Suomen turvallisuuspolitiikka leimaantuu täydellisenä päättämättömyytenä ja toisaalta välinpitämättömyytenä kansalaisten turvallisuutta kohtaan.
1. Päättämättömyys. Päättämättömyyden selittää osin konsensuksen puute, mutta vielä enemmän todellisen johtajuuden puute. Niinistö ei edes aio käyttää auktoriteettiasemaansa Naton puolesta puhumiseen. Suomi on kuin Nokia uudessa "markkinatilanteessa" - täysin vailla kykyä muutokseen. Joka ei kykene muutokseen kuihtuu tai tuhoutuu.
Jopa Zyskowics joka kannattaa Nato-jäsenyyttä puhuu Nato-jäsenyydestä 10 vuoden päästä.
2. Välinpitämättömyys. Soini, Sipilä ja Rinne ajavat selkeästi puolue-etuaan, eivätkä näe miten Nato-jäsenyys ja Suomen vapauden turvaaminen olisi edullista heidän kannaltaan seuraavia eduskuntavaaleja ajatellen.
Argumentoinnin valheellisuus
Suomen johto käyttää kahta täysin ristiriitaista perustelua toimilleen:
1. Nato-optio: Natoon mennään jos tilanne huononee.
2. Kun tilanne huononi, ei ole Natoon liittymisen aika, vaan pitää odottaa että tilanne paranee.
Järkevämpi toimintaperiaate olisi ollut Viron strategia
3. Kun ikkuna on auki, toimitaan heti.
Viron malliin ei ollut rohkeutta, koska tilanne ei 10 vuotta sitten näyttäytynyt tarpeeksi huonolta. Ihmisyhteisö on sellainen, että muutokseen kyetään vain kriisin kautta ja usein se on silloin jo liian myöhäistä. Toisaalta Suomen monipuoluejärjestelmä on aivan liian hidas ja impotentti, että tällainen strategia toimisi. Englannissa, Virossa ja Ruotsissa laajat ja nopeat uudistukset mm. talouden saralla ovat olleet mahdollisia kaksipuoluejärjestelmän tai kaksiblokki-järjestelmän takia.
Läpinäkyvyyden puute
Presidentti Niinistö on täysin pettänyt äänestäjänsä alkaessaan suorastaan houria Euroopan yhteisellä puolustuksella. Se on vain säälittävä excuse sille, että Niinistö jo itsekin tietää, että hänen presidenttikaudellaan ei Natoon mennä, koska ei Venäjän pelosta uskalleta. Mutta ei myöskään uskalleta sanoa kansalaisille "emme uskalla koska Venäjä on uhkaillut meitä niin voimakkaasti". Läpinäkyvyys (transparency) on Suomen valtiojohdon politiikassa nolla ja kansalaisia kohdellaan näin kuin lapsia.
(Toinen vaihtoehto on, että Niinistö ei uskalla ajaa Natoa, koska kansalaisten enemmistö vastustaa sitä ja hän pelkää menettävänsä kannatustaan. Tämä vaihtoehto olisi vielä surullisempi osoitus johtajuuden puutteesta.)
Loppupäätelmä
Suomi ei ainakaan demokraattisen päätöksenteon kautta tule koskaan saamaan asiaa kuntoon. Kansalaisen ei kannata henkilökohtaisesti luottaa siihen että poliitikot / kansan enemmistö ratkaisevat ongelman. Maa, joka ei huolehdi turvallisuudestamme, ei ansaitse meiltä mitään. Kansalaisella on kaksi vaihtoehtoa: avoin (aktiivinen tai passiivinen) vastarinta tai maastamuutto. En ota kantaa siiihen, mikä on tehokkain/mahdollinen/hyväksyttävä tapa toimia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti