perjantaina, elokuuta 20, 2010

Taloustieteen valtavirrat ?

Edellisestä keskustelusta tuli mieleen, että suurin ristiriita ei tunnu olevan valtavirtataloustieteen ja erilaisten behaviorististen tai evolutiivisten koulukuntien välillä, vaan valtavirran ja itävaltalaisen koulukunnan välillä.

Behavioristinen "koulukunta" edustaa sellaista ajattelua, että "rationaalisen valinnan teoria toimii suht hyvin tietyissä rajoissa". (Viittaan nyt vaikkapa Fehriin, Ostromiin ja Bowlesiin.)

Mutta ainakin libertaarien tulkinta itävaltalaisesta koulukunnasta edustaa jyrkempää irtiottoa valtavirtataloustieteestä.

22 kommenttia:

LS kirjoitti...

Mutta ainakin libertaarien tulkinta itävaltalaisesta koulukunnasta edustaa jyrkempää irtiottoa valtavirtataloustieteestä.

Voisin vähän tarkentaa libertarismin itävaltalaisuuden suhdetta toisiinsa. Itävaltalainen taloustiede sanoo tiivistetysti ettei markkinoiden tuottamaa tilaa voi muokata paremmaksi valtiollisilla väliintuloilla ja täten valtion ei tulisi puuttua yhtään mihinkään. Käytännössä jokainen itävaltalainen on libertaari (minarkisti tai ankapisti). Ei siis ole olemassa erillistä, libertaaria tulkintaa itävaltalaisesta koulukunnasta.

Itävaltalaisesta koulukunta eroaa paljonkin muista koulukunnista ja se on nopeiten suosiotaan kasvattava taloustiede.

Huomio matemaattisesta taloustieteestä – Murray N. Rothbard

Itävaltalaisen taloustieteen merkitys – Llewellyn H. Rockwell, Jr.

Jukka Aakula kirjoitti...

Tunnemme syyn ihmisen toiminnalle minusta vasta sinä vaiheessa kun evoluutiopsykologia on sen selvittänyt.

Sekin tietämys on silti aina vajaata. En näe mitään järkeä jakaa tiedettä luonnontieteisiin ja ihmistieteisiin.

Minusta matematiikka on aivan relevantti tapa lähestyä taloutta ja ihmisten ja ihmisjoukkojen toimintaa.

Matematiikka toki tekee yksinkertaistavia oletuksia ihmisestä mutta se on väistämätöntä. Kaikki tiede toimii näin.

Jukka Aakula kirjoitti...

Tarkennan että en väitä siitä mitään kuinka tärkeä matematiikan rooli on taloustieteessä. Se on työkalu toisten joukossa. Myös Antrpologiassa on tapana käyttää matematiikka. Kannatan metodologista moninaisuutta. En ymmärrä mitä ongelmaa matematiikan käytössä on. eihän se estää muita lhestymistapoja.

Jukka Aakula kirjoitti...

Mutta olen toki monessa asiassa saamaa mieltä. En usko esimerkiksi että valtioiden toimet suhdannevaihteluiden pehmentämiseksi ovat yleensä mistään kotoisin. Valtion interventiot hyväksyn mutta lähinnä joissain yksittäisissä asioissa kuten tietyn monopolin purussa.

Mutta en ole kuitenkaan kovin kärkäs yleistämään talouspoliittisia käsityksiäni.

LS kirjoitti...

Minusta matematiikka on aivan relevantti tapa lähestyä taloutta ja ihmisten ja ihmisjoukkojen toimintaa.

Ratkaiseva ero luonnontieteellä ja taloustieteellä on että ihmisen toiminta on motivoitunutta toisin kuin vaikka painovoima. Voit ottaa kiviä laboratorioon ja tutkia millä vauhdilla ne putoavat ja formuloida siitä kaavan (g=9.8m/s^2). Mutta sama ei toimi ihmisillä, koska ihmisten toiminta motivoitunutta ja se muuttuu koko ajan. Jos laitat ihmiskunnan laboratorioon ja tutkit heidän käyttäytymistään (johon taloudellinen toiminta kuuluu oleellisena osana), he käyttäytyvät ensimmäisellä kerralla tavalla A. Seuraavalla kerralla B, C, ... jne. Sensijaan painovoima ei ole motivoitunutta. Jos kiven nostaa ilmaan ja tiputtaa, se tippuu aina alas ja ennustettavalla nopeudella (ceteris paribus).

Lainaan pätkän linkkaamastani tekstistä:

Eri ihmisten tarpeita, toiveita ja aikatauluja ei voida lisätä yhteen tai vähentää toisten ihmisten vastaavista. Ei ole mahdollista supistaa makuja tai aikatauluja yhteen käyrään ja kutsua sitä kuluttajamieltymykseksi. Miksi? Koska taloudellinen arvo on yksilölle subjektiivista.

