maanantaina, maaliskuuta 19, 2007

Pyhimyksen ja lojalistin ristiriita

Määrittelin pyhimyksen ja lojalistin toissakertaisessa viestissäni.

Kun pyhimys miettii maahanmuuttoa, hänen moraalinsa ja arvomaailmansa sanovat: Olkoonkin että Suomesta ehkä tulee samanlainen painajaisvaltio kuin Kongosta, mutta sitten meillä ei ainakaan mene paremmin kuin kongolaisilla. Tasa-arvo toteutuu ! Suomi ei ole lintukoto !

(Tähän pyhimys tietysti lisää että hän ei näe tosin mitään syytä miksi Suomesta tulisi samanlainen painajaisvaltio kuin Kongosta koska Kongon ongelmat johtuvat pelkästään pahoista valkoihoisista kolonialisteista. Mutta tämä on tarkoitettu vain hämäykseksi. Pyhimys tosin on ehkä suggeroinut itsensäkin uskomaan tähän hämäykseen. Onhan paljon helpompi valehdella vakuuttavasti jos itse uskoo omiin valheisiinsa.)

Koska pyhimys maksimoi tasa-arvoa hänen logiikkansa on täysin rationaalista. Ei häntä saa järkipuheella muihin aatoksiin. Oleellisempaa on saada muut ihmiset ymmärtämään miten vaarallista meille lojalisteille (ja Homo Economicuksille) on että pyhimyksiä valitaan maan ulkopolitiikan johtoon.

Lojalistia asian pitäisi kiinnostaa koska hän haluaa pelastaa isänmaansa, ystävänsä, lapsensa ja muut suomalaiset, Homo Economicusta koska hän haluaa pelastaa sijoitustensa arvon.

49 kommenttia:

Miss Suomi kirjoitti...

Millä perusteella tästä Kongo tulisi???
Vaikka Suomi onkin kehitysmaa, niin meillä on pikku hiljaa mahdollisuus saada tästä maasta sivistysmaakin olemalla maailman menossa mukana. Lisäksi asukasluvun tulisi tuplaantua!

Jukka kirjoitti...

"Millä perusteella tästä Kongo tulisi???"

Ilmaukseni oli tietysti hieman värikäs - tarkoitin sitä että jos Suomeen tulee sellaista väkeä, joitten kasvava osuus väestöstä lisää ristiriitoja, rikollisuuta yms. Ihmisiä maista joissa naisia ei kunnioiteta, uskonkiihkoilijoita, rikollisia tms.

"Vaikka Suomi onkin kehitysmaa,"

Älä nyt puhu roskaa. Tuo on täyttä sohvafilosoifintia.

"niin meillä on pikku hiljaa mahdollisuus saada tästä maasta sivistysmaakin olemalla maailman menossa mukana."

Suomi ei siitä tule enempää sivistysmaaksi jos tänne tulee ihmisiä jotka esim. silpovat naisten sukuelimiä.

"Lisäksi asukasluvun tulisi tuplaantua!!

Olisi ekologisesti todella kestämätöntä ottaa Suomen noin paljon lisää väkeä. Jos teollisuusmaat ottavat miljoonia ihmisiä lisää, kuorma luontoa kohti kasvaa edelleen.

Maahanmuuttoa vastaan minulla ei toisaalta ole sinänsä muuten kuin ekologisista syistä mitään - kunhan maahanmuuton laatu olisi korkea.

Jos maahanmuuttujaa on koulutettu ja/tai ahkera, demokraattisen mielenlaadun omaava ja toisten ihmisten arvoja ja arvoa kunnioittava niin tervetuloa vaan.

Kerralla ei kuitenkaan kannata ottaa liikaa.

Miss suomi kirjoitti...

Missä päin niitä tänne Suomeen on tulossa? Siis niitä ulkomaalaisia maahanmuuttajia...

Kyllä vaan Suomi on kehitysmaa! Vertaa sitä vaikka Thaimaa, Malesiaan, Kiinaan Etelä-Afrikka jne. melkein mihin vaan.
Niissä maissa on vauraus ihan eri tasolla kuin Suomessa.
Eihän täällä ole edes yhtään varsinaista kaupunkia.
Helsingissä reilu 500 000 asukasta. Se on pieni kylä...
Meidän liikennejärjestelmämme ovat täysin kehittymättömiä. Ihmiset suhteellisen vahävaraisia. kaupungit tylsiä, likaisia... Täällä vallitsee itsepalvelukulttuuri, koska me emme halua maksaa palvelusta.
Kansa alkoholisoitunutta ja ahdistunuttta, heillä ei ole perhesiteitä, ei ystäviä.
Ihmiset varsinkin pääkaupunkiseudulla ovat laiskoja, luonnosta vieraantuneita.

Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle!

Että ei kai maahanmuuttajallekaan niin kovin korkeita vaatimuksia voi esittää...

Jukka kirjoitti...

En ole väittänyt että Suomi on täydellinen maa.

Paljon on opittavaa ja kehitettävää mutta tuollaisen itseinhon täyttämään mustavalkoisuuteen tarvitaan jo melkoista todellisuuspakoa.

Olen itse kritisoinut täällä sitä että yhteisöllisyys ja perhesiteet ovat Suomessa hakusessa ja koko ajan mennään huonompaan suuntaan.

Itseinho ja omien perinteitten halveksiminen ei vaan ole omiaan luomaan yhteisöllisyyttä. Vieraista kulttuureista voi oppia mutta myös omaa kulttuuria pitää arvostaa.

Etelä-Afrikan - erään maailman rikollisimman maan - ottaminen mallimaaksi osoittaa että olet melkoinen sohvafilosofi.

Anonyymi kirjoitti...

