Homoista ja lesboista - osa 2

HS:n tiede-sivut kirjoittavat tänään otsikolla Homo? mm.:

Milloin homoseksuaalisuus oli Suomessa laitonta?

Homoseksuaalisuus on ollut teoriassa kielletty vuosisatoja, aina Mooseksen laista lähtien, mutta käytännössä tuomioita on jaettu hyvin vähän. Suomen laissa homoseksuaalisuus määriteltiin rikokseksi vasta vuonna 1889. Kriminalisointi perustui siihen, että Venäjän vallan aikana haluttiin ottaa mallia Euroopasta. Ruotsin vallan aikana asia ei kiinnostanut lainsäätäjiä eikä pappejakaan.

Homous tuli ilmiönä suomalaiseen yhteiskuntaan vasta lain säätämisen jälkeen. Sitä edeltävältä ajalta homoista on äärimmäisen vähän todisteita. Suomessa kriminalisointi koski myös lesbosuhteita, mikä oli eurooppalaisittain jokseenkin harvinaista.

Tuomiot olivat 1900-luvun alussa melko lieviä, korkeintaan pari vuotta kuritushuonetta. Oikeusjutuissa oli harvoin kyse kahden täysikäisen miehen vapaaehtoisesta suhteesta, sillä hissukseen elänyttä poikaparia tuskin ilmiannettiin. Oikeudenkäynnit yleistyivät hieman 1930-luvulta lähtien.

Oikeushistoriallisesti katsottuna Suomi on yksi maailman homomyönteisimmistä maista. Ainoa tapaus, jossa homoja tiedetään teloitetun, on vuodelta 1665. Tuolloin kaksi pappilan renkiä poltettiin roviolla varsinaissuomalaisessa Taivassalossa, niin sanotulla Kyynelten kalliolla.

Homoseksuaalisuus poistui rikoslaista vuonna 1971.

Johtopäätökseni on, että Suomessa puhutaan tällä hetkellä homojen ihmisoikeuksista koska halutaan ottaa mallia Euroopasta ja Usasta. Vaikka oikeasti mitään merkittävää ongelmaa ei ole , on tärkeää puhua tästä asiasta jotta annettaisiin mielikuva, että Suomi on eräänlainen länsimaa. Sekä homoliittojen vastustajat että kannattajat haluavat ottaa mallia lännestä.

Muistan hyvin miten kotikaupunkini kaupunginhallituksessa oli aivan 70-luvun alussa ehkä jopa 60-luvun puolella avoimesti homoseksuaali mies, joka toi poikaystävänsä kaupungin juhlatilaisuuksiin. Asia ei juurikaan ketään kiinnostanut eikä homoseksuaalisuus ollut este saada ääniä. Toki homoseksuaalien oikeuksissa oli puutteita - en sitä kiellä - mutta nykyinen keskustelu on silkka myrsky vesilasissa.

Poliittisesti korerktien mielestä lesbot ovat samanlaisia - naispuolisia homoja - kuin miespuolisetkin homot. Totuus on kuitenkin täysin erilainen:

Onko homoja ja lesboja yhtä paljon?

Lesbonaisia on paljon vähemmän kuin homomiehiä. Naisissa biseksuaalisuus on kuitenkin yleisempää kuin miehissä. Naisten seksuaalisuus on psykologisesti holistisempaa. Se tarkoittaa, että biseksuaalisuuteen taipuvaisilla naisilla kumppanin luonteenpiirteet vaikuttavat enemmän kuin sukupuoli. On toki olemassa naisia, jotka jo hyvin nuorena tuntevat olevansa kiinnostuneita vain naisista. Miesten seksuaalisuus on eräällä tapaa primitiivisempää: mies on joko homo tai hetero.

Kerroin aiemmin:

"Västöliiton tutkija Anna Rotkirch kirjoittaa kirja-arviossaan teoksesta Juhani E. Lehto ja Camilla Kovero: Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana näin:

Suomalaisessa seksuaalivähemmistöjen tutkimuksessa on tähän mennessä korostunut sosiologinen ja konstruktionistinen ote. Teoksen pääkirjoittaja Lehto kritisoi radikaalia konstruktionismia muiden tieteiden tulosten ohittamisesta ja vääristämisestä sekä ikävystyttävästä kehämäisyydestä.

Konstruktionistit esimerkiksi olettavat, että seksuaalinen identiteetti on alati muuttuva. Koska tätä ei testata, teoria on tyhjän päällä.

Lehto sen sijaan esittää, että juuri homomiehiä leimaa identiteetin muuttumattomuus. Tietyn kehitysvaiheen jälkeen juuri kukaan ei siirry homosta heteroksi.

Miesten seksuaalisuutta luonnehtii myös bimodaalisuus eli ääripäiden korostuminen. Useimmat aikuiset miehet ovat joko selvästi homoja tai selvästi heteroita. Seksuaalisen orientaation "jäykkyys" kulkee suvuissa: homomiesten suvuissa on enemmän toisia homoja mutta myös enemmän selkeästi heteroseksuaalisia miehiä.

Naisten seksuaalinen orientaatio muistuttaa jatkumoa, jossa heteroiden jälkeen on toiseksi eniten biseksuaaleja ja vähiten lesboja."