Vastaavasti ei ole mahdollista supistaa markkinoiden järjestelyjen monimutkaisuutta valtaviksi kokonaissuureiksi. Emme voi esimerkiksi sanoa, että talouden pääomavaranto on yksi iso K-kirjaimeksi tiivistettynä möykky ja asettaa sitä yhtälöön ja odottaa saavamme hyödyllistä tietoa. Pääomavaranto on heterogeeninen.

[...] Keynesistä lähtien taloustieteilijät ovat ottaneet tavaksi luoda rinnakkaisia maailmankaikkeuksia, joilla ei ole mitään tekemistä todellisen maailman kanssa. Näissä maailmoissa pääoma on homogeenista ja kilpailu on staattinen lopputila. Niissä on oikea määrä myyjiä, hinnat heijastelevat tuotantokustannuksia ja ylimääräisiä voittoja ei ole olemassa.

LS kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Valkea kirjoitti...

"Täydellinen kilpailu" on hyvä esimerkki byrokraattisesta pseudotieteestä.

"Täydellinen kilpailu" vaatii toteutuakseen äärettömän määrän kilpailijoita ja kuluttajia; jokaisen kuluttajan täytyy tietää kaikki hinta-, myyjä- ja tuotetiedot; jokaisella kuluttajalla täytyy olla esteetön, energiaa vaatimaton ja kuluton pääsy kaikkiin myymälöihin ja/tai tuotteisiin; jokaisella kuluttajalla täytyy olla motivaatio, aika ja energia hankkia ja päivittää em. tieto; jokaisen tuottajan täytyy tietää kaikki kilpailijoiden tuotteisiin liittyvät ominaisuus-, markkinointi- ja hintatiedot; jokaisen tuottajan täytyy kyetä tuottamaan (käytännössä) samantasoisia tuotteita kuin kilpailijat; jne.

1. "Täydellinen kilpailu" on mahdotonta sekä teoriassa, että käytännössä. "Täydellinen kilpailu" ei ole myöskään mahdollista "suunnilleen", "lähes", "jotakuinkin", tms. "Täydellinen kilpailu" on mahdotonta kaikissa muodoissaan, piste.

2. "Täydellinen kilpailu" kumoaa koko markkinatalouden ja tuotteiden kehittymisen idean. Kun jokin yritys X kehittää esim. uuden teknologisesti edistyksellisen ja muita paremman tuotteen A, se on markkinoilla saatavissa vain tuottajalta X, joka voi hinnoitella tuotteen A hinnan korkeammalle kuin muut vastaavan tuotteen tuottajat (Scarcity principle). Tämä viestittää muille tuottajille, että markkinat ovat tehottomia, eli suurempia tuottoja on saatavissa kehittämällä tuotteita, jotka kykenevät kilpailemaan yritys tuotteen A kanssa. Ajan myötä tuotteelle A tulee kilpailijoita niin paljon, että voitot putoavat samalle tasolle, jossa ne olivat ennen tuotetta A. Uudet tuotteet aloittavat em. prosessin aina uudelleen. "Täydellinen kilpailu" tarkoittaa siis täydellistä tuotteiden ominaisuuksien ja laadun pysähtyneisyyttä.

3. "Täydellinen kilpailu" on valtiobyrokraattien toiveuni, koska:

a) Yritykset on jaettu maksimaalisen moniin, suunnilleen samankokoisiin ja pieniin yksiköihin. Ne eivät voi kasvaa, rikastua ja/tai kehittyä, koska ne eivät voi erilaistua omalla tuotannonalallaan. Kuten atomisoituja kansalaisia, tällaisia hajautuneita, pysähtyneitä ja atomisoituja yrityksiä byrokraattien on helpompi hallita. Kyseessä on vallaniirto yrityksiltä ja kansalaisilta valtiobyrokraateille.

b) Koska yritykset ovat pysähtyneitä ja kehittymättömiä, kehittyminen, ohjaus, säätely ja uudistukset jäävät kokonaan valtiobyrokraateille, erityisesti valtion palveluksessa oleville tai sen rahoittamille tiedemiehille ja statuksessa tiedemiesten yläpuolella oleville byrokraateille, jotka käyttävät tiedemiesten tuottamaa tietoa ohjauksessa ja säätelyssä (kapeisiin sektoreihin erikoistuneet tiedemiehet eivät pysty koko systeemin koordinoivaan säätelyyn).

c) Yrityksistä ja niiden työntekijöistä eli tavallisista kansalaisista puristetaan mahdollisimman paljon tuotantoa irti mahdollisimman pienellä korvauksella. Valtiobyrokraatit käyttävät suurempaa valtaansa verottamalla yrityksiä maksimaalisesti (yritykset ja kansalaiset ns. vero-orjina). Koska ylin valta, verotus, sääätely, systeemin kehittäminen jne. ovat valtiobyrokraattien hallussa, valtiobyrokraatit saavat suurimpia tuloja, etuja ja palveluksia yhteiskunnassa.