Miss Suomi on nyt ihan pihalla

"Kyllä vaan Suomi on kehitysmaa! Vertaa sitä vaikka Thaimaa, Malesiaan, Kiinaan Etelä-Afrikka jne. melkein mihin vaan.
Niissä maissa on vauraus ihan eri tasolla kuin Suomessa."

Suomessa BKT asukasta kohti on 37k

Thaimassa se on 2,7k
Malesiassa 10k
Etelä-Afrikka 5,1k

Suomessa menee hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

Miss Suomelle tiedoksi että afrikka on paljon alkoholisoituneempi kuin suomi. Afrikassa on myös enemmän korruptiota.

Asia menee niin että heillä on enemmän opittavaa meiltä kuin päinvastoin.

Kiinankin bruttokansantuote henkilöä kohden on vain 1,7 tuhatta, suomella se on 37 tuhatta. Siinä on aikamoinen ero. Täällä hyvinvointi jakautuu paljon paljon tasaisemmin. Afrikassa hyvinvointia on niillä jotka saavat näppinsä kehitysrahoihin, arabimaissa niillä jotka perivät öljykenttiä, kiinassa puolestaan valtaapitävillä jotka sortavat työläisiä.

Miss Suomi, näin kauniisti sanottuna - olet aivan pihalla asioista. Hyvinvointia ei riitä kaikille, sen takia meidän ei ole mitään järkeä tuoda kolmatta maailmaa tänne, meidän pitäisi päinvastoin luoda opettaja - oppilas suhde kehitysmaihin.

Afrikkakin vain huonontui kolonialismin jälkeen, ja siellä osa haluaa britit takaisin. Ei tosin ne diktaattorit.

Miss suomi kirjoitti...

Ei vaurautta mitata BKT:lla.
Te olette propagandan uhreja...

Ilmeisesti et ole koskaan käynyt Etelä-Afrikassa. Katso netistä vaikka miltä Durban näyttää. On hieman vauraamman näköinen kaupunki kuin Helsinki.

Mikä korruptioon tulee, niin lienee itsestään selvää että se toimii myös Suomessa. Hieman eri muodossa vain kuin ehkä muualla.

Mitä tulee sosiaaliturvaan, niin monissa maissa se hoidetaan hieman eri tavall kuin Suomessa. Niissä mailla ihmiset ovat toisilleen inhimillisempiä. Meillähän on pakko yhteiskunnan järjestää sosiaaliturva, koska ihmiset ovat hyvin itsekkäitä.

Mitä on Suomalainen kulttuuri? Ei sellaista ole oikeastaan olemassakaan vielä!
Tai tarkoitatko suurta alkoholinkulutusta. Lasten ryyppäämistä jne.

Miss suomi kirjoitti...

Niin ja kerro nyt ihmeessa mistä niitä maahanpyrkijöitä on tulossa tänne?
Se on ihan sama asia kuin itse haluaisit muuttaa pohjoisnavalle asumaan ihan sen vuoksi, että saat juustoa leivän päälle...

Jukka kirjoitti...

Somaliasta, Sudanista, Irakista yms.

Sinulla on todella pumpulissa eläneen ihmisen kuva maailmasta. Siinä mielessä tuo nimerkkisi on hyvä ja iskevä.

Maailmassa on paljon suurempiakin ongelmia kuin kaamosmasennus mutta et ole varman Gloriasta lukenut niistä ?

Mutta oikein kiva kun tulee kevät ja pääset ottamaan Hietsuun aurinkoa. Mutta muista aurinkovoide, koska jos ihosi palaa voit kohdata toisen Suomen yhteiskunnan merkittävän ongelman - iho palaa helposti kesällä koska suomalaisten ihossa on vähän pigmenttiä. (Siinäkin suhteessa jäämme neekeristä jälkeen.)

Älä myöskään juo liikaa siideriä kesällä koska alkoholi on aika petollista.

Jukka kirjoitti...

En ole muuten väittänyt että jokainen Afrikan kaupunki on helvetti mutta hyvin moni on.

Toivon että Afrikka kehittyisi ja yhdyn Tatu Vanhaseen siinä että Afrikka tarvitsee jatkuvaa tukea pärjätäkseen.

Suomessa on paljon yhteisöllisyyden puutteesta seuraavia ogelmia kuten olen useita kertoja itsekin todennut.

Niitä ongelmia ei ratkota tuomalla tänne afrikkalaisia ja/tai muslimeja.

On harvinaista tavata noin sairaalloisesti omaa kansaansa halveksiva "autorasisti".

Miss suomi kirjoitti...

No päätä nyt jo ihmeessä ovatko ne mustat tänne tulossa vai tuommeko niitä tänne?
Sehän se kai on lähtökohta kun syyllistä aletaan etsiä. ( onko se tulija vai ottaja)
Somaliastakin on aika pitkä matka tänne loikata. Monta maata on välissä. Ja paljon paljon houkuttelevampiakin paikkoja kuin kylmä ja köyhä Suomi...

Pelkkä neekerivika ei riitä valitettavasti syyksi. Se on sitä kuuluisaa rotusortoa. Ei sitä tarvitse enää uudelleen keksiä...

Jos olisit vähänkin tutustunut aiheeseen, niin olisit jo ajat sitten tajunnut miksi ulkomaalaiset eivät tänne halua muuttaa, jos ei ole ihan pakko = esim sotaa tai nälänhätää.

Sitäpaitisi nykymaailma on menossa siinäkin suhteessa enemmän vapaampaan suuntaan, että ihmiset saavat valita työpaikkansa eri maista, ja siten myös asunpaikkansa.
Ihan niikuin aikaisemmin ei saanut presidenttiä haukkua maanpetturiksi, ilman että lähtee pää irti, mutta nyt jo voi.

Jukka kirjoitti...

