sunnuntaina, syyskuuta 04, 2011

Antropologia ja adaptiivisuuskeskustelu

Maailmankatsomukseni perustuu suurelta osin kahden amerikkalaisen evolutiivisen antropologin - Peter Richersonin ja Robert Boydin ajatteluun.

Antropologia on kuitenkin tolkuttomien koulukuntaristiriitojen leimaama ja postmodernismin pitkälti raiskaama tieteenala. Yksi näistä koulukunnista on adaptionismi - usko siihen että lähes kaikki alkukantaisten kulttuurien käytännöt ja instituutiot jollain tutkijalle toistaiseksi piilotetulla tavalla edistää lopulta heimon hyvinvointia. (Taloustieteen termein voisi sanoa että instituutiot ovat tehokkaita.)

Olen itse mm. ekologi David Sloan Wilsonin ajattelun pohjalta usein väittänyt, että uskonto tai muu irrationalismiin perustuva instituutio voi hyvinkin joissain tapauksissa edistää yhteisön jäsenten hyvinvointia. Vähintäänkin uskonto voi lisätä yhteisön koheesiota tai lisätä joidenkin yksilöiden uhrivalmiutta, ja nostaa näin yhteisön kykyä puolustautua vihollista vastaan tai lisätä yhteisön laajentumiskykyä muiden yhteisöjen kustannuksella.

Äärimmäinen adaptionismi on eittämättä kuitenkin täyttä roskaa. UCLA:n antropologian professori Robert B. Edgerton kuvaa adaptionismia jo klassikoksi muodostuneessa kirjassaa Sick Societies:

Indeed, there is a pervasive assumption among anthropologists that a population’s long-standing beliefs and practices—their culture and their social institutions—must play a positive role in their lives or these beliefs and practices would not have persisted. Thus, it is widely thought and written that cannibalism, torture, infanticide, feuding, witchcraft, painful male initiations, female genital mutilation, cermonial rape, headhunting, and other practices that may be abhorrent to many of us must serve some useful function in the societies in which they are traditional practices. Impressed by the wisdom of biological evolution in creating such adaptive miracles as feathers for flight or protective coloration, most scholars have assumed that cultural evolution too has been guided by a process of natural selection that has produced traditional beliefs and practices that meet peoples’ needs.

Edgertonin esimerkit ovat lukuisia. Ensin Edgerton kuvaa jotain suhteellisen vahvasti yhteisön jäsenten hyvinvointia alentavaa tapaa, sitten hän mainitsee jonkun adaptionistin tälle tavalla antaman täysin tuulesta temmatun adaptionistisen selityksen: Beliefs in witchcraft, accusations against specific witches, and consequent homicidal reprisals have often been explained and even justified as socially useful means of explaining misfortune, giving victims a socially prescribed target for protective or remedial action, increasing group cohesion or individual catharsis by projecting hostile or sexual impulses onto outsiders, maintaining civility in everyday life (because failure to be polite could be interpreted as malevolence), and providing social control by ridding a community of deviant persons

...The Gebusi of Papua New Guinea are one of many small-scale societies whose fear of witches has been maladaptive. A very small society of about 450 people in a lowland rain forest area of southcentral New Guinea, the Gebusi were still beyond the influence of missions or government officials when Bruce Knauft studied them between 1980 and 1982.

They were a remarkably noncompetitive, self-effacing, mutually deferential people who actively encouraged nonviolence. Yet they believed that all illness was caused by witchcraft, and their resulting attacks against presumed witches were so violent that their homicide rate was one of the highest ever recorded. Nearly one-third of all deaths among them were homicides, and almost all of the victims were suspected witches.

Keith Otterbein has suggested that their practice of executing people thought to be witches was an adaptive “group survival” strategy because it controlled the malevolence of witches; but Knauft points out that their killing can hardly be considered adaptive because the population, small to begin with, was “dying out at an exceedingly rapid rate,” and their extremely high homicide rate continues to be an important cause of their population decline.

