perjantaina, huhtikuuta 13, 2007

Islamista - mitä minä olen sanonut ja mitä en

Saan tänne jatkuvasti kommentteja tyyliin

"mitä sinulla on muslimeja vastaan ?"

Vastaan noin kymmenennen kerran:

ei yhtään mitään

Olen käynyt Turkissa, Marokossa, Tunisiassa, Bosniassa ja Intian muslimialueilla. Aion käydä vastedeskin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että suuri islamilainen maahanmuutto johtaa valtioitten sisällä ongelmiin, koska läntisen ja islamilaisen kulttuurin välillä on tällä hetkellä paha ristiriitatilanne. En ole väittänyt, että kyseessä oleva ongelma on muslimien aiheuttama. Väitän kuitenkin, että islamilainen maailma elää jonkinlaista murrosikää, jolle on tyypillistä poliittinen terrori ja läntisiin kulttuureihin kohdistuva viha. Se johtaa siihen että islam on lännelle vaarallinen.

En tuomitse murrosikää enkä muitakaan luonnon ilmiöitä kuten susia, karhuja, tulta enkä maanjäristystä, enkä tuomitse myöskään islamia tai venäläisyyttä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että varovaisuus ja järjen käyttö on sallittua kun on tekemisissä susien, karhujen, tulen, maanjäristyksen ja islamin kanssa.

Minusta kuitenkin sudet, karhut, tuli ja islam ovat kauniita luonnonilmiöitä. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin.

Minua ei haittaa, vaikka arvaan että kukaan tuskin on kanssani tästä asiasta samaa mieltä.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tiedätkö, että aika moni maa on sodassa lähi-idässä tällä hetkellä. Ja vihollista pidetään vihollisena. Ja sitä vastaan taistellaan sodan keinoin. Ei se ole sen kummallisempaa.
Mutta siviili tuskin on syyllinen kyseiseen sotaan, vaikka tunteekin myötätuntoa omaa isänmaataan kohtaan. Eikä silti tartu täällä aseisiin...
Sinulta puuttuu aivan selkeästi suvaitsevaisuutta. olet kateellinen niille, jotka uskaltavat tehdä sitä mitä itse ihannoit. Etkä uskalla...
No uuteen hallitusohjelmaankin tulee maininta rasismin kitkemiseksi Suomesta. Joten eikähän se itse pirukin hiljene...

Jukka Aakula kirjoitti...

"Mutta siviili tuskin on syyllinen kyseiseen sotaan, vaikka tunteekin myötätuntoa omaa isänmaataan kohtaan. Eikä silti tartu täällä aseisiin...
Sinulta puuttuu aivan selkeästi suvaitsevaisuutta. olet kateellinen niille, jotka uskaltavat tehdä sitä mitä itse ihannoit. Etkä uskalla..."

En ole syyllistänyt ketään mistään kuten tuosta postauksestanikin aika selvästi tuli ilmi.

Jukka Aakula kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jukka Aakula kirjoitti...

"Tiedätkö, että aika moni maa on sodassa lähi-idässä tällä hetkellä. Ja vihollista pidetään vihollisena. Ja sitä vastaan taistellaan sodan keinoin. Ei se ole sen kummallisempaa."

Kunnioitan ihmisiä jotka puolustavat omaa maataan. Surullista vaan että sitten ihmiset ajautuvat sotimaan toisia ihmisiä vastaan.

"Sinulta puuttuu aivan selkeästi suvaitsevaisuutta. olet kateellinen niille, jotka uskaltavat tehdä sitä mitä itse ihannoit. Etkä uskalla...
"

Ketä kohtaan olen suvaitsematon ? Enhän tuominnut tuossa ketään.

Mitä en nyt uskalla ?

Anonyymi kirjoitti...

anonymous kirjoitti:
No uuteen hallitusohjelmaankin tulee maininta rasismin kitkemiseksi Suomesta. Joten eikähän se itse pirukin hiljene...

Rasismi on ilmiönä tuontitavaraa. Muutama vuosikymmen sitten rasismista ei Suomessa keskusteltu. Ehkä rasismi, mitä se sitten onkaan, saadaan loppumaan homogenisoimalla väestö rodullisesti.

Jukka Aakula kirjoitti...

Kukas tässä nyt puhui rodusta - puhuin kulttuurista ja uskonnosta ja politiikasta.

IDA kirjoitti...

"Minua ei haittaa, vaikka arvaan että kukaan tuskin on kanssani tästä asiasta samaa mieltä."

