Gaza, Israel ja Olli Kivinen

HS:n arvostetun kolumnistin Olli Kivisen ammattitaitoisuus ja objektiivisuus tuntuu loppuvan aina kun puhutaan Bushista tai Israelista. Viittaan Kivisen kolumniin tämän aamuisessa HS:ssä.

Tällä kertaa hän syyllistyy suoranaiseen kömmähdykseen ja kutsuu Hizbollahia palestiinalaisjärjestöksi:

Libanonissa toinen palestiinalaisjärjestö Hizbollah ei taipunut vaan loppujen lopuksi vahvistui, ja tätä Israel haluaa ehdottomasti välttää Gazassa.

Objektiivisuuden puutetta taas kuvaa minusta seuraava kommentti Israelin hyökkäyksestä:

Israelilla on oikeus puolustautua, mutta sen suhteellisuudentaju on pettänyt pahasti. Nyt ovat vastakkain maailman tehokkaimpiin kuuluva sotakoneisto huippu-uudenaikaisine aseineen ja keveästi aseistetut palestiinalaistaistelijat. Viimeksi mainitut pystyvät ampumaan primitiivisiä, ohjaamattomia raketteja, joiden aiheuttamat vahingot ja kuolonuhrit ovat vähäiset verrattuna Israelin pommien tehoon. Jokainen tiheitä asutuskeskuksia nykyaikaisen tehokkailla aseilla pommittava tai sinne tunkeutuja tietää päätöstä tehdessään, että tappamisen uhreina kuolee paljon naisia ja lapsia eikä vain vastustajan taistelijoita.

Taustalla on usko, että yksin voimalla voidaan saada kestävää turvallisuutta. Israelin päämäärä on mitä ilmeisimmin tuhota vaalivoitolla valtaan nousseen Hamasin hallinto Gazassa, mutta kukaan ei osaa sanoa, mitä sitten tapahtuu. Pitemmälle katsoen on absurdi ajatus, että Lähi- ja Keski-idän alueen satojen miljoonien asukkaitten islaminuskoiset valtiot asettuisivat elämään vuosikymmeniksi Israelin ja Yhdysvaltain vasalleina. Yksi keskeinen kysymys on, kuinka kauan maltilliset - länsimieliset - arabihallitukset kestävät kansan paineen, jota Palestiina kasvattaa.

Taustalla tuskin on usko, että pelkällä voimalla saavutetaan rauha. Konfliktitilanteessa konfliktin osapuolella A pitää kuitenkin olla voimaa - ja kykyä ja halua osoittaa voimaa - jotta toinen osapuoli B ottaisi osapuolen A vakavasti.

Israel on kyennyt solmimaan rauhan Egyptin kanssa, mutta vasta sen jälkeen kun Israelin armeija nöyryytti Egyptin armeijaa 1948, 1956 ja 1967 sodissa. Tärkeää rauhan aikaansaamiseksi oli kuitenkin myös se, että Egyptin armeija kykeni palauttamaan kunniansa vuoden 1973 sodassa.

Uskontotieteilijä Scott Atran kertoo Sadatin kypsymisestä rauhaan:

He [Anwar Sadat omaeläkerrassaan In Search of Identity (1977)] recounts that the October 1973 War allowed Egypt to recover “pride and self-confidence, ”which freed him to think about the “psychological barrier” that was a “huge wall of suspicion, fear, hate and misunderstanding that has for so long existed between Israel and the Arabs.”

Based on his own experience in jail, he felt that “change should take place first at the deeper and perhaps more subtle level than the conscious level. . . . We had been accustomed ... to regard Israel as ‘taboo,’ an entity whose emotional associations simply prevented anyone from approaching it.” He ultimately decided on a personal visit to the Al Aqsa mosque in Jerusalem and to the Israeli Knesset “in fulfillment of my claim that I would be willing to go anywhere in search of peace. . . . I regarded my mission in Israel as truly sacred” (Sadat 1977: 304).