Ihmiskulttuurien diversiteetti on tunnetusti hyvin korkea. Sosiaalistumisen kautta tietyn ihmisyhteisön jäsenet hyväksyvät usein yhteisönsä vallitsevia tapoja silkkaa konformismiaan. Mitä järkyttävimmille tavoille kuten kaksosten tappamiselle annetaan selitykseksi että "olemme aina tehnyt niin". Naisten sukuelinten silpomista saatetaan perustella jopa sillä, että synnytyskivut vähenevät.

Tavat tai normit voivat olla ihmisyksilön etua edistäviä tai voivat aiheuttaa valtavaa haittaa yksilölle. Esimerkkinä haitallisista tavoista vaikkapa naisten ympärileikkaus tai tolkuton ryhmien välinen väkivalta. Inuiitit eli eskimot, jotka ovat sopeutuneet äärimmäisen hyvin arktisiin vaikeisiin oloihin ja joilla on ollut suht kehittyneet kuljetusvälineet, metsästystekniikat ja asuinrakennukset, asuttivat ympäristönsä mitä hirvittävimmillä mielikuvitusolennoille, jotka tekivät heidän elämänsä pelon leimaamaksi.

On kuitenkin myös tapoja joiden adaptiivisuus on huomattavasti vaikeampaa arvioida. Esimerkkinä verikosto: A belief in the necessity of blood vengeance may have adaptive value, however. As Herbert Spencer long ago recognized, if a group that has been attacked takes prompt and effective retaliation, future aggression may be deterred. Napoleon Chagnon has shown that the Yanomamo Indians of the tropical forest of northern Brazil and southern Venezuela share this belief in the deterrent effect of retaliation, saying that kinship groups that gain a reputation for ferocious and swift retaliation deter their neighbors from attempting violence.

Very often, however, the result of retaliation is not peace but an escalation of violence, like that which took place in Lebanon during the 1980s or among the Yanomamo themselves. Some societies, such as the Bedouin, have partially succeeded in preventing feuds from perpetuating themselves by instituting means for assuring that prompt and fair compensation will be paid for any injury, but even so, their feuds resulted in fear of vengeance so extreme that Sulayman Khalaf—himself of Bedouin origin—wrote that it could reach “obsessive proportions”.

Väittely käyttäytymisen adaptiivisuudesta ei rajoitu antropologiaan. Biologiaa repii vastaavanlainen kiista erityisesti yhteistyön adaptiivisuudesta.

Nykykulttuurissa suvaitsevaisuus, naisten tasa-arvo, antirasismi ja sisäryhmä-moraalin vierastaminen ovat olleet suhteellisen vallitsevia. On syytä esimerkiksi kysyä missä määrin esimerkiksi universaali humanismi on adaptiivista.

5 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Minusta rankanpuoleinen adaptionismi nojaa yksinkertaiseen väärinymmärrykseen, eli siihen, että koska jokin on olemassa, sen jotenkin "täytyy" olla adaptaatio.

Evoluutio ei ole "parhaiden" säilymistä, vaan niiden säilymistä, jotka säilyvät. Ihmisellä on taipumusta kopioida käyttäytymistä, ja jos yhteisöllä on jotain resurssia yli tarpeen (so. se ei ole selviämistä rajoittava tekijä) tämän resurssin epätarkoituksenmukainen käyttö ei yksinkertaisesti karsiudu pois, ja säilyy pitkään, jos jokin käyttäytymismalli on kerran omaksuttu.

Evoluutio on prosessi, jossa toistuu sykli kopioitumista ja karsintaa. Vain sellaiset ominaisuudet karsiutuvat, jotka uusiutuvat hitaammin kuin karsiutuvat.

Tiedemies kirjoitti...

Sen verran vielä, että karsastan moraalin alistamista adaptiivisuustarkastelulle ainakin poliittisena lähtökohtana.

Seuraamusten tarkastelu on eri asia, mutta ihmisten arvoja ei voi argumentoida nurin sillä, että esitetään ne maladapiivisiksi. Joku voi olla eri mieltä, mutta minun käsitykseni siitä, mikä on oikein ja mikä väärin ei kyllä muuttuisi. Toki olen seuraamusetiikan kannattaja, ja adaptiivisuuskysymys voi olla osa sitä, mutta vain osa, ei missään nimessä sen ydin.

