perjantaina, tammikuuta 30, 2009

Kieli on kommunikaatioväline ja jäsenkortti

Pennsylvanian, Indianan ja Illinoisin osavaltioihin muutti 1800-luvulla runsaasti saksalaisia siirtolaisia. Ensimmäiseen maailmansotaan asti saksan kieli eli voimakkaana jopa kaupungeissa.

Kirjailija Kurt Vonnegut oli syntyjään indianapolislaista saksalaista sukua. Kirjassaan Teurastamo 5 hän kertoo miten hänen vanhempansa luopuivat kielestään Saksan jouduttua sotaan Usa:ta vastaan. Vihollisen kieltä ei haluttu puhua. Samaan aikaan ja samasta syystä myös Saksi-Coburg-Gotha-suvun englantilainen haara vaihtoi äidinkieltään ja sukunimeään. Englannin kuninkaan sukunimeksi tuli Windsor.

Saksalaiset ovat edelleen Pensylvanian suurin etninen ryhmä, mutta suurin osa saksalaisista on unohtanut kielensä. Pennsylvanian saksa on kuitenkin kaikkea muuta kuin kuoleva kieli. Kolmesataatuhatta ihmistä puhuu edelleen kieltä äidinkielenään eikä puhujien määrä liene laskussa.

Pennsylvanian saksa kuuluu länsisaksalaisiin frankkilaisiin murteisiin. Monet pitävät frankkia jopa omana kielenään. Luxemburgin kieli on siis Pennsylvanian saksan (frankin) lähisukulainen.

Pennsylvanian saksa on säilynyt siksi ja vain siksi että se on amishien ja mennoniittien kotikieli. Kielen avulla amishit ja mennoniitit merkitsevät yhteisönsä - samaan tapaan kuin juutalaiset merkitsivät yhteisönsä jiddishin ja ladinon avulla. Kieli ei ole vain kommunikaatioväline - vaan myös kallis signaali, jolla yhteisön jäsenet todistavat kuulumisensa yhteisöön.

Saksan kieli ei elä Pohjois-Amerikassa vain frankkilaisessa muodossaan. Kolmekymmentätuhatta hutteriittia puhuu saksaa USA:n ja Kanadan länsiosissa. Hutteriittien kieli on baijerilais-itävaltalais-tirolilaista saksaa. Saksalla on myös kolmas vahva olomuoto Pohjois-Amerikassa. Sekä hutteriitit, amishit että mennoniitit käyttävät vanhaa yläsaksaa kirkkokielenään.

Ruukinmatruuna sanoi aikoinaan uskonnosta näin:

Onko sillä merkitystä, ovatko uskonnon lähtöolettamukset ja dogmit tosia? Ei vähäisimmässäkään määrin. Uskonnolla ei ole mitattavissa olevaa totuusarvoa. Sensijaan sillä on mitattavissa oleva käyttöarvo. Kyynisesti voidaan sanoa, että ei ole olemassa oikeita ja vääriä uskontoja, on olemassa käyttökelpoisia ja käyttökelvottomia uskontoja.

Vastaavasti voisi sanoa kielestä:

Kielellä on aina jokin käyttöarvo. Kieli on kommunikaatioväline, mutta se voi olla myös sisäänpääsykortti ja salasana tietyn yhteisön jäseneksi. Kieli, jolla on hyvin pieni kommunikaatioarvo yhteisön ulkopuolella, on tehokkaampi sisäänpääsykortti kuin kieli jolla on korkea kommunikaatioarvo. On nimittäin epätodennäköistä että kukaan ulkopuolinen jaksaa opetella tällaista kieltä.

Nämä kaksi kielen käyttötapaa ovat hyvin erilaisia mutta molemmat ovat arvokkaita.


Katso myös aiempi kirjoitukseni suomenruotsalaisuudesta etnisenä markkerina.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei nyt itse aiheeseen liity, mutta luin juuri Teurastamo 5:sen, enkä nähnyt siellä mainintaa kielestä luopumisesta. Eli kyseinen tieto löytynee jostakin muusta Vonnegutin kirjasta.

Jukka kirjoitti...

Kiitos sinulle. Ongelma tällaisissa muistamisissa on että on hyvin vaikea tsekata kaikkia kirjailijan kirjoja.