sunnuntaina, syyskuuta 11, 2011

Suomalaisten erillisyydestä

HS kirjoitti tänään pääkirjoituksessaan, että Suomen riski on eristäytyminen eikä terrorismi:

Suomalaisista 40 prosenttia ei halua auttaa talousvaikeuksissa olevia euromaita, ilmeni HS:n keskiviikkona julkaisemasta mielipidemittauksesta. Kyse ei ollut yksittäisistä maista eikä avun ehdoista vaan ylipäätään halusta auttaa muita maita. Luku on hämmentävän suuri, vaikka samalla 48 prosenttia vastanneista piti muiden euromaiden auttamista ainakin joissakin tilanteissa aiheellisena. Kokonaisia kansakuntia koskevat luonnehdinnat ovat epätarkkoja yleistyksiä, mutta kysely tukee käsitystä erillisyydestä osana suomalaisten omakuvaa. Sen mukaan Suomella on ollut erilliset sodat, erilliset rauhat sekä erillinen asema idän ja lännen välissä. Muille ei ole velkaa eikä velvoitteita, ja Eurooppa sijaitsee jossakin muualla. Erillisyyden varjo näkyy myös, kun Suomessa kommentoidaan Yhdysvaltoihin 11. syyskuuta 2001 tehtyjä terrorihyökkäyksiä. Kommenteissa on turhan harvoin ensimmäisen persoonan monikkoa "me". Asiat vaikuttavat etäisemmiltä, kun puhutaan heistä eikä meistä....

Kuvitellusta erillisyydestä on haittaa. Se on samentanut Suomessa kuvaa sekä lännestä että islamilaisesta maailmasta. Tietoisuus siitä, että Suomi on riippuvainen muun maailman kehityksestä, on heikentynyt. Terrorihyökkäysten jälkeen ymmärrettiin huonosti, miten suuresti ne olivat järkyttäneet yhdysvaltalaisia. Se syvensi kuilua, jota Yhdysvaltain silloinen presidentti George W. Bush vielä pahensi aloittamalla Irakissa sodan ja sallimalla vankien kidutuksen. Suomalaisten kyvyttömyys ymmärtää islamilaisen maailman vaikuttimia paljastui viime vuoden lopussa, kun Pohjois-Afrikassa käynnistyi uudistusliike.

Erityisen heikko taju islamilaisen maailman tapahtumista on erillisyyttä vaalivissa kansallismielisissä piireissä.

Voisin allekirjoittaa suuren osa HS:n tekstistä, jos HS lisäisi että erillisyyttä vaativissa kansallismielisissä ja haloslaisissa (so. sitoutumisesta kiinni pitävissä piireissä) piireissä. Naton vastustus on samanlaista eristymisen ajamista kuin maahanmuuton vastustus. Suomi kuuluu minusta länteen. Suhteiden Venäjään pitää olla kunnossa, mutta siinä että Suomi kuuluu länteen eikä Venäjän etupiiriin ei pidä tehdä sellaisia kompromisseja joita haloslaiset haluavat tehdä. Suomen olisi minusta pitänyt osallistua Libyan operaatioon muiden länsimaiden tavoin eikä eristäytyä sitoutumattomuuden nimissä. Viron tie on minusta pääosin oikea ja Suomen väärä.

Voisin allekirjoittaa HS:n väitteen mikäli HS lisäksi analysoisi sitä milloin eristäyminen on hyvä asia milloin paha. Olen lukuisia kertoja lainannut Elinor Ostromin ja Garret Hardinin ylistyslauluja järkevälle eristymiselle enkä toista niitä tässä. Minusta on järkevää eristäytyä muslimimaista maahanmuuton rajoituksin ja samoin afrikkalaista maista. Mutta olen avoin keskustelemaan asiasta.