***

"Tiede" toimii nykyisin kokonaisuutena pääasiassa byrokraattien valtataistelun välineenä yrityksiä ja kansalaisia vastaan, ja siksi "tiede" on vääristynyt pilalle ja korruptoitunut.

Älykkäiden ja asioista tietävien on suotavaa tämän pienen laululintusen sanoin kuunnella sisäistä ääntään "tiedettä" arvioitaessa:

http://www.youtube.com/watch?v=NWixUIMTjYc

... ja sitten ilmoittaa havainnoistaan muille.

Valkea kirjoitti...

Off-topic.

Professori Bruce Charlton länsimaiden alamäestä:

http://declineofwestexplained.blogspot.com/

Aakke kirjoitti...

Kaikki inhimillinen toiminta on elektroneurokemiaa. Sitä tarkemmin toimintaa tuskin voinee tarkastella.

Kaikissa ihmisen käyttäytymistä tutkivissa tieteissä (taloustiede, sosiologia jne.) otetaan huima askel eteenpäin, kun keksitään mobiili tietokonetomografian (CT) muoto, jolla ihmisen aivotoimintaa voi kuvata oikeassa interaktiossa.

Sitä odotellessa voidaan väitellä vaikka mistä. Itse en enää siihen pistä energiaani.

Question everything, learn something, answer nothing.

Tiedemies kirjoitti...

Minusta tämäkin (siis yleisesti ottaen) keskustelu on lähinnä pseudokeskustelua asian vierestä.

Taloustiedettä on tietysti alunperin luotu paljolti politiikan tekoon, mutta sellaisena se oli äärimmäisen suuri menestys, koska klassinen taloustiede kykeni osoittamaan melko vakuuttavasti, että merkantilismi tuhosi hyvinvointia. Kuten kaikessa sellaisessa tieteessä, jolla pyritään muodostamaan arvauksia siitä, mikä toimii ja mikä ei, taloustieteen toimivuuden rajat ovat lopulta aika ahtaat, ja itävaltalainen lähestymistapa voidaan ajatella sen tunnustamiseksi, että yleisiin makrotason viilauksiin ei vain ole oikein mahdollisuuksia ilman massiivisia ja odottamattomia sivuvaikutuksia.

Täydellinen kilpailu on vain työhypoteesi, jonka alla tarkastelu on mahdollista matemaattisen analyysin keinoin. Sen asettaminen politiikan tavoitteeksi on toki vähän niinkuin Newtonilaisen mekaniikan turvaamiseksi pyrittäisiin hinaamaan Merkurius korkeammalle radalle. En ota tässä kantaa sen ihmeemmin kilpailusäädösten puolesta tai vastaan, mutta kannattaa myös huomata, että monopolirakenteet markkinoilla ovat usein seurausta nimenomaan valtioiden interventioista, kuten IPR:stä tai kunnallisista ja valtiollisista implisiittisistä rajoitteista, jotka estävät kilpailua.

Taloustiedettä ei käytetä pelkästään valtioiden byrokraattien salaliiton ylläpitämiseen, vaan kyllä sitä soveltavat usein myös vähänkään isompien firmojen investointipäätöksistä vastaavat tahot. Tällöin pohditaan peliteoreettisia asemia, logistiikkaa, hintojen kehitystä, jne., kaikki nämä ovat osa taloustieteen hiljaista menestystarinaa. Aivan samoin kukaan ei kritisoi kvanttimekaniikan arkisia sovelluksia, kuten transistoria, tai suhteellisuusteorian sovelluksia, kuten GPS:lle välttämättömiä aikadilataatiokorjauksia jne.

Usein homma menee niin, että esitetään jokin "kiistanalainen" sovelluskohde tai äärimmäinen tulkinta jostakin teoriasta, yleensä sen alkuperäisen sovellusalueen ulkopuolelta, ja julistetaan koko teoria erehdykseksi tai jopa salaliitoksi. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, ja se kielii tarpeesta erottaa politiikka ja tiede jyrkemmin. (täysin, voisin sanoa) Kompromettoiva ja salaliittoteorioita sisältävä puhetapa toisaalta vain haittaa tämän erottelun tekemistä, koska se vain ikäänkuin oikeuttaa poliittisen painostuksen, jolla vaikeutetaan tieteeseen luonnostaan kuuluvaa itsekorjaavuutta.

Hyvänä esimerkkinä voi pitää ilmastotieteen, jonka politisoitumisen seuraukset ovat olleet katastrofaaliset. Valitettavasti tämä ei rajoitu ilmastotieteeseen, vaan leviää muuallekin. Olen kauhulla seurannut erään tutkimusyhteystyökumppanini työskentelyä kansainvälisessä tutkimuslaitoksessa, jonka rahoitus tulee YK:n suunnalta, kun tämän teoreettista työtä rinnakkaisten järjestelmien suunnitteluperiaatteiden parissa yritetään ohjata poliittisesti "relevanttiin" suuntaan.

