Kokoomuslainen poliitikko Henri Heikkinen puhuu pitkälti asiaa valtiollisesta kehitysyhteistyöstä, mutta jollain lailla alan kyllästyä koko yhteiskuntakritiikkiin.
Ehkä valtion kanssa kannattaisi lopulta olla mahdollisimman vähän tekemisissä. Ehkä valtion toimien kritisoimisen sijasta kannattaisi enemmän keskittyä tekemään itse. Koska suomalaisten suuri enemmistö kannattaa kuitenkin laajaa valtiota, sen kanssa on toistaiseksi vaan elettävä. Pöhöttynyt valtio on eräänlainen Virtahepo Olohuoneessa ja me olemme kuin teinejä emmekä pääse siitä kokonaan eroon.
Ihmiset, jotka käyttävät suurimman osan hereilläoloajastaan poliitikkojen haukkumiseen, mutta ovat vaikkapa kunnalla töissä, ovat eräänlaisia nairisevia peräkammarin poikia, jotka ovat kovin kriittisiä vanhempiaan kohtaan mutta eivät uskalla muuttaa kotoa. (Olin juuri samanlainen aiemman työpaikkani (NSN) suhteen. Olin kriittinen narisija, mutten uskaltanut lähteä koikeilemaan siipiäni. Nokia on täynnä ihmisiä, jotka menevät joka aamu töihin vain ja ainoastaan odottamaan suurta irtisanomisrahaa.)
Itse uskon, että kehitysyhteistyö on hyödyllistä joissain tapauksissa. Olen harrastanut kehitysyhteistyötä nyt pikkuisen Kiva.org:in kautta mutta alan aktivoitua asiassa Tamilimaassa ja Suomessa luomieni kontaktien kautta. Pikkuhiljaa. Olen peruslaiska - tai en ehkä laiska mutta passiivinen. Kerron lisää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
NGO-bisnes ei ole mikään uusi juttu. Sopivin yhteyksin uuden NGO:n perustaminen takaa mukavan työpaikan, jossa bisnesvastuuta ja -riskiä ei ole kuin ehkä muutaman kerran vuodessa, jolloin uusi rahoitus hankitaan. Jos organisaatio on pienikokoinen, ei edes toimistolla tarvitse käydä joka päivä.
Näitä asioitahan puidaan aina pari kertaa vuodessa Suomessakin. Kyseessähän on yleensä se, että (hyväntekeväisyys)järjestö on käyttänyt valtaosan rahoituksestaan johonkin muuhun kuin avustustoimintaan.
***
Ote Heikkisen blogista:
"Vanha viisaus sanoo: Harva asia on niin pysyvä kuin valtion rahoilla käynnistetty määräaikainen projekti."
-Milton Friedmania tämä.
***
Mutta sitten asian ytimeen:
Maahanmuuttoa puolustetaan, maahanmuuttoa vastustetaan. Minusta ainoastaan julkisesti tuettua maahanmuuttoa tulisi vastustaa.
Kehitysapua puolustetaan, kehitysapua vastustetaan. Minusta ainoastaan julkisesti tuettua kehitysapua tulisi vastustaa.
Mitä suorempi reitti avulla - olipa se sitten rahaa tai muita resursseja - on sitä tarvitseville, sitä parempi.
Yksi juttu mikä minua suoran reitin käytössä hirvittää on että miten kontrolloin sitä mihin rahani menevät.
Annoin pikkusumman muutama päivä sitten eräälle pienelle NGO:lle Tamilimaassa. Vaadin saada budjetin ja sainkin sen heti. Minulla on myös projektisuunnitelma.
Aion vaatia budjetin julkaisemista myös netissä tai laitan sen sinne itse. Voin kysellä ihmisiltä jotka tuntevat ko. NGO:n toimintaa.
Mutta kontrolloimiseen menee aikaa.
En näe kontrolliin muuta ratkaisua kuin oman järjen & valvonnan.
Tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastusraportti auttaa varmasti toiminnan selvittämisessä. NGO pitäisi nähdä siis länsimaisena taloudellisena entiteettinä. Myös vertaiskertomukset muilta lahjoittajilta kuultuna ovat hyviä.
En sitten tiedä minkälaisia kirjanpitokäytäntöjä eri maissa on. Esim. "kiinalaisessa kirjanpidossa" tehdään kolme eri laskelmaa:
1) Omaan käyttöön (realistinen)
2) Verottajalle (tax evasive)
3) Ulkomaisille sijoittajille (syötti)
En tiedä onko NGO alalla mitään yleisesti hyväksyttyjä akkreditointi-järjestöjä.
