keskiviikkona, tammikuuta 25, 2012

Segregaatio ja kansakunnan jakaantuminen

Tänään Antti Blåfield käsittelee segregaatiota HS:n yliössä:

kaupunkisosiologit ovat näihin päiviin saakka varoittaneet eri sosiaalisten ryhmien eriytymisen, segregaation, vaaroista. Nyt tämä kehitys on käynnissä ja ruokkii itse itseään.

Segregaatio syntyy siitä, että sosiaalisten ongelmien kasautumisen seurauksena eri väestökerrokset alkavat suunnistaa eroon toisistaan, kun turvattomuuden tunne kasvaa. Lisäksi maahanmuutto kärjistää eriytymiskehitystä: alkaa niin kutsuttu valkoinen pako.

Turvattomuuden tunteen syntymiseen ei tarvita välttämättä mitään kouriintuntuvaa syytä, kuten tapahtumaa tai epämiellyttävää naapuria. Riittää, kun ihmisessä kasvaa tunne, että hän haluaa viedä perheensä pois.

Alueiden syrjäytymiskehitystä voi seurata välillisillä muuttujilla, kuten peruskoulun 8. ja 9. luokkalaisten tupakoinnilla. Tupakoivien lasten osuus vaihtelee pääkaupunkiseudun eri kouluissa 2 ja 30 prosentin välillä. Tällä muuttujalla on havaittu olevan selvä yhteys koulumenestykseen.

...HS:n kaupunkisivuilla kerrottiin viikonvaihteessa, miten vanhemmat yhä useammin valitsevat lapsensa ala-asteen sen sijaan, että panisivat hänet lähikouluun.

Tutkijat ovat paikantaneet pääkaupunkiseudulla jo useita alueita, joissa itseään ruokkiva segregaatio on käynnissä. Näitä alueita on erityisesti Helsingissä, mutta niitä on myös Espoossa ja Vantaalla.


Keskiluokka kannattaa tai ainakin edistää segregaatiota kouluvalinnoillaan. Koska keskiluokalta puuuttuu kunnollinen luokkaideologia tai poliittinen teoria, ja valtamedian mielestä segregaatio on kauhistus, keskiluokka harvoin sanoo suoraan että kannatan segregaatiota. Huoneistomarkkinointi kuitenkin tietää, että alueelta, jossa on hyviä kouluja (=ei rupusakkia), asunnot menevät kaupaksi paremmin. Vihreä vanhempi laittaa lapsensa vaikkapa SYK:iin, kun siellä saa opiskella ensimmäisenä kielenä ranskaa.

Segregaatio ei tietenkään ole pelkästään hyvä eikä pelkästään huono asia. Segregaatio on keskiluokan jäsenelle suurimmaksi osaksi edullinen asia, mutta ulkoisvaikutukset ovat suurelta osin negatiivisia: Kansa jakaantuu. Tosin positiivisiakin ulkoisvaikutuksia segregaatiosta voi olla - vaikkapa luottamuksen lisääntyminen yhteisön (lähiön tms.) sisällä.

Olen itse kirjoittanut segregaatiosta aikaisemmin positiivisessa sävyssä, mutta kuvittelen että tämän blogin lukijalle on selvää että en pidä kansan jakautumista ensi sijaisesti hyvänä asiana:

Steve Sailer tutki segregaatiota USA:ssa ja UK:ssa ja havaitsi mustien ja valkoisten segregaation olevan paljon voimakkaampaa USA:ssa kuin UK:ssa. Myös Gene expression raportoi asiasta.

Britannia on tavallaan onnistunut maahanmuttopolitiikassaan paremmin kuin esimerkiksi Ranska, jossa mustat ja arabit elävät erillisissä ghetoissa.

Sailerin mukaan USA:n - tai Ranskan - korkea segregaatio ei ehkä kuitenkaan ole pelkästään negatiivinen asia:

Sailerin mukaan valkoisen alaluokan rikollisuus on USA:ssa vähenemään päin, kun taas UK:ssa valkoisen alaluokan rikollisuus on kasvussa - valkoisen alaluokan rikollisuus lähenee mustien rikollisuuden tasoa.

