Kristinuskolle, islamille, vapaa-ajattelulle, ainakin naiveimmalle talousliberalismille ja monelle monelle muuulle aatteelle on ollut ominaista yksi yhteinen piirre. On löydetty yksi ja varma totuus. Ainoa oleellinen ongelma on miten muut saadaan ymmärtämään se totuus, jotta totuutta voidaan alkaa yhdessä toteuttamaan.
On olemassa yksi suuri projekti - Jeesus, islamilaisen kalifaatin pystytys, uskonnon hävitys tai kilpailun vapauttaminen. Tai kansallisvaltio tai valtion lopettaminen.
Jotkut samaan kastiiin kuuluvat aatteet ovat jo manan mailla tai hyvää vauhtia sinne menossa. Esimerkiksi sosialidemokratia. Kuka enää uskoo että kunhan kattava hyvinvointivaltio on saavitettu, muutkin ongelmat ratkeavat suht helposti.
Peliteoreetikko Ken Binmore romuttaa uskoa vapaan kilpailun kaikkivoimaisuuteen:
I think we need to re-orientate ourselves, seeing imperfect competition as the norm, both within and between institutions. Perfect competition would then be displaced from its central role, and seen rather as a limiting case of imperfect competition in which all the many different kinds of friction have become negligible.
The benefit from adopting the paradigm shift would be a sharpening in the modeling of particular institutions as a result of bringing the methods of game theory to bear in a more systematic way than at present. But there would also be a cost.
Tolstoy famously says that all happy families are the same, but each unhappy family is unhappy in its own way. Similarly, all perfectly competitive markets are the same, but each imperfectly competitive market is imperfectly competitive in its own special way.
General principles are therefore unlikely to survive the paradigm shift. Personally, I think little would be lost thereby. For example, attempts to regulate imperfectly competitive industries based on general principles derived from analogies with perfect competition or pure monopoly are notoriously unsuccessful.
There really is no alternative to spending serious money researching the unique features of each industry needing to be regulated and tailoring the regulation to the special circumstances of the industry.
Samoin uskoakseni yhteiskuntaa ei muutenkaan voi ajatella niin, että kunhan esimerkiksi yksilön vapautta lisätään ja lisätään, saavutetaan automaattisesti yhä parempi ja parempi yhteiskunta. Tai päinvastoin kunhan moraalismia ja kontrollia ja kuria lisätään, saavutetaan parempi yhteiskunta.
Esimerkiksi siihen kysymykseen pitääkö hyvinvointiturvan perustua hyvinvointiyhteiskuntaan, yksityiseen vastuuseen (vakuutuksiin) vai yhteisöllisyyteen ei välttämättä ole mitään universaalia vastausta.
Ratkaisut on mietittävä case by case siinä historiallisessa kontekstissa missä ollaan.
Tämä ei tietenkään tee taloustieteestä tai sosiologiasta turhaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
51 kommenttia:
Samoin uskoakseni yhteiskuntaa ei muutenkaan voi ajatella niin, että kunhan esimerkiksi yksilön vapautta lisätään ja lisätään, saavutetaan automaattisesti yhä parempi ja parempi yhteiskunta. Tai päinvastoin kunhan moraalismia ja kontrollia ja kuria lisätään, saavutetaan parempi yhteiskunta.
Tämä on varsin kummallinen ajattelutapa. Karl Marxhan ajatteli, että vapaus on vain pienen taloudellisen eliitin etuoikeus. Hän järkeili, että epätasa-arvo ja sen mukanaan tuomat ongelmat ovat väistämätön seuraus vapaudesta. Lenin totesi jotain sen suuntaista, että vapaus on porvarillinen ennakkoluulo. Ranskan suuressa vallankumouksessa vaikutti sosialismi sen verran, että tasa-arvo meni vapauden ohi. Vain sukupolvea aikaisemmin oman itsenäisyysjulistuksensa antanut Yhdysvallat asetti sen sijaan vapauden tasa-arvon edelle.
Historiallisesti tarkastellen orjuus ja alistaminen ovat olleet yleisempää kuin vapaus, mistä johtuen on aika luonnollista, että vapauteen suhtaudutaan epäillen. Sosialismi, ja sen nykyaikainen korvike hyvinvointiyhteiskunta, edistää tasa-arvoa tärkeimpänä periaatteenaan. Kun yhteiskunta ajaa tasa-arvoa ohi muiden arvojen, virkakoneisto "teknistyy" eli muuttuu asiantuntijavetoiseksi. Kansalaisille, ja miksei myös poliitikoille, jää sivustakatsojan osa. Lait, jotka edistävät yhtä tavoitetta (tasa-arvoa),voi vaikeuttaa toisia tavoitteita, jotka voivat olla yhteiskunnan elinvoiman kannalta tärkeämpiä (vapaus ja siitä kumpuava monimuotoisuus). Kun poliitikot jakavat etuoikeuksia jollekin ryhmälle ja vaikeuttavat, tasa-arvon nimissä tietenkin, toisten mahdollisuuksia positiivisesti tai negatiivisesti diskriminoivilla säännöillä, he toimivat kuin keskiajan linnanherrat. Toiminta on mielivaltaista, kun veronmaksajien rahoja jaetaan linnanherran omien mieltymysten mukaan milloin mihinkin hyvään projektiin ja ottamalla rahaa pois epämiellyttävistä.
