tiistaina, syyskuuta 20, 2011

"Ei edes tytäryhtiö-talous"

Pitkään pelättiin että suomalaiset yhtiöt ostetaan ulkomaiseen omistukseen ja Suomessa on pian vain ulkomaisten yritysten tytäryhtiöitä. Ottamatta nyt kantaa olisiko tämä nyt oikeasti ollut kovinkaan vaarallista. Nyt näyttää ehkä siltä, että todellisuus on vielä pahempi. Kristiina Helenius, amerikkalaisen kauppakamarin johtaja Suomessa kirjoittaa:

Tytäryhtiötaloudesta tuli termi, jolla on vieläkin negatiivinen kaiku. ... Tiedämme nyt, että pelko oli turha. Suomesta ei tullut tytäryhtiötaloutta, vaan päinvastoin...

Viimeisimmät luvut ovat vuodelta 2009. Kaikkiaan Suomessa toimi tuolloin 3 200 ulkomaista tytäryhtiötä. Niiden yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 89 miljardia euroa, ja ne työllistivät 243 000 suomalaista. Kansainvälisesti luvut ovat erittäin pieniä. Vertailu muihin Pohjoismaihin kuvastaa, kuinka huono Suomen vetovoima on. Esimerkiksi amerikkalaisten tytäryritysten määrä Suomessa oli 540, kun se Tanskassa ja Norjassa on noin 800 ja Ruotsissa liki 1 500. Suomi ei millään tavoin osoita, että kansainväliset yritykset ovat tervetulleita tänne. Kun katsotaan, mitä toimintoja yksiköissä oli, tulos on Suomelle vielä heikompi. Pohjoismaiset pääkonttorit ovat pääsääntöisesti Tukholmassa. Suomelle jäävät usein muutaman hengen myyntikonttorit. Finanssikriisi vain kärjisti kehitystä.

Amerikkalaisen firman tytäryhtiössä 4 vuotta työssä olleena olen miettinyt tätä monta kertaa. Mikä Suomen rooli on tässä suhteessa jatkossa ?

Ei kommentteja: