perjantaina, heinäkuuta 18, 2014

Kohti uussuomettumista

Verkkouutiset kirjoittaa:

Ulkoministeriön erikoistutkija Hiski Haukkala pelkää, että Suomi luopuu pitkään rakentamastaan kansainvälisestä asemasta vain siksi, että se yrittää varjella lyhytnäköisesti taloudellisia etujaan.

– Se tuntuu epäviisaalta, kun muistaa, kuinka pitkän, ankean ja kivisen polun tämä kansa kävi itsenäisyytensä ensimmäisinä vuosikymmeninä, jotta tähän päästiin. Yllättävän helposti olemme valmiita siitä luopumaan, Haukkala sanoi keskiviikkona Porissa Suomi Areenassa.

Hän viittaa EU:n kaavailemiin talouspakotteisiin Venäjää vastaan, joita Suomi on halunnut lieventää tai joita osa poliitikoista on vaatinut vastustamaan.

Haukkalan mielestä Suomen on valtaamassa ajatus erillisyydestä, siitä, että Suomi toimii irrallaan muista maailman maista. "Paha EU asettaa sanktiot, paha EU sitä sun tätä, voi voi kun Suomea potkitaan päähän", Haukkala kuvaa yleistä asennetta ja muistuttaa, että Suomi on osa EU:ta, ei siitä ulkopuolinen saareke.

Haukkalan mukaan Suomi oli 15–20 vuotta sitten aktiivisesti luomassa EU:n yhteistä Venäjän-politiikkaa. Silloin syntyi EU:n pohjoinen ulottuvuus ja yhteinen Venäjä-strategia, jota alettiin panna toimeen. Nyt uhkaa paluu menneeseen aikaan.

– Surkeinta tämän kriisin kannalta on, jos romahdamme alueellisen ja kahdenvälisen Venäjä-suhteen vaalimiseen, hän sanoo.

Mitä tuollainen vanhanaikainen Venäjä-suhteiden vaaliminen sitten selkokielellä merkitsee? Se merkitsee eriytymistä muusta Euroopasta turvallisuuspolitiikan ja Venäjä-suhteiden osalta. Pidemmällä tähtäimellä se merkitsee toistuvaa Venäjälle periksi antamista ja ajautumista samantapaiseen suomettumiseen tilaan, missä Suomi oli 70-luvulla.

Kukaan ei ehkä primääristi aja uussuomettumista tai ainakaan myönnä ajavansa. Julkisuudessa ilmaistu logiikka menee pikemmin niin että Venäjän kauppaa priorisoidaan ja Venäjän kaupan luomia työllisyysmahdollisuuksia edistetään ensi sijassa. Suomen taloudellinen tilanne on heikko ja perusteollisuuden työpaikat ovat vähentyneet. Siksi logiikka myy kansalle ja ay-liikkeelle.

Uussuomettumiseen liittyvät keskipitkällä tähtäimellä lisääntyvät venäläiset investoinnit Suomeen, Suomen ja Venäjän kaupan vahvistuminen ja tietynasteinen taloudellinen menestys. Ulkopoliittinen liikkumavara heikkenee kuitenkin koko ajan. Samaan aikaan läntiset investoinnit Suomeen tyssäisivät lähes kokonaan Suomen itään suuntautumisen takia, jolloin läntisten investointien perään haikaileminen olisi täysin turhaa. Uussuomettuminen vahvistaisi siis Suomen talouden integroitumista Venäjään ja olisi itseään vahvistava prosessi. Lopulta uussuomettumisen vastustaminen näyttäytyisi taloudellisesti täytenä mielettömyytenä.

Demarien Rinne ja Keskustapuolue näkevät uussuomettumisen todennäköisesti ensi sijassa positiivisena. Paasikivi-seuran puheenjohtaja keskustan entinen puheenjohtaja Vanhanen mm. toteaa, että Natoa ei pidä nyt miettiä, vaan painopiste pitää seuraavissa vaaleissa olla talouspolitiikassa. Turvallisuuspolitiikka siis pitää Vanhasen mukaan nyt unohtaa.

Vanhasen argumentointi on muutenkin vastakkaista Paasikiven argumentoinnille: peruslähtökohta on että Natoon ei mennä koska kansan enemmistö sitä vastustaa. Paasikivi (ja Kekkonen) ajatteli vastakkaisella tavalla: Kun Paaskivi näki, että Suomen ulkopolitiikan on muututtava tavalla, mitä kansan enemmistö vierastaa, presidentin pitää osoittaa valtiomiestaitoa ja ajaa muutokset läpi enemmistön mielipidettä vastaan ja muutettava enemmistön mielipide muutokselle suosiolliseksi.

Suomi on henkisesti tuhon tiellä. Uussuomettumisen takana ovat vahvat poliittiset piirit. Keskusta ja demarien Rinne erityisesti, mutta muiden puolueiden päättämättömyys tukee uussuomettumista. Tilanne on oikeastaan melkein jo menetetty ja esimerkiksi Niinistö on Nato-asiasta jo aivan hiljaa.

Ei kommentteja: