Absoluuttinen pahuus ja suhteellinen pahuus

Yhteisöllisyyden ymmärtämiseksi on äärimmäisen oleellista ymmärtää seuraava Boydin ja Richersonin osoittama perustotuus:

Yhteisöllinen rankaisu normien rikkojia kohtaan kykenee stabiloimaan minkä tahansa normin.

Normin stabilisoitumisen kannalta on siis epäoleellista onko normi yhteisölle ja yhteisön jäsenille hyödyllinen vai haitallinen. Kunhan normin rikkojia rangaistaan tarpeeksi voimakkaasti, normi stabiloituu ainakin joksikin aikaa. Tyypillisesti ainakin kymmeniksi vuosiksi.

Jotta ihminen välttäisi rangaistuksista aiheutuvaa haittaa evoluutio on ohjelmoinut useimmat ihmiset sisäistämään mitkä tahansa yhteisön normit ja vähintäänkin paheksumaan normien rikkojia. Paheksuminen on yhteisöllisen rangaistuksen ehkä lievin muoto. Moraalinen suuttumus edeltää usein paheksuntaa.

Esimerkkinormeina mainittakoon vaikkapa

a) normi, jonka mukaan tytön kelpoisuus avioliittoon edellyttää ympärileikkausta

b) kunnia-normi, jonka mukaan naisen avioliiton ulkopuolinen seksuaalisuhde rikkoo naisen suvun tai naisen aviopuolison kunniaa ja edellyttää kostoa kunnian palauttamiseksi,

Yhteisöllinen rankaisu, normien sisäistäminen ja moraalinen suuttumus ovat tärkeä työkalupakki, joilla yhteisö ylläpitää jäsentensä välistä yhteistyötä. Joskus tuon työkalupakin käyttö johtaa kuitenkin patologisiin ongelmiin, kun yhteisössä stabiloituu normi, joka on yhteisöä voiakkaasti haittaava. Esimerkiksi normi, jonka mukaan sisäryhmän jäseniä ei saa kohdella paremmin kuin ulkoryhmän jäseniä, saattaa heikentää yhteisöä oleellisesti.


Yleensä enemmistö ihmisistä siis sisäistää yhteisönsä normit, paheksuu normien rikkojia ja uskoo normien kaikenpuoliseen oikeutukseen täysin vilpittömästi. He pitävät normien rikkojia pahoina ja normien noudattajia hyvinä.

Pahoja ihmisiä panetellaan ja rangaistaan. Rankaiseminen on usein delegoitu oikeuslaitokselle, mutta osa ihmisistä harjoittaa aktiivista rankaisemista panettelemalla tai ilmiantamalla. Rankaisija saattaa saada toiminnastaan hyötyä, koska rankaisijan status usein nousee.
Rankaiseminen on yhteisölle edulista, mutta vain mikäli normi itsessään on yhteisöä hyödyttävä.

Osa ihmisistä tietää että pahuus on vain suhteessa normeihin ja normit ovat usein mielivaltaisia - joskus haitallisia ja joskus hyödyllisiä. Kutsuttakoon näitä ihmisiä vaikkapa tiedostajiksi.

Tiedostajat suhtautuvat esimerkiksi havaintoon jonkun normin N haitallisesta vaikutuksesta kahdella vaihtoehtoisella tavalla:

1. Tiedostaja T1 toteaa että normia N on muutettava, koska se haittaa yhteisön elämää, ja toteaa sen ääneen. T1 saattaa jopa rikkoa normia osoittaakseen normin haitallisuuden yhteisölle. Näin tehdessään T1 joutuu helposti paheksunnan ja rangaistusten kohteeksi. T1:n toiminta siis haittaa T1:n elämää ainakin lyhyellä tähtäimellä.

2. Tiedostaja T2 taas ei välitä normin N haitallisuudesta, koska siitä ei ole hänelle henkilökohtaista haittaa. Normin N rikkojien rankaisemisesta saattaa olla T2:lle jopa suurtakin hyötyä, koska osallistumisella rankaisemiseen hän parantaa omaa asemaansa yhteisössä ja heikentää T1:n asemaa.

Tiedostaja T2 on siis hyvä suhteessa normiin N, mutta paha suhteessa yhteisön todelliseen etuun. T2:ta voikin kutsua absoluuttisesti pahaksi ihmiseksi.

T2 on tyypillisesti henkilö, joka on valmis edistämään mitä tahansa yhteisöä haittaava toimintaa, kunhan se on hänelle edullista. Hän tekee tämän usein tietoisesti, mutta hän saattaa onnistua joskus generoimaan aidolta vaikuttavaa moraalista suuttumusta normin rikkojia kohtaan. Hänen moraalittomuutensa tuleekin ilmi vasta kun häntä tarkkailee pitempään ja huomaa miten helposti ja opportunistisesti hän vaihtaa mielipiteitäään.

T1:tä sen sijaan en kutsu absoluttisen hyväksi ihmiseksi. Hänkin saattaa nimittäin hyötyä toiminnastaan, mutta pitemmällä aikavälillä. Tiedostaja T1 on kuitenkin täysin välttämätön yhteisön elinvoimalle.