Vapaus ja tasa-arvo eivät tietenkään sulje toisiaan pois vaan kytkeytyvät toisiinsa läheisesti. Kuitenkin, tasa-arvon nimissä on mahdollista tukahduttaa vapaus. Vapautta lisäämällä sen sijaan ei voida vähentää tasa-arvoa. Ymmärrät varmaan, mistä se johtuu?
Kumitontun kommentti on ansiokas, mutta olen eri mieltä.
Tasa-arvon ajatus ja vapauden ajatus ovat minusta aina jossain määrin ristiriidassa keskenään. Vapauden lisääminen on joskus ristiriidassa tasa-arvon lisäämisen kanssa ja päinvastoin. Vapauden lisääminen voi ollla myös ristiriiidassa muiden arvojen kuten valtiollisen itsenäisyyden tai köyhäin hyvinvoinnin kanssa. Ristiriita ei voi minusta aina ratkaista niin että vapaus voittaa tasa-arvon tai muun arvon.
Kun esimerkiksi maa joutuu hyäkkäyksen kohteeksi, on aivan väistämätöntä rajoittaa yksilöiden vapautta muuttaa maasta. Vaikka vapautta ei kokonaan kiistettäisikään, maasta poistujia on syytä voimakkaasti demonisoida.
Hyvinvointivaltio rajoittaa ihmisen vapautta päättää itse omien rahojensa käytöstä. Kuitenkin hyvinvointivaltio on välttämätön esimerkiksi tilanteessa, jossa valtio on ulkoisen uhan alainen. Tilastotieteen yksi isä ja kansallismielinen sosialisti Karl Pearson on todennut:
"Riippumatta siitä saako ryhmien [kansakuntien] välinen taistelu sodan vai taloudellisen kilpailun muodon, ryhmä jonka sisällä kilpailu [ryhmän jäsenten välillä] on luonut laajan proletariaatin, tuhoutuu ensimmäisenä" (Vapaa käännös Karl Pearsonin kirjasta "Socialism and Natural Selection")
Sen sijaan hyvinvointivaltiolle ei välttämättä pitkän rauhantilan aikana enää ole perustetta tai vaikka olisikin, hyvinvointivaltio rapautuu käytännössä hyvin helposti, koska:
1. Ulkoisen uhan luomaa solidaarisuutta ei ole.
2. Vapaamatkustaminen lisääntyy koko ajan.
Vapaus ja tasa-arvo eivät tietenkään sulje toisiaan pois vaan kytkeytyvät toisiinsa läheisesti. Kuitenkin, tasa-arvon nimissä on mahdollista tukahduttaa vapaus. Vapautta lisäämällä sen sijaan ei voida vähentää tasa-arvoa.
Olen pitkälti samaa mieltä tästä asiasta, mutta mielestäni erityisesti "tasa-arvo" ja jossain määrin myös "vapaus" ovat liian kelluvia abstraktioita niin, ettei niillä ole oikein mitään mielekästä operationaalista relevanssia.
Siksi pyrin yhteiskuntaa analysoidessani käyttämään tehokkuuden kaltaisia ainakin periaatteessa yksikäsitteisesti ymmärrettäviä käsitteitä. Kuten Jukkakin, vaikkei sitä tässä kohtaa ehkä suoraan sano.
P.S. Näissä konservatiivisissa yhteyksissä (joihin Jukan kirjoitusket lasken ainakin pääosin) esiintyvä toistuva jonkinlainen refleksinomainen vapaa-ajattelun rinnastaminen fanaattisuuteen on minusta hämmentävää. Tässä yhteydessä tosin selvennys tekee asiasta ymmärrettävän (so. vapaa-ajattelu rinnastetaan uskonnon hävittämisen projektiin).
Mikäpä takaa sen, että ihminen käyttää vapauttaan "oikein"?
Mutta jos vapautta ei ole, ei sitä ole mahdollista käyttää "oikein" eikä "väärin".
En puhunut siitä, että vapautta ei olisi ollenkaan. Mutta ainahan vapautta jollain tavalla rajoitetaan.
Esimerkiksi monopolin muodostamisen vapautta, kadulla ampumisen vapautta, vapautta muuttaa Ruotsiin talvisotaa pakoon.
Syy, miksi vapautta lisäämällä ei vähennetä tasa-arvoa, on se, että vapaus on aina riippumattomuutta poliittisten johtajien mielivallasta. Tasa-arvo sortaa aina jotain, vapaus ei sorra ketään. Tasa-arvo on väline luokitella ja asettaa ihmiset järjestykseen jonkin asian perusteella. Jos yhden rikastuminen olisi toisilta pois, olisin tasa-arvon kannattaja, mutta koska sinun rikastumisesi ei ole minulta pois, en minä koe olevani oikeutettu vaatimaan sinulta mitään itselleni.
Ristiriitaa ei voi minusta aina ratkaista niin että vapaus voittaa tasa-arvon tai muun arvon.
Nimenomaan pitää ratkaista aina ja johdonmukaisesti samalla tavalla. Kuinka päätetään ja ketkä päättävät, miten milloinkin toimitaan - annetaanko vapauksia vai rajoitetaanko niitä? Luotatko todella poliittiseen eliittiin niin paljon, vaikka koko maapallo on täynnään toinen toistaan hullumpia mielipuolia kansakuntia johtamassa?
Kun esimerkiksi maa joutuu hyökkäyksen kohteeksi, on aivan väistämätöntä rajoittaa yksilöiden vapautta muuttaa maasta.
Miksei sodassa ihmisellä olisi oikeutta paeta maasta? Vasemmiston hellimiä ajatuksia on aina ollut rajoittaa maastamuuttoa, ja kaikessa karmeudessaan Neuvostoliitto oli hyvä esimerkki sotien koko olemassaolonsa ajan milloin missäkin päin maailmaa. Oliko se mielestäsi pätevä perustelu rajoittaa maastamuuttoa? Miksi sodassa olleen valtion (Neuvostoliitto) johdolla ei ollut oikeutta estää kansalaisiaan muuttamasta länteen (tai itään)?
Miksei sodassa ihmisellä olisi oikeutta paeta maasta?
Siksi, että tilanteessa kuten Suomen talvisota, se, että osa ihmisistä karkaa maasta koetaan demoralisoivaksi ja maanpuolustus voi murtua.
Jos sinä olet todella sitä mieltä, että vapaus menee tuollaisessa tilanteessa maanpuolustuksen edelle, se on sinun asiasi. En ala väittelemään sen enempää kuin ovelle tulevan Jehovan todistajan kanssa. Ymmärrän kyllä milloin minulla ja jollain toisella ihmiselle ei ole mitään yhteistä nimittäjää. On hedelmätöntä väitellä tuollaisesta.
Luotatko todella poliittiseen eliittiin niin paljon, vaikka koko maapallo on täynnään toinen toistaan hullumpia mielipuolia kansakuntia johtamassa?
Vapauden rajoittajana esimerkiksi rintamakarkuruuden osalta ei toimi välttämättä mikään poliitikko vaan ihan vertaiskontrolli.
"Ai se teidän poika lähti käpykaartiin."
Kumitonttu sanoi...
Tasa-arvo sortaa aina jotain, vapaus ei sorra ketään.
Olisiko pikemminkin niin, että tosiasiallisessa vapaudessa olet vapaa sortamaan, jos siihen vain pystyt. Tämä toimii myös toisinpäin, eli olet vapaa olemaan sortamatta.
Johtuuko se, ettei tietty henkilö, yhteisö tai valtio "sorra" ketään siitä, että se ei kykene sortamaan, vai siitä, että se ei halua "sortaa"?
Olisiko pikemminkin niin, että tosiasiallisessa vapaudessa olet vapaa sortamaan, jos siihen vain pystyt.
Joo, varmasti anarkiassa näin kävisikin. Liberalismin varhaisissa muodoissa valtio hahmotettiin pakkovaltaa yksinoikeudella käyttäväksi tahoksi. Ei kovinkaan yllättäen, vapaus liitettiin mukaan siten, että on parempi sopia niin, että valtio käyttää pakkovaltaa kuin kaikki halukkaat (lue: anarkia). Vaikka kyseessä on poikkeus vapauden ihanteeseen, kuten varmaan ymmärsit, se on filosofiselta kannalta katsottuna aukottomasti perustelu.
No ei minulla nyt toisaalta mitään Jehoviakaan vastaan ole mutta en ala väittelemään heidän kanssaan uskonnosta.
Samoin en ala väittelemään Kumitontun kanssa vapaudesta jos ajattelemme noin eri tabvalla.
Muista asioista voin toki väitellä.
Nim. tiedemies: "Siksi pyrin yhteiskuntaa analysoidessani käyttämään tehokkuuden kaltaisia ainakin periaatteessa yksikäsitteisesti ymmärrettäviä käsitteitä."
- Eli pääsemme jälleen joko byrokraattivetoiseen "rationalisointiin" (Eu ja Suomen byrokratia) tai "vapaaseen" kilpailuun, eli globaalin markkinatalouden nimissä suoritettavaan yrityselämän ja yhteiskunnan byrokratia-avusteiseen sentralisointiin ja "rationalisointiin". Kummatkin ovat riippuvaisia toisistaan ja lopputulokset muistuttavat toisiaan riippumatta painotuksista. Ei kiitos kummallekin.
Off-topic.
Englantilaisia puhdistetaan etnisesti omasta maastaan, sama kohtalo odottaa suomalaisia:
http://gatesofvienna.blogspot.com/2010/03/ethnically-cleansing-english.html
http://www.youtube.com/watch?v=-1b9J8D3tOg&feature=player_embedded
Jukka, mitä enemmän tarpeettomia ihmisiä (= hyödyttömiä suita) lähtee kriisin tullen maasta pois, sitä enemmän resursseja jää niiden käyttöön, jotka sitä pang-pang-sotaa käyvät.
Mitä taas käpykaartiin tulee, niin sinne lähteminen voi olla demoralisoivaa, mutta yksi ainoa demoralisoitunut ja tehtävään pakotettu sotilas voi turmella koko komppanian taistelukyvyn. Kumpi on se pienemmän riesan tie: se, että tällainen heppu on muilla mailla vierahilla vai se, että hän on sabotoimassa toisten sotaponnisteluja?
IM,
Talvisota ei tietysti ole tätä päivää mutta puhuinkin siitä, että ei ole olemassa välttämättä yleisiä periaatteita jotka pätevät aina ja kakkialla. Tai toki on jotein, mutta niitten merkitystä suurennellaan.
Talvisodan kontekstissa käpykaartilaisuuteen oikea ratkaisu oli ehkä juuri nappi otsaan.
Pekurisen ampuja korpraali Asikainen oli suurmies, jonka työ usein unohdetaan.