Jukka kirjoitti...

Sanoin siis näin:

Nykykulttuurissa suvaitsevaisuus, naisten tasa-arvo, antirasismi ja sisäryhmä-moraalin vierastaminen ovat olleet suhteellisen vallitsevia. On syytä esimerkiksi kysyä missä määrin esimerkiksi universaali humanismi on adaptiivista.

En tuossa kyllä tarkkaan ottaen väittänyt että ainoa moraalin kriteeri pitäisi olla tehokkuus tai adaptiivisuus.

Moraali ja arvot eivät voi olla kokonaan alistettuja adaptiivisuudella koska emme voi sanoa mikä on tehokasta tai adaptiivista ellei meillä ole mitään arvoja.

Paitsi jos ajattelemme biologista adaptiivisuutta mikä on tietysti täysin arvovapaa asia.

Tiedemies kirjoitti...

En tarkoittanut väittää, että sinä olisit niin esittänyt. Joku voi sellaisen kuvan ehkä saada, mutta olen seurannut kirjoitteluasi tarpeeksi kauan tietääkseni ettei niin ole. Kommentoin noin yleisellä tasolla, koska monet eivät ehkä osaa tehdä näitä eroja.

Se, että antropologiassa jotkut haluavat kiivaasti esittää kaikki adaptaatioiden kautta, haiskahtaa joskus poliittiselta motiivilta, esim. ns. suvaitsevaisuudelta.

Jukka kirjoitti...

Olin oikeastaan aika järkyttynyt miten sinänsä erittäin tärkeä - ja minua itseäni kovasti kiinnostava ala - antropologia on voitu pilata tällaisella ääriadaptionismilla.

Tietenkään tämä ei ole lähellekään kaikkien antropologien käsitys, mutta kuitenkin Edgertonin mukaan melkein enemmistökäsitys.

Evoluutiopsykologiaa minusta taas leimaa jonkinlainen yhtä jyrkkä mutta tavallaan vastakkainen usko - usko siihen että ihmisen adaptaatiot (kuten yhteistyö ei-sukulaisten kanssa) olivat adaptiivisia vain metsästäjä-keräilijöillä ja nykyään usein maladaptiivisia.

En väitä etteikö noin tietysti joskus olekin, mutta en usko että yhteistyön osalta.

Yhteistyön osalta maladaptiivisuus-logiikka menee niin, että ihminen asui aikoinaan ympäristössä mitä leimasi kanssakäyminen vain a) sukulaisten kanssa ja/tai b) hyvin pitkät kanssakäymiset joissa edellytykset vastavuoroisuudelle täyttyttyivät. Näissä oloissa muka ei-diskriminoiva yhteistyö kaikkien hyvin käytttäytyvien kanssa oli adaptiivista. Se käyttäytymismalli on sitten kannetttu tähän nykyaikaan. Siksi ihmiset kykenevät nykyään (maladaptiivisesti) tekemään yhteistyötä toistensa kanssa.

Krittiikkini perustuu mm. siihen että metsästäjä-keräilijöiden ympäristö on kuvattu väärin. He olivat oikeasti usein satunnaisten ihmisten kanssa tekemisissä.

Evoluutiopsykologiassa on muitakin tällaisia nopeita (liian pitkälle meneviä) yleistyksiä. Evoluutiopsykologia onkin tavallaan poliittisesti korrekti versio sosiobiologiasta. Yritettiin pelastaa edes jotain 70-luvun marksilaisten hyökkäyksen jälkeen.

No ehkä tämä nyt on jo hiukan jyrkkä karakterisointi mutta varmasti totta toinen puoli. Teoriahan on siisti, mutta ei välttämättä ihan linjassa todellisuuden kanssa. Eikä sitä enää niiin tosissaan otetakaan. Evoluutiopsykologiassa on aivan liikaa "aksioomia".