tiistaina, maaliskuuta 02, 2010

Kartelli on yhteisö

Kartelli on yhteisö, jonka tuottama julkishyödyke on vapaitten markkinoitten luomaa hintatasoa edullisempi hintataso yhteisön jäsenille. Samalla käytännössä aiheutetaan vapaitten markkinoitten hintatasoa epäedullisempi hintataso yhteisön ulkopuolisille.

Kartelli voi olla esimerkiksi asfaltti-kartelli tai työn myynti -kartelli.

Kartelli - kuten mikä tahansa yhteisö - käyttää vertaisrankaisua ja ulkopuolisten ekskluusiota sen takaamiseen, että tarpeeksi moni osallistuu julkishyödykkeen tuottamiseen.

Vertaisrankaisu materialisoituu työn myynti -kartellin tapauksessa lakkorikkurien demonisointina tai yhteisöstä poissulkemisena. Aikaisemmin rakennuksilla liittoihin (kartelliin) kuulumattomia painostettiin jopa irtisanoutumaan työpaikalta.

Porilainen sosiaalidemokraattinen Uusi Aika lehti runoili vuonna 1926 lakkorikkureista - teksti on samalla esimerkki 20-30-luvun työväenkulttuurin kukoistuksesta:

Kun jumala on luonut kalkkarokäärmeen, rupisammakon ja verenimijäkoronkiskurin, jäi hänelle hiukan myrkkyä jäljelle. Siitä muovasi hän lakonrikkurin.

Lakonrikkuri on kaksikoipinen korkkiruuvisieluinen eläin, jolla on vesitautisen pää, hyytelöstä ja limasta kokoonpantu selkäranka.

Sensijaan kun toisilla ihmisillä on rinnassaan sydän sykkimässä, on lakonrikkurilla vain iljettävä kasvannainen, täynnään itsekkäitä periaatteita.

Kun lakkorikkuri on milloin liikkumassa ja kadulla, kääntävät kaikki kunnon ihmiset selkänsä hänelle, itkevät taivasten enkelit ja sulkee pääpaholainen itse kiireimmiten visusti helvetinportit, koska hän ei tahdo olla missään tekemisissä moisen olion kanssa.

Ei kellään ole oikeutta ruveta lakonrikkuriksi niin kauan kuin löytyy yksikään likalätäkkö johon voi hukuttautua, tahi nuoranpätkä, jolla voi hirttää itsensä.

Judas Ishkariottilainen oli kunnon mies lakonrikkuriin verraten, sillä sittenkin, vaikka hän oli pettänyt herransa ja mestarinsa, pakoitti hänen kunniantuntona viime ripe hänet menemään pois ja hirttämään itsensä. Senkään vertaa kunniantuntoa ei voi olettaa lakonrikkurilla löytyvän.

Esau möi esikoisoikeutensa yhdestä hernekeitosta. Judas Ishkariottilainen möi vapahtajansa kolmestakymmenestä hopiapenningistä.

Meidän aikamme lakonrikkuri myypi esikoisoikeutensa, vaimonsa, lapsensa ja työtoverinsa työnostajan täyttämättömästä lupauksesta.

Esau oli petturi itseään kohtaan, Judas Ishkariottilainen oli petturi jumalaansa kohtaan. Mutta lakonrikkuri on petturi jumalaansa, isänmaatansa, perhettään ja luokkaansa kohtaan. Todellinen ihminen ei koskaan rupea lakonrikkuriksi. Pysy siis ihmisenä.
(Lähde Rakennusliiton webbisivu.)

Asfalttikartellin tapauksessa käytettiin siinäkin KKO:n mukaan vertaisrankaisua tai ainakin vertaisrankaisulla uhkaamista:

Lemminkäinen on toiminut kartellin vetäjänä. Lemminkäinen on toiminut urakkahintojen hyväksyjänä ja urakoiden jaon koordinaattorina sekä pääsuostuttelijana, kun kysymys on ollut pienten yritysten liittämisestä kartelliin. Lemminkäinen on tällöin käyttänyt myös uhkailua yhtenä suostuttelukeinona. Kilpailuviraston näyttö osoittaa Lemminkäisen kartellitoiminnan jatkuvuuden koko edellä mainitun ajanjakson ajalta. Ainakin Lemminkäisen asfalttitoiminnan ylin johto on ollut tietoinen kartellista ja osallistunut aktiivisesti sen toimintaan.