Jos sellainen ihminen, joka tekee paskaisten työn jota kukaan muu ei suostu tekemään mutta useimmat tietävät että se pitää tehdä, saa kiitosta niin se on kohtuullista.
Ehkä hänestä ei pidä tehdä mallia, mutta kitoksen hän kyllä sietää saada. Mutta kuten sanoin silloin oli silloin.
Jos sellainen ihminen, joka tekee paskaisten työn jota kukaan muu ei suostu tekemään mutta useimmat tietävät että se pitää tehdä, saa kiitosta niin se on kohtuullista.
Vähän hassulta tuntuu vedota natseihin, mutta siis esimerkiksi holokaustin toimeenpanemisessa SS:llä oli taustalla sen ymmärrys, että se työ on paskaista hiton hyvästä syystä ja että se, että useimmat ihmiset eivät sitä suostu tekemään, on loppujen lopuksi toivottavaa.
Kukaan, edes natsit eivät halunneet, ei halua sellaista yhteiskuntaa, jossa tavalliset kansalaiset ihannoivat, kiittävät tai glorifioivat sellaisia tyyppejä, jotka tappavat kanssaihmisen silmää räpäyttämättä. Holokaustin koko todellisuus ja toimeenpanemisen yksityiskohdat oli tarkoitus pitää salassa.
Rintamakarkurien ampumisessa on tällainen samanlainen aspekti. Terve yhteiskunta-analyysi, vaikka kuinka paljon näkisi sen ampumisen välttämättömänä, ei voi pitää ampujaa sankarina tai kiitoksen arvoisena, tai oikeastaan minään muuna kuin kylmäverisenä murhaajana, jota tulee kavahtaa.
Itse en ole pasifisti, mutta pidän silti sotimista ja ihmisten tappamista sodassa - vaikka sitten puolustussodassa - pelkkänä murhaamisena ja tyhjänpäiväisenä teurastuksena. Sillä voi olla jokin funktio, mutta se ei poista sen todellisuutta. Maailmassa on paskoja asioita, joita kenenkään ei pitäisi joutua tekemään ja joiden tekemään joutumisesta ja tekemisestä ei voi ketään kiittää.
En tarkoita, että toivoisin mitään pahaa mainituille henkilöille. Mutta tosiasia on, että sellainen kylmäverisyys osoittaa ihmishengen halveksuntaa.
En tarkoita, että toivoisin mitään pahaa mainituille henkilöille. Mutta tosiasia on, että sellainen kylmäverisyys osoittaa ihmishengen halveksuntaa
En usko että tuosta on mitään näyttöä.
Suomalainen mies joka sodassa ampui venäläisiä saattoi keskimäärin olla hiukan kylmäverisempi kuin joku muu, mutta vain keskimäärin.
Eräs tuttuni kertoi pasifisti-isästään ja totesi että tämä oli Aspergerin syndroomainen.
Varmaan näin usein onkin - ihminen joka tuollaisessa tilanteessa alkaa narsistisesti selittää "en voi tappaa ketään" on usein juuri Asperger tai muuten tunnevammainen.
Minulla on hyvin lämmin 92-vuotias sukulaismies joka johti vänrikkkinä yhtä ensimmäistä joukkuetta, kun suomalaiset vapauttivat Äänislinnan ja oli sodassa sodan läpi ja menetti molemmat veljensä.
Joutui varmaan ampumaan moniakin venäläisiä, mutta empaattisempaa ihmistä minun on vaikea kuvitella.
Tuttavani isä siis oli Äänislinnassa esikuntatehtävissä koska ei halunnut ampua.
Toisen jo manalle menneen itselleni läheisen sotaveteraanin serkku - nuori lääkäri ja Suomen yksi kuuluisimpia punikkeja - ilmoitti Neuvostoliiton hyökätessä että Suomi teki virheen kun ei seurannut Viron esimerkki.
Kyseinen jalat-irti-maasta-ihminen makasi Hämeenlinnan vankilassa kunnes hänet sitten valittiin eduskuntaan ensimmäisissä rauhan ajan vaaleissa. Kaveri säästyi rintamapalvelusta puheittensa takia.
Sotaveteraanisukulaiseni ei koskaan sanonut pahaa sanaa serkustaan. Ymmärsi varmaan että kyseessä oli joku Asperger-teoreetikko.
En minä yllä esittänyt, että aseistakieltäytyminen olisi ollut hyväksyttävää. En ottanut siihen mitään kantaa.
Mielestäni se, että Pekurisen ampujaksi ei löytynyt helpolla vapaaehtoisia kertoo, että suurin osa ihmisistä pitää "omien" teloittamista epäinhimillisenä ja näin pitääkin olla. En myöskään näe mitään erityisempää syytä nostaa aseistakieltäytyjien ampumista keskiöön. Sillä tuskin oli minkäänlaista merkittävää vaikutusta asiaan, sillä teloituksia tehtiin koko sodan aikana vain muutamia, vankiloissa istui moninkertaisesti porukkaa samasta syystä.
Edellä mainituista syistä katson, että Pekurisen tapaus ainakin oli esimerkki siitä, miten byrokraattinen välttämättömyys johti johonkin jota voi hyvällä syyllä sanoa "hirmuteoksi".
Mielestäni IM on lisäksi pääosin oikeassa käpykaartista. Se, että kieltäytyjiä roudattiin rintamalle teloitettavaksi oli todennäköisesti haitallista joukko-osastojen toiminnalle. Myös tämän puolesta puhuu se, että teloittajia ei tahtonut oikein löytyä.
