sunnuntaina, helmikuuta 07, 2010

Equilibrium selection osa 2 - ihmisten jakaantuminen ryhmiin

Ihmisten jakaantuminen ryhmiin on monella tapaa kehitystä edistävä tekijä.

Ajatellaan äärimmäinen tilanne jossa on olemassa kaksi heimoa A ja B, joista edellisessä statusta osoitetaan polttamalla tavaroita ja jälkimmäisellä auttamalla köyhiä. Jos olisi olemassa vain ryhmä A, tavaroiden polttamis-käytäntö saattaisi elää pitkäänkin. Yksittäisellä ryhmän A korkean statuksen jäsenellä ei välttämättä ole mitään insentiiviä alkaa osoittaa statustaan millään muulla tavalla. Mutta ajatellaanpa että ryhmä A ja ryhmä B joutuvat konfliktiin keskenään. Ryhmä B haastaa ryhmän A, jolloin käytäntö saattaa tuhoutua ryhmän A mukana.

Ylläoleva esimerkki ei ole tuulesta temmattu. USA:n luoteisrannikon intiaanit ovat kuuluisin esimerkki siitä, miten statuksen osoittaminen suht destruktiivisella tavalla on nopeennuttanut yhteisöjen tuhoa.

[Potlach is a] ceremony of West Coast American Indian peoples in which the host gave away property in order to raise the prestige and social rank of the clan. Potlatches were practised among the Tlingit, Chilkat, Haida and, most elaborately, among the Kwakiutl. Gifts were distributed according to the social rank of the recipient, and the larger the potlatch the more the host could rise in rank. In the late 19th century the custom became competitive, with blankets and other gifts being burned, leading the Canadian government to ban it in 1880.

Potlatches were accompanied by dancing, singing, and feasting, as well as the lavish distribution of property. They were a means of honouring the dead, being the culmination of a series of funeral rituals and ceremonies. They also served to strengthen alliances between the clan of the deceased and the living spouse's lineage.


Antropologinen kirjallisuus kertoo esimerkkejä siitä, miten noituus on vähentynyt sitä kautta että noituutta harrastavan heimon ne jäsenet, joilla on sukulaisia naapuriryhmässä, vaihtavat ryhmää.

Valtiot, ykstyiset yritykset, yhdistykset, etniset ryhmät ja uskontokunnat ovat korvanneet heimot nyky-yhteiskunnassa. (Yrityskin on selvästi yhteisö siksi, että työntekijöiden insentiivit ovat suurelta osin sosiaalisia eivätkä vain taloudellisia. Toisaalta voinee sanoa että mitä enemmän insentiivit ovat konstruktiivisella tavalla sosiaalisia, sitä tehokkaampi yritys on.)

Yhtäkaikki ne yritykset, joissa huonot käytännöt ovat päässeet vallitseviksi, korvautuvat toisilla yrityksillä joissa hyvät käytännöt ovat päässeet vallitseviksi. Pienet erot siinä, miten innovaatiota palkitaan tai miten statusta signaloidaan, voivat vaikuttaa yrityksen tulokseen dramaattisestikin.

Yritysten keskijohto kilpailee monin tavoin statuksesta yrityksen sisällä. Korkeaa statusta signaloidaan sillä moneenko strategiakalvoon henkilö on saanut nimensä tai sillä montako positiivista tuotekehityspäätöstä henkilö on saanut ajettua läpi. Tuotekehityspäätösten läpiajaminen on henkilön statuksen paranemisen kannalta järkevää sellaisissakin tilanteissa, joissa tuotekehityksen aloittaminen ei ole yrityksen edun mukaista. Tämä on erityisen tyypillistä kun yrityksellä on aiemman hyvän tuloksen takia runsaasti irtonaista rahaa.