Tulipa vielä mieleeni että kun väität Suomea huonoksi maaksi ja epäyhteisölliseksi jossa kukaan ei auta ketään niin miten ajattelet että asia paranee. Kirkumallavai ?

Eikö meidän pitäisi vahvistaa ensi sijaisesti omaa yhteisöllisyyttämme ? Suomessahan yhteisöllisyys on aiemmin ollut paljon vahvempaa. Miten ajattelet miss suomi että yhteisöllisyys etenee ? Minulla on ainakin perhe ja lapsia joista huolehdin. Toimin taloyhtiöni hallituksessa yms.

Miten sinä henkilökohtaisesti edistät yhteisöllisyyttä - vaatimalla Suomeen muslimeja ? Muslimeillahan tietysti yhteisöllisyys on vahvaa - jopa niin vahvaa että he haluavat tehdä itsemurhaiskun oman yhteisönsä nimissä. Haluaisitko sinäkin tehdä itsemurhaiskun ?

Jukka kirjoitti...

Miss Suomi

Itse asiassa BKT per lärvi on yksi parhaista tavoista mitata vaurautta, ja ENNEN KAIKKEA MITEN VAURAUS JAKAUTUU.
Maailmassa on monia maita joilla on isompi BKT kuin suomella, mutta siellä se hyvinvointi ei jakaudu yhtä hyvin kuin suomessa.

Otetaan sitten esille YK inhimillisen kehityksen indeksi.

"HDI (engl. Human Development Index) eli inhimillisen kehityksen indeksi on YK:n kehitysohjelman (UNDP:n) luoma mittari, joka pyrkii asettamaan maailman maat paremmuusjärjestykseen inhimillisen kehityksen suhteen – siis esittämään, mikä maa pystyy tarjoamaan asukkailleen eniten mahdollisuuksia hyvään elämään."

1. Norja
5. Ruotsi
11. Suomi
61. Malesia
81. Kiina
121. Etelä-Afrikka


Se että jossakin on laitettu pystyyn hieno kaupunki, ei kerro paljoa mitään, arabiemiraateissakin on saatanan hienoja paikkoja vaikka millä mitalla, ja siitä huolimatta sieltä työläisiltä otetaan passit pois että heidän pääsynsä maasta voitaisiin estää, jotta he rakentaisivat halvalla lisää näitä hienoja torneja että tyhmä suomiblondi voi mennä sinne "ahh ollaan me niin kivikautisii!!!" vaikka ei tajua että hän näkee vain TURISTIKOHTEEN joka on samalla kulissi.

Aivan sama asia jos menet Turkkiin, sinä olet siellä turistina, sinulle näytetään hienoja paikkoja, hienoja rantoja, ostoskeskuksia, ihmiset hymyilevät mutta se on kulissia.

"Mitä tulee sosiaaliturvaan, niin monissa maissa se hoidetaan hieman eri tavall kuin Suomessa. Niissä mailla ihmiset ovat toisilleen inhimillisempiä. Meillähän on pakko yhteiskunnan järjestää sosiaaliturva, koska ihmiset ovat hyvin itsekkäitä."

Kumma juttu että minun tuttavapiirissäni on useita ihmisiä jotka menevät lähemmäksi kolmekymppisinäkin isi-leasingilla, eli ISÄ MAKSAA AUTON, VUOKRAN ja jos tulee ongelmia niin kyllä minäkin olen joka kerta saanut perheeltä rahallista tukea.

Jos niissä maissa ihmiset ovat toisilleen niin paljon inhimillisempiä, niin miksi niiden pitää lähteä sieltä inhimillisyyden keskeltä tänne?

Jukka kirjoitti...

Onko blogger mennyt googlen kanssa yhteen? Miten minä olen tämän missannut, ihme kun tuo ehdottaakin minulle tuota Jukkaa.

On oikeasti tolla naiivia sanoa näkemällä pari suihkulähdettä ja isoa tornia, että täällä on kaikki paremmin. Miss suomi, miettisit oikeasti, sinä se täällä olet propagandan uhri.

Sitä paitsi miss suomi varmasti allekirjoittaisi sen faktan että yhdysvallat on suurin saatana maan päällä, mutta siellä vasta niitä hienoja torneja ja suihkulähteitä onkin. Miten on?

Jukka kirjoitti...

"Mitä on Suomalainen kulttuuri? Ei sellaista ole oikeastaan olemassakaan vielä!
Tai tarkoitatko suurta alkoholinkulutusta. Lasten ryyppäämistä jne."

Sinä olet pumpulissa kasvanut, olet juuri sitä tyyppiä jonka odottaisin jättävän miehen sillä perusteella että ei voinut ostaa joka vuosi uutta citymaasturia.

Afrikka oi afrikka

http://news.bbc.co.uk/2/hi/africa/6040180.stm
"Nearly 60% of Ethiopian women were subjected to sexual violence, including marital rape, according to the Ending Violence Against Women report.

Almost half of all Zambian women said they had been attacked by a partner. "

The rape of a girl in Zimbabwe by an HIV-positive teacher who hoped the rape would cure him earned condemnation from the United Nations.

http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/africa/6076758.stm
"An HIV-positive man visits a traditional healer and is advised to have sex with a virgin in order to be cured.

The reasoning is that the blood produced by raping a virgin will cleanse the virus from the infected person's blood. "

http://news.independent.co.uk/world/africa/article1655627.ece
Women work two-thirds of Africa's working hours, and produce 70 per cent of its food, yet earn only 10 per cent of its income, and own less than 1 per cent of its property. They work three hours a day longer than the average British woman does on professional and domestic work combined.

MIETI OIKEASTI! Täällä on asiat hyvin.

Jukka kirjoitti...

Tuossa siis oli kyseessä eri Jukka kuin minä Jukka. Mutta asiaa. Kiitos kommenteista.

Blogger ja google ovat menneet jo aikoja yhteen ja google myös vähän aikaa sitten alkoi pakottaa bloggaajia ottamaan gmail account.

Google ei ole paljon Microsoftia parempi ?

Miss Suomi kirjoitti...

"Kumma juttu että minun tuttavapiirissäni on useita ihmisiä jotka menevät lähemmäksi kolmekymppisinäkin isi-leasingilla, eli ISÄ MAKSAA AUTON, VUOKRAN ja jos tulee ongelmia niin kyllä minäkin olen joka kerta saanut perheeltä rahallista tukea."

Tämäkö se onkin se sosiaaliturva... Heh!

Miss Suomi kirjoitti...

"Miten sinä henkilökohtaisesti edistät yhteisöllisyyttä - vaatimalla Suomeen muslimeja ? Muslimeillahan tietysti yhteisöllisyys on vahvaa - jopa niin vahvaa että he haluavat tehdä itsemurhaiskun oman yhteisönsä nimissä."

Onhan se tietenkin aika arvostettavaa, jos antaa henkensä toisten puolesta.
Tosin luulempa, että niin on valmis tekemään aika pieni joukko ihmisiä.
Vaikka kyllähän sitä suomalaisetkin tekivät talvisodassa. Sota kun on aika raakaa puuhaa...
Enhän minä ole tänne ketään muslimeja tai yleesäkään ketään ollut vaatimassa, vai?
Kuten vain totesin, niin ei tänne ulkomaaliset kovin mielellään halua muuttaa.
Suomi vaan on valitettavasti paska maa. Katsoi sitä sitten ihan miltä kantilta vaan...

Miss Suomi kirjoitti...

Nyt kun noin kovasti Suomen paremmuutta henkutatte, niin mitä täällä sitten on?
Metsää, järviä... Onko vielä jotain muuta miksi tänne muuttaa??

Anonyymi kirjoitti...

Seksin välityksellä saadut hiv-tartunnat ovat lisääntyneet jatkuvasti tällä vuosituhannella. Kansanterveyslaitoksen mukaan viime vuonna tuli ilmi lähes 200 uutta tartuntatapausta, mikä on puolet enemmän kuin vielä 1990-luvun lopulla.


Tartunnan saaneiden joukossa on yhä enemmän naisia. Ruiskuhuumeiden käyttäjien hiv-tilanne on sen sijaan saatu kuriin. Tartuntoja oli viime vuonna vain kymmenkunta.

Tartuntojen määrä on kasvanut niin homo- kuin heterosuhteissa. Yhtenä syynä synkkään kehitykseen on seksiturismi Venäjälle ja Viroon. Tartuntoja haetaan myös Aasiasta.

Russ kirjoitti...

Miss suomi
"
Tämäkö se onkin se sosiaaliturva... Heh!"

Se osoittaa että ei me sukulaisiamme unohdeta, saati ystäviä, on tullut lainaittua ja otettua lainaa kavereilta. Takaisin olen onneksi pystynyt aina maksamaan. On ihan turha väittää että suomalainen jättää sukulaisensa aina yksin, tai kaverinsa.

"Niin ja kerro nyt ihmeessa mistä niitä maahanpyrkijöitä on tulossa tänne?
Se on ihan sama asia kuin itse haluaisit muuttaa pohjoisnavalle asumaan ihan sen vuoksi, että saat juustoa leivän päälle..."

Elintasoerot ovat valtavia, sinun on varmaan aika vaikeaa käsittää sitä kun olet käynyt vain turistikohteissa. Syy miksi suomeen ei tule enempää elintasopakolaisia, on se että ruotsi vastaanottaa niitä paljon, he haluavat ruotsiin. Ruotsissa on suomea avoimemmat systeemit.

Syyt tulla tänne on, mutta vieressä on samanlaisia maita joista löytyy aivan suomenkaltaisia etuja, eli ei tarvitse pelätä kalashnikoveja, diktaattoreita, poliisiin ja oikeuslaitokseen voi luottaa, leipä ei lopu kaupasta. Joten se on heille aika pitkälti sama ottavatko he suomen, ruotsin, norjan vai saksan, he menevät sinne minnekä sattuvat pääsemään tai missä on tuttuja, tai mistä ovat kuulleet juttuja. Saksassa ja ruotsissa on paljon enemmän heitä, joten tietenkin se on kovempi juttu niissä piireissä.

"Onhan se tietenkin aika arvostettavaa, jos antaa henkensä toisten puolesta.
Tosin luulempa, että niin on valmis tekemään aika pieni joukko ihmisiä."

Onko siinä mitään ihailtavaa että yhteisöllisyys on niin vahvaa, että räjäyttävät itsensä tappaen viattomia ihmisiä. Minä en näe siinä mitään ihailtavaa, se on psykopaattista, sitäpaitsi heille on luvattu 72 neitsyttä taivaassa, ja he oikeasti uskovat siihen.
Minä en olisi valmis räjäyttämään itseäni viattomien keskellä, jättäen lähimmäisiäni, jotka tarvitsevat minua. Pyrkisin huolehtimaan heistä loppuun asti, se on yhteisöllisyyttä, ei sitä että seotaan "ÄLÄLÄWBÄLÄLÄL ALLAHU AKBAR NYT POSAHTAA TAIVAASSA NÄHDÄÄN ALLAH!!!".

"Suomi vaan on valitettavasti paska maa. Katsoi sitä sitten ihan miltä kantilta vaan..."

Sinähän olet trolli.

"Nyt kun noin kovasti Suomen paremmuutta henkutatte, niin mitä täällä sitten on?"

Kuten jo mainitsin; ei tarvitse pelätä diktaattoreja, toisia neekereitä, aseita. Kaupasta ei leipä lopu. Voi luottaa poliisiin ja oikeuslaitokseen, voi myös luottaa siihen että tehtyäsi rikoksen istut vain puolet koska olet ensikertalainen, toisin kuin shariassa jossa lähtee henki aika helposti. Voit luottaa siihen että sossuntädit tekee kaikkensa järkätäkseen hyvät oltavat. Sinulla on myös oikeus valittaa jokaisesta päätöksestä mitä sinulle tehdään, ja ympärillä on fanaattisia punaviherpoliitikkoja jotka suorastaan vaativat sitä.

"Seksin välityksellä saadut hiv-tartunnat ovat lisääntyneet jatkuvasti tällä vuosituhannella. Kansanterveyslaitoksen mukaan viime vuonna tuli ilmi lähes 200 uutta tartuntatapausta, mikä on puolet enemmän kuin vielä 1990-luvun lopulla."

Tuohan on ihan täysin sama kuin se että 3/4 lebanonilaisista naisista on raiskattu, ja että afrikassa elää sitkeä myytti siitä että kun raiskaat x-määrän neitsyitä niin paranet sukupuolitaudista. Hiv-tartuntojen määrään tulee vaikuttamaan monikulttuurisuus, afrikassa hivi on mitä vakavin ongelma.

Jukka kirjoitti...

Miss Suomi:

"Kuten vain totesin, niin ei tänne ulkomaaliset kovin mielellään halua muuttaa.
Suomi vaan on valitettavasti paska maa. Katsoi sitä sitten ihan miltä kantilta vaan... "

Se on ilmeisesti sinun ihan oma ihmisvihan värittämä henkilökohtainen mielipiteesi vai oletko keskustellut asiasta myös ulkomaalaisten kanssa. Itse tunnen aika monta ulkomaalaista - en tosin neekereitä kuin yhden.

Olen kyllä kuullut monelta aika positiivista kommenttia Suomesta. En toki kaikilta. Eräskin saksalainen tuttu aviopari kertoi aikovansa jäädä Suomeen koska a) täältä saa töitä b) koska täällä on ihan kivoja ihmisiä.

Tunnen siis tavallisia työssäkäyviä naimisissa olevia ja naimattomia ulkomaalaisia. Lasten vanhemmat ainakin suhtautuvat keskimäärin varsin positiivisesti Suomeen.

Englantilainen neekeri mm. totesi että kiva kun täällä ei ole luokkaeroja.

Kreikkalainen valitteli että täällä ei ole kahviloita kuin keskustassa mutta muuten ok.

Jukka kirjoitti...

"Seksin välityksellä saadut hiv-tartunnat ovat lisääntyneet jatkuvasti tällä vuosituhannella. Kansanterveyslaitoksen mukaan viime vuonna tuli ilmi lähes 200 uutta tartuntatapausta, mikä on puolet enemmän kuin vielä 1990-luvun lopulla."

Jos tämä jatkuu näin niin 10 vuodessa 2000 uutta tartuntatapausta eli 0.05 %:ia suomalaisista on hiv-positiivisia jos Afrikasta haetut HIV-tapaukset jätetään pois laskuista. Joten tartuntojen määrä on 10 vuoden päästä arviolta 0.1 %.

Ghanassa joka on Afrikan yksi onnistuneimpia maita tartuntoja on nyt 2.3 %.

Svasimaassa 40 % on HIV-positiivisia, Etelä-Afrikassa yli 10 %, Samibiassa 17 % jne.

Katso tämä ja tämä.

Miss suomi kirjoitti...

No mutta ei ne ulkomaaliset tänne mielellään kuitenkaan ole muuttamassa.
Ja jotka ovat muuttaneet on kaipuu kotimaahan suuri. Suuri osa myös palaa jossain vaiheessa kotimaahansa.

Että ihmettelen vain tuota pelkoa, että ne Somaliasta ovat tänne vyörymässä .))

Eikös Lapissakin elä sitkeästi kaikenlaisia myyttejä?

Minua ei ainakaan kukaan ole raiskannut. Eihän näillä suomalaisilla edes seiso!
Suomalaisethan käyvät Thaimaassa harrastamassa lapsiseksiä!
Ja jos joku yrittää kimppuun, niin potku vaan munille niin se siitä...

Miss suomi kirjoitti...

Vuosittain Thaimaassa jää kiinni muutamia suomalaisia pedofiliasta epäiltynä. Thaimaan poliisi tutkii parhaillaankin useita tapauksia, joissa suomalaista turistia epäillään alaikäisten hyväksikäytöstä. Toistaiseksi yksikään kansalainen ei ole saanut tuomiota epäillyistä rikoksista, sillä juttujen poliisitutkintaa kestää Thaimaassa verraten pitkään.

Jukka kirjoitti...

Minusta olet hoidon tarpeessa, jos todella olet noin negatiivinen.

Puhut myös ikään kuin joku olisi väittänyt että Suomi on ongelmaton paratiisi.

En voi auttaa sinua ongelmissasi. Kiitos keskustelusta - en hyväksy enää kommenttejasi.

miss suomi kirjoitti...

Ai joko sää suutuit pienestä keskustelusta??

Jukka kirjoitti...

Minä en suuttunut ollenkaan

väsyttää nää ääliöt... kirjoitti...

"Vuosittain Thaimaassa jää kiinni muutamia suomalaisia pedofiliasta epäiltynä." (Miss Suomi-trolli)
Minkähän takia? 'Global Woman' artikkelikokelmassa (julk. pari vuotta sitten, toim. Barbara Ehrenreich) oli juttu Thaimaan prostituutiosta. Jutun mukaan prostituution alin kasti ovat orjina pidetyt pikkupimut, joiden asiakkaina on paikallisia (ulkomaalaiset eivät näihin räkälöihin eksy). Orjabordellien omistajat ovat tavallisia liikemiehiä, joilla voi olla toki yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen, mutta siinä ei ole mitään outoa maassa, jonka koko poliisivoimat ja suuri osa muustakin virkamieskunnasta on lähinnä järjestäytynyttä rikollisuutta. Poliisi auttaa karanneiden orjien kiinniotossa ja paluttaa heidät bordelliin (hakattuina ja raiskattuina). Että sellainen yhteiskunta. Muuta sinäkin sinne, mieluiten eilen.

miss suomi kirjoitti...

