maanantaina, kesäkuuta 01, 2009

Kun yhteiskunta koostuu kiinalaisista

Lisäys 4.6.2009:

Kuunneltuani kommentteja tähän tekstiin olen ymmärtänyt että yhteiskunnan atomisuus ei välttämättä ole kollektiivisuuden vastakohta. Kollektiivisuus merkitsee lähinnä sitä, että ihmisen identiteetti on oleellisesti ryhmäidentiteetti - vastakohtana yksilökeskeisyys. Atomisuus taas merkitsee sitä, että luottamuksen ja yhteistyön taso yhteiskunnassa on alhainen - vastakotana se että yhteiskunnalla on korkea sosiaalinen pääoma. Luottamuksen taso voi ainakin teoriassa olla korkea sekä yksilökeskeisessä että kollektivistisessa yhteiskunnassa.


Luin taas kerran Mikko Ellilän kirjoitusta Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Kirjoitus on kompakti ja hyvin selkeä tietopaketti. Ymmärrän tavallaan miksi sananvapauden vastustajien yksi ensimmäisistä iskuista kohdistui juuri tähän ansiokkaaseen kirjoitukseen.

Erääseen Mikon väitteeseen haluaisin kuitenkin puuttua. Ellilä karakterisoi kiinalaiset, japanilaiset ja muut itä-aasialaiset kollektiivisiksi vastakohtana indivudualismi ja valistusaate:

Itäaasialaiset eli lähinnä japanilaiset ja kiinalaiset tuottivat aikoinaan yhteiskunnan, jossa elintaso ja tekninen osaamistaso oli vuosisatojen ajan korkeammalla kuin Euroopassa.

Aasialaisille tyypillinen kollektivistinen, autoritaarinen ajattelutapa kuitenkin johti stagnaatioon, jonka vuoksi mm. Amerikan ja Afrikan valloittivat eurooppalaiset, eivät japanilaiset tai kiinalaiset.


En ole varma mitä kollektiivisuudella kiinalaisten osalta tarkoitetaan. Kiinalainen yhteiskunta on ainakin Francis Fukuyaman mukaan aina ollut äärimmäisen atomisoitunut. Ainoa kollektiivi, jonka jäsen kiinalainen vapaaehtoisesti on, on perhe (extended family) ja Etelä-Kiinassa sen lisäksi suku. Maolaisuuden äärikollektiivisen ideologian "menestys" Kiinassa ei selity kiinalaisten kollektiivisuudella. Päinvastoin - maolaisuus oli niin äärimmäinen käsittääkseni nimenomaan siksi että kiinalaisten perhekeskeistä elämäntapaa ei voinut kääntää kollektiivisemmaksi kuin äärimmäisellä fyysisellä pakolla ja henkisellä manipulaatiolla.

Kiinan yhteiskunnan atomisuus selittää myös sen, että kiinalaiset harvoin onnistuvat luomaan suuria yrityksiä ilman valtion interventiota. Kiinalaiset, taiwanilaiset, singaporelaiset ja amerikankiinalaiset yritykset ovat usein perheyrityksiä. Siinä missä useimmat osaavat mainita ainakin pari kolme eteläkorealaista brandia, harva osaa mainita taiwanilaisia brandeja.

Kiinalainen maatalous ennen kollektivisointia oli Fukuyaman mukaan ensi sijassa yksityistä (vastakohtana feodaalinen) maataloutta. Koska perinnönjaossa kaikki pojat saivat yhtä paljon maata, tilat pirstoutuivat muutamassa sukupolvessa ja rikkaista talonpojista tuli muutamassa sukupolvessa köyhiä, ellei rikkautta saatu tavalla tai toisella poikimaan. Kilpailu kiinalaisessa yhteiskunnassa on aina ollut äärimmäisen kovaa. Yksi perhe on noussut hetkeksi rikkauteen, samalla kun monta muuta perhettä on ajautunut köyhyyteen.

