Individualismi - epätieteellinen teoria ja yhteisön sairaus

Individualismi lähtee siitä että valtio tai kansankokonaisuus ei saa velvoittaa yksilöä noudattamaan tiettyä moraalia - ja normejakin vain siinä määrin kuin yhteiskunnan minimaalisten tehtävien toteuttaminen vaatii. Näitä tehtäviä ovat esimerkiksi kansalaisten fyysisen koskemattomuuden turvaaminen. Yleinen asevelvollisuus on ainakin rauhan aikana joittenkin individualistien mielestä yksilön vapauden liiallista rajoittamista.

Tietysti individualismi on hyvin laaja käsite ja siitä on vaikea puhua yleistämättä liikaa. Mutta yleensä individualisti ajattelee että yhteiskunnan tehtävä on välineellinen - lähinnä yksilön turvallisuuden ja vapauden turvaaminen. Jos kyseessä olisi vain poliittinen mielipide, en puuttuisi asiaan ehkä sen enempää. Mutta individualismi nähdään usein myös jollain tavalla tieteellisempänä vaihtoehtona kuin sen vastakohta kollektivismi.

Äärimmäisessä kollektivismissa taas yksilön arvo nähdään vain välineellisenä. Saksan konservatiivisen vallankumouksen johtohahmo Arvid Mohler totesi:

"Ottakaamme esimerkiksi yksilö. Konservatiivisessa vallankumouksessa yksilö menettää erityisarvonsa ja tulee osaksi jotain kokonaisuutta - tosin osaksi jolla on erityinen arvonsa sen kautta että se on osa tätä kokonaisuutta."

Individualismin "tieteellisyys" perustuu mm. taloustieteen ja biologian yksilökeskeisyyteen:

1. taloustieteen ajatukseen että yksilö ajaa vain omaa etuaan ja kun näin tapahtuu talouden sokea käsi aiheuttaa että sivuvaikutuksena kaikki hyötyvät yksilöiden taloudellisesti toimeliaisuudesta

2. evoluutiobiologien jo yhtä vanhentuneeseen käsitykseen että yksilövalinta on ihmisen evoluution ainoa käyttövoima. Ryhmävalinnan merkitys ihmisen evoluutiossa on selvinnyt vasta viime aikoina.

Nykytiede on osoittanut, että yksilön lisäksi myös yhteisöllä on tavallaan organistinen luonne. Yhteisöorganismi ylläpitää koheesiota rankaisemalla normeista poikkeamisia sekä erilaisilla sitouttamisrituaaleilla. Katso myös postaukseni yrityksen organistisesta luonteesta.

Yksipuolinen yksilökeskeisyys tieteellisenä metodologiana on näin ollen kärsimässä haaksirikon. Tämä ei tarkoita että yksilö olisi merkityksetön toimija mutta yhteisö on yksilön rinnalla aivan samanlainen toimija.

Jos yksilökeskeisyydellä ei ole tieteellistä pohjaa, jää jäljelle mahdollisuus nähdä individualismi ideologiana. Siis sanoa "ok, esim. valtion näkeminen itsenäisenä organismina voi olla tieteellisesti perusteltua, mutta länsimaisen valistusaatteen mukaan kuitenkin vain yksilöllä on primäärinen arvo."

Näin voi tietysti ajatella. Humen giljotiiniä soveltaen siitä että yhteisö on organismi ei seuraa että meidän pitäisi antaa sille mitään primääristä (ei-välineellistä) arvoa. Valistusaate voi edelleenkin väittää että yhteisöä ylläpitävät mekanismit kuten kivuliaat initiaatioriitit ja uskonto ovat väärin mutta valistusaatteen on turha väittää että ne ovat jotenkin "täysin sairaita". Vahvat initiaatioriitit ovat päinvastoin osoitus yhteisön terveydestä.

Tieteellisessä mielessä yltiöindividualismi on sairaus - se on yhteisöorganismin sairaus koska se heikentää yhteisöorganismin terveyttä (=yhteisön koheesiota). Yhteisöllä on samanlaisia tarpeita kuin yksilöillä eikä yhteisön tarpeita voi johtaa yksilön tarpeista. Uskonnon leimaaminen "inhottavaksi" ja uskonnon tuhoamisen vaatiminen on hiukan samanlainen asia kuin sen vaatiminen että seksi pitäisi kieltää.

Valistusaate kritisoi muslimeja mm. siitä lähtökohdasta, että muslimit asettavat yhteisön (tai uskonnon) yksilön edelle mikä on väärin koska se on vastoin valistusaatteen periaatteita. Kyseessä on siis samantapainen logiikka kuin jos joku sanoisi "neekerit ovat pahoja koska minä en pidä neekereistä".

Kansallisen liikkeen pitää riuhtautua irti tuollaisesta naivista ajattelusta ja löytää kestävämpi pohja lännen puolustamiseen. Puolustuksen on perustuttava yhteisöllisyyden vahvistamiseen, mutta yksilön luovuutta ja itsenäisyyttä liikaa rajoittamatta. Kansankokonaisuus ja yksilö on molemmat nähtävä primäärisinä toimijoina - kummankaan arvo ei ole välineellinen. Mutta koska nyky-yhteiskunnassa kansankokonaisuuden arvo on laskenyt voimakkaasti yksilön arvoon verrattuna, meidän on selkeästi kehitettävä Suomea yhteisölliseen (kansankokonaisuuden arvoa painottavaan) suuntaan.