Ajat olivat toki toiset, mutta olennaista on, että opimme jotain siitä, mitä ennen on tehty väärin. Mielestäni kieltäytyjien teloittaminen oli väärin. Teloittamisesta kieltäytyneet tavalliset sotilaat olisivat ansainneet kunniamaininnan.
Nim. Tiedemies muistuttaa jälleen kerran siitä liberaalien synnistä, että omasta hemmotellusta ja turvatusta positiosta syydetään holtittomasti moraalista paheksuntaa niiden päälle, jotka ovat taistelleet suomalaisten elämän ja olemassaolon puolesta helvetin keskellä.
"Riitaojat", jotka ovat aidosti kyvyttömiä, voidaan laittaa vaatimattomampiin tehtäviin, esim. muonankuljettajiksi, muut ansaitsevat tilanteen vaatimat rangaistukset.
Jukka sanoi...
Jotkut samaan kastiiin kuuluvat aatteet ovat jo manan mailla tai hyvää vauhtia sinne menossa. Esimerkiksi sosialidemokratia.
Sen enempää ottamatta kantaa sosiaalidemokratian puolesta tai vastaan:
Eikö myös olettamus siitä, ettei sosiaalidemokratia voisi toimia, ole käytännössä tällainen "yleinen periaate". Sosiaalidemokratiahan on tavallaan jonkun muun aatteen vastakohta.
Sosiaalidemokratia saattoi ja saattaa toimia tietyissä olosuhteissa. Joskus nämä olosuhteet on saavutettavissa ihan käytännössä, joskus ainoastaan teoriassa. Ehkäpä tällaiset olosuhteet - poliittiset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset - vallitsivat Pohjoismaissa vuosina 1945-1989/1991.
Se, että sosiaalidemokratia ei enää tunnu toimivan, on vain seurausta siitä, että olosuhteet ovat muuttuneet. Sosiaalidemokratian keskeisimpänä ajatuksena pidän tulonjakoa. Tulonjaossa ja taloudellisessa tasa-arvossa ei lähtökohtaisesti ole mitään pahaa. Milton Friedmanin sanoin: on kuitenkin syytä erottaa intention ja result.
Tulonjako suoritetaan kerätyistä veroista. Verot nostavat yritysten kustannusrakennetta. Maissa (esim. Aasia), joissa tulonjakoa ei harjoiteta samassa laajuudessa kuin Pohjoismaissa, yritysten kustannusrakenne verojen osalta on paljon matalampi.
Markkinoiden globalisoituessa Pohjoismaissa ja Aasiassa valmistetut tuotteet kilpailevat keskenään samoilla markkinoilla. Yritysten kustannusrakenne ja voittomarginaali määrittelee tuotteen hinnan. Yleensä edullisempi tuote valitaan.
Muiden muuttujien pysyessä samoina esim. Pohjoismaiden ja Aasian tapauksessa, ainoastaan veroaste vaikuttaa tuotteen lopulliseen hintaan. Pitkällä aikavälillä korkeamman veroasteen maa menettää tuotantoaan halvemman veroasteen maihin. Tai vaihtoehtoisesti tuotanto menee konkurssiin. Kummatkin kehityskulut johtavat samaan lopputulokseen: valtion tulorahoitus laskee kun verokertymä ehtyy, ja sitä on paikattava velkarahoituksella.
Ongelma ei siis ole siinä, että meillä täällä Suomessa on sosiaalidemokratia. Ongelma on siinä, että muualla sitä ei ole.
Eikö myös olettamus siitä, ettei sosiaalidemokratia voisi toimia, ole käytännössä tällainen "yleinen periaate". Sosiaalidemokratiahan on tavallaan jonkun muun aatteen vastakohta.
Samaa mieltä. Juuri tätä tarkoitin minäkin !
Käsittelit ansiokkaasti - mutta et minusta tyhjentävästi - tuossa sitä missä olosuhteissa sosialidemokratia voi tai ei voi toimia.
Analyysiisi pitäisi nimittäin lisätä yksi seikka:
Nobel-palkittu ruotsalainen taloustieteiljä Gunnar Myrdal - eräs merkittävimpiä 1900-luvun keskivaiheen ruotsalaisen kansankodin teoreetikkoja - totesi että hyvinvointiyhteiskunta onnistuu parhaiten maassa joka on etnisesti homogeeninen kuten sen ajan Ruotsi.
Kun maa on etnisesti - ja varsinkin arvoiltaan - homogeeninen, vapaamatkustajan ongelma pysyy helpommin hallinnassa.
Koska hyvinvointivaltio on julkishyödyke, siihen littyy vapaamatkustajan ongelma. Lisäksi siihen liittyy yhteismaan ongelma.
Siis ylikulutuksen ongelma.
Hylkäsin vahingossa Aakken kommentin - lisään sen nyt tähän.
Tässä hieman arviota PEST-analyysin muodossa miksi sosiaalidemokratia toimi hyvin 1945-1990 välisen ajan:
POLITIIKKA
-vasemmistolaismyönteinen ilmapiiri, Neuvostoliiton läsnäolo
-Suomessa tulonjaolla haluttiin estää kommunismin suosion kasvua työväestön keskuudessa
TALOUS
-markkinat vetivät toisen maailmansodan jälkeen hyvin, Euroopan taloudella oli vain yksi suunta: ylöspäin
-Itä-Eurooppa ja suurin osa Aasian maista oli taloudellisesti kilpailukyvyttömiä Länsi-Eurooppaan verrattuna suunnitelmataloudesta johtuen
-Suomen vienti kukoisti muiden maiden heikkouksien kustannuksella -> rahaa riitti myös jaettavaksi
YHTEISKUNTA
-Gunnar Myrdal -argumentti sopinee tähän?
