maanantaina, maaliskuuta 12, 2007

Paraabelista - osa 2

Puhuin aikoinaan paraabelista. Siitä miten paraabeli kuvaa yhteisön individualistisuus-kollektiivisuus-jakaumaa.


Oikealla on ultraindividualistinen yhteisö, jonka jäsenet eivät mene armeijaan, koska "siviilipalvelus antaa MINULLE enemmän". Vasemmalla on ultrakollektivistinen yhteisö, jossa kaikki poikkeaminen on rankaistavaa ja yksilöllä ei ole arvoa kuin kokonaisuuden osana. Todennäköisimmin optimitilanne on jossain ääripäitten välissä, kun yhteisö ei ole liian kollektivistinen, mutta ei liian individualistinenkaan.

Luen juuri Samuel Bowlesin Microeconomics-kirjaa ja luulen ymmärtäneeni seuraavan ongelman. Optimi on kyllä keskellä, mutta ainoat vakaat tilat ovat reunassa: Yhteiskunta voi olla pitkäänkin ultrakollektivistinen tai ultraindividualistinen, mutta optimaalinen tila keskellä on epävakaa.

Optimaalisessa tilassa, jossa Suomi oli joskus kymmeniä vuosia sitten ja Kroatia ehkä nyt, on se ongelma että tilanne ei ole vakaa vaan individualismi lisääntyy koko ajan. Lopuksi yhteisö on niin individualistinen että melkein kukaan ei välitä sitä puolustaa, vaan muuttaa uhkatilanteessa mieluummin "merten taa".

Optimitila voi säilyä vain jos yhteisöä kohtaa aina säännöllisin väliajoin joku onnettomuus kuten sota, lama tms. Jos elämä on liian helppoa, yhteiskunta kehittyy aina individualistiseen suuntaan. Jos uhat taas ovat liian suuria, yhteiskunta ajautuu ultrakollektiiviseksi.

Boydin ja Richersonin matemaattiset mallit tukevat teoriaa. Kokemus puhuu myös teorian puolesta: Suomessa talvisota oli sopiva uhka, joka ajoi Suomen yhteisölliseen suuntaan, mutta ei liikaa ? 90-luvun alun lama ajoi minusta Suomea hetkeksi yhteisöllisempään suuntaan mutta kun toiset alkoivat rikastua ja toiset pysyivät köyhinä, alkoi tämä nykyinen ultraindividualismi ? Laman ja talvisodan aikana mm. itsemurhien määrä romahti.

Taloustieteessä muuten vakaata tilaa kutsutaan (stabiiliksi) Nashin tasapainotilaksi - tai evolutiivisessa taloustieteessä ESS:ksi (Evolutionary Stabile Strategy).

4 kommenttia:

Dr. Doctor kirjoitti...

Vaan mikä on ihmisessä vikana kun yrittää toimia konservatiivisesti/ yhteisöllisesti nousukauden huipulla.

(Tai olla individualisti Neuvostoliitossa tai 30-luvun saksassa ?)

Ajattelen että laumasielut ovat samoja olivat natseja, sosialistéja tai sosiaalidemokraatteja.

Olisiko "Kansankokonaisuus" blogi toisena aikana "Yksilönerillisyys"?

Jukka Aakula kirjoitti...

Hyviä kysymyksiä. Vastaus on ehkä se että jotkut ihmiset ovat kertakaikkiaan aina yhteisöllisiä tilanteesta riippumatta. Minulle voi taas päteä se että olen vastarannankiiski.

Margaret Meadillä oli tästä jotain - yritänpä etsiä - luin sen joskus vuosia sitten.

Anonyymi kirjoitti...

En usko, että ääripäät ovat stabiileja. Stabiilitila löytyy suunnilleen ääriyhteisöllisyyden ja käyrän huipun puolivälistä (Riippuen hiukan siitä, miten käyrä määritellään). Mikään käyrän huipun ohi individualistiselle puolelle menevä ei voi olla stabiili yhteisöllisten ryhmien aiheuttaman paineen ja individualistisen toiminnan degeneroivan vaikutuksen vuoksi. Ääriyhteisöllisyys taas on liian tukahduttava ja ihmiset aloittavat hiljaisen nakertamisen sitä vastaan sisältäpäin. Optimi on tiivis yhteisöllisyys, joka sallii ja suosii sellaista individualistista toimintaa, joka ei heikennä ryhmän pysyvyyden ja politiikan keskeisiä perusteita. Lisäksi mahdollisimman suuri osa individualismista pyritään ohjaamaan yhteisön kestävyyden ja menestyksen lisäämiseen. Yhteisöllisyyden ja individualismin ristiriitatilanteessa yhteisöllisyys määrittää toiminnan suunnan. Yhteisön täytyy olla evolutiivinen; sinne kertyvät ne, joilla on kykyä riittävään yhteisöllisyyteen. Yksinomaan individualistiset karsiutuvat pois. Kestävä ryhmä ei voi kattaa koko kansaa, niin mukavaa kuin se olisikin.

Jukka Aakula kirjoitti...

Yksi selvennys - stabiliteetilla tarkoitetaan että tila on stabiili, kun ei oleteta muita ryhmiä huomioon. Ryhmä on siis yksin.

Silloin täysin kollektivistinen yhteisö on siinä mielessä stabiili että jos joku yrittää poiketa individualistiseen suntaan hän saa heti niin suuren rangaistuksen että palaa heti ruotuun. Yltiöindividualismi taas on siinä mielessä vakaata että jos jokainen on täysin individualisti, kenenkään yksittäisen ei kannata ruveta "mukavikoksi" tuntemattomia kohtaan koska kukaan muukaan ei niin tee.

Mutta jos muut yhteisöt otetaan huomioon - eli ryhmien välillä on kilpailua - tilanne muuttuu jotenkin siihen suuntaan kuin sanot.