Kiinalaisen yhteiskunnan nykyinen atomisuus ei selity kommunismin kaatumisen jälkeisellä traumalla, vaan kiinalaisen yhteiskunnan perinteisellä atomisuudella. Ihmiset eivät luota kuin sukulaisiinsa. Toki konfutselaisuus painottaa auktoriteettiä kriittisyyden sijaan, mutta onko tämä varsinaisesti kollektiivisuutta?

Kiinalaisen yhteiskunnan viime aikainen menestys saattaa osaltaan liittyä siihen että kiinalainen yhteiskunta on kilpailuyhteiskunta. Päinvastoin kuin japanilaiset kiinalaiset eivät kuitenkaan ole kyenneet luomaan laajoja hierarkkisia ammattijohtajien johtamia yrityksiä.

Kiinalaista yritystä johtaa mies, joka eläkkeelle siirtyessän luovuttaa vallan pojalleen/pojjilleen. Koska perheitä usein vaivaa Buddenbrook-efekti - toinen tai kolmas sukupolvi ei ole enää kiinnostunut tai kykenevä yrityksen johtamiseen - kiinalaiset yritykset eivät yleensä kestä perustajansa väistymistä johdosta.

Kiinalainen yhteiskunta on kuitenkin taloudellisesti menestyksekäs. Kiinalainen on tottunut kilpailuun. Toisaalta kiinalaiset perheyritykset kykenevät myös verkostoitumaan - eli atomisuudellaan on rajansa. Kolmas tekijä - kiinalaisten korkea äo ja pitkäjänteisyyteen kykenevä persoonallisuustyyppi - on edelleen vahvistanut kiinalaisten menestystä.

Samanlainen hyvin perhekeskeinen kulttuuri vallitsee keskisessä Italiassa (Kolmas Italia, Toskana yms.). Tätä aluetta on leimannut samanlainen perheyritysten ekspansio 70-luvulta lähtien kuin kiinalaisia yhteiskuntia. Perheet eivät ole ydinperheitä vaan edelleen ns. extended families. Keskinen Italia on itse asiassa Keski-Euroopan ainoa alue jossa vielä vallitsee extended family -instituutio. Yritykset kykenevät myös jossain määrin verkostoitumaan.

Etelä-Italiakin on perhekeskeinen - mutta perheet eivät ole laajennettuja perheitä saati sukuja vaan ydinperheitä. Etelä-Italiaa leimaakin äärimmäisen heikko sosiaalinen pääoma: Kun pari menee naimisiin, se usein katkoo välinsä omiin vanhempiinsa ja auttaa näitä korkeintaan äärimmäisessä hädässä.

Suomessahan vallitsee itse asiassa myös suuret alueelliset erot perheyritysten määrässä: Etelä-Pohjanmaa on pienten perheyritysten aluetta kun sen sijaan esimerkiksi Oulun seudulla taloudellinen toiminnallisuus lienee jo erilaista ja yritykset suurempia. Näitäkään asioita ei liene ainakaan sosiaalisen pääoman näkökulmasta juuri tutkittu.

20 kommenttia:

Paavo kirjoitti...

Taiwanilaisten brandien tuntemattomuus johtuu varmaan siitä, ettei niitä tajuta taiwanilaisiksi.

BenQ, Biostar, Acer tai HTC ovat tuskin tuntemattomia tietotekniikan ystäville, vaikka niiden Taiwanilaisuus ei ole välttämättä selvää. Ehkä Etelä-Korealaisten on helpompi mainostaa yritysten kotimaata, kuin Taiwanin, jonka asema on epäselvä.

Jukka kirjoitti...

Kiitos,

Kiitos Paavo, oleellisesta kommentista.

Taiwanilaiset brandit ovat kuitenkin perinteellisesti olleet myös pienempiä - jos niin nyt voi sanoa - kuin korealaiset. No Acer on kieltämättä minullekin tuttu brandi viimeisen vuoden ajoilta. Onko koko minilappari-innovaatio muuten Taiwanilta lähtöisin ?

Koreakaan ei ole sosiaaliselta pääomaltaan samaa tasoa kuin Japani. Koreakin on Kiinan kaltainen monessa suhteessa.

Koreassa on sananlasku että yksi korealainen voittaa aina yhden japanilaisen mutta ryhmä japanilaisia voittaa ryhmän korealaisia.

