tiistaina, heinäkuuta 26, 2011

Norja - osa 3

Lainaan kahta HS:n tämänpäiväistä artikkelia Norjasta ja kommentoin lyhyesti.

1. HS kirjoitti tänään otsikolla "Terrorismin uhkakuva EU:ssa muuttui":

Viime vuonna EU:ssa tehtiin 249 terroristi-iskua. Näistä islamistien iskuja oli vain kolme - kaksi Tanskassa ja yksi Ruotsissa. Eniten terrori-iskuja tekivät separatistiset liikkeet lähinnä Espanjassa, Ranskassa ja Pohjois-Irlannissa: 160 kappaletta. Seuraavaksi aktiivisempia olivat äärivasemmistolaiset ja anarkistiset ryhmät: 45 iskua.

Vuoden 2010 terrori-iskuissa kuoli seitsemän ihmistä. Uhreista kuusi menehtyi Kreikan äärivasemmiston ryhmien iskuihin.


Äärioikeistolaisia iskuja ei ollut, eikä terrorismista mediassa juuri puhuttukaan. Paitsi toki islamilaisesta terrorismista, joka oli vähälukuista mutta hyvin tehokasta.

2. Toisessa artikkelissa HS löytää yhtymäkohtia Breivikille Quislingista - Kari Huhdan yhtymäkohtien etsintä artikkelissa "Breivik haastaa Quislingin" vaikuttaa tosin varsin spekulatiiviselta:

Jossakin helvetin syvimmissä onkaloissa Vidkun Quisling on saattanut havaita, ettei hän enää ole norjalaisten kiistatta eniten vihaama ja halveksima ihminen kautta aikojen. Rinnalle nousi perjantaina Anders Behring Breivik.

Breivikin tunnustama harkittu ja tarkkaan suunniteltu joukkomurha takaa vastenmielisen aseman Norjan historiassa. Quisling sai oman paikkansa häpeäpaalussa toimimalla Norjan nukkehallitsijana saksalaismiehityksen aikana, vuosina 1940-1945.

Quisling päätyi teloituskomppanian eteen 58-vuotiaana lokakuussa 1945. Sitä ennen hän oli järjestänyt saksalaisten avulla vallankaappauksen, tukenut miehityksen väkivaltaa ja sallinut Norjan juutalaisten karkotukset keskitysleireille. Ennen sotaa hän oli asteittain muuntunut sotilaasta poliitikoksi ja lopulta äärioikeistolaisuuden ja kansalliskiihkon kautta pesunkestäväksi natsiksi. Quisling halusi Norjassa samanlaiseksi johtajaksi kuin Adolf Hitler oli Saksassa.

Quislingin kaavailut yhden kansan ja yhden johtajan Norjasta muistuttavat Breivikin kahdeksan vuosikymmentä myöhemmin kirjaamia sairaita hankkeita. Juutalaisten tilalle pitää vain vaihtaa muslimit. Samankaltaisuus ei ole kovin yllättävää siinä mielessä, että terrorille ei ole monta erilaista mallia. Siksi Breivikin anti-islamilaisen terrorismin julistus muistuttaa myös ääri-islamistisen terroristin julistusta.

Suurimmat erot tulevat aikakausista. Terroria ei suunnitella tyhjiössä.

Quislingillä oli 1930-luvulla Norjassa jonkin verran kannatustakin, ja hän ehti toimia puolustusministerinä. Norjan sisäpolitiikka oli hyvin sekavaa. Äärioikeistossa ja antisemitismissä oli tiettyä salonkikelpoisuutta Hitlerin vahvistaessa otettaan Saksassa.

Tilanne muuttui Hitlerin kymmeniä miljoonia ihmishenkiä vaatineen maailmanvalloituksen päätyttyä tappioon.

Kun Quisling saapui oman tiensä päähän, hänellä ei ollut enää yhtään kannattajaa. Hänen nimensä oli sanakirjoissa vakiintunut tarkoittamaan petturia ja yhteistoimintaa vihollisen kanssa.


Kerroin aiemmin, että Quislingin rinnalla oikeuteen haastettiin yli 90 000 norjalaista maanpetturia, isänmaan ystävää ja Suomen jatkosodan veteraania. Yli 40 000 tuomittiin. Joten kannatusta Quislingillä kyllä oli.

Näiden ihmisten ja heidän lastensa demonisointi oli toisen maailmansodan jälkeisessä Norjassa suuri kansanhuvi. Aikansa vihanlietsontaa. Ehkä NS-lasten kohtalossa on tietty yhtymäkohta AP-nuorten kohtaloon, jos nyt yhtämäkohtia halutaan hakea. Taitaa vaan olla turhaa spekulointia.

Demonisointi ja eristäminen oli ilmeisesti sitä tasoa, että moni (jopa sodan jälkeenkin syntynyt) säilytti NS-identiteettinsä (vaikka ei välttämättä NS-ideologiaa) vain siksi, että kukaan muu ei keskustellut NS-lapsen kanssa paitsi toinen NS-ihminen. Edelleenkin monet NS-lapset tapaavat, keskustelevat miehityksestä jota eivät ole itse kokeneet, yrittävät löytää vanhempiensa ja Quislingin teoille oikeutusta jne.

NS-ihmiset viettävät joulua vuonna 1965 katolisen instituution tiloissa. Pöydillä on natsilehti "Folk og Land".

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kristityn pitäisi tehdä käsitteellinen erottelu vihan ja suuttumuksen välille. Jos ihmisten demonisointi jatkuu vuosikymmeniä, kyseessä ei enää ole missään määrin järkevä reaktio alkuperäiseen rikkomukseen nähden. Lopulta pitäisi mieluummin unohtaa, antaa anteeksi ja jatkaa eteenpäin.

"Toisen posken kääntäminen" tarkoittaa pysyvästä ja sielua syövästä vihasta irtautumista, ei mitään ehdotonta pasifismia. Esimerkiksi apostolit kehottivat toistuvasti nuhtelemaan huonoa elämää viettäviä veljiä. Tämän vuoksi on selvää, että kristitty saa tuntea suuttumusta toisen tekoja kohtaa. Tämä suuttumus ei kuitenkaan saa muuttua vihaksi toisen ihmisen persoonaa kohtaan. Tavoitteena ei voi olla toisen ihmisolennon tuhoaminen. Tavoitteena on väärille poluille eksyneen palauttaminen takaisin ruotuun.

Tämän vuoksi hirttotuomiot ja elinkautiset vankeusrangaistukset ovat jumalattomia. Ne edustavat pakanallista vihassa rypemistä. Norjassa rangaistukset ovat määrämittaisia. Kun Breivik aikanaan vapautuu, asia on loppuunkäsitelty. Häntä on nuhdeltu ja rankaistu, eikä millekään omankäden oikeudelle ole kristitystä perspektiivistä oikeutusta.

Elinkautisen voisi poistaa Suomen lainsäädännöstäkin ja korvata Norjan malliin 14-21 vuoden vankeudella. [Käytännön eroa ei tietenkään juuri olisi, mutta periaatteellinen ero on olemassa.]

Pelkään että Norjan rikoslaki kovenee tämän tapauksen vuoksi. Mutta se on ehkä saattanut ehkä olla Breivikin eräänä tavoitteenakin.

IDA kirjoitti...

Sinänsä merkityksetön sivuhuomio: Ei tuossa pöydällä mitään lehteä ole.