Niin niin... mutta kuitenkin suomipojat siellä käy lapsiin sekaantumassa. Vai onko sekin sen thaimaalaisen pikkutytön vika??

Jukka kirjoitti...

Olen matkustanut mm. Tamili-maassa ja se on minusta Intiassa fiksuimpia paikkoja ja koen sympatiaa heitä kohtaan.

Mutta sielläkin on semmoisia vähemmän mukavia asioita kuin että pikkutyttöjä tapetaan tuhansia vuodessa.

Eli ei ole sekään mikään täydellinen paikka. Hyvää siellä on esimerkiksi lukutaito joka on paljon korkeampi kuin Intiassa keskimäärin, ylpeys omasta kulttuurista, siellä on paljon siistimpää kuin muualla Intiassa jne.

Ei ole mikään paikka täydellinen mutta jonkinlaiseen järjestykseen maita voi kyllä huoletta laittaa ja Suomi ei kyllä minkään mittarin mukaan ole ihan häntäpäässä.

Afrikassa ja arabimaissa ei naisilla ole oikeuksia mutta se ei suomalaisia feministejä juuri kiinnosta.

Suomalainen feministi on kiinnostunut lopulta vain rikkaan lännen naisten (=itsensä) oloista. Ulkomailtakin Suomen halutaan lähinnä miespuolisia maahanmuuttajia palkolaisiksi vaikka naisten olot ovat Afrikassa paljon huonommat. Kysyntää halutaan kai kasvattaa markkinoilla.

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaiset ovat tunteettomia, eivät välitä muista

jättävät ystävänsä helposti, hiljaisia ja sulkeutuneita

käyvät harvoin toistensa luona, pitää soittaa etukäteen

sukulaisuussuhde jotenkin viileä

sukupuolisen käyttäytymisen tavat outoja, jopa säädyttömiä

vaimot eivät kuuiaisia miehelleen

avioliitot eivät kestä

eivät huolehdi vanhemmistaan

Maisteri kirjoitti...

Suomalaisten tulee myös kunnioittaa toisen kulttuurin tärkeänä pitämiä arvoja, eikä nähdä omiamme ainoina oikeina, jotka maahanmuuttajien tulisi kysymättä omaksua. Uskon myös, että yhteiskuntamme monikulttuuristuessa maahanmuuttajien kulttuurit tulevat uusintamaan ja monipuolistamaan suomalaisuuden representaatioita. Maahanmuuttajat eivät toivottavasti hyväksy sokeasti suomalaisen kulttuurin legitimoimia merkityksiä, vaan aluksi ulkopuolisina huomaavat ne paremmin ja kyseenalaistavat niitä. Syntyperäisinä suomalaisina elämme niin sisällä omassa kulttuurissamme, ettemme aina ymmärrä katsoa kriittisesti omaa kansallista kuvaamme.

Maisteri kirjoitti...

Suomen kansainvälistyessä representaatiot tulevat saamaan vaikutteita eri kulttuureista. Suomessa asuvat ulkomaalaiset luovat oman käsityksensä suomalaisuudesta. Ulkopuolisina he huomaavat siinä piirteitä, joita emme itse havaitse. Tämä johtaa tiettyjen kansallisuuskäsitysten kyseenalaistamiseen maahanmuuttajien ja myöhemmin ehkä valta­väestönkin taholta. Kyseenalaistaminen ja kriittinen reflektointi voi johtaa kansallisten käsitysten muuttumiseen. Mutta mikä tärkeintä, maahanmuuttajat edustavat suomalaisille mallia erilaisista tavoista ymmärtää elämää ja omaa kulttuuria. Positiivisimmillaan kulttuurien välinen kohtaaminen johtaa rikkaaseen ja moninaiseen kulttuurien rinnakkaiseloon ja toinen toisiltaan oppimiseen.

Jukka kirjoitti...

"Mutta mikä tärkeintä, maahanmuuttajat edustavat suomalaisille mallia erilaisista tavoista ymmärtää elämää ja omaa kulttuuria."

Tässä olen toki samaa mieltä. Siksi olen itsekin matkustanut paljon ja olen äärimmäisen kiinnostunut muista kulttuureista. Koko tämän blogin punainen lanka on kulttuurievoluutio ja yhteisöllisyyden vahvistuminen.

Tästä ei kuitenkaan millään lailla seuraa että maahanmuton pitää olla rajoittamatonta tai valikoimatonta.
En näe esimerkiksi miten naisia halveksivista kulttuureista tai äärimmäisen suvaitsemattomista kulttuureista tuleva maahanmuutto voimakkaasti rikastuttaa Suomea. En myöskään näe etua siitä että maahanmuutto olisi suuruudeltaan rajoittamatonta.

Suhde omaan kulttuuriin pitää olla myönteinen ja kriittinen samaan aikaan. Ihan samoin kuin omaan itseen. Muihin kulttuureihin valikoivasti suhtautuminen on sama kuin se että en päästä omaan kotiini keitä vain vaikka olenkin suht vieraanvarainen.

Jukka kirjoitti...