Heklökohtainen mielipiteeni AKT-kartellin talkoista

Jos AKT-kartelli edustaisi vähäosaisia, voisin ehkä hyväksyä kartellin. Nyt en hyväksy. Näen asian niin että työmarkkinoilla toimiva kartelli AKT alkaa tänä iltana terrorisoida suomalaista teollisuutta ja tavallisten ihmisten elämää käyttäen hyväkseen monopoliasemaansa.

16 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

AKT:n kartellilla on kyky uhata suurilla haitoilla. Tämä on monimutkaisen työnjaon yhteiskunnassa esiintyvä ilmiö. Mitä monimutkaisemmaksi ja virtaviivaisemmaksi yhteiskunta ja sen logistiikkaketju muodostuu, sitä haavoittuvaisemmaksi se tulee häiriöille logistiikassa.

AKT:n lakon uhka perustuu tähän.

Jukka kirjoitti...

Tässä kävi joku kämmi ja suurin osa tekstistä häipyi. Tähän jäi vain tämä helvetin tylsä runko.

Yritän vielä hiukan rekostruoida.

Jukka kirjoitti...

Palautin osan.

Aajatukseni oli siis todellla osoittaa että eivät yhteisöt aina ole jotenkin hyviä.

Täysin riippumatta ovatko ne "hyviä" vai "huonoja" ne toimivat kuitenkin samalla "templaatilla".

Tiedemies kirjoitti...

Hyvä pointti.

Jukka kirjoitti...

Aiemmin käsittelin samaa aihetta kolme vuotta sitten tekstissäni Kansanmurha julkishyödykkeenä ja toisessa postauksessa pakkovallasta ja puolalaisesta aatelistosta yhteisönä, jonka sisällä vallitsi veljeys ja solidaarisuus.

Ironmistress kirjoitti...

Tuo mietelmä lakonrikkureista on alunperin Jack Londonilta peräisin. Ihan hyvä sinänsä.

Paavo kirjoitti...

Isän puolen suvussani on kaksi tarinaa rikkuruudesta:

Isänäidinisä kieltäytyi sodan aikana aseista helluntailaisuuttaan. Legendan mukaan häntä uhkailtiin kuolemantuomiolla, mutta lopulta suoritti aseettomasti rintamalla sotapalveluksensa.


isänisänisä taas oli nytkin lakkoilevan ahtaajien ammattikunnan jäsen, mutta ei jääräpäisyyttään (varmaan joku psykopaatti) suostunut lakkoon. Ei halunnut seurata muiden käskyjä, vaan meni töihin kun piti. Tämä oli siis kaupungilla tunnettu "persoona" eli ei ihminen jolta yhteisö enää odottikaan normaalia toimintaa, jonkunlainen kylähullu siis.

Molemmat tapaukset voi olla pitkälti legendaa, mutta yhteistä on että yhteisöt molemmissa tarinoissa on hyväksyneet normin rikkomisen, jos ovat uskoneet, ettei uhkailusta ole apua, onko kyseessä sitten uskonnollinen sitoumus tai persoonallisuushäiriö, jota ei voi muuttaa.

Liitot varmaan yrittävät samaa strategiaa. Että heitä ei järkisyillä heilauteta, että toisen osapuolen on parempi vaan antaa periksi. Neuvottelijoiksi halutaan ehdottoman maineessa olevia jääriä. Onko toteutunut lakko sitten keino osoittaa vastapuolelle vai omalle puolelle sitä, että neuvottelija on todella se jäärä, mitä mainekin antoi ymmärtää?

AKT:n lakon loppuun molemmat puolet olivat tyytymättömiä. ehkä päivän lakon tarkoitus oli vain se että molempien puolien neuvottelijat saivat pitää kasvonsa.