Viitaten tuohon "kiinalaiseen kirjanpitoon"...
Jos kyseinen "kirjanpitotapa" on käytössä, niin NGO saattaa vastustaa dokumenttien julkaisua verkossa. Jos dokumentit julkaistaan online, niin maan (vero)viranomaiset saattavat saada hyvin erilaisen käsityksen NGO:n toiminnasta kuin mitä NGO viranomaisille virallisesti antaa.
Pahimmillaan tämä voi haitata NGO:n toimintaa. Tämä siis saattaa selittää NGO:n vastentahtoisuuden dokumenttien julkaisemiseen. Pohjoismainen läpinäkyvyys ei ole arkipäivää Aasiassa.
Tässä korostuukin tarkka tietämys NGO:n toimintaympäristöstä. Keskiverto rivikansalainen ei tällaiseen opiskeluun pysty tai kykene. Kielitaito, tietolähteet tai jaksaminen loppuu kesken.
Siksi varmaan moni "ulkoistaa" almujen antamisen valtiolle tai kirkolle. Eivätkä ne ihmiset ko. organisaatioissa ole sen pätevämpiä NGO:n toiminnan selvittämisessä, kuin vaikkapa asialle omistautunut kansalaisaktiivi.
Olen tietysti puolueellinen kuntien ja valtioiden työntekijöiden suhteen, koska olen itsekin valtiolla (yliopisto) töissä. Mutta osalla aloista ei ole vaihtoehtoja.
Esimerkiksi Suomessa ei ole mahdollista toimia yliopistotasoisessa perustutkimuksessa ja opetuksessa muuten kuin valtion leivissä. Vaihtoehtona olisi tietysti muuttaa esim. USA:han, jossa on valtiosta paljolti riippumattomia yliopistoja, mutta minusta ei ole kohtuullista vaatia tällaista yhteiskuntakritiikin legitiimiyden ehdoksi.
Voisin hyvin työskennellä yksityisessä yliopistossa, enkä siksi koskaan vastustanut säätiöittämistä, mutta siinä kävi pahin skenaario; julkinen rent-seeking korvautui yksityisellä rent-seekingillä, jonka viulut maksaa kuitenkin veronmaksaja. Säätiömalli oli tyypillistä konservatiivien kapitalismia: voitot yksityistetään ja kustannukset sosialisoidaan.
Voisin toki irtisanoutua, mutta mitä tilalle? Yksityisellä sektorilla ei Suomessa voi tehdä tutkimusta ja opettaa samalla tavalla.
No en nyt ihan tarkoittanut sitä että valtiolla ei saisi olla töissä.
Tarkoitin sitä, että jos ihminen nyt kertakaikkiaan vihaa sitä tilannetta/yhteisöä/yritystä/vaimoa/valtiota/esimiestä jonka kanssa joutuu olemaan koko ajan tekemisissä niin kannattaisi jatkaa matkaa (tai miettiä asenteensa uusiksi) tai ainakin minimoida yhdessä olo.
Minulle ei ainakaan sovi jäädä sellaiseen tilateesee kun olen sen verran mustavalkoinen.
Luulen, että kyllä ymmärsin mitä tarkoitit, mutta minun pointtini oli, että valinta lähtemisen ja jäämisen välillä voi olla osittain rationaalinen, ja joskus tällaisessa tilanteessa voi ikävistä oloista huolimatta olla, että lähteminen on vielä huonompi vaihtoehto.
Kyse ei aina ole irrationaalisesta nöyristelystä tms.
Ei tietysti kyse ole aina irrationaalisesta nöyristelystä ja ainahan nämä ovat myös kompromisseja.
Pieni nöyristely ei edes haittaa. Useimmat joutuvat joskus nöyristelemään. Minä esim. jouduin pyytämään erästä vitsiäni asiakkaalta anteeksi vaikka en ymmärtänyt ollenkaan mikä ongelma oli.
Eikä se minua haitannut.
Sillä hetkellä kun ihminen saa tarpeekseen jostain - vaikka nyt työpaikastaan - ihminen tosin muuttuu - tai ainakin minä muutun - mustavalkoiseksi ja emotionaaliseksi.
Se on ilmeisesti "luonnon oma tapa" auttaa ihmisiä sitoutumaan niihin ratkaisuihin jotka puhtaasti rationaalisessa harkinnassa ollessaan tuntuvat hyvin monimutkaisilta.
Lähetä kommentti