Itse asiassa olen täsmälleen samaa mieltä :)

Minusta noin yleisemminkin vihollisen arvostaminen on ihan luontevaa. Dehumanisointi ja muut sellaiset kuviot kuuluvat ihmistyypille, jota tuo ensimmäinen kommentoija edustaa.

Se, että toteaa islamin muodostavan uhan ja on valmis toimimaan uhkaa vastaan on itse asiassa islamin arvon myöntämistä. Suvaitsevaiston lässyttämä "eivät ne meitä uhkaa ja loppujen lopuksi kaikki kuitenkin haluavat olla kuin me" on ihan silkkaa paskaa ja ihmisten törkeää aliarvioimista.

Ihmiset yleensä arvostavat perinteitään ja ne, jotka haluavat assimiloitua länteen ovat kaikissa muissa kulttuureissa poikkeuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö kirjoittaminen ole eri asiaa´kuitekin kuin puhuminen? Vai onko siinäkin rodullisia eroja?

Jukka Aakula kirjoitti...

Hyvä, IDA, että olet samaa mieltä. Aloin hiukan jo ihmetellä että enkö itse näe sitä kohtaa tässä kirjoituksessa jossa a) loukkaan muslimeja b) olen suvaitsematon jne.

Loppujen lopuksia taisi siis olla lukijoitten omassa päässä ko suvaitsemattomuus. Luulen kyllä että osa näistä ihmisistä aivan vilpitömästi uskoo että jos sanon että islam voi olla lännellä vaarallista niin tarkoitan itse asiassa että haluaisin tappaa kaikki muslimit ja räjäyttää Istanbulin Sinisen Moskeijan.

En usko että kykenen millään tempulla selittämään tätä asiaa sillä tavalla että he ymmärtäisivät minun kantani.

Anonyymi kirjoitti...

Minkä konkreettisen uhan islam nyt muodostaan? Miten uhka on siis voimistunut?

Jukka Aakula kirjoitti...

Tarkoitan uhilla mm. seuraavaa kahta - nämä ovat vain esimerkkejä:

1. Naisten ihmisoikeuksien lasku Euroopassa. BBC mm. raportoi siitä, että Saksan turkkilaisväestö lähettää länsimaistuneet tytöt takaisin Turkkiin ja hankkii Turkista saksaa osaamattomia tyttöjä vaimoiksi. Vaimot pyritään eristämään saksalaisesta yhteiskunnasta ja rajoittaa heidän liikkumistaan kodin ulkopuolella. Opiskelumahdollisuudet evätään. BBC:n artikkelliin mukaan tilanne on muuttunut oleellisesti huonompaan suuntaan 70-lukuun verraten.

Naisten oikeuksien pitää sekulariisissa yhteiskunnassa koskea koko väestöä- ei vain kantaväestöä.

2. Uhka uskonnonvapautta kohtaan. Useat islamilaiset uskonoppineet mm. Britanniassa ovat syytettynä oikeudessa siiitä että he saarnaavat moskeijoissa että uskottomat pitää tappaa ja kristityt naiset ovat huoria.

Minusta nuo ovat konkeettisia uhkia.

Anonyymi kirjoitti...

Ai Suomelle..? Kerro mikä on uhka Suomelle? Sitä vastaanhan te "taistelelle" profeettanne oppien mukaan. Minusta tuntuu vahvasti siltä, että netistä toisen maan asioista voisi saada helposti mittasuhteiltaan vääristyneen kuvan. Ehkä kun siellä elää asiat näyttävät ihan erilaiselta.

Jukka Aakula kirjoitti...

Puhuin Euroopan mittakaavassa.

Tottakai riski on että saa asioista väärän kuvan. Matkustan suhteellisen paljon Euroopassa ja olen keskustellut esimerkiksi Englannissa pakistanilaisten taksikuskien kanssa.

Suuri osa muslimeistahan on hyvin tyytyväisiä Englantiin. Mutta varsinkin nuoret muslimit ovat Englannissa kovaa vauhtia radikalisoimtumassa ja pahasti. Samoin Ranskassa.

Kokonaiskuvan luominen on tietysti vaikeaa.

Suomessahan ongelmat ovat tietysti suhteellisen pieniä koska täällä on todella pieni muslimiväestö. Nythän puhutaankin uhasta eli siitä mitä tapahtuu jos muslimiväestö kasvaa kovin suureksi.