perjantaina, kesäkuuta 26, 2009

Vapauden edellytys on marttyyrius

Iranin konfliktissa ei liene kuultu vielä viimeistä sanaa - äärivanhoilliset vallanpitäjät lienevät voittaneet taistelun mutta ei sotaa.

Iranin oppositio tietää että äärivanhoillisia ei voiteta uskontokritiikillä vaan aseellisella tai aseettomalla taistelulla, jossa kuolee ihmisiä. Josssa kuolee nimenomaan opposition kannattajia.

Ilman kuolonuhreja ei ole marttyyriutta ja ilman marttyyriutta Teheranin tapahtumat eivät linkkaudu Karbalan taisteluun. Shiialainen vapausihanne kulkee käsi kädessä marttyyriuden käsitteen kanssa.

Kuolonuhreja on onneksi tullut. Marttyyreja on saatu.

Marttyyreja on surtava ensin kolmantena, sitten seitsemäntenä ja sitten neljäntenäkymmenentenä päivänä. Jokainen suremispäivä antaa mahdollisuuden uuteen marttyyriuteen ja toiminnan jatkumiseen. Niin kaatui maallinen tyrannia kolmekymmentä vuotta sitten ja niin kaatuu uskonnollinenkin tyrannia.

Demokraattinen kansalaisyhteiskunta on mahdollinen Iranissa ja shiia-enemmistöisessä Irakissa. Iranin on nyt mahdollista osoittaa koko maailmalle että muslimeilla on rakentava asema ihmiskunnan osana.

Vai onko ?

24 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...

Yhtäkään sotaa ei ole voitettu kaatumalla isänmaan puolesta vaan panemalla se vastapuolen piruparka kaatumaan omansa puolesta.

- Kenraali George Smith Patton -

Jukka kirjoitti...

Teheranissa ei ole sota vaan Berliinin ja Prahan 20-vuotta sitten tapahtuneiden ja Prahan 40-vuotta sitten tapahtuneiden konfliktien toisinto.

DDR:n kansanarmeija olisi voinut teurastaa koko kansan. Mutta ei teurastanut.

Jukka kirjoitti...

Ironmistress, en esittänyt että marttyyrius olisi geneerinen tapa ratkaista ongelmia. Shiaa-kulttuurissa marttyyriudella on kuitenkin merkittävä rooli.

Shiia, joka kuolee asiansa puolesta, on vakuuttavampi roolimalli kuin se joka ei uhrauda. Hänen perheensä status nouseee, perhe saa taloudellisia etuja jne. jne. Jne.

Subjektiivisesti toki ihailen marttyyriutta. Tähän on tietysti syynä lapsuudenkokemukseni.

Omissa mielipiteissäsi ihmisen elukkamaisuudessa on aivan yhtä paljon subjektiivisuutta kuin minunkin mielipiteissäni.

Ironmistress kirjoitti...

Jukka, iranilaiset ovat muslimeja vain pintapuolisesti. Käytännössä iranilaiset ovat tosiasiallisesti ateisteja. Hunnut pannaan kaappiin heti kun päästään kotiin sisälle, ja kaapista löytyy aina viiniä.

Indoeurooppalainen perusluonne on paljon tasaisempi ja maanläheisempi kuin arabeista tuttu seemiläinen. Iranilaiset muistuttavat käytöksessään paljon enemmän intialaisia ja eurooppalaisia kuin arabeja. Eivät he lähde hihhuloimaan samalla tavoin kuin arabit eihä heissä ole sitä samaa kiihkomielisyyttä ja fanaattisuutta. Shiioja kyllä, arabeja ei.

Iranilaiset ovat kyllästyneet 30 vuoden teokratiaan - ja pitkälti myös koko islamiin. Ateismin ohella zarathustralaisuus ja kristinusko ovat yllättävän suosittuja nuorison keskuudessa, vaikka uskonluopumus, shirq, onkin kuolemalla rangaistava rikos.

Vapauden edellytys ei ole marttyyrius. Vapauden edellytys on ikuinen valppaus, riittävä tulivoima ja vapaudenrakkaus.

Jukka kirjoitti...

Olen samaa mieltä että Iran on paljon mielenkiintoisempi ja monisyisempi ja paljon pragmaattisempi maa kuin arabimaat. Iranista tulee hyviä elokuvia ja alkoholiin suhtautuminen on liberaalia kodin seinien sisäpuolella - siis keskiluokalla. Lähikauppaan ei kannata tosin viinilasillisen jälkeen mennä ja haista alkoholilta.

