Bali

Olen aiemmin puhunut aika paljon kolmesta yhteisöstä - juutalaisista, amisheista ja hutteriiteista.

Ortodoksijuutalaiset - varsinkin hasidit - , hutteriitit ja amishit edustavat tietynlaista äärimmäistä yhteisöllisyyttä siinä mielessä, että nämä yhteisöt ovat hyvin voimakkaasti yksilön toimintaa rajoittavia. Moraalisäännöt ovat tiukkoja ja pikkutarkkoja. Ulkopuolisista ne vaikuttavat usein jopa täysin mielivaltaisilta - kuten amishien säännöt, jotka kieltävät autot, valtakunnan sähkön yms. mutta sallivat vesisängyn. Toisaalta ko. yhteisöt ovat taloudellisesti varsin tehokkaita ja kykenevät hyvinkin koordinoituun yhteistyöhön. Syntyvyys on erittäin korkea - paljon korkeampi kuin kehitysmaissa - ja yhteisöstä eroaminen on vähäistä. Joten ko. yhteisöt kasvavat hyvin nopeasti.

Huteriitit, amishit ja ortodoksijuutalaiset ovat mielenkiintoisia äärimmäisyydessään mutta heiltä voi varmasti oppiakin jotain. Taloustieteilijätkin, kuten Samuel Bowles tai Ernst Fehr, ovat kiinnostuneita näistä ryhmistä tutkiessaan julkishyödykkeiden tuottamisen ongelmia.

Toinen ryhmä yhteisöjä, joka minua on kauan kiinnostanut, ovat erilaiset sotilaallis-aristokraattiset yhteisöt kuten Puolan aatelisto, Balin aatelisto, Rajashtanin sotilaskasti (rajputit), Punjabin sotilaskasti (sikhit), Japanin samurait, Spartan vapaat kansalaiset jne. En ole koskaan lukenut yhtään yleisesitystä näistä ryhmistä - mutta käsitykseni on että nämä yhteisöt harjoittavat kaikki jonkinlaista äärimmäistä uhrautumista ja eräänlaista kunnian kulttuuria. Äärimmäistä uhrautumista tapahtuu ilmeisesti kuitenkin lähinnä poikkeusoloissa - uhrautuminen ei ole koko elämän läpi kulkeva punainen lanka niin kuin hutteriittien alistuminen. Normaalioloissa saatetaan elää hyvinkin kuin kuka tahansa "Homo Economicus".

Jukka O. Miettisen loistava Aasian kulttuurin kuvaus "Silmät auki Aasiassa" avasi silmäni Balin aateliston kulttuurille, jonka eräänlainen helmi on joukkoitsemurha Puputan:

Vuonna 1906 Hollannin siirtomaa-armeija otti haltuunsa Balin suurimman kaupungin ja Etelä-Balin pääkaupungin Denpasarin. Balin hallitsijasuvut ymmärsivät valtansa päättyneen. Heillä oli olemassa vain yksi vaihtoehto reagoida - itsemurhataistelu eli puputan. "Taisteluun" osallistui koko hovi pieniä lapsia myöten.

Kun Denpasarin kaupunki oli valloitettu, hovin jäsenet marssivat juhla-asuissa upeina saattueina aseinaan rituaalitikarit. Saattuet kävelivät rauhallisesti hollantilaisia vastaan pysähtymättä - hollantilaiset avasivat tulen. Hallitsijat tulivat ensimmäisessä aallossa, sitten vaimot lapset sylissään, sitten nuoret hallitsijan 12-vuotiaan veljen johdolla. Kaikki ammuttiin - balilaiset tappoivat pikkulapset itse tikareilla.

Etelä-Balin koko hovi tuhoutui viimeistä jäsentä myöten. Uhri ei jäänyt kuitenkaan turhaksi. Ranskalainen lehtimes näki tapahtuman ja raportoi asiasta Euroopan lehtiin. Hollantilaisten maine siirtomaaisäntinä kärsi tietysti tästä. Tapahtuman jälkeen hollantilaiset suhtautuivat balilaisiin hyvin varovaisesti - he ilmeisesti ymmärsivät että kyseessä oli jalo kansa jonka reaktiot huonoon kohteluun voivat olla arvaamattomat. Balista tuli Hollannin mallisiirtomaa.