Suomalaisten ymmärrys islamilaisten maiden tapahtumista on heikkoa - samoin Venäjän tapahtumista. Ulkomaiden ymmärtämisen vaikeus ei ole viime aikojen perua. Suomea ovat olleet eristämässä Suomen erityisasema Venäjän autonomisena osana ja siihen liittyvää erillisyyden painottaminen kaikessa sen aikaisessa keskustelussa, Venäjän vallankumous ja Suomen välttämätön täyseristyminen Venäjästä, Lapuan liike, sota, Paasikiven-Kekkosen linja, itsesensuuri, suomettuminen, taistolaisliike ja jämähtäminen sitoutumattomuuteen silloin kun Viron otti täydellisen askeleen länteen.

6 kommenttia:

Aakke / Miltton kirjoitti...

Kuinkahan monta prosenttia Suomen virkamieskunnasta ja poliittisen toiminnan parissa puuhaavista ihmisistä on "peräisin" Venäjän vallan ajalta lähtien?

Se, mitä haluan siis kysyä, vaihtuiko 1918-1920 Suomen virkamieskunta venäläismielisestä suomalaismieliseksi? Tapahtuiko virkamieskunnassa tällöin paljon henkilömuutoksia?

On totta, että Suomi on vielä tänäkin päivänä huomattavan paljon Venäjään päin kallellaan.

Voisiko olla, että Suomen nykyinen virkamieskunta, erityisesti pääkaupunkiseudulla oleva periytyy sukulinjoiltaan 1800-luvulta?

IDA kirjoitti...

Naton pitäisi vahvistaa Suomen itsenäistä puolustusta. Suomi on menossa - jos menee - Natoon vain koska siten voidaan säästää puolustusmenoista.

Vasarahammer kirjoitti...

"Erityisen heikko taju islamilaisen maailman tapahtumista on erillisyyttä vaalivissa kansallismielisissä piireissä."

Piti Hesarin taas saada rääpäistä.

Todellisuudessa käsite "arabimaailman kevät" ja sen rinnastaminen kommunismin romahtamiseen 80- ja 90-lukujen taitteessa osoittaa erityisen heikkoa tajua islamilaisen maailman tapahtumista.

LS kirjoitti...

Suomalaisista 40 prosenttia ei halua auttaa talousvaikeuksissa olevia euromaita, ilmeni HS:n keskiviikkona julkaisemasta mielipidemittauksesta. [...] Muille ei ole velkaa eikä velvoitteita, ja Eurooppa sijaitsee jossakin muualla.

Hohhoijaa. Hesari ei petä. Jos 40% suomalaisista ei halua pelastaa konkurssikypsää Kreikkaa, niin se on huolestuttava merkki eristäytymisestä.

---------

Naton kannattajien kannattaisi lukea se viides artikla:

[W]ill assist the Party or Parties so attacked by taking forthwith, individually and in concert with the other Parties, such action as it deems necessary [...]

Paino sanoilla as it deems necessary.

Jukka kirjoitti...

Kannatan Natoa.

Mutta arabikevääseen liittyen HS tunnusti tänään pääkirjoituksessaan että Libyassa jo eheys rakoilee:

Uuden Libyan eheys rakoilee

Valta Libyassa on vaihtunut, mutta uuden johdon asema vakiintuu huolestuttavan hitaasti.

Muammar Gaddafin vastustajaksi helmikuussa perustettu siirtymäkauden kansallisneuvosto on ulkomaillakin laajalti tunnustettu koko Libyan edustajaksi. Neuvoston päämaja on silti vielä Itä-Libyan Bengasissa.

Vaikka pääkaupunki Tripoli Libyan länsiosassa on ollut kapinallisten vallassa jo kolme viikkoa, neuvoston pääministeri Mahmud Jibril tuli sinne ensi kertaa vasta viime keskiviikkona ja presidentti Mustafa Abdel Jalil lauantaina. Jalil aikoo lyhyen vierailun jälkeen palata toistaiseksi Bengasiin.

Gaddafin vastustajien alueelliset ja poliittiset erimielisyydet ovat viime päivinä nousseet jo selvästi näkyville. Osa kapinallisista arvostelee erityisesti pääministeri Jibriliä liian läheisistä väleistä entiseen Gaddafin hallintoon, jossa hän viime vuosina itsekin työskenteli.