Nuorison ja keski-ikäisten, alaluokan ja keskiluokan, kaupungin ja maaseudun, uskovaisten ja de facto ateistien välillä vallitsee konflikteja. Se mikä synteesi tästä syntyy on mielenkiintoista nähdä.

Jotta tyrannia voisi kaatua ei kuitenkaan riitä individualistinen kriittinen toiminta ja keskustelu vaan tarvitaan tavalla tai toisella joukkotoimintaa. Olkoon joukkotoiminta motivoitunut sitten uskonnon tai minkä tahansa muun ideologian pohjalta.

Se onko Iranin oppositiossa tarpeeksi rohkeutta ja valmiutta uhrautua jää nähtäväksi.

Ironmistress kirjoitti...

Kuten todettu: yhtäkään konfliktia ei ikinä ole voitettu uhrautumalla. Ne voitetaan panemalla se vastapuoli uhrautumaan.

Tai kuten Sun Tzu sanoo: voittoisa osapuoli on voittanut taistelun jo ennenkuin astuu kentälle, häviävä osapuoli menee sinne häviämään. Uhrautuminen ja marttyyrius ei ole ikinä kääntänyt yhtään tappiota voitoksi.

Jos DDR:n kansanarmeija olisi teurastanut koko kansan, niin ketä se olisi sen jälkeen enää potkinut päähän, tylyttänyt, monottanut ja kenen kustannuksella se olisi sen jälkeen elänyt? Ei sortajan intresseissä ole tuhota sorrettua, vaan alistaa se niin tukalaan asemaan, ettei se kykene sen enempää elämään kuin kuolemaankaan.

Jukka kirjoitti...

Kun kiinalainen opiskelija menee kadulle eturivissä niin hän ottaa riskin eli nostaa kuolleisuutta. (Evolutiivisesti tässä ei ole mitään outoa koska eturiviin meno nostaa ainakin nuorella miehellä hänen staustaan jos hän jää henkiin ja taistelu päättyy voittoon.) Opiskelija ei tällöin yleensä halua kuolla vaan ottaa vain riskin. Eli ei voi puhua tahallisesta uhrautumisesta mutta uhrautumisesta kuitenkin.

Polttoitsemurhan tehnyt vietnamilainen buddhalainen munkki 70-luvulla tai tsekkiläinen opiskelija 60-luvulla tai islamilainen itsemurhapommittaja 90-luvulla vaikuttaa kansansa taistelutahtoon ja nostaaa sitä. (Evolutiivisesti tämä ei ole sen kummempi ilmiö kuin se, että osa ihmisistä harrastaa vapaaehtoista selibaattia. Itsemurhan tehnyt nostaa mm. perheensä statusta eikä näin ollen iysemurha välttämättä alenna henkilön inklusiivista kelpoisuutta.)

Ironmistress kirjoitti...

Kun kiinalainen opiskelija menee kadulle eturivissä niin hän ottaa riskin eli nostaa kuolleisuutta.

Kiinalainen opiskelija ei mene kadulle eikä eturiviin. Hän opiskelee ja liittyy osaksi järjestelmää. Vaihtoehtoisesti hän äänestää jaloillaan ja lähtee ulkomaille for good.

(Evolutiivisesti tässä ei ole mitään outoa koska eturiviin meno nostaa ainakin nuorella miehellä hänen staustaan jos hän jää henkiin ja taistelu päättyy voittoon.)

Evolutiivisesti naiset bylsivät niiden Takarivin Taavien kanssa sinä aikana kun alfaurokset ovat sotimassa, kuolemassa ja vammautumassa. Sotasankarin osa rauhan aikana on kolkko, ja John J. Ramboja on maailma täynnä.

Polttoitsemurhan tehnyt vietnamilainen buddhalainen munkki 70-luvulla tai tsekkiläinen opiskelija 60-luvulla tai islamilainen itsemurhapommittaja 90-luvulla vaikuttaa kansansa taistelutahtoon ja nostaaa sitä.

Tai vaihtoehtoisesti demoralisoi täysin. Rajut ja radikaalit vedot voivat vaikuttaa kumpaankin suuntaan, myös demoralisoivasti. Itsemurha voi olla myös signaali siitä, että taistelu on toivotonta ja että vihollinen on täysin ylivoimainen. Ja koska voiton mahdollisuuksia ei ole, epätoivoiset yksilöt mieluummin tuhoavat itsensä kuin alistuvat tappioon.

(Evolutiivisesti tämä ei ole sen kummempi ilmiö kuin se, että osa ihmisistä harrastaa vapaaehtoista selibaattia.)