TEKNOLOGIA
-maailman talous pyöri aina 1990-luvun alkuun saakka suurimmalta osin paperin varassa, jonka jälkeen siirryttiin "Microsoft Excel-aikaan"
-paperin ollessa yksi Suomen tärkeimpiä vientituotteita, vaikutti se vientiin positiivisesti
---
Ei liene vaikeaa hahmottaa tämän pohjalta millainen nykytilanne on, ja miten se on erilainen menneisiin aikoihin. Sosiaalidemokratia toimii kyllä edelleen, mutta pääasiassa velkarahoituksella.
Pitää myös muistaa että SDP oli 1944-1964 Suomen ehkä antikommunistisin puolue.
Valkean kommentti taas on hyvä esimerkki konservatismiin sisäänrakennetusta kuoleman ja vihan hekumasta, suoranaisesta murhanhimosta ja vimmasta.
Tällainen vimma ja verenhimo on ihmiselle luontaista, tietysti, johtuen kehityshistoriastamme. Esimerkiksi laumoissa elävät kädelliset - kuten lähimmät sukulaisemme simpanssit - ovat usein äärimmäisen murhanhimoisia oman ryhmänsä ulkopuolisia kohtaan. Tässä mielessä ei ole mitään luonnotonta tai tavatonta siinä, että konservatiivi katsoo hurmeen ja kuoleman bakkanaalit ihmisyyden loistokkaimmaksi saavutukseksi.
Itse preferoin kuitenkin sellaisia asioita kuin musiikkia, taidetta, järjestäytynyttä yhteiskuntaa, teknologiaa ja tiedettä. Katson, että meillä ihmisillä on - tiettyyn rajaan saakka - mahdollisuus valita toisin. Vaikka geeneihimme on koodattu sokea vimma lisääntyä, ja tuhota kaikki tämän ohjelmoinnin tieltä, ne ovat kuitenkin tehneet sen "virheen" tämän päämäärän suhteen, että meillä on nykyisin mahdollisuus ennakoida ja visioida tulevaa tavoilla, jotka muille eliöille eivät ole mahdollisia. Voimme päättää toisin.
Esimerkiksi monet uskonnot - tosin ei Kristinusko, kuten Valkea hyvin tietää - ovat postuloineet ihmiselle jonkin korkeamman tehtävän. Itse en sellaisiin utopismeihin usko, mutta toisaalta en katso myöskään mielekkääksi juhlistaa murhanhimoa jonakin ylevänä. Jos tämä tekee minusta "liberaalin", niin olkoon niin.
Tiedemies sanoi...
Itse preferoin kuitenkin sellaisia asioita kuin musiikkia, taidetta, järjestäytynyttä yhteiskuntaa, teknologiaa ja tiedettä.
Käsittääkseni ns. korkeakulttuuri ei ole mikään tae väkivallattomuudesta tai rauhanomaisuudesta. Samoja asioita ihannoitiin ja pidettiin arvossa myös ennen kumpaakin maailmansotaa. Ihminen kuitenkin pysyy ennallaan kaikkine luonteenpiirteineen - myös tuhoisin ja negatiivisin.
...meillä on nykyisin mahdollisuus ennakoida ja visioida tulevaa tavoilla, jotka muille eliöille eivät ole mahdollisia.
Nykyisin? Miten tämä eroaa esim. ajasta ennen isoja konflikteja, kuten 1. tai 2. maailmansotaa? Elämmekö me nyt jotain "parasta aikaamme"? Ja jos elämme, niin missä mielessä?
Belle Epoqueta leimasi se että esimerkiksi kidutus oli Euroopassa lopullisesti ratkaistu.
(Encyclopedica Britannica muistaakseni vuonna 1913.)
Euroopassa oli vallinnut varsin pitkä rauhan aika.
Vielä heinäkuussa 1914 Euroopan pörssit olivat vakaat.
Tiede ja teknologia kukoisti.
Luokkaerot olivat tosin syviä. mutta usko edistykseen oli valtavan paljon suurempi kuin nykyään.
Mustalaiskaravaani saattoi kulkea Transilvaniasta Ranskaan ilman että kummallakaan rajalla piti passeja näyttää.
Sitten alettiinkin tappaminen.
"Muistan" tuon ajan tavallaan hyvin vaikka vain helsinkiläisestä näkökulmasta. Isoäitini oli sairaanhoitajana Kammion mielisairaalassa jossa venäläisiä ylhäisönaisia hoidettiin 35:n asteen ja kolmen tunnin vesihoidoilla, koska he olivat hysteerisiä tai morfinisteja.
Pietarista tultiin Imatran valtionhotelliin junalla. Junaan oli ostettu menolippu, illalla syötiin hieno ateria ja aamulla hukuttauduttiin koskeen.
Keisari vietti lomia Suomessa. Suomalaiset kapinoivat venäläisiä vastaan - tsaarin poliisi lähetti kapinallisia Siperiaan, mutta yleensä kapinallisia käsiteltiin inhimillisesti. Ainakin verrattuna siihen miten 20-40-luvun barbaarit käsittelivät toisinajattelijoita.