Valkea kirjoitti...

Jukka, väitätkö siis, että kaikki se mitä on sanottu kiinalaisten riisinviljelyn ym. vastaavien toimintojen vaatimasta kollektiivisuudesta, ja niistä syntyneistä kollektiivisen yhteisöllisyyden ja kulttuurin muodoista on väärää? Tämä näkyy psykologisissa testeissäkin; horisontaalisesti kollektiivisilla kiinalaisilla ja japanilaisilla on taipumus hiukan aliarvioida kykyjään, kun taas esim. vertikaalisesti individualistiset amerikkalaiset liioittelevat kykyjään (individualistinen kilpailu).

Jukka kirjoitti...

Kirjoitus oli Fukuyaman referaattia.

Kollektiivisuuttahan perheen sisäinen yhteistyökin on. Mutta missä siis on evidenssi siitä että kiinalaiset ennen vallankumousta tekivät laajaa yhteistyötä kylissä yli sukurajojen.

Japanilaiset ovat siihen aina pystyneet. Vesterinen kertoo siitä miten isolla talolla on "lapsina" pieniä taloja. Pienen talon isäntä joutuu auttamaan töissä isoa taloa, mutta jos pienen talon väkeä kohtaa vaikkapa nälänhätä se on ison talon isännän häpeä.

Jos pienen talon tytär menee huonoihin naimisiin sekin on ison talon isännän häpeä.

Jos pienen talon isäntä tekee itsemurhan se on suuren talon isännän todella suuri häpeä.

Kun ison talon isännän poika on mennyt tehtaaseen töihin ja ylennyt työnjohtajaksi hän kutsuu varmaankin pienen talon pojan töihin alaisekseen.

Jne.

IDA kirjoitti...

Itse väittäisin, että kiinalainen kollektiivisuus on hyvin erilaista kuin länsimainen. Valtiollisesti se on näennäistä, eikä edes kommunismi, joka Maon aikana pyrki tuhoamaan perinteisen kiinalaisen kulttuurin onnistunut lopulta luomaan mitään vahvaa keskusjohtoa.

Toki ne klaanit ovat pienen valtion väkimäärän kokoisia ja isompiakin ja suvut ja perheet hyvin hierarkisia, mutta väittäisin, että mistään poliittisesti keskusvallasta ei siellä juuri piitata, ellei sitä väkipakolla tungeta kurkusta alas.

Tiedemies kirjoitti...

Fukuyama ei oikeastaan ota kantaa kollektiivisuuteen kiinalaisten kohdalla, vaan luottamukseen yli tiettyjen rajojen. Kiinassa suku muodostaa rajat, Japanissa kokonaisuudet, joissa luottamus toimii, ovat suurempia.

Jukka kirjoitti...

Tein lisäyksen tekstin alkuun.

Tiedemies kirjoitti...

Kollektiivisuus-yksilökeskeisyys vs. atomisuus-luottamus ovat lisäyksesi mukaisesti ajateltavissa, mutta näkisin asian jotenkin niin, etteivät ne myöskään täysin riippumattomia ole. Osin toki.

Kollektiivisessa yhteiskunnassa voi olla ilmiömäisen alhainen luottamus. Ajattele jotain verikostokulttuuria, johon kuuluu, että kaikenlainen ryhmienvälinen kusetus on ns. normimeininkiä.

Vastaavasti luottamus voi olla hyvinkin korkea erittäin yksilökeskeisessä kulttuurissa. USA:ta voi pitää ainakin 1800-luvun lopulta 1900-luvun puolivälin tienoille jossain määrin sellaisena.

Tämä on jälleen kerran yksi niistä syistä, miksi se, mitä pidän - ehkä osin virheellisestikin - konservatismin keskeisenä sisältönä, on minusta virheellinen tapa hahmottaa yhteiskuntaa. On yhdentekevää, mikä luottamuksen luova mekanismi kulttuurissa on käytössä. Sen voidaan antaa elää ja kehittyä sen mukana, millaisia tarpeita syntyy ja katoaa muun kehityksen myötä. Se voi muuttua hyvinkin nopeasti.