Kun tavallinen tieteentekijä joutuu täysin epäreilusti tällaisen painostuksen kohteeksi, kompromettoiva puhetapa "kriitikoiden" suunnalta vaikuttaa entistä asiattomammalta. Ja täysin väärin suunnatulta.

Aakke kirjoitti...

Valkea sanoi...
Professori Bruce Charlton länsimaiden alamäestä:

http://declineofwestexplained.blogspot.com/


Tämä vain osoittaa sen, miksi valtion subventoimaa tiedettä ei pitäisi olla olemassa. Kenen soppaa syöt, sen lauluja laulat. Vanhanen ja Lynn esimerkkeinä.

Valtiosta (=valtion rahoituksesta) riippuva tiede ei ole riippumatonta. Eikä toisaalta myöskään yksityisten tahojen rahoittama, kuten lääkefirmojen lukuisat caset osoittavat.

Pelottavinta on se, että kun näet tieteellisen tutkimuksen, on sen paikkaansapitävyys loppujen lopuksi vain sinun ja verkostosi arvioitavissa. Tieteeseen pitää soveltaa samanlaista varautuneisuutta ja kritiikkiä kuin mediaan. Tieteen kohdalla se vain on vaikeampaa, koska se vaatii todella laajaa, usein sekä käytännön että teorian tietämystä jostakin asiasta.

LS kirjoitti...

Taloustiedettä ei käytetä pelkästään valtioiden byrokraattien salaliiton ylläpitämiseen, vaan kyllä sitä soveltavat usein myös vähänkään isompien firmojen investointipäätöksistä vastaavat tahot.

Aivan. Matematiikka ja matemaattinen taloustiede soveltuvat ainakin osittain mikropuolelle. Kuten sanoit Tällöin [yrityksessä] pohditaan peliteoreettisia asemia, logistiikkaa, hintojen kehitystä, jne.

Jos olet perustamassa verkkokauppaa, joka myy elektroniikkaa kuluttajille, oletus täydellisestä kilpailusta vähittäiskaupassa on hyödyllinen

Ei ole. Oletus tiukasta kilpailusta on hyödyllinen. Täydellinen kilpailu voi toimia vain jos ihmiset ovat täydellisiä (tai robotteja) jolloin rahaakaan ei tarvita enää.

Täydellinen kilpailu on vain työhypoteesi, jonka alla tarkastelu on mahdollista matemaattisen analyysin keinoin.

Kuten Rothbard sanoi Paras lukijan opas matemaattisen taloustieteen viidakkoon on sivuuttaa hienostunut yhtälöiden sekasorto ja katsoa alla olevia oletuksia. Poikkeuksetta ne ovat lukumääräisesti harvoja, yksinkertaisia ja vääriä. Ne ovat vääriä nimenomaisesti, koska matemaattiset taloustieteilijät ovat positivisteja, jotka eivät tiedä että taloustiede nojaa tosiin aksioomiin.

Yleensä vältän Jumala-kortin käyttöä mutta suotakoon minulle nyt poikkeus. Täydellisen kilpailun odotus muistuttaa mielestäni Jumalan odotusta. Täydellinen Kilpailu ei ilmestynyt vielä tänään, mutta jospa huomenna...

Jukka Aakula kirjoitti...

LS kirjoitti:

Ratkaiseva ero luonnontieteellä ja taloustieteellä on että ihmisen toiminta on motivoitunutta toisin kuin vaikka painovoima. Voit ottaa kiviä laboratorioon ja tutkia millä vauhdilla ne putoavat ja formuloida siitä kaavan (g=9.8m/s^2). Mutta sama ei toimi ihmisillä, koska ihmisten toiminta motivoitunutta ja se muuttuu koko ajan. Jos laitat ihmiskunnan laboratorioon ja tutkit heidän käyttäytymistään (johon taloudellinen toiminta kuuluu oleellisena osana), he käyttäytyvät ensimmäisellä kerralla tavalla A. Seuraavalla kerralla B, C, ... jne. Sensijaan painovoima ei ole motivoitunutta. Jos kiven nostaa ilmaan ja tiputtaa, se tippuu aina alas ja ennustettavalla nopeudella (ceteris paribus).

Ihminen ei toimi satunnaisesti vaan tiettyjen preferenssien mukaisesti. Näitä preferenssejä voidaan tutkia ja ne ovat aktiiviisen tutkimukseen kohteena behavioristisessa taloustieteessä.

Preferenssitkin toki joskus muuttuvat, mutta muutoksetkaan eivät ole täysin villejä, vaan niiden muuttumisessa on oma logiikkansa.