1. "Suomalaiset ovat tunteettomia, " - en osaa sanoa

2. "sukulaisuussuhde jotenkin viileä" - totta ja hyvin surullista

3. "avioliitot eivät kestä"
- totta - surkea ja surullinen asia

4. "eivät huolehdi vanhemmistaan"
- totta nykyään

Parantamisen varaa on niin kuin olen sanonut. Pitäisi löytää omista juurista niitä positiivisia asioita joita on menetetetty meidän kulttuurissa sodan jälkeen. Tottakai voi oppia myös muista maista, mutta jos oma kulttuuriperintö hylätään niin suhde sukuun yms. viilenee vain edelleen.

Vai olenko väärässä ?

Itselleni perhe on äärettömän tärkeä mutta olen kauhuissani joittenkin ihmisten elämäntavasta. Koko tämä blogi käsittelee sitä miten perhettä, sukua, kansaa yms. voidaan vahvistaa.

Emme voi delegoida lähimmäisen rakkautta, syntyvvyttä ja yhteisöllisyyttä maahanmuuttajille.

Jukka kirjoitti...

"miss suomi said...
Niin niin... mutta kuitenkin suomipojat siellä käy lapsiin sekaantumassa."

Ja suomalaiset naiset käyttävät alkoholia raskauden aikana - mutta siitä ei saa rangaistusta koska naisten asema on Suomessa niin hyvä ettei heitä voi kritisoida.

Suomalaisista miehistä on tosi harva pedofiili.

Jukka kirjoitti...

.... siis jos vaikka vertaa muslimimaihin.

Russ kirjoitti...

maisteri
Loppujen lopuksi, muilla kulttuureilla on meiltä enemmän opittavaa, kuin toisinpäin. Lue kirjoitukseni tähän aiheeseen, en jaksa kerrata. Se että me tuomme kolmannen maailman suomeen, ei jalosta meidän kulttuuriamme.

En edelleenkään käsitä miksi täällä niin moni sanoo että suomalainen on kylmä sukulaisilleen ja ystävilleen, minä olen käynyt useissa sukujuhlissa. Kavereistani merkittävä osa menee vieläkin isin ja äidin rahoilla, saa apua elämän päätöksissä jne.. eikö se ole tukea?

Sitä paitsi kristillisissä ns.hihhulipiireissä vasta suku onkin muodissa, ja siellä viimeistään ainakin pyritään tiedostaen olemaan yhteisöllisempiä. Mutta ainiin.. eihän kristinusko ole IN, kristinusko on PAHA koska uskonnot on PAHOJA. MUTTA jos on kyse islamista, niin se on IN ja niin trendikästä, voi veljet miksi me emme voi olla enemmän kuin muslimit ja vainoharhaisesti vahdata lähimmäisiämme.

Russ kirjoitti...

Pahoittelen paikoitellen turhan hyökkäävää sävyä, mutta olen lopen kyllästynyt siihen miten säälimättömän hyökkäyksen kohteena suomalainen kulttuuri jatkuvasti on, länsimainen kulttuuri ylipäätään ei ansaitse sellaista kohtelua. Eikä afrikkalainen kulttuuri, joka ei osaa edes peltojaan kylvää, ansaitse sellaista romantisointia.

Ylipäätään sana kulttuuri on saanut jonkin taianomaisen sivuefektin, se on jotain epämääräistä käsittämättömän hyvää ja monimutkaista, jonka vain "hyvä ihminen" ymmärtää, ja muut on niin juntteja jos huomauttavat että kulttuuri-x ei ole luonut tasa-arvoisia valtioita joissa hyvinvointi jakaantuu tasaisesti.

Unohdin Jukalle kommentoida että olen huomannut gmailia käyttäessä bloggerin logon siellä sun täällä, mutta en ole koskaan kiinnittänyt asiaan huomiota. Minä ani harvoin kommentoin blogeja, joten tässä yhteydessä en ole siihen törmännyt.
Tavallaan se on ihan mukavaa että saa niin monta erilaista palvelua samassa paketissa, vieläpä niin vaivattomasti että meni ihan ohi kokonaan, yleensähän joutuu vähän enemmän vaivaa näkemään.

Maisteri kirjoitti...

Sitä en todellakaan ymmärrä mistä hallitsematon tai rajoittamaton maahanmuutto voisi tulla? Ainut sellainen rajanaapurimme on Venäjä, ja tuo raja on kyllä aika pitävä.

Jukka kirjoitti...

"Sitä en todellakaan ymmärrä mistä hallitsematon tai rajoittamaton maahanmuutto voisi tulla? "

Tarkoitin sitä että, jos Suomen johdossa on henkilöitä jotka Miss Suomen tavoin kirkuvat että "ulkomaalaiset loppuvat kohta, kukaan ei halua tullla Suomeen ellemme hattu kädessä pyydä" ja sitten otamme heitä tänne niin paljon kuin mahdollista ja ihmeemmin valitsematta. Se on minun näkökulmastani hallitsematonta. Se on hysteriaa.

Miss Suomen mielestä se voi tietysti olla hallittua.

Tulee mieleen 80-luvun loppu, jolloin asunnot muka olivat Helsingissä loppumassa - ja niistä kannatti maksaa 20000 mk neliö Kalliossa.

Maisteri kirjoitti...

Kerro nyt ihmeessä vielä kuka noin on sanonut?
Todellakin kiinnostavaa

Jukka kirjoitti...

Kukaan ei ole sanasta sanaan noin sanonut - ironisoin tätä tarinaa joka menee suunnilleen näin:

Meidän on oltava onnellisia jos edes joku suostuu muuttamaan Suomeen kun täällä on niin pimeää, niin rasistista, niin ahdostuneita ihmisiä. Täällä ei ole hyvää kuin naiset jotka ovat maailman fiksuimpia ja älykkäimpiä ja kauneimpia.

Siksi meidän on pudotettava vaatimukset todella alas. Tätä tarinaahan mm. tämä neiti miss suomi on täällä kertonut.