Tiedemies kirjoitti...

Kirjoitin yllä huolimattomasti; Tietenkään ei ole yhdentekevää se, mikä mekanismi luottamuksen luomiseen on käytössä, koska on huonosti ja hyvin toimivia mekanismeja.

Tarkoitin, että merkitystä on ainoastaan sillä, kuinka hyvin mekanismi toimii, ei sillä, mikä sen sisältö on. (toimivuuden kriteerinä täytyy tietenkin olla paitsi hyöty, myös kustannukset)

Jukka kirjoitti...

Tämä on jälleen kerran yksi niistä syistä, miksi se, mitä pidän - ehkä osin virheellisestikin - konservatismin keskeisenä sisältönä, on minusta virheellinen tapa hahmottaa yhteiskuntaa. On yhdentekevää, mikä luottamuksen luova mekanismi kulttuurissa on käytössä. Sen voidaan antaa elää ja kehittyä sen mukana, millaisia tarpeita syntyy ja katoaa muun kehityksen myötä. Se voi muuttua hyvinkin nopeasti

Ehkä näinkin.

Voi myös ajatella että moni liberaali ei hyväksy sitä, että luottamus syntyy väärällä tavalla. Esimerkiksi uskonnon avulla.

Luin pari vuotta sitten Robert Wrightin vastavuoroisuuden ylistyksen nimeltä Non-Zero ja ymmärrän että luottamus voi syntyä myös vaikkapa kaupankäynnin sivutuotteena. Siis "liberaalilla tavalla". Kirja on Clintonin suosikki.

Konservatiivisuus merkitsee minulle sitä, että mikä tahansa mekanismi luottamusta synnyttääkin sitä pitää VILJELLÄ JA KASTELLA.

Tiedemies kirjoitti...

Ihmiset tyypillisesti on kovakoodattuja siten, että kanssakäyminen, johon ei liity harmeja, vahvistaa osapuolten välistä luottamusta.

Valkea kirjoitti...

Fukuyamahan tuottaa lähinnä liberaalia poliittista agendaa. Vähän aikaa sitten hän julisti, että liberalismi on voittanut lopullisesti ja historia on loppunut. Tosin reaalimaailma on kiusallisesti ristiriidassa hänen väitteidensä kanssa. Motivaatio tälle uusimmalle lienee se, että Kiina on keskusjohtoinen, kollektiivinen ja nationalistinen diktatuuri ilman suvaitsevaisuutta ja (käytännössä ilman) maahanmuuttoa, ja se on vääjäämättömästi menossa kaikilla mittareilla ohi liberaalin Yhdysvaltojen. Fukuyama yrittää epätoivoisesti korjata tätä jälleen uutta suunnatonta virhettä liberalistien maailmankuvassa ... yrittämällä vääntää mielikuvaa kiinalaisista individualistisempaan ja liberaalimpaan suuntaan.

Reaalitodellisuuden lisäksi tiede sanoo kiinalaisten kollektiivisuudesta seuraavaa: "Relevant to the present article, the relatively powerful social controls resulting when agricultural societies supplanted hunter gatherer societies may have resulted in selection for genes influencing conformity. Harpending and Cochran (2002) interpret available data as suggesting natural selection for the 7R allelle of the D4 dopamine receptor gene that is associated with novelty seeking, impulsivity, and attention deficit hyperactivity disorder. However, this allele is absent in China, although alleles derived from the 7R allele are common. Cochran and Harpending (2009, p. 112) suggest that this pattern may be due to high levels of social controls weeding out non-conforming individuals. “The Japanese say that the nail that sticks out is hammered down, but in China it may have been pulled out and thrown away.”"

Nim. tiedemies: "On yhdentekevää, mikä luottamuksen luova mekanismi kulttuurissa on käytössä. Sen voidaan antaa elää ja kehittyä sen mukana, millaisia tarpeita syntyy ja katoaa muun kehityksen myötä. Se voi muuttua hyvinkin nopeasti."