ESIMERKKINÄ preferensseihin kohdistuvasta tutkimuksesta mainittakoon seuraava:

Behavioristiset taloustieteilijät Loewenstein, Thompson, ja Bazerman testasivat Homo Economicus-oletusta kokeellisesti ja totesivat että sen sijaan että ihmiset noudattaisivat Homo Economicus oletusta, ihmiset ovat heterogeenisia. Heterogeenisuudella he tarkoittavat että on olemassa erilaisia ihmistyyppejä:

1. Noin kolmannes ihmisistä on sellaisia että he toteuttavat uusklassisen taloustieteen Homo Economicus oletuksen.

2. Pyhimykset taas pyrkivät hekin toki ajamaan omaakin etuaan, mutta heillä on voimakas aversio (vastenmielisyys) kaikkea epätasa-arvoisuutta kohtaan. Esimerkkinä on että he hyväksyvät helpommin tilanteen jossa A ja B savat molemmat yhden euron kuin että A ilman omaa ansiotaan saa 10 euroa ja B viisi euroa. Myös pyhimyksiä on noin kolmannes.

3. Lojalisteilla on myös voimakas aversio epätasa-arvoa kohtaan, mutta vain tilanteessa jossa A ja B ovat molemmat ns. kunnon ihmisiä.
Lojalisti on kärkäs vaatimaan rangaistusta vapaamatkustamisesti tms.
(Lähde josta luin asiasta: Samuel Bowles, Microeconomics.)

Toisaaalta markkinatilanteessa - vastakohtana vaikkapa "talkootilanne" - ihmiset toimivat varsin hyvin Homo Economicus-oletuksen mukaisesti.

Jukka Aakula kirjoitti...

Valkea:

"Täydellinen kilpailu" on mahdotonta sekä teoriassa, että käytännössä. "Täydellinen kilpailu" ei ole myöskään mahdollista "suunnilleen", "lähes", "jotakuinkin", tms. "Täydellinen kilpailu" on mahdotonta kaikissa muodoissaan, piste.

Tämä on käsittääkseni harhaluulo. Tietynlaisia markkinoita voidaan mallintaa täydellisinä markkinoina siinä mielessä, että kyseinen malli ennustaa markkinoiden käyttäytymistä.

Ei ole oleellista että ovatko markkinat jotenkin 100%:sti täydelliset kunhan ne ovat niin täydelliset että täydellisen markkinan oletus antaa oikeita ennusteita.

Kukaan ei oleta että meteorologi tietäisi kaiken tietynhetkisestä säästä ja tietäisi 100%:sti mitkä lainalaisuudet pätevät sään muutoksessa. Riittää kun meteorologi kykenee ennustamaan säätä oleellisesti paremmin kuin kansanviisaus.

En ala ollenkaan jankuttamaan siitä, kuinka usein markkinat ovat tarpeeksi täydelliset mahdollistaakseen ennustamisen, kun minulla ei ole siitä mitään suurempaa tietoa.

Mutta voin kuvitella, että hyvin monet pulkkitavaran markkinat, joilla on valtava merkitys ihmisten olemassaololle, toimivat melkolailla täydellisten markkinoiden tavoin.

Esimerkiksi tämän vuoden talousnobelisti, Elinor Ostrom, joka käsittelee julkishyödykkeiden tuottamista, toteaa uudelleen ja uudelleen, että rationaalisen valinnan teorian mukainen ennustus yhteistyön romahtamisesta esimerkiksi yhteismaan ongelman tapauksessa ei VÄLTTÄMÄTTÄ päde. Yksityistäminen ei ole ainoa mahdollisuus ratkaista ongelmaa.

Toisaalta Ostrom toteaa myös uudelleen ja uudelleen: rational choice theory has proved valuable for predicting human behaviour in stable competitive market settings.

Jukka Aakula kirjoitti...

Tiedemies:

...itävaltalainen lähestymistapa voidaan ajatella sen tunnustamiseksi, että yleisiin makrotason viilauksiin ei vain ole oikein mahdollisuuksia ilman massiivisia ja odottamattomia sivuvaikutuksia.

Valtion interventioiden historia ei varmaan ole mitenkään loistelias.

Muta minun on kyllä mahdoton hyväksyä sitä, että aina ja kaikkialla valtion interventio esimerkiksi tulon jakoon olisi torjuttava.

LS kirjoitti...

Ihminen ei toimi satunnaisesti vaan tiettyjen preferenssien mukaisesti.

Juuri näin.

Näitä preferenssejä voidaan tutkia ja ne ovat aktiiviisen tutkimukseen kohteena behavioristisessa taloustieteessä.

Myös itävaltalainen taloustiede lähtee ihmisen toiminnan aksioomasta (Ludwig von Misesin kuuluisa kirjakin on nimeltään Human Action). Eli ihmisen toiminta on motivoitunutta ja sillä on tarkoitus saavuttaa jokin tavoite.

Itävaltalaisessa (makro)taloustieteessä ei kuitenkaan käytetä matematiikkaa vaan aksioomia, logiikkaa ja deduktiota.

Austrian economists reject empirical statistical methods, natural experiments and constructed experiments as tools applicable to economics, saying that while it is appropriate in the natural sciences where factors can be isolated in laboratory conditions, the actions of human beings are too complex for this "numerical" treatment as passive non-adaptive subjects. Instead one should isolate the logical processes of human action.