Ihmiskunnan yksi hienoin aika kesti elokuuhun 14.
Nim. tiedemies ei kykene arvioimaan tilannetta muuta kuin liberaaleista nykyhetken tunteistaan. Toisin kuin nim. t. kuvittelee, liberaali -nimitys ei johdu "halveksunnasta", vaan siitä, että nim. t. noudattaa säännönmukaisesti liberaalin filosofian periaatteita; tässä tapauksessa "preferointia" eli valintaa, joka on liberalismissa pääsääntöisesti ja todellisuudessa rajoitettu lähinnä kuluttamiseen.
Sukuni sota alkoi siitä, kun partisaanit murhasivat ja rampauttivat suurimman osan aseettomasta sukulaisperheestä, vauva ja lapset mukaanlukien, tulittamalla konepistooleilla ja heittelemällä käsikranaatteja pirtin ovelta. Tämä ei ole mitenkään harvinainen kokemus rajaseudun ihmisille. Ehkäpä nim. t. on halukas selventämään miten preferointi ja valinta liittyvät tähän.
Ehkäpä nim. t. on halukas selventämään miten preferointi ja valinta liittyvät tähän.
Me emme voi kontrolloida kaikkea, vain niitä asioita, joiden kohdalla voimme valita. Luulen, että Suomessa on lopulta hyvin vähän ihmisiä, joiden sukuja sodat eivät ole koskettaneet.
Tämän liitos ylläolevaan on tavattoman löyhä. Se, että aseistakieltäytyjiä vietiin väkisin rintamalle ja muutama ammuttiin näyttävästi, oli melko varmasti virhe. Se ei palvellut isänmaan etua, ei pelastanut yhtään suomalaista henkeä, eikä siirtänyt rajaviivaa millinkään vertaa itäänpäin. En puhu nyt rintamakarkureista, joita teloitettiin, vaan Pekurisen kaltaisista pasifisteista.
En pidä näiden teloitusten toimeenpanijoita minään murhamiehinä tai tuomitse heitä. Mutta mielestäni on virhe yrittää tehdä toimenpiteestä jotain ihailtavaa.
On totta, etten kykene arvioimaan menneitä muuten kuin nykyhetkestä käsin. Kukaan, joka ei ollut paikalla, ei voi kyetä. Me emme tiedä, ja toivottavasti emme saakaan tietää, mitä sellaisessa tilanteessa tapahtuu. Yllä olevista kommenteista saa kyllä sellaisen kuvan, että jotkut suorastaan toivovat saavansa tietää.
Toive on tietysti eri asia kuin valinta. Mutta toive on yksi preferoimisen ilmentymä. Itse preferoin - siis toivon - että saamme elää rauhassa. Sitä, että joku ei jaa tätä toivetta, on mielestäni vain kohtuullista nimittää "verenhimoksi".
En siis esitä mitään patsashankkeita Pekurisen ampujalle. Provosoiduin hiukan tuosta minusta täysin epärealistisesta ja naivista ajatuksesta, että maastamuutto-oikeus pätee tuollaisessakin tilanteessa kuin talvisota. En väitä että Pekurinen piti ampua. Mutta en väitä muutakaan.
En kykene nyt ehkä ajattelemaan nykyaikana vastaavaa tilannetta kuin talvisota, jolloin tuollaisiin rajoituksiiin kansalaisvapauksissa on tarve. Mutta kun koko kirjoituksen aihe oli se, että jonkin periaatteen löytäminen jolla ratkaistaan tilanne kuin tilanne on epärealistinen, niin talvisodasta puhuminen on aivan aiheellista.
Historia voi tuoda jatkossakin eteemme mitä vain.
Kun yllä kirjoitin "nykyisin" tarkoitan osin aikaa, jona kirjoitustaito ja matematiikka on hallittu joten kuten, selkeämmin kuitenkin ns. tieteellisen vallankumouksen jälkeistä aikaa, siis vuodesta 1543 alkaen.
Ensimmäinen maailmansota osoitti, että maltillinenkin nationalismi voi olla vaarallista. Jukan kirjoitus maailmansotaa edeltävästä ajasta oli kuvaava. Eurooppa on syvästi traumatisoitunut maailmansodista, ja se, että tämä keskustelu käydään, osoittaa, että vammat ovat useiden sukupolvien syvyisiä. Vuosien 1914 ja 1945 välissä - siis 31 vuoden aikana - Euroopassa tapettiin kymmeniä miljoonia ihmisiä sodissa ja poliittisissa vainoissa.
1900 luvun ensimmäinen puolisko oli maailmanhistorian verisin. Ihmiskunta voi joko oppia siitä jotain tai sitten ei. Eräs suurimmista syistäni vastustaa "konservatismia" on se, että mielestäni se ei ole oppinut oikeaa läksyä tuosta ajasta.
Tiedemies sanoi...
Kun yllä kirjoitin "nykyisin" tarkoitan osin aikaa, jona kirjoitustaito ja matematiikka on hallittu joten kuten, selkeämmin kuitenkin ns. tieteellisen vallankumouksen jälkeistä aikaa, siis vuodesta 1543 alkaen.