Maisteri kirjoitti...

Eiköhän kysymys ole enemmänkin siitä, että aika harva ulkomaalainen näkee Suomen kovinkaan houkuttelevana maana.
Joten perusteita pelättyyn kansainvaellukseen Suomeen ei oiken tahdo löytyä.
Onko se nyt sitä hysteriaa? Mielestäni se on hysteriaa pelätä jotain sellaista mikä ei ole edes mahdollista.

Jukka kirjoitti...

Euroopan mittakaavassa suuri muslimikansainvaellus on mielestäni valitettava asia.

Terrorismin lisääntyminen on ihan merkittävä uhka. Samoin naisten aseman heikkeneminen. Suomelle tämä on uhka lähinnä siksi että Suomi on osa Eurooppaa.

Minä en ainakaan voimakasta pelkoa tunne, vaan ihmettelen vain miksi naisten sukuelinten silpojia pidetään merkittävänä kulttuurin rikastuttajana.

Kun sivotuista naisista tulee Suomen kansalaisia voimme selkeästi sanoa, että naisten asema Suomessa on laskenut. Varsinkin kun Suomi/Eurooppa ei tunnn kykenevän suojelemaan edes somalilapsia silpomiselta.

Aikuiset musliminaiset elävät usein Euroopassa oloissa jotka eivät ole lainmukaiset - eikä siihen juuri tartuta.

Yleisesti en todellakaan maahanmuuttoa vastusta - minulla on paljon työkavereita jotka ovat kreikkalaisia, saksalaisia, juutalaisia, venäläisiä, saksalaisia yms.

Miss suomi kirjoitti...

Äkkiäkös niistä kristittyjä käännyttää, jos pelkkää uskonto on ongelma.
Meillä on täällä töissä parikymmentä muslimimaasta lähtöisin olevaan. Ja ne ei kyllä ole kauhean kiinnostuneita olleet itsemurhaiskuista tai vaimojensa / lastensa silpomisesta...
Vaikka kyllä tuolla kadulla näkee näitä suomalaisia huonosti kasvatettuja kakaroita, joilla on pinkki tukka kammattu pystyyn, ja naama täynnä rautaa. Ja ne haistattelee ihan kaikille...

Russ kirjoitti...

maisteri
Kuten minä laitoin; Syyt tulla tänne on, mutta vieressä on samanlaisia maita joista löytyy aivan suomenkaltaisia etuja, eli ei tarvitse pelätä kalashnikoveja, diktaattoreita, poliisiin ja oikeuslaitokseen voi luottaa, leipä ei lopu kaupasta. Joten se on heille aika pitkälti sama ottavatko he suomen, ruotsin, norjan vai saksan, he menevät sinne minnekä sattuvat pääsemään tai missä on tuttuja, tai mistä ovat kuulleet juttuja. Saksassa ja ruotsissa on paljon enemmän heitä, joten tietenkin se on kovempi juttu niissä piireissä.

Suomen mamu ja pakolais -politiikka on itse asiassa yllättävän tiukkaa tällä hetkellä, naapurissa on huomattavasti enemmän monikulttuurisuutta avoimempien menettelyjen takia, ruotsi on ottanut tehtäväkseen maailman omanatuntona toimimisen, ruotsi on se maa joka puhuu vieraille vaikka äiti sanoi että vieraille ei saa puhua. Aika näyttää kuinka pahasti se osuu omaan nilkkaansa.

Russ kirjoitti...

Miss suomi
En oikeastaan tiedä miksi näen näin paljon vaivaa kanssasi.

Katsotaanpas asiaa toisesta kuvakulmasta.
"Äkkiäkös niistä muslimeja käännyttää, jos uskonto on ongelma. Meillä on täällä töissä parikymmentä suomalaista. Ja ne ei kyllä ole kauhean kiinnostuneita olleet itsemurhaiskuista tai vaimojensa / lastensa silpomisesta...
Vaikka kyllä tuolla kadulla näkee näitä huonosti kasvatettuja muslimeja, jotka pitää naisia burkhissa, moralisoi, ja naamasta näkee että tämä maa vituttaa. Ja ne haistattelee ihan kaikille..."

Minä olen ollut monien monien suomalaisten kanssa töissä, eikä kukaan ole koskaan ilmoittautunut pedofiiliksi tai tappajaksi, tarkoittaako se silti sitä että kukaan suomalainen ei koskaan kyseisiin syyllistyisi?

Miksi sitten ihmiset olettavat sen että 10 musun otannasta, jos ei heti näe päälle että toi räjäyttää itsensä, raiskaa, tappaa tai ryöstää jonkun, niin ne kaikki on samanlaisia ja yhdellä hyvällä asialla. Vaikka heidän kulttuurinsa on radikaalisti erilainen, ja kulttuuri on iso asia, kokonaisista kansakunnista on kyse, on kyse kulttuuriperinnöstä ja historiasta joten tätä taustaa vasten "ei saa yleistää ne on yksilöitä" ja "mä tunnen x-musua jotka ei ole räjäyttäneet itseään" puolustukset ovat aika säälittäviä.

Länsimaiseen kulttuuriin kuuluu valinnanvapaus, jos haluaa laittaa rautaa turpaan ja vittuilla ihmisille, niin sitten tekee. Muslimimaissa kyseinen henkilö olisi jo pahassa jamassa, muslimimaissa myös kaikenlaiset taiteilijat ja uskonnon kritisoijat ovat todella pahassa jamassa.

Minä mieluummin törmään pariin räkänokka-punkkariin viikossa, kuin kuljen maassa jossa erilaisuus on rangaistavaa ja meillä on siveyspoliiseja jotka antavat kepistä jos näkyy liikaa säärtä, tai muuten ei jokin juttu tänään miellytä.