- Nim tiedemies yrittää vertauttaa luottamuksen ja sen kehityksen teknis-tieteelliseen kehitykseen. Luottamus on luonteeltaan ryhmän kollektiivinen ominaisuus, jonka toimimisen edellytyksenä on sen pysyvyys, hyvin hidas muuttuminen tai stabiilisuus ja homogeenisuus. Se on siis periaatteiltaan vastakkainen tieteelliselle kehitykselle, jossa eilisiä tietoja falsifioidaan tänään. Jos ryhmä A:n alaryhmä Ab keksii jonkin mielikuvituksellisen tavan korvata perinteisiä ja pitkässä käytössä hyväksi todettuja ryhmä A:n luottamusmekanismeja, he voivat ehkä parhaimmillaan saada aikaiseksi jonkinlaista luottamusta alaryhmä Ab:ssä (Perinteinen ja uusi mentelmä ovat Ab:in ristiriidassa ja uuden toimivuus on joka tapauksessa kyseenalainen ilman pitkää käyttöä monenlaisissa vaikeissa olosuhteissa), mutta he tuhoavat luottamuksen tai vähentävät sitä radikaalisti ryhmä A:ssa.

Jukka kirjoitti...

Valkea,

Ihan hyvä kommentti.

Se, että referoin Fukuyamaa ja arvostan hänen ajatuksiaan sosiaalisesta pääomasta ei millään tavoin tarkoita että hyväksyisin hänen ajatuksensa historian lopusta. (En usko TM:nkään ajattelevan että historia on loppu.)

Mitä väitteeseen, että sosiaalinen kontrolli on Kiinassa vahva, tulee viittaan kursiivilla tekstin alkuun kirjoitettuun lisäykseen / korjaukseen jonka tein sinun ja TM:n kommenttien perusteella: Sosiaalinen kontrolli ja atomisuus eivät ole toisiaan poissulkevia. Kiinassa ilmeisesti sosiaalinen kontrolli onkin vahva mutta yhteiskunta on atomistinen siinä mielessä että sosiaalinen pääoma on kuitenkin alhainen.

Vaikka sosiaalinen kontrolli on usein sosiaalisen pääoman rakennuspalikka, sosiaalinen kontrolli ja vertaisrangaistus voi johtaa myös alhaiseen sosiaaliseen pääomaan. Vaikka yhteisöllä olisi yhteiset normit ja arvot, ja niitten rikkojia rangaistaisiin, ei se välttämättä johda korkeaan sosiaaliseen pääomaan eli korkeaan luottamuksen tasoon.

Riippuu normien sisällöstä yms. nostaako sosiaalinen kontrolli sosiaalista pääomaa vai laskeeko se sitä.

Vaikka olen puhunut siitä, että usein esimerkiksi uskonto tai muu kollektivistinen ideologia lisää luottamusta, kyllä luottamus voi lisääntyä muillakin "liberaalimmilla" tavoilla kuten kaupankäynnillä.

En nyt tässä yhteydessä ala spekuloida sillä mikä on paras tapa nostaa luottamusta. Käsiteltäköön sitä myöhemmin.

Jo bushmanneilla oli kaksi tapaa luoda luottamusta. Yhteisöllinen ja dyadinen.
Ihminen kuului laajennettuun perheeseen ja teki lähinnä yhteistyötä siinä piirissä, mutta sen lisäksi kullakin bushmannimiehille oli dyadisia kauppasuhteita yksittäisiin toisten yhteisöjen jäseniin.

Valkea kirjoitti...

Jukka, Kiinassa atomistisuuteen, siinä määrin kuin sitä on, on syynä vahva, diktatuurinen ja kaikkialle tunkeutuva keskushallinto (Keskushallinto ja sen paikalliset ulokkeet tietysti haluasivat, että ainoa todellinen kollektiivisuus on niiden järjestämää, muuten ihmisten pitäisi olla enimmäkseen atomisoituneita), yhteiskunnan nopea diversifioituminen ja kaupungistuminen, nopea muuttoliike (siteiden katkeaminen tai heikkeneminen) sekä yleensä suuret äkkiä kokoontuneet epämääräiset ihmiskeskittymät. Nämä kaikki aiheuttavat atomisoitumista sekä Kiinassa, että muualla. Nykyinen tilanne ei kuitenkaan kerro paljoakaan siitä, kuinka kollektiivisiä kiinalaiset luonnostaan ovat. Jos keskushallinto hellittäisi otettaan kiinalaisista, kiinalaiset alkaisivat järjestäytyä kollektiivisesti omilla itselleen sopivilla ja perinteisillä tavoilla. Silloin voisimme paremmin arvioida kiinalaisten todellista kollektiivisuuden astetta, siitä huolimatta että keskushallinto ei ole ainoa atomisoiva tekijä Kiinassa (kts. ed.).

