Postauksissa maahanmuuton tehokkuudesta osa 1 ja osa 2 kuvasin tilanteen, jossa migraatio tapahtui aina alhaisen luottamuksen populaatiosta korkean luottamuksen populaatioon. Oleellinen lisäoletus oli että muuttaja aina sopeutui.
Migraatio johti luottamuksen jatkuvaan kasvuun, koska korkean luottamuksen populaatioiden koko kasvoi koko ajan alhaisen luottamuksen populaatioiden kustannuksella.
Malli selittää minusta osittain sen, miksi suomenruotsalaiset eivät ole sulautuneet (tai sulautuvat varsin hitaasti), vaikka elävät nykyään suurelta osalta suomenkielisen väestön keskuudessa pienenä vähemmistönä. Monet kaksikieliset perheet valitsevat lapsilleen tietoisesti suomenruotsalaisen identiteetin.
Ankdammen on korkeamman luottamuksen populaatio kuin suomenkielinen väestö. Lisäksi jäsenyys populaatioissa on helppo tarkastaa, koska jäsenkorttina käytetään vaikeasti opittavaa symbolia eli sujuvaa ruotsinkieltä suomenruotsalaisella aksentilla. Migraatio on kaksivaiheista: ensin kantasuomalainen menee naimisiin suomenruotsalaisen kanssa ja tulee jonkinlaiseksi Ankkalammen ulkojäseneksi. Lapset pääsevät ruotsinkielisen koulutuksen kautta täysjäseniksi. Tässä suhteessa suomenruotsalaisuus eroaa dramaattisesti esimerkiksi ortodoksijuutalaisuudesta, jossa käännynnäsen lapsi on äpärääkin pahempi.
Muitakin osaselityksiä tietysti on, kuten kielen tunnustettu asema toisena virallisena kielenä, omakieliset koulut, perinteinen hyvä asema, positiivinen diskriminaatio, suomenruotsalaiset instituutiot ja ns. vanha raha (peritty omaisuus). Toisaalta suomenruotsalaiset instituutiot ovat osin seurausta korkeasta sosiaalisesta pääomasta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Kun Pohjanmaalla tutkittiin suomen- ja ruotsinkielisten naapuriseutujen terveys- ja elinikä-olosuhteita, kävi ilmi, että ruotsinkieliset elävät keskimäärin terveempinä ja vanhemmiksi. Kun vauraudessa ei ollut eroja, todettiin että syynä on sosiaalisuus ja korkeampi luottamus. Kun ruotsinkieliset nauttivat keskenään kaffista ja pullasta, suomenkieliset kärvistelivät, kateilivat ja katkeroituivat taloissaan.
Ruotsissa tämä sosiaalisuuden merkitys kävi ilmi aika hassulla tavalla: huomattiin että kuorolaulua harrastavat elävät pitempään ja terveempinä.
Ortodoksijuutalaisten tapa kammoksua seka-avioliittoja on varmasti yksi syy sen säilymiseen. Suomenruotsalaisesti kasvatetutkin lapset ovat tekemisissä myös suomenkielisen suvun kanssa, eikä sitoutuminen ruotsinkielisyyteen ole ollenkaan niin ehdotonta.
Lestadiolaiset onnistuvat varmaan paremmin, sillä yhteydet kääntyneen puolison sukuun katkaistaan.
Suomenruotsalaisen identiteetin valitseminen on varmaan melko tuore ilmiö ja kohdistuu vain paikkakuntiin jossa on runsaasti suomenruotsalaisia. Yleinen sääntö on varmaan, että sen vanhemman kulttuuri omaksutaan, jonka keskellä asutaan. Itäsuomessa asuvat kaksikieliset perheet eivät vvarmaan pysy kovin suomenruotsalaisina.
Hyviä kommentteja.
Kerroin musiikkiluokalla oleville 10-vuotiailleni että kuorolaulu pidentää ikää. Meni hetken aikaa ennen kuin meni jakeluun.
Kuorolaulussa on vielä se etu joukkueurheiluun verrattuna, että sitä voi harrastaa hyvin kauan.
Paavon mainitsem,a suomenruotsalaisen identiteetin valitsemisen tuoreus ilmiönä on varmasti totta. Se vie ehkä hiukan pohjaa koko argumentaatioltani.
Luulen että ilmiötä tapahtuu myös paikkakunnilla kuten Helsingissä ja Turussa, jopa Porissa ja Tampereella ja Oulussa, joissa suomenruotsalaiset ovat pieni vähemmistö, mutta missä koulut ja muut instituutiot ovat vahvoja tai ainakin olemassa.
Lähetä kommentti