Valkea kirjoitti...

Re: nim. tiedemies

Yleensä luen sanan "salaliitto" samaan sarjaan "rasistin", "fasistin", "suvaitsevainen/suvaitsematon" jne. muiden liberaalien merkityksettömien poliittisten leimasanojen kanssa. Kuitenkin tieteeseen liittyen salaliitto on ihan hyvä sana lukemattomissa yksittäistapauksissa, kuten ilmastotutkimusväärennyksessä (Climategate, todennäköisesti historian suurin tiedeväärennys rahan ja kansainvälisen poliittisen vallan saavuttamiseksi; vuodetut, oikeaksi todennetut ja myönnetyt sähköpostit osoittivat salaisen manipulointiin, väärennykseen ja valtamonopoliin suuntautuneen liittoutumisen tutkijoiden välillä); peer review -kartelleissa, konservatiivien savustamisessa ulos ja marxilaisten suosimisessa marxilaistuneissa tiedekunnissa; sosiaali-insinööriys, ja siihen liittyvä yhteistoiminta kaikissa muodoissaan (multikulttuurisuus, "suvaitsevaisuus"indoktrinointi ja naistutkimus, sekä niiden lieveilmiöt esimerkkinä); poliittinen korrektius ja ylläpitäminen erilaisilla rangaistuksilla ja julkisen "häpäisyn" muodoilla; poliittisen ekonomian väärinkäytökset (marxilaistunut valtiobyrokraattien) taloustiede); sosiaalipsykologia liberalismin manipulointikeinojen "pussina" vallankäyttäjille; jne.

Mutta salaliitot eivät kiinnosta minua kuin sivuseikkana, eli paljon tärkeämmän julkisen ja kaikille näkyvän liiton, liberalismin, käytännössä väistämättöminä seurauksina ja tuotteina.

Tieteenaloilla on ongelmana myös se, että niiden "osaaminen"/osaaminen on jakautunut liian pienille kryptisille/"kryptisille" sektoreille, ja niiden harvalukuisille toimijoille. Tämä jo itsessään estää laaja-alaista vertailua ja kritiikkiä.

Lähes aina edellä mainituissa ei ole kyse nim. tiedemiehen mainitsemasta "kiistanalaisten teorioiden esittämisestä/ ääritulkinnoista", vaan pyrkimyksestä poliittisin, psykologisin ja taloudellisin keinoin pakottamaan oma selvästi puolueellinen ja vääristelty teoria "rationaalisuudeksi", ja lähtökohdaksi kaikelle muulle tutkimukselle ja toiminnalle.

Tieteessä on tietysti nykyisinkin myös paljon pätevää ja aidosti tieteellistä tutkimusta, joskus politisoituneen roskan seassakin. Mutta aidosti pätevästä tutkimuksestakin on tarkasteltava sitä kuinka tarpeellista ja hyödyllistä se todellisuudessa on (vähenevä, ehkä negatiivinenkin rajahyöty).

Osoitan oman puolueettomuuteni tässä asiassa vaikkapa seuraavasti: nim. tiedemies vihaa minua (tämä lienee turvallinen lähtöoletus hänen minua koskevat kirjoituksensa huomioiden?) ja hänen liberaalit poliittiset näkemyksensä ovat enimmäkseen vastakkaisia omille näkemyksilleni. Vaikka en tunne nim. tiedemiehen tieteellisiä julkaisuja, voin suurella todennäköisyydellä sanoa, että ne ovat aidosti tieteellisiä ja puolueettomia, ehkäpä tieteen parhaiden perinteiden mukaisia. Nim. tiedemiehen tieteenala on sellainen (tietokoneohjelmoinnin matemaattinen mallinnus?), ettei se salli (?) poliittista manipulointia. Tällaiset tutkijat saattavat kärsiä aiheettomasti ainakin tieteentekonsa osalta tieteen kritiikistä. Mutta tiedettä on kuitenkin kritisoitava myös kokonaisuutena, koska tieteestä on tullut, tieteen vastaisesti, liberalismin ilmentymä ja työkalu, jossa puolueetonkin tiede pyörittää liberalismin koneistoja. Myös tieteen tulosten paisuttelevalla "spin doctoroinnilla", manipuloinnilla ja lopulta suoralla valehtelulla on taipumus levitä rehellisille tieteenaloille.

Niin kauan kuin liberalismi on valtaideologia, tiede ei pysty itsekorjautuvuuteen.

Valkea kirjoitti...

Aakke: "Tämä vain osoittaa sen, miksi valtion subventoimaa tiedettä ei pitäisi olla olemassa. Kenen soppaa syöt, sen lauluja laulat. Vanhanen ja Lynn esimerkkeinä."