Sosiogenetiikan ensimmäinen laki:

Selibaatti ei ole perinnöllistä.

Itsemurhan tehnyt nostaa mm. perheensä statusta

Tai vaihtoehtoisesti se romauttaa perheen statuksen aivan täysin. Muut alkavat karttamaan perhettä, jonka jäsen on tehnyt itsemurhan - he katsovat, että suvussa on mielisairautta, joka periytyy.

Valkea kirjoitti...

"Jukka, iranilaiset ovat muslimeja vain pintapuolisesti. Käytännössä iranilaiset ovat tosiasiallisesti ateisteja. Hunnut pannaan kaappiin heti kun päästään kotiin sisälle, ja kaapista löytyy aina viiniä."

- Ironmistress, sinä et ymmärrä miten islam toimii. Islamin tahallinen, välttämätön ja sen perusteisiin kuuluva asia on luoda ristiriita kotona ja yksityisissä tilaisuuksissa tapahtuvan, ja julkisen välillä. Ilman tätä ristiriitaa islamia tuskin olisi enää edes olemassa.

"Indoeurooppalainen perusluonne on paljon tasaisempi ja maanläheisempi kuin arabeista tuttu seemiläinen."

- Ei pidä paikkaansa ja sama ristiriita yksityisen ja julkisen välillä löytyy vähintään yhtä voimakkaana fundamentalistisessa Saudi-arabiassa.

"Yhtäkään sotaa ei ole voitettu kaatumalla isänmaan puolesta vaan panemalla se vastapuolen piruparka kaatumaan omansa puolesta."

- Yhtäkään sotaa ei ole voitettu ilman valmiutta uhrauksiin. Pattonin joukkojen väistämättömät kuolonuhrit ovat tästä hyvä esimerkki. Uhrauksien minimoiminen on eri asia kuin absoluuttinen joko tai.

Jukka kirjoitti...

Kiinalainen opiskelija ei mene kadulle eikä eturiviin. Hän opiskelee ja
liittyy osaksi järjestelmää. Vaihtoehtoisesti hän äänestää jaloillaan
ja lähtee ulkomaille for good


Historia osoittaa muuta. Tottakai useimmiten yksilöt toimivat omaa etuaan ajaen mutta joskus he lähtevät taisteluun. Vaikka jälkimmäinen tapahtuu ehkä harvoinkin se muuttaa maailmaa.

Mustavalkonen joko tai keskustelu on täysin hedelmätöntä. Tieto ei lisäänny. Väittely väittelyn vuoksi ei kiinnosta minua.

Jukka kirjoitti...

Sanottakoon nyt vielä omasta kokemuksesta että olen ollut työpaikoissa, joissa malli jokainen ajaa oma etuaan ja huoraa rahasta työntajalle on toteututunut.

Se voi jollekin ihmiselle olla ok, mutta ei minulle. Itse en myöskään pidä tällaisia sopeutuvaisia ihmisiä varsinaisesti samaan eläinlajiin kuuluvina kuin itseäni.

Eläkööt omaa elämäänsä mutta en halua olla niiden kanssa tekemisissä. Omille ystävilleni jotka ovat taipuvaisia tällaiseen huoraamiseen yritän selittää että se on väärin.

En näe mitään järkeä väitellä koko asiasta.

Jukka kirjoitti...

Eräässä suomalaisessa yrityksessä jokainen ajaa oma etuaan ja huoraa rahasta työntajalle materialisoitui mm. siten että yrityksen ylimmässä johdossa oleva henkilö alkoi käyttää slogania tuotekehitystyöntekijöillä pyyhimme pöytää.

Tuotekehitystyöntekijät tiesivät että johto halveksi heitä, mutta he olivat sisäistäneet sloganin ennen maa repee kuin huora häpee.

Ironmistress kirjoitti...

Eräässä suomalaisessa yrityksessä jokainen ajaa oma etuaan ja huoraa rahasta työntajalle materialisoitui mm. siten että yrityksen ylimmässä johdossa oleva henkilö alkoi käyttää slogania "tuotekehitystyöntekijöillä pyyhimme pöytää."

Niin, mitä outoa siinä on? Noinhan se on vähän joka paikassa tässä maassa. Siihen pitää vain joko oppia sopeutumaan tai sitten pistää oma firma pystyyn.