Tai en todella tiedä, että mitä työnantajapuolella tapahtuu, koska se on täysin kasvoton osapuoli. Ketä se työnantajapuoli edustaa?

Jukka kirjoitti...

Mielenkiitoinen juttu, Paavo.

lakko-analyysistäsi tuli hiukan mieleen kun Cortes osoitti atsteekeille, että hänellä ei ole aikomustakaan hävitä.

Cortes poltti laivansa, joilla olisi voinut hätätilassa poistua niin sanotusti takavasemmalle.

Mahtoi siinä atsteekki miettiä, että Cortes on a) hullu mies, b) varma voitostaan tai c) sitoutuunut taistelemaan loppuun asti. Jos noilla a-c nyt mitään eroa on.

No, viesti oli tietysti yhtä lailla omillekin miehille.

Tiedemies kirjoitti...

Cortezin veto oli peliteoreettisesti ottaen vähän samanlainen kuin pelattaessa ns. chicken-peliä. Siinä on kaksi siirtoa: Aja suoraan ja väistä. Jos molemmat ajavat suoraan, niin kumpikin kuolee tai vammautuu. Se, joka väistää ensin, häviää.

Pelin voi voittaa pelaamalla ennen sitä meta-pelin, jossa nopeampi hitsaa ohjauspyörän kiinni ja katkoo jarruletkut niin, ettei voi väistää, ja ilmoittaa tämän toiselle pelaajalle.

Tämä eroaa MAD-doktriinista kylmän sodan ajalta vain siinä, että MAD-peli on mielekäs vain iteroituna versiona.

Paavo kirjoitti...

Veikkaan, että lakoista neuvottelijan persoonallisuusprofiili on lähempänä rikkuireiden persoonallisuusprofiilia, kuin niiden, joiden etua neuvottelija edustaa.

Mutta joo. Minunkin varmaan kannattaisi tutustua peliteoriaan.

veljeni neuvon perusteella aloitan täältä
http://freevideolectures.com/Course/2386/Game-Theory

Jukka kirjoitti...

On olemassa konformisteja jotka ajattelevat että "kai se sitten noin on kun muutkin niin ajattelee".

Sitten on näitä megalomaaneja, psykopaatteja sun muita vallanhimoisia, joista tulee Napoleoneita ja ay-johtajia.

Kolmas ryhmä on ne, jotka ovat useimmiten eri mieltä kuin muut. Non-konformistit. Jotka SS-miehenä toimiessaan sanovat että "vitut niitä juutalaisia saa tappaa, hullut".

Mutta miten lakkorikkuri oikeesti mappautuu noihin, vai onko lakkorikkuri vain joku konformisti jolla on liian monta lasta elätettävänä.

En tiedä. Meinasin joutua NSN:ssä lakon piiriin. Olin päättänyt jo että en mene lakkoon, mutta olin hyvin iloinen että lakko ei tullut, enkä joutunut olemaan non-konformisti.

Katson tuon videon myöhemmin.

Paavo kirjoitti...

Joo ei kannata stressata niiden videoiden katsomisten kanssa. Tahdoin vain jakaa, että löytyy hyviä luennoitsijoita internetistä, nyt kun yliopistotkin menee lakkoon. Ja jos maallikko tahtoo tutustua peliteoriaan (niinkuin vaikka minä) niin ei tarvii ruveta pääsykoekirjoja ostamaan, kun sisällön löytää muualtakin, muodollinen pätevyys ei ehkä tule.

Ironmistress kirjoitti...

Moctezuma oli typerys, kun pelasi chickeniä Cortesin haluamalla tavalla.

Oikea tapa olisi tässä tilanteessa ollut piirittää conquistadorien armeija, jättää heille pakotie ja tuhota heidän huoltonsa.

Nälästä heikentyneet conquistadorit olisivat epätoivoissaan tehneet rynnäkön, saaneet turpaansa - ja paenneet tästä pakotiestä. Sen varrelle heitä olisi voinut surmata kuin sammakoita.

Epäsuorat metodit toimivat yleensä paremmin kuin suorat. On mielekkäämpää hyökätä vihollisen taistelukykyä kuin taisteluvoimaa vastaan.