- Aakke tuotti siinä esimerkin, jonka tarkoitus on kumota itsensä. Liberalismi tarvitsee toisinajattelijansa, kuten Lynn ja Vanhanen, aineksina säännöllistä toistoa vaativiin moraalisiin tuomioihinsa ja esimerkkeinä eristettävästä ja syrjäytettävästä "pahasta". Tällä pidetään yllä liberaalien heikkoa julkista liittoa.

Ihmistiede ei voi olla täysin puolueetonta aiheiden valinnan; tulosten esitysmuodon valinnan; matemaattisten työkalujen valinnan ja käytön; jne. takia. Tässäkin tapauksessa voidaan kuitenkin helposti erottaa toisistaan esim. miedosti puolueellinen tutkimus marxilaisesta propagandasta tai globaalin yrityksen yrityksestä medikalisoida maksimaalinen määrä lapsia voimakkaiden psyykenlääkkeiden käyttäjiksi.

Kuten professori Hans Herman Hoppe on todennut, yhteiskunnan peli on pelattu siinä vaiheessa kun suurin osa tiedemiehistä ja intellektuelleista on yhteiskunnan kouluttamia, työllistämiä ja rahoittamia. On tärkeää, että tieteenteon rahoitus ja ohjaaminen on mahdollisimman hajautettua erilaisille toisensa tasapainottaville toimijoille.

***

Lisäys nim. tiedemiehelle.

Valtio voi toki toimia monopolisoinnin eri tavoin järjestelevä partnerina kansainvälisille suuryrityksille. Kummatkin ääripäät - valtio-suuryritusliitto ja valtion yksinvalta (käytännössä) yli hajautettujen, pienten ja heikkojen yritysten - ovat haitallisia.

Pahin puute yhteiskunnassa on tällä hetkellä yhteisöjen ja yhteisöverkostojen puute, jotka toimisivat kaikkien laajojen monimutkaisten organisaatioiden vallan tasapainona, myös tieteenteon rahoituksessa ja tuottamisessa.

Valkea kirjoitti...

Liberaalissa konsensuksessa vaikuttaa mm. mukautuminen ryhmän mielipiteisiin, myös tieteessä:

http://www.youtube.com/watch?v=iRh5qy09nNw&feature=player_embedded

http://www.youtube.com/watch?v=TYIh4MkcfJA&feature=player_embedded

http://www.youtube.com/watch?v=VgDx5g9ql1g&feature=player_embedded

Jukka Aakula kirjoitti...

Sivujuonne Valkean luonnehdintaan Tiedemiehen ja itsensä suhteesta:

nim. tiedemies vihaa minua (tämä lienee turvallinen lähtöoletus hänen minua koskevat kirjoituksensa huomioiden?) ja hänen liberaalit poliittiset näkemyksensä ovat enimmäkseen vastakkaisia omille näkemyksilleni.

Luotan itse enemmän sellaisiin ihmisiin, jotka aidosti kokevat (joskus) suuttumuksen ja vihan tunteita.

Luin jonkin aikaa sitten tutkimuksesta jonka mukaan niissä perheissä, joissa on vahvaa perheen sisäistä yhteistyötä ja auttamista, moraalinen suuttumus ja ÄÄRITAPAUKSESSA perheen jäsenten välien katkeaminen on tavallisempaa kuin niissä perheissä, jotka ovat löyhiä.

Eräässä tuntemassani suht suuressa perheessä (suvussa) jo yli nelikymppisiksi kasvaneet "lapset" auttavat toisiaan lainoja takaamalla, ottamalla toisiaan töihin, auttamalla toisiaan lasten hoidossa jne.

Mutta samalla perhettä leimaa toisten tekojen tuomitseminen, välien ajoittainen kiristyminen ja tolkuton kilpailu siitä kuka on parhaiten pärjännyt elämässä, kenen lapset ovat saaneet parhaan todistuksen jne.

Tiedemies kirjoitti...

Valkea,
pahoittelen suuresti, jos olet saanut käsityksen että minä vihaan sinua. En pidä kaikista esittämistäsi arvoista, ja pidän analyysiäsi liberaalista yhteiskunnasta yliampuvana - so. pidän osaa näkemyksistäsi jonkinlaisina salaliittoteorioina - mutta en todellakaan vihaa.

Mielestäni ilmaisusi ovat joskus kompromettoivia ja asiattomia, ja tämä toisinaan aiheuttanut ärtymystä, joka saattaa näkyä kirjoituksissani. Erityisesti minua ärsyttää taipumuksesi asemoida ihmiset "liberaaleiksi" jollakin mielivaltaisilla perusteilla, jotka eivät oikeastaan edes käy mistään ilmi, ja - mielestäni todellisuudelle vieras - käsityksesi ilmastotutkimuksesta "suurena huijauksena" ja salaliittona.

Kaikesta huolimatta pidän näkemyksiäsi kuitenkin tuoreina ja ajatuksia herättävinä, ja luen niitä mielelläni. Analyysisi on toisinaan myös hyvin osuvaa. Minusa olisi esimerkiksi sääli, jos lopettaisit kommentoimisen lukemiini blogeihin. (Lähinnä tämä, IDAn blogi ja satunnaisesti muutama muu).