Politiikka on nykymuodossaan pitkälti statuksen signaloimista toisaalta ja äänten kalastamista toisaalta. Statusta signaloidaan toisille eurooppalaispoliitikoille esimerkiksi ajamalla läpi suurempia pakolaiskiintiöitä. Se, onko tällainen pakolaiskiintiöiden edistäminen yhteiskunnan edun mukaista, on toissijaista. Ääniä kalastetaan yhä kasvavalta eläkeläisjoukolta välittämättä siitä, että verojen nousu muuttaa Suomen yhä epäattraktiivisemmaksi nuorille koulutetuille.

Mutta ryhmävalintaa onneksi toimii. Onneksi pakolais-, vero- ja sosiaalipolitiikka ei EU:n sisällä ole synkronoitu vaan valtioiden välinen variaatio pysyy. Kehitys on edelleen mahdollista.

5 kommenttia:

Juho kirjoitti...

Statusta signaloidaan toisille eurooppalaispoliitikoille esimerkiksi ajamalla läpi suurempia pakolaiskiintiöitä. Se, onko tällainen pakolaiskiintiöiden edistäminen yhteiskunnan edun mukaista, on toissijaista. Ääniä kalastetaan yhä kasvavalta eläkeläisjoukolta välittämättä siitä, että verojen nousu muuttaa Suomen yhä epäattraktiivisemmaksi nuorille koulutetuille.

Juuri näin. Tässä on minusta yksi oikein selvä nykymuotoisen demokratian kompastuskivi: iso osa äänestäjistä ei ymmärrä valtiotason asioista mitään, jolloin ääniä kannattaa kalastaa kivan kuuloisilla asioilla (välittämättä siitä, mikä olisi oikeasti fiksuin ratkaisu).

Suhteellisen yksinkertainen korjaus asiaan voisi olla "äänestyslupakortti", jonka hankkimiseksi olisi käytävä yhteiskuntaopin kokeessa. Tämä karsisi evvk-ihmiset ja ehkä motivoisi kokeeseen vaivautujat seuraamaan politiikkaa hieman realistisemmalla silmällä.

Valkea kirjoitti...

Kun valtioiden rajat heikkenevät lyhytnäköisten päätösten seurauksena, ihmisten kannattaa ruveta pystyttämään erilaisia psykologisia, uskonnollisia, ideologisia, poliittisia, kulttuurillisia, etnisiä, taloudellisia, sosiaalisia, yhteisöllisiä, kielellisiä ja turvallisuuteen liittyviä rajoja; immateriaalisia ja materiaalisia rajoja.

Valkea kirjoitti...

Kun valtioiden rajat heikkenevät lyhytnäköisten päätösten seurauksena, ihmisten kannattaa ruveta pystyttämään erilaisia psykologisia, uskonnollisia, ideologisia, poliittisia, kulttuurillisia, etnisiä, taloudellisia, sosiaalisia, yhteisöllisiä, kielellisiä ja turvallisuuteen liittyviä rajoja; immateriaalisia ja materiaalisia rajoja.

Paavo kirjoitti...

Hyvä kirjoitus.

Ihmiset todella vain pääasiassa
signaloivat statusta. Ei se 
humanitarismilla signalointi ole 
pelkästään poliitikkojen takia
ongelmallista. 

Enemmistö ei Kalevan kyselyssä ei 
kannattanut 0,7% kehitysapua, mutta
monet kannatti.

Jos budjetti koostuisikin erilaisis
ta kansanäänetyksistä, joissa annet
taisiin mahdollisuus osoittaa hyv-
eellisyyttään tukemalla kaikkea hy-
vää. 

Raha on kyllä signalointivälineistä paras. Informaatiosisältö on sel-
kein. Jos ihmiset vain enemmän
rakastaisivat rahaa, niin asiat 
toimisivat paremmin. 

Jukka kirjoitti...

Aloin lukea kirjaa nimeltä Joutilas Luokka (The Theory of Leisure Class) vuodelta 1899. Kirjoittaja on Amerikan norjalainen taloustieteilijä Thorstein Veblen.

Kirjassa käsitellään statuksen signalointia käsittääkseni ensi kertaa todella kattavasti.

Käsittelin Vebleninin teoriaa hiukan jo tässä.