Suomi alkaa olla ulkopoliittisesti aika samanlaisessa tilanteessa kuin Kekkosen aikana. Olemme Venäjän etupiirissä oleva maa. Näin ei tarvitsisi olla, elleivät suomalaiset poliitikot ja Suomen kansa olisi tätä kohtaloa meille valinnut. Suomi olisi voinut 90-luvulla valita Viron tien eli vapauden tien.
Suomen Kuvalehti kirjoitti pari vuotta sitten pääkirjoituksessaan:
Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.
Lakeijakansa harjoittaa lakeijakansan politiikkaa. Ennen sotia uhottiin liikaakin - nyt ollaan menty toiseen äärimmäisyyteen. Vaikka järjen äänen näkökulmasta molemmat edustavat mielettömyyttä edellinen edusti sentään jonkinlaista kunniallisuutta. Alla 30-luvun filmin pätkä, jossa taustalla soi Akateemisen Karjalaseuran marssi.
keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2012
Lähetä kommentti
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