Perinteinen suomalainen "management by perkele" käyttää armeijan johtamismalleja ja ihmissuhdemalleja. Niihin kuuluu hyvin vähäinen luottamus johtavan ja suorittavan portaan välillä, ja tiukka ero kapiaisten (= osakkeenomistajien) ja varusmiesten (= työntekijöiden) välillä. Suomalaiset työpaikat näin pääsääntöisesti heijastavat armeijan malleja koska suurin osa miespuolisista johtajista on reservin aliupseereita tai upseereita. RUK:ta on tässä maassa perinteisesti pidetty parhaana johtamistaidon opistona. Ja vastaavasti moni aliupseeri on armeijassa oman uransa huipulla ja kohtelee alaisiaan kuin roskaa. Ja jos tällainen öykkärialikessu sitten pääsee johonkin johtamistehtävään, hän käyttää armeijasta tuttuja malleja.

Ei armeijassa arvosteta spesialisteja. He ovat pelkkää harmaata massaa. Siellä arvostetaan johtajia ja kurinpitäjiä.

Tuotekehitystyöntekijät tiesivät että johto halveksi heitä, mutta he olivat sisäistäneet sloganin "ennen maa repee kuin huora häpee."

Eikä siinä ole mitään outoa. Noin pitää tuossa tilanteessa tehdäkin. Myöskin tuossa tilanteessa lojaliteetin osoittaminen pomoille on typeryyden merkki. Ei työpaikalle mennä viihtymään, vaan tienaamaan palkkaa. Työ on olemassa sitä varten, että siitä tienataan rahaa. Se elämä on sitten aivan jossain muualla.

Lamassa kaikkein pahimmin kärsivät aina ne, joille työ on osa identiteettiä ja jotka rakentavat elämänsä työn varaan. Ne, joilla on joustava moraali, selviävät aina jäykkämoraalisia paremmin.

Ironmistress kirjoitti...

Ironmistress, sinä et ymmärrä miten islam toimii. Islamin tahallinen, välttämätön ja sen perusteisiin kuuluva asia on luoda ristiriita kotona ja yksityisissä tilaisuuksissa tapahtuvan, ja julkisen välillä. Ilman tätä ristiriitaa islamia tuskin olisi enää edes olemassa.

Iranissa tämä ristiriita on jyrkempi kuin missään muualla, Turkkia ehkä lukuunottamatta.

Iraniin islam tuotiin miekan kärjessä. Islam on Iranissa kaivoon kannettua vettä, muualta tuotua. Iranilaiset pakkokäännytettiin islamiin. He tuntevat oikein mainiosti zarathustralaisen menneisyytensä ja historiansa. Ja he tietävät oikein hyvin, että he eivät ole arabeja.

Arabeille islam on sensijaan kotikutoista, "meidän juttu", ja he pitävät itseään Allahin valittuna kansana. Heille islam on paljon syvemmässä kuin iranilaisille. Siksi he ovat myös hyvin fanaattisia asian suhteen.

Yhtäkään sotaa ei ole voitettu ilman valmiutta uhrauksiin.

Valmius uhrauksiin on eri asia kuin marttyyrius, ja näin pääsääntöisesti riskianalyysillä pyritään minimoimaan uhraukset ja optimoimaan panos-tuottosuhde. Most bang for least buck.

Pattonin joukkojen väistämättömät kuolonuhrit ovat tästä hyvä esimerkki.

Mutta he eivät tehneet silmittömiä itsemurhaiskuja, hyökänneet ihmisaaltoina eikä Patton tapattanut heitä kuin kärpäsiä. Kenraali Bradley oli tässä suhteessa vielä ammattitaitoisempi kuin Patton.

Ironmistress kirjoitti...

Kiinalainen opiskelija ei mene kadulle eikä eturiviin. Hän opiskelee ja liittyy osaksi järjestelmää. Vaihtoehtoisesti hän äänestää jaloillaan ja lähtee ulkomaille for good

Historia osoittaa muuta.


Historia osoittaa ensisijaisesti sen, että kiinalaiset ovat hyvin maanläheistä ja jalat maassa olevaa porukkaa. He ovat myös hyvin kurinalaisia. Eivät he lähde kapinoimaan ja osoittamaan mieltään - he tietävät mainiosti, että sellaiset yritykset johtavat katastrofiin. He sensijaan liittyvät osaksi järjestelmää, ja pyrkivät muuttamaan sitä sisältäpäin. Jokainen vetää kotiinpäin minkä kerkiää. Kiinan ikuinen riesa on korruptio. Monoliittiselta näyttävä järjeselmä on tosiasiallisesti läpimätä. Mutta se on silti luja ulospäin.

Yritteliäimmät ja tarmokkaimmat puolestaan äänestävät jaloillaan ja asettuvat ulkomaille. Toisin kuin vaikkapa juutalaisilla, kiinalaisilla ei ole mitään estoja naida toiseen etniseen ryhmään.

Eivät kiinalaiset lähde hihhuloimaan ja riskeeraamaan sekä omaa uraansa että sukuaan. Kiinassa vallankumoukset ovat lähes aina olleet palatsivallankumouksia - valta on kumottu sisältäpäin, ei ulkoapäin.

Ja miksi lähtisivät? Tiananmenin mellakat olivat julma signaali siitä, miten käy, jos vallanpitäjät kyseenalaistetaan.

Ironmistress kirjoitti...

Se voi jollekin ihmiselle olla ok, mutta ei minulle. Itse en myöskään pidä tällaisia sopeutuvaisia ihmisiä varsinaisesti samaan eläinlajiin kuuluvina kuin itseäni.

Jukka, moraalia ei voi syödä.

Kurniva vatsa ja pitkittynyt työttömyys ovat varsin hyvä syy sopeutua ja luopua jäykistä moraalikäsityksistä. Ajat muuttuvat, ja me muutumme niiden mukana. Swim or sink. Ne, jotka kieltäytyvät muuttumasta, syrjäytyvät. Vielä 1980-luvulla meillä oli hyvin varaa idealismiin ja jäykkiin moraalikäsityksiin. Työelämän jatkuva huononeminen pakottaa samalla luopumaan jäykistä moraalikäsityksistä ja sopeutumaan vallitseviin olosuhteisiin.

Menneeseen aikaan - turvattuihin työsuhteisiin, hyvään palkkaan, turvallisiin eläke-etuihin - ei ole enää paluuta. Suomi on jälleen joutunut siihen samaan paikkaan globaalissa kilpailussa kuin tsaarinvallan aikana - merkityksettömäksi pikkuvaltioksi, joka on syrjässä maailman markkinateiltä ja jonka väestöpohja on pieni ja työvoima kallista. Muut, isommat ja nälkäisemät, vetävät oikealta ohi.

Me kiristämme hammasta näiden työelämän jatkuvien huononnusten takia, mutta samalla tiedostamme että ne ovat välttämättömiä. Jos yritämme pysytellä menneessä, tuloksena on katastrofi kuten Uudessa-Seelannissa kävi.

Sinulla on vanhat, sodanjälkeisen ajan moraalikäsitykset. Uskot ihanteisiin ja ideaaleihin, mutta et huomaa, miten realiteetit ovat murskanneet jo ne, ja ne ideaalit, kuten koti-uskonto-isänmaa, ovat auttamatta vanhentuneet. Elämme jatkuvassa epävarmuuden ja hämmennyksen tilassa, missä mistään ei ole varmuutta. Tällaisessa tilanteessa joustava moraalikäsitys on ainoa tapa selviytyä syrjäytymättä. Sinulla oli varaa jäykkään moraaliin. Meillä nuoremmilla ei enää ole.

Eläkööt omaa elämäänsä mutta en halua olla niiden kanssa tekemisissä. Omille ystävilleni jotka ovat taipuvaisia tällaiseen huoraamiseen yritän selittää että se on väärin.

Miksi se olisi väärin? Jäykkään moraaliin on varaa vasta silloin, kun ihmisellä on turvattu asema ja toimeentulo ja kaikki hyvin. Silloin, kun näin ei ole, on syytä olla vikkelä ja haistaa muutoksen tuulet - ja sopeutua niihin. Kyse on kulttuurievoluutiosta ja kulttuurievolutiivisesta olemassaolotaistelusta.

Jukka kirjoitti...

Itselleni työ ei ole tärkeää, mutta en silti alennu mihin tahansa saadakseni palkkaa. Yksityistä firmaa ei silti ole pakko ehkä perustaa koska pomoissakin on eroja. Nykyiseen pomooni olen suht tyytyväinen.

Öykkärimäisyys on suomalaisille mies- mutta myös monelle naispomolle erittäin tyypillistä. Voi olla että yksi syy on RUK/AUK-koulutus.

Herätyskrisitillinen pomo jonka alaisuudessa toimin oli hyvä johtaja.

(Vastaan paremmin kun olen tietokoneen ääressä)

Jukka kirjoitti...

