torstaina, tammikuuta 15, 2009

Äo ja sivilisaatioiden tuho

Maailman historiasta on kirjoitettu taas yksi yleisesitys. En ole kirjaa vielä lukenut:



Kyseessä lienee kuitenkin varsin korkeatasoinen esitys sivilisaatioiden noususta ja tuhosta, joka yrittää ottaa nykyaikaisen äo-tutkimuksen tulokset huomioon. Philip Rushtonin arvostelu on ainakin hyvin kiittävä. Kirjasta on verkkoversio tässä.

Mielenkiintoisin teoria kirjassa on se, että invaasiot tapahtuvat useimmiten pohjoisesta etelään päin. Myös sivilisaatiot murtuvat niin että pohjoinen kansa valtaa sivilisaation alueen. Esimerkkinä vaikkapa Rooman tuho ja Kiinan valtakuntaan kohdistuneet useat mongolivaltaukset.

Syy tähän pohjoisten kansojen "kykyyn" on kirjan mukaan se että ihmisten äo kasvaa päiväntasajalta navoille päin. Onhan olemassa varsin vahvaa näyttöä sille että äo ja etäisyys napapiiriltä korreloivat positiivisesti. Kirja on siis ilmeisesti eräänlainen Vanhasen ja Lynnin teorian inkarnaatio historiatieteessä. Kun Vanhanen ja Lynn osoittivat erojen kansallisessa äo:ssa selittävän kansakuntien taloudellista ja muuta kehityseroja, Michael Hart väittää kansallisen äo:n selittävän historian kulkua.

On tärkeää havaita, että vaikka historialliset invaasiot ovat kirjan mukaan useimmiten tapahtuneet pohjoisesta etelään päin, nämä invaasiot eivät ole kyenneet aiheuttamaan väestön korvautumista pohjoisesta etelään päin. Aina on ollut älykkyyteen kohdistuvan valintapaineen lisäksi muita valintapaineita, joiden takia etelän ihmiset ovat kyeneet välttämään korvautumisen pohjoisella väestöllä.

Monia kysymyksiä on vielä avoinna - Hartin kirja lisää ehkä ymmärrystä aiheesta.

2 kommenttia:

kivenhakkaaja@gmail.com kirjoitti...

En arvostele itse kirjaa sitä lukematta, mutta näin äkkiseltään en tuota ainakaan kokonaan niele.

Pitää ottaa huomioon ainakin se, että "etelä/pohjoinen" on samanlainen asetelma kuin vaikkapa "joen suu/ympäröivät alueet". Etelä on yleensä se hedelmällinen maa, "kukkula", joka pitää vallata. Mistä muualtakaan ne nälkäiset kukkulanvaltaajat tulisivat kuin kylmästä ja koleasta pohjoisesta?

Mutta ehkä tätäkin käsitellään kirjassa.

Jukka kirjoitti...

En ota minäkään lopullista kantaa ennen kuin olen kirjan lukenut.

Kiinan suhteen tuo teoria minusta kuullostaa ainakin hyvältä. Kiinan valloittajat ovat tulleet aina pohjoisesta.

Intiassa taas luoteesta. Intian suhteen tosin on se ongelma että Himalaja estää tulemisen pohjoisesta. Mutta idästä Intian valloittajat eivät ole tulleet koskaan edes Bengaliin. Oleellisempaa on että intaialiset eivät ole koskaan edenneet Intiasta esimerkiksi Samarkandiin päin (=luoteeseen) vaan suunta on aina ollut vastakkainen. Arjalaiset tulivat pohjoisesta ja tuhosivat Hindus-kulttuurin. Mogulit tulivat Uzbekistanista päin ja valtasivat Intian.

Indonesia on vallattu pohjoisesta, eikä päinvastoin Jaavalta ole menty pohjoiseen, vaikka sielläkin päin on ollut valtakuntia joita olisi voinut vallata.