Syynä lienee Sailerin mukaan se, että USA:ssa valkoinen alaluokka elää täysin erillään mustasta alaluokasta. Valkoinen alaluokka haluaa USA:ssa tehdä pesäeron kaikkeen mikä on "neekerintouhua" - erityisesti siis mustia leimaavaan rikollisuuteen.


Kansakunnan jakaantuminen on ollut pinnalla viime päivinä myös presidentin vaalien takia. Siinä missä Halonen kannatti kansan jakamista jyrkästi pahoihin ja hyviin (vaikka itse pidän hänen hyvyyttään erittäin kyseenalaisena), Haavisto (ja jossain määrin myös Niinistö) on ajanut sopua ja/tai eheyttä. Hiukan kuviossa vaan kiusaa se, että sama vihreä porukka, joka tähän saakka on jakanut Halosen kanssa kansan jakamisen arvot (haloslaiset arvot), on nyt kannattamassa sopua. Tai jos totta puhun niin minua se ei kiusaa vain vähän, vaan itse asiassa ihan helvetisti. Tavallaan komppaan Haavistoa jonkinlaisena uutena Kyösti Kalliona, ja uskon hänen suhtautuvan myös Venäjään kunniallisemmin kuin nykyinen kollaboratööri, joka pussailee venäläisiä saamatta mitään aikaan (lainaus: Jörn Donner) kuin kultainen noutaja, mutta myönnän että minua kiusaa se, että Haavisto on väärän porukan ehdokas. En myöskään oikein luota siihen etteikö hänen mainostamansa suvaitsevaisuus merkitsisi sitä haloslaista suvaitsevaisuutta ulkomaalaisia "barbaareita" mutta ei suomalaisia "barbaareita" (kuten lestadiolaisia tai perussuomalaisia) kohtaan.

Mutta katsotaan miten asiat kehittyvät. Tilanne ei ole vaaleissa mustavalkea.

Lisäys:

Sanoin joskus ajat sitten muuten segregaatiosta, että apartheid oli hyvä systeemi, ja sain siitä hiukan näpeillenikin. Oikeastaan siitä nyt on myöhäistä enää spekuloida. Etelä-Afrikka on tällä hetkellä demokratia ja valkoiset eivät vielä ole poistuneet maasta.

Muistan miten Ruotsin Vasemmistopuoluetta äänestänyt naispuolinen ystäväni, joka oli kehitysyhteistyössä Sambiassa 80-luvulla, sai tutut kauhistumaan, kun kertoi että Etelä-Afrikka on hänen mielestään hieno maa.

3 kommenttia:

Bogreol kirjoitti...

Malmösta muutti viime vuonna 18000 ihmistä muualle. Perheet hakevat lapsilleen parempia koulutusmhdollisuuksia kuin maahanmuuttajia täynnä olevat koulut tarjoavat. Juutalaiset muuttavat pois väkivallan vuoksi. Rauhattomuus ja pelko on lisääntynyt niin, etteivät monet uskalla lähteä ulos iltaisin. Se, että lasten päälle käydään sen vuoksi, että he ovat ruotsalaisia, kertoo monelle, että on aika muuttaa muualle ruotsalaisten joukkoon. (Morten Uhrskov Jensen, Hvorfor mon de flytter).

Anonyymi kirjoitti...

Muistan miten Ruotsin Vasemmistopuoluetta äänestänyt naispuolinen ystäväni, joka oli kehitysyhteistyössä Sambiassa 80-luvulla, sai tutut kauhistumaan, kun kertoi että Etelä-Afrikka on hänen mielestään hieno maa.

Talouspoliittisesti vasemmistolaisena olen sitä mieltä, että meikäläisten keskeisimpiä ongelmia on juuri tuo tietty tekopyhyys ja siihen liittyvä kyvyttömyys erotella arvoja ja tosiasioita. Mieluummin juututaan viralliseen liturgiaan ja hurskasteluun kuin analysoidaan asioita neutraalista näkökulmasta.

Sorrun kyllä itsekin noihin vasemmiston helmasynteihin jatkuvasti.

Jukka Aakula kirjoitti...

Helmasyntejä on kaikilla. Niiden myöntäminen on puoli voittoa.