Olin siis kauan yrityksessä jota alunperin leimasi hyvin matala hierarkkia, asiantuntijuuden arvostus, demokraattisuus yms. metsästäjä-keräilijämäiset struktuurit. Johtajuus oli hyvin hillittyä ja alaisia arvostavaa. Varsin nopeasti tilanne muuttui - johtajuus muuttui öykkärimäiseksi. Ihmisiä (resursseja) arvostettiin sen mukaan kuinka paljon heillä on valtaa ja kuinka paljon he ovat keränneet henkilökohtaista omaisuutta erilaisilla johdon insentiiveillä - eikä esimerkiksi heidän henkilökohtaisten ominaisuuksiensa tai taitonsa perusteella kuten aiemmin. Siirryttiin siis suhteellisen tasa-arvoisesta työyhteisöstä öykkärimäiseen despotiaan, hedoniaan ja perseennuolentaan.

Koko suomalaista yhteiskuntaa tuntuu kasavavassa määrin leimaavan vallanhimoinen öykkärimäinen johtajuus, vallan arvostaminen, perseennuolenta, johtajien lipominen, äkkirikkaiden ihailu ja toisaalta kadehtiminen, julkkisten elämän seuranta, vahingonilo, vallanhimoisen öykkärin valinta presidentiksi jne.

Kapina Suomessa merkitsee sitä että kansa valitsee "pahojen poliitikkojen" sijasta supernollia kuten Halonen ja Soini. Jo 60-lukulaisen opiskelijakapinan suomalainen versio oli todellisuudessa äärikonservatiivista neuvostoliittolaisen fasismin ihailua.

Onneksi suurilla hierarkkisilla ja öykkärimäisesti johdetuilla suomalaisilla yrityksillä menee nyt aika huonosti - Nokiankin markkinaosuus laskee,

No suomalaisten vittumaisuudella on hyviäkin puolia - mm. se että islamisen maahanmuuton vastustus on edennyt tehokkaasti.

Mitä kiinalaisten pragmatiaan tulee - pragmatia merkitsee siis käytännössä Homo Economicus -luonnetta - se saattaa juuri olla se vihoviimeinen este demokratian edistymiselle Kiinassa. Juuri kukaan ei haasta kommunisteja, koska se vaatii uhrautumista. 80-luvun opiskeiljaliike oli EHKÄ poikkeus.

Suomalainen sanvapaus ei sekään edisty koska kansan enemmistö on kyykkyihmisiä ja lusereita jotka haluavat presidentiksi mm. henkilön jonka toimintaa motivoi a) poliitikkojen ja toisinajattelijoiden nöyryyttäminen, b) kaikenmaailman roskaväen hyysääminen suomalaisten kustannuksella, c) yleinen vastenmielisyys suomalaisuutta kohtaan.

Suomalaiset arvostavat valtaa. Se vaikka vallanpitjäjä olisi täysi nolla ei tunnu haittaavan kunhan hän on öykkäri.

No toisensuuntaisiakin voimia yhteiskunnassamme on - aika näyttää mihin kaikki vie - onneksi viimeisen melkein 15 vuoden taloudellinen nousu, suomalaisten kasvava itsetunto Nokian menestyksen myötä yms. on kokemassa kovan kolauksen, kun Apple ja muut jenkki- ja korealaisfirmat vievät koko ajan Nokian markkinaosuutta varsinkin huippupuhelimissa.

Jukka kirjoitti...

Mitä vikkelyyteen tulee olet tietysti oikeassa - on turha uskoa siihen että varmoja ja turvallisia työpaikkoja on olemassa jotka säilyvät koko elinaikasi.

Ihmiselle on oleellista kuitenkin pitää kiinni tietystä integriteetistä - omasta henkisestä, moraalisesta ja/tai uskonnollisesta maailmankuvasta - jotta hän paremmin kykenisi sopeutumaan mihin tahansa muuttuviin ulkoisiin olosuhteisiin.Tietty verkostoituminen ja yhteisöihin kuuluminen työyhteisöön kuulumisen lisäksi on tärkeää. Isoissa yrityksissä vieläkin jotkut ihmiset rajoittavat sosiaalisen elämänsä työtovereihinsa. Identiteetti on hyvin ammatillinen ja pyörii yrityksen ympärillä.

Isojen varmoja työpaikkoja tarjonneiden yritysten rapautuminen - ja irtisanomiset - rapauttavat samalla niitä valtarakenteita ja hierarkkiota, joita suurten yrityisten sisällä on. Isot yritykset ovat minusta yleensä keskimäärin epämiellyttävämpiä työpaikkoja kuin pienet.

Valkea kirjoitti...

Ironmistress: "Toisin kuin vaikkapa juutalaisilla, kiinalaisilla ei ole mitään estoja naida toiseen etniseen ryhmään."

- Ns.Overseas Chinese yhteisöt aasiassa eivät nai ulkopuolisia ja käytännössä vastaavia yhteisöjä on muuallakin, vaikka hajonta Usassa ja Euroopassa on suurempaa.