Todettakoon, että Atahuallpa teki täsmälleen saman virheen Cajamarcassa.

Ironmistress kirjoitti...

Todettakoon, että Cortesin toiminta on täsmälleen Sun Tzu'sta.

Luku 9. Manööverit

Jos hän [vihollinen] syöttää hevosilleen viljaa ja miehilleen lihaa ja murskaa keittoastiansa, eikä palaa leiriinsä, hän on epätoivoinen.

Ja tästähän oli kyse. Cortes otti holtittoman riskin - hän oli epätoivoinen, ja hänellä oli pelissä joko kuolema tai voitto.

Tällaisen vihollisen kimppuun ei ikinä pidä käydä suoraan. Tällainen vihollinen pitää näännyttää, kuluttaa ja viivyttää, ja antaa hänen ymmärtää, että pakotie on olemassa. Kun hän on riittävän heikentynyt, on aika iskeä - jonka jälkeen hukkuva tarttuu vaikka oljenkorteen. Pakeneva vihollinen on aina helpointa surmata.

Jukka kirjoitti...

Jep,

Sinua suututtaa typeryys ja opetus kertomuksesta oli sinulle että Montezuma oli typerys niin kuin olikin. Minä taas ihailen Cortesin tekoa, vaikka olet varmaan oikeassa, että Cortesin tempun onnistuminen edellytti että Montezuma oli chicken.

Jos lakkaisin ihailemasta Cortesia, voisin samalla lopettaa koko elämäni. Kompromissit ällöttävät minua esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, että ihmiset jäävät paskaan työpaikkaan koska saavat sieltä palkkaa. Itse en jäänyt ja olen siitä ylpeä. Halveksin ihmisiä jotka jäävät huonoon suhteeseen tai huonoon työpaikkaan.

Ironmistress kirjoitti...

Ruukinmatruuna on pelannut yhden strategiapelin, jossa hänelle kävi täsmälleen samalla tavoin kuin Cortesille.

Hänellä oli armeija, joka oli sekä laadullisesti että määrällisesti alivoimainen viholliseen nähden. Vihollinen oli asettunut ylämäkeen, ja hän oli katkaissut ruukinmatruunan pakotien.

Sanalla sanoen hän pakotti ruukinmatruunan taistelemaan.

Pikaisen tilanteenarvioinnin jälkeen hänellä alkoi Varsovan laulu soimaan päässä: pakko on taistella, kuolla tai voittaa, eessämme ratkaisu tuntematon ja hän päätti panna kaiken yhden kortin varaan. Hän päätti hyökätä suoraan päin vihollisen ylipäällikköä, toivoen saavansa aikaan romahduksen ylipäällikön kuoltua.

Hän sitten hyökkäsi raskaalla ratsuväellä, alivoimalla, päin vihollisen ylipäällikköä ennenkuin vihollinen oli ehtinyt kunnolla manööveerata. Epätoivoinen riski tuottaa usein epätoivoisia tuloksia. Vihollisen ylipäällikkö joutui perääntymään - suoraan hänen sotaelefantteihinsa - jotka panikoivat. Ne talloivat hänen ylipäällikkönsä hengiltä. Seurauksena oli koko armeijan romahtaminen. Sotasaaliiksi tuli vihollisen koko sotakassa, iso määrä palkkasotureita (jotka saivat entisen työnantajan mentyä kanttuvei nopeasti uuden kontrahdin) - ja kaikki henkiin jääneet sotanorsut.

Mitä tästä opimme? Jätä saarretulle viholliselle pakotie äläkä pakota häntä taisteluun. Totesin, että jos vastustajani olisi jättänyt minulle pakoreitin, ruukinmatruuna olisi käyttänyt sen. Nyt hän pakotti ruukinmatruunan taisteluun - ja hän taisteli kuin nurkattu rotta.

Aina ei kuitenkaan holtittoman riskin ottaminen kannata. Lopputulos olisi aivan yhtä hyvin voinut olla täydellinen tuho - kuten Kaarle Rohkealla Morat'n taistelussa 1477 samassa tilanteessa sveitsiläisiä vastaan.