Jukka kirjoitti...

En usko että atomisuus väostyy vain keskushallintoa kevenätämällä. Tuollaiset asiat muuttuvat hitaasti.

Enkä usko sitäkään että keskushallinnon vahvuus on syy atomisuuteen pelkästään. Keskushallinto voi olla vahva siksi, että atomistisesta yhteiskunnassa on pakko olla voimakas keskushallinto koska asiat eivät hoidu muuten.

Jukka kirjoitti...

En usko että atomisuus väostyy vain keskushallintoa kevenätämällä. Tuollaiset asiat muuttuvat hitaasti.

Enkä usko sitäkään että keskushallinnon vahvuus on syy atomisuuteen pelkästään. Keskushallinto voi olla vahva siksi, että atomistisesta yhteiskunnassa on pakko olla voimakas keskushallinto koska asiat eivät hoidu muuten.

Jukka kirjoitti...

En usko että atomisuus väistyy vain keskushallintoa keventämällä. Tuollaiset asiat muuttuvat hitaasti.

Enkä usko sitäkään että keskushallinnon vahvuus on pelkästään syy atomisuuteen. Keskushallinto voi olla vahva siksi, että atomistisesta yhteiskunnassa on pakko olla voimakas keskushallinto koska asiat eivät hoidu muuten.

IDA kirjoitti...

"Jukka, Kiinassa atomistisuuteen, siinä määrin kuin sitä on, on syynä vahva, diktatuurinen ja kaikkialle tunkeutuva keskushallinto."

Siis Kiinassa vahva keskushallinto on niin lyhytaikainen ilmiö, että sillä ei voi selittää tuollaisia juttuja.

Keisareiden aikana - siis noin ylimalkaisesti käsitettynä - juttu oli lähinnä niin, että "Keskuksen valtakunta säteilee harmoniaa ympärilleen" eli kun kohtuulliset verot maksettiin se ei puuttunut paikalliseen hallintoon mitenkään.

Huomaa, että siellä ei ollut oikeastaan mitään väkivaltakoneistoa, joka olisi voinut estää lännen "imperialismin"

Valkea kirjoitti...

IDA: "Siis Kiinassa vahva keskushallinto on niin lyhytaikainen ilmiö, että sillä ei voi selittää tuollaisia juttuja."

- On se ehtinyt aiheuttaa tuhojaan jo vuodesta 1948 lähtien. Vuosikymmenten aikana totalitaristinen diktatuuri sai paljon aikaan. Toisaalta mainitsin muitakin tekijöitä.

IDA kirjoitti...

"Fukuyamahan tuottaa lähinnä liberaalia poliittista agendaa. Vähän aikaa sitten hän julisti, että liberalismi on voittanut lopullisesti ja historia on loppunut."

Tuo on hieman väärä kuva Historian lopusta.

En voi nyt tarkistaa, koska annoin kirjan yhdelle kaverille, mutta muistaakseni sen koko ydin oli Hegelin käsityksessä saksalaisesta kansallisvaltiosta historian loppuna.

Neuvostoliiton hajoaminenhan näytti silloin, kun Fukuyama kirjaa kirjoitti, myös kansojen vapautumiselta internationalistisen pakkohallinnon alta. Osittain tuo myös realisoitui.

Oli miten oli. Fukuyama ei kuitenkaan tarkoittanut Historian lopulla pelkästään sitä, että toinen talousjärjestelmä olisi voittanut toisen. Fukuyman kirjassa liberalismi oli määritelty hyvin klassisesti, eikä se ollut sitä mitä nykyamerikassa kutsutaan liberaaleiksi.