"Työelämän jatkuva huononeminen pakottaa samalla luopumaan jäykistä moraalikäsityksistä ja sopeutumaan vallitseviin olosuhteisiin."

- Jäykkä on väärä sana. Pysyvä kuvaa asiaintilaa paremmin. Mutta moraalin pysyvyys ei ole este joustavuudelle. Moraalini suomalaisista välittäville on pysyvää, mutta moraalini liberaaleille on joustavaa.

"... työelämän jatkuvien huononnusten takia, mutta samalla tiedostamme että ne ovat välttämättömiä."

- Jos ei tiedä vaihtoehtoja, niin voi tietysti rationalisoida nuo itselleen välttämättömiksi.

"... koti-uskonto-isänmaa, ovat auttamatta vanhentuneet."

Noista vain isänmaa, yksinomainen alueeseen tuijottaminen, on vanhentunut.

"Elämme jatkuvassa epävarmuuden ja hämmennyksen tilassa, missä mistään ei ole varmuutta."

- Tuossa tuli tiivistettyä itsensäpaljastusta.

"Islam on Iranissa kaivoon kannettua vettä, ..."

- Ei, vaan omaa kotikutoista shiialaisuutta, joka syntyi nimenomaan arabien vastapainoksi.

Voisin vastata perusteellisemminkin, mutta kokemus osoittaa, että se olisi hukkaan heitettyä. Parempi säästää perusteelliset vastaukset tärkeämpiin tilanteisiin.

Jukka kirjoitti...

Minusta työelämän jatkuva huononeminen on tosiasia, mutta yksilö voi aina yrittää parantaa tilannnetta.

Siirtyä desposiittisesti johdetusta suurfirmasta vähemmän despoottiseen firmaan. Se vaatii toki työntekijältä osaamista ja ammattitaitoa, että voi valita. Ja hiukan rohkeutta riskeerata.

No helppoa työelämässä ei nykyään todellakaan ole liikkua. Mahdollisuus valita on usein huono.

Ruukinmatruunan elämänviisaus on minusta liian pessimistinen, mutta mene tiedä. En ollenkaan ala jankuttaa asiasta.

Jukka kirjoitti...

Sanottakoon myös että työpaikalla viihtyminen riippuu hiukan ihmisestä - minä en yrityksistä huolimatta oikein sopeudu perseennuolenta-organisaatioon.

Ironmistress kirjoitti...

Olin siis kauan yrityksessä jota alunperin leimasi hyvin matala hierarkkia, asiantuntijuuden arvostus, demokraattisuus yms. Varsin nopeasti tilanne muuttui - johtajuus muuttui öykkärimäiseksi. Ihmisiä (resursseja) arvostettiin sen mukaan kuinka paljon heillä on valtaa - eikä esimerkiksi heidän henkilökohtaisten ominaisuuksiensa tai taitonsa perusteella kuten aiemmin.

Tässä voi todeta, että meritokratia muuttui kyseisessä firmassa kroniokratiaksi eli kaverivallaksi. Mikä on erinomaisen huono merkki.

Koko suomalaista yhteiskuntaa tuntuu kasavavassa määrin leimaavan vallanhimoinen öykkärimäinen johtajuus, vallan arvostaminen jne.

Tästä ei oikein voi olla eri mieltä. Samaan aikaan sitten myös erilaiset populistiset liikkeet kasaavat suosiotaan tämän vastapainona. Kekkonen ja Vennamo. Sama tarina toistuu jälleen.

Ruukinmatruuna tunnetusti vastustaa asevelvollisuutta ja kannattaa ammattiarmeijaa, eikä vähäisin syy ole se, miten hän on havainnut asevelvollisuuden vaikuttavan miespuolisten sukulaistensa ja ystäviensä käytökseen, psyykeen ja arvomaailmaan. Ja se ei ole kivaa katsottavaa.

Iso kysymys on: kuinka paljon tästä suomalaisesta auktoriteettihakuisuudesta on peräisin armeijasta?

Ruukinmatruunan teoria on, että asevelvollisuus ei ole merkki demokratiasta eikä se johda kansalaisyhteiskuntaan; päinvastoin, se johtaa koko yhteiskunnan läpikotaiseen militarisoitumiseen. Jos näin on, niin silloin armeijasta kotiutuville miehille pitäisi järjestää vähintään parin viikon "deprogrammointi", jossa heidät vieroitetaan armeijasta ja kotoutetaan siviiliin USA:n tapaan.