Tiedemies kirjoitti...

Kommentoin vielä tätä, täysin asiapohjalta:
Pahin puute yhteiskunnassa on tällä hetkellä yhteisöjen ja yhteisöverkostojen puute, jotka toimisivat kaikkien laajojen monimutkaisten organisaatioiden vallan tasapainona, myös tieteenteon rahoituksessa ja tuottamisessa.

Yhteistyöverkostoja on olemassa. Tiedeyhteisö on useilla aloilla hyvin tiivis. Rahoituksen osalta on varmasti noin, mutta uskottava vaihtoehto "kasvottomalle" rahoitusorganisaatiolle ei ole tehokas ja tieteellisen meriitin pohjalta toimiva yhteisöllinen yhteistyöverkosto, vaan sellainen verkosto on nepotistinen ja tehoton.

Sosiologien Gemeinschaft ja Gesellschaft- sivuavat tätä, käytän kuitenkin mieluummin termejä "yhteisö" ja "organisaatio", joka on vähän eri asia; toivon, että käsitteet eivät hämää. Yhteisössä suhteet ovat henkilökohtaisia, ja luottamus perustuu yksilöiden luottamuksellisiin vastavuoroisiin suhteisiin. Organisaatiossa suhteet ovat virallisempia ja luottamus perustuu yleiseen lainkuuliaisuuteen ja sääntöjen noudattamiseen.

Tiedeyhteisö on yhteisö niiltä osin kuin vaihdetaan julkaisematonta tietoa, tehdään tutkimusta, opetetaan ja perehdytetään tietoon ja käytäntöihin. Tutkijasta tulee tiedeyhteisön jäsen julkaisemalla ja käymällä konferensseissa, tekemällä tutkija- ja opiskelijavaihtoa, jne.

Sensijaan vertaisarvioinnin, julkaisukanavien julkaisupolitiikan, rahoituksen, jne. järjestäminen tapahtuu organisaatioiden kautta. Ohjelmatoimikunta tai lehden toimitus on kasvoton, pitkälti nimetön, ja teoriassa kaikenlaisen poliittisen painostuksen ulkopuolella.

Politisoituminen on ongelma, kuten yllä esitetään. Analyysi siitä, että politisoituminen on ongelma myös yhteiskunnan kannalta, ei ole myöskään väärän suuntainen. Poliitikot mielellään tarttuvat sellaisiin tutkimusaloihin "keppihevosenaan", joilla he saavat kannatusta, ja lisäksi he valtaan päästyään mielellään tukevat sellaista tutkimusta, joka tukee heidän jo toteuttamiaan tai voimakkaasti ajamiaan poliittisia tavoitteita.

Poliitikoilla ei kuitenkaan missään ole senkaltaista valtaa tutkimuksen sisällön yli, jota yksityisillä rahoittajilla, esimerkiksi lääketutkimuksessa on. USA:ssa esimerkiksi ei ole lainkaan tavatonta, että lääketehdas tilaa tutkimuksen aivan rehellisiltä tutkijoilta, jotka toteavat, että lääkkeellä on vakavia, jopa hengenvaarallisia sivuvaikutuksia. Tutkimuksen tilaaja voi estää tuloksen julkaisemisen, ja jos tutkija noudattaa omaa etiikkaansa ja julkaisee sen silti, hän saattaa menettää työpaikkansa ja pahimmassa tapauksessa joutua maksamaan miljoonakorvaukset sopimusrikkomuksesta.

Ilmastotieteessä ei ole merkkejä likimainkaan tämän suuruisesta painostuksesta tai tämän tason ongelmista. Kukaan meistä ei kuitenkaan käy julkista debattia lääketehtaiden liiallisesta vallasta - vaikka sitä ehkä olisi syytä käydäkin.

Jostain syystä valtiolliset ja poliittiset instanssit herättävät suurempia intohimoja vähäisemmällä puuttumisella tutkimuksen vapauteen. Pidän tätä erikoisena. Pahoittelen, että olen nimittänyt sitä "paranoidiksi", mutta tutkijan näkökulmasta aivan erityisesti tutkijoihin ja näiden sähköposteihin kohdistuva julkinen paine on ollut todella vastenmielistä seurattavaa. Tiedän, että tutkijat keskustelevat erilaisista lähestymistavoista keskenään, ja joskus aika loukkaavaan sävyynkin. Meidänkin alallamme nousee välillä pintaan jokin älytön idea - joka huomataan nopeasti toimimattomaksi - jota vastaan nousee "julkaisumuuri", kun toimituksissa ja ohjelmatoimikunnissa työskentelevät turhautuvat huonolaatuiseen tutkimukseen. Tällöin ko. asiaa tutkivat usein kokevat, että heidän tutkimuksensa on epäreilusti jätetty julkaisematta.