lauantaina, heinäkuuta 26, 2014

Onnea Nokialle osa 2: Matkapuhelinten myynti oli Nokialta viisas teko väittää Karjalainen

Onnittelin pari päivää sitten Nokiaa loistavasta tuloksesta ja tuhoa tuottavan matkapuhelin-busineksen oikea-aikaisesta myynnistä. 
Karjalainen kirjoittaa samassa hengessä: 
"Sekä Microsoftin että Nokian tulosjulkistukset samalla viikolla vahvistivat Nokian matkapuhelinliiketoiminnan myynnin Microsoftille vähintäänkin järkeväksi ellei jopa nerokkaaksi niin Suomeen jääneen Nokian kuin yhtiön osakkeenomistajien kannalta."
"Torstain kurssinousun jälkeen Nokia oli markkina-arvolla mitattuna arvokkain suomalaisyhtiö. Uutisessa oli historian lehtien havinaa."

Voi muuten kysyä, olisiko tätä nerokasta siirtoa tehty, mikäli epäonnistuminen ei olisi ollut niin täydellinen. Kuten alkoholisitikin parantuu usein vasta kun on käynyt todella pohjalla, Nokiakin onnistui tervehtymään vasta kun konkurssin uhka alkoi olla todellinen. (Ainakin Suri totesi kaupan toteuduttua, että Nokian tila alkoi tuntua jo asiakkaiden luottamuksen puutteena Nokian verkkoliiketoiminnan jatkuvuuteen tai ainakin kykyyn huolehtia sitoumuksistaan, vaikka ei varsinaisesta konkurssin uhasta silloin puhunut.)



Ei kommentteja: