noin yksinkertaistaen: Se vastusti natsismia ja kommunismia ideologioina ja poliittisena toimintana ilman vaiheita, mutta silti se ei nähnyt liitoutuneiden tai akselivaltojen ihmisiä yhtään vähemmän tai enemmän syyllisinä ennen sotaa, sodan aikana tai sodan jälkeen.
Lähetä kommentti