Kapina Suomessa merkitsee sitä että kansa valitsee "pahojen poliitikkojen" sijasta supernollia kuten Halonen ja Soini. Jo 60-lukulaisen opiskelijakapinan suomalainen versio oli todellisuudessa äärikonservatiivista neuvostoliittolaisen fasismin ihailua.

Noinhan se oli. Ja mitäpä vasemmistoanarkismi on tosiasiassa muuta kuin kaipuuta diktatuuriin? Vanhan huonon vitsin mukaan kapitalismissa yksi ihminen sortaa toista; sosialismissa asia on aivan päinvastoin ja tästähän siinäkin oli kysy. Vallankumous ei koskaan kumoa valtaa itseään; se kumoaa vain vallanpitäjät.

Mitä kiinalaisten pragmatiaan tulee - pragmatia merkitsee siis käytännössä Homo Economicus -luonnetta - se saattaa juuri olla se vihoviimeinen este demokratian edistymiselle Kiinassa. Juuri kukaan ei haasta kommunisteja, koska se vaatii uhrautumista. 80-luvun opiskeiljaliike oli EHKÄ poikkeus.

Toivo on korruptiossa. Kiinan perinteinen riesa on korruptio ja sisäinen mädännäisyys, ja ulospäin lujilta näyttävät rakenteet ovat sisältä lahoja. On mahdollista, että pikku meritokraatit, jotka ovat lännessä sisäistäneet uusia menettelytapoja, käyttävät niitä kotonaan väärin - ja tuloksena on kommunistipuolueen luhistuminen sisältä päin.

Suomalainen sanvapaus ei sekään edisty koska kansan enemmistö on kyykkyihmisiä ja lusereita jotka haluavat presidentiksi mm. henkilön jonka toimintaa motivoi a) poliitikkojen ja toisinajattelijoiden nöyryyttäminen, b) kaikenmaailman roskaväen hyysääminen suomalaisten kustannuksella, c) yleinen vastenmielisyys suomalaisuutta kohtaan.

Siinäpä se. Onneksi tätä kautta ei enää ole kauaa jäljellä, eikä Komentoora voi asettautua enää kolmatta kautta ehdokkaaksi.

[Joku satuhahmo piti keksiä kun Haloska ei enää oikein ole Muumimamma. Vaahteranmäen Eemelistä löytyi onneksi Komentoora.]

Suomalaiset arvostavat valtaa. Se vaikka vallanpitjäjä olisi täysi nolla ei tunnu haittaavan kunhan hän on öykkäri.

Kunhan hän ei käytä valtaa omavaltaisesti ja vastoin lain kirjainta. Meillä olisi yhä edelleenkin tsaari hallitsijana, jos Nikolai II ei olisi tehnyt itseään vihatuksi sillä, ettei hän piitannut lain kirjaimesta. Suomalaiset kestävät hyvin sortovaltaa ja diktatuuria, kunhan se on legitiimiä. Olennaista ei ole substanssi (sortovalta) vaan muoto (legitimiteetti).

Jukka kirjoitti...

Monet muuttuivat kieltämättä varsinkin AUK:issa despootiksi ja RUK:issa elitistiksi. Sain voimakasta kritiikkiä siitä että en pitänyt tarpeeksi etäisyyttä alaisiini.
Armeijaa ei tietenkään pelkästään leimannut hierarkkia vaan tietysti myös samassa asemassa olevien yhteisöllisyys. Aliupseerien yhteisön normi oli, että alaisiin pitää pitää etäisyyttä.
Minua vierastettiin ja työnnettiin porukan ulkopuolelle koska rikoin hiukan tätä normia, mutta ei se minua juuri haitannut.

Vaikea sanoa kuinka paljon aremeijakoulutus vaikuttaa johtajuuteen ja kuinka paljon se edesauttaa suomalaisten johtajien öykkärimäisyyttä.
Sodanaikainen yhteinen vihollinen ja yhteinen tehtävä kiinteytti armeijaa ja lähensi miehistöä ja upseereita toisiinsa. Rauhanaikana tuota vaikutusta ei ole ja armeija on enemmän puhdasta vallankäyttöä.

Itse koin armeijan suht positiivisesti, koska pysyin aina kaukana yhteisön keskiöstä ja kaikenlaisista kiistoista. Pidin hiukan etäisyyttä muihin ja seurasin maailmaa "antropologin" silmin. Se että minua itseäni välillä kurmutettiin ja hyljeksittiin ei minua juuri haitannut. Koin kodin ja koulun ahdistavampana paikkana kuin armeijan.

Täytyypä miettiä hypoteesiasi tarkemmin.