Koska Gaddafin tukena on vielä vastarintapesäkkeitä, neuvosto ei ole julistanut Libyaa vapautetuksi. Järjestyneen poliittisen siirtymäohjelman aloittaminen viivästyy.

Neuvosto lupasi syyskuun alussa, että vapautuksen päivästä kuukauden kuluessa muodostetaan väliaikainen hallitus, kahdeksan kuukauden kuluessa valitaan vaaleilla perustuslakia säätävä kokous ja vuoden päässä siitä presidentti.

Kun libyalaisilla ei ole kokemusta demokratiasta eikä edes nykyaikaisista valtiorakenteista, valtatyhjiössä on vaaroja.

Tripolia hallitaan pikemminkin hajanaisten ryhmittymien aseilla kuin järjestyneellä siviilivallalla. Kansallisneuvoston pitäisi ripeästi kerätä aseet pois siviileiltä ja saada kuriin mustien afrikkalaisten mielivaltaiset joukkopidätykset, joita Tripolissa on gaddafilaisten kukistamisen jälkeen tehty. Gaddafi toi maahan sekä mustia siirtotyöläisiä että palkkasotureita, ja nyt kaikki mustat uhkaavat joutua rasistisen epäluulon kohteiksi.

Vallanvaihdon sujuvuudesta on myönteisiäkin merkkejä. Tripolissa ei ole syntynyt holtitonta ryöstelyaaltoa. Uusien isäntien ja Gaddafin entisten tukijoiden välillä on odotettua vähemmän vihamielisyyttä.

Entisten siviilivirkamiesten ja poliisien näyttää olevan helppo loikata uuden hallinnon töihin. Se todistaa Gaddafin kannatuksen pinnallisuutta mutta saa myös kysymään, miten kauan kestää muuttaa hallinnon henki.


Libya on heimoyhteiskunta. Lainaan Salzmannia:

the ingenious tribal system, based on balanced opposition, so effectual in supporting decentralized nomads, tends to inhibit societal integration at a more inclusive level, and to preclude civil peace, based on settlement of disputes through legal judgment, at the local level.

Aakke / Miltton kirjoitti...

Hohhoijaa. Hesari ei petä. Jos 40% suomalaisista ei halua pelastaa konkurssikypsää Kreikkaa, niin se on huolestuttava merkki eristäytymisestä.

Jos Kreikka-avun logiikkana on Kreikan VALTION pääomittaminen, jotta se pystyy selviytymään veloistaan, voidaan kysyä MILLOIN Kreikka saa VALTIONTALOUTENSA siihen kuntoon että se selviää ilman apua?

Kaksi lainaerää on mennyt. Kolmasta kyhätään kokoon para-aikaa.

Kreikka on "moolokin kita", joka syö muiden maiden lautaselta.

Toisaalta vähintäänkin semi-liberaalina minun pitäisi kannattaa eurokriisiä, jos se johtaa valtion velkaantumiseen (myös Suomi) ja sitä kautta palveluiden yksityistämiseen.

Toisaalta yksityistämisprosessi on suuri tuntematon, ja siinä on iso riski, että käy kuten Venäjällä 1990-luvun alussa kun NL kaatui: muutamat yksittäiset tahot omivat suurimman osan valtionyhtiöistä.

Myöskään laajat yksityistämiset eivät välttämättä tarkoita julkisen sektorin supistamista nykyisestä koostaan.

Niin kauan kuin valtiot ovat merkittäviä talousyksiköitä, tulisi niiden hoitaa talousasiansa hyvin. Kreikka&Euro-kriisi voi johtaa jonkinlaiseen moraalikatoon ja hälläväliä asenteeseen valtionvelka-asioissa - niin kansalaisten kuin poliitikkojenkin kohdalla.

Soinia ja PerSuja on arvosteltu siitä, että negatiivinen kanta Kreikan auttamiseeen johtaisi suomalaisten asuntovelallisten ongelmiin, koska lama iskisi.

Varmasti jonkinmoinen prosentti kotimaisista asuntovelallisista saattaisi defaultoida, mutta...