Käsittääkseni ns. tiedeusko ei myöskään ole mikään tae väkivallattomuudesta tai rauhanomaisuudesta. Se ei sinällään ota kantaa mikä on hyvää, mikä pahaa, ja miten ihmisten tulisi valita. Kuitenkin tiede auttaa hahmottamaan tiettyjä syy- ja seuraussuhteita, ja näin voimme tehdä paremmin informoituja valintoja kuin aikaisemmin. Itse valinta kuitenkin jää aina ihmisen itsensä varaan.
Taloustieteiden, käyttäytymistieteiden, psykologian, sosiologian, matematiikan ja tietojenkäsittelytieteen yhdistelmä voi ehkä jonain päivänä osoittaa jonkinlaisen optimitilan, jossa jokaisen ihmisen fyysiset, henkiset, sosiaaliset, taloudelliset jne. tarpeet on tyydytetty. Mutta kuka lopulta toimeenpanisi tämän optimitilan? Valtio? Jokin "viisaiden ryhmä"? EU? Kuka?
Vastaus tähän on: Ei kukaan. Kukaan tai mikään ei pysty moiseen määrään mikromanagerointia. Itse pukisin asian niin, että esim. Suomessa 10 000 ostovoimaista kansalaista pystyy vaikuttamaan enemmän asioiden tilaan, kuin yksi poliitikko.
Yhteiskunnan ja talouden kehitys (tai taantuma) syntyy valinnoista. Sillä, mitä ihmiset, yhteisöt ja organisaatiot ostavat ja mistä, on suurempi vaikutus asioiden kulkuun kuin lailla, säädöksillä, tulleilla, yms. rajoitteilla.
Käsittääkseni ns. tiedeusko ei myöskään ole mikään tae väkivallattomuudesta tai rauhanomaisuudesta.
Ei ole, itseasiassa, ajalta ennen maailmansotia - ja osin jälkeenkin - voidaan huomata, että liki päinvastainen oli totta. Monet nuoret tieteenharjoittajat lähtivät innoissaan ensimmäiseen maailmansotaan. Kun sota syttyi, pidettiin paraateja ja juhlapuheita, juhlittiin ja laulettiin jne.
Tiede ja 1800-luvun loppupuoliskon liberalismin "kulta-aika", tuottivat ennennäkemättömän tuottavuuden kasvun ja tekniikan kehitys mahdollisti ennennäkemättömän tehokkaat aseet.
Tieteellinen vallankumous antoi mahdollisuuden ennakoida tulevaa tavoin, jota ei ennen ollut pidetty mahdollisena. Tietenkään kaikkea ei voida ennustaa, mutta asenne ja ajattelutapa, joka ajaa meidät ajattelmaan tulevaa prosesseina, on peruja siitä.
Se, miten sitä ajattelutapaa käytetään, on tietysti eri asia, eikä liity mitenkään ylläolevaan. Meillä on nyt enemmän työkaluja, kysymys kuuluu mitä niillä työkaluilla halutaan tehdä. Olen sitä mieltä, että 1900-luvulla vuodatettiin jo ihan riittävästi verta, ei sitä enää tarvitse ihannoida. En sano näin siksi, että olisin pasifisti. En vain näe mitään mieltä hillittömässä aggression, vihan ja polarisaation levittelemisessä.
Nim. tiedemies: "Eräs suurimmista syistäni vastustaa "konservatismia" on se, että mielestäni se ei ole oppinut oikeaa läksyä tuosta ajasta."
- Perustan 1900-luvun teurastuksille loi liberaali "valistus"ajan perintö: mekanistinen ja utilitaristinen ihmiskäsitys; massakulttuuri ja ihmiset merkityksettömänä ja halujen mukaan muokattavana massana; valtion kaikkivoipaisuus; utopistiset maanpäälliset tavoitteet; jne.
Traditionaalinen konservatismi edustaa nimenomaan vastakkaista tuolle.
Aakke: "Ei kukaan. Kukaan tai mikään ei pysty moiseen määrään mikromanagerointia."
- Juuri noin.
Aakke: "... esim. Suomessa 10 000 ostovoimaista kansalaista pystyy vaikuttamaan enemmän ..."
- On kyllä mahdollista luoda tuollainen tilanne, mutta se vaatii sellaisia järjestelyjä, joita ei tällä hetkellä ole edes teoriassa näköpiirissä. Nyt kaikki kuluttaminen(myös kaikenlainen "tiedostava" kuluttaminen) tukee liberaalia systeemiä ja kiihdyttää sen vahingollisia piirteitä.
Perustan 1900-luvun teurastuksille loi liberaali "valistus"ajan perintö: mekanistinen ja utilitaristinen ihmiskäsitys; massakulttuuri ja ihmiset merkityksettömänä ja halujen mukaan muokattavana massana; valtion kaikkivoipaisuus; utopistiset maanpäälliset tavoitteet; jne.
Uskon, että näin on. En ole siis mitenkään eri mieltä syntymekanismeista. Keskeistä mielestäni on se, voidaanko kelloa kääntää taaksepäin. Vaikka voitaisiin, se täytyisi kääntää valistusaikaa, jopa renessanssia ja tieteellistä vallankumousta edeltävään aikaan, jotta näistä "ongelmista" päästäisiin.
Tämä ajatus ei mielestäni ole mielekäs. On huomattavasti mielekkäämpää hyväksyä, että maailma on nyt se, mitä se on ja että tästä täytyy jotenkin edetä kohti tulevaa. 90-luvun juhlat sosialismin romahduksesta ovat nyt ohi.
Oma näkemykseni on, että traditionaalinen konservatismi on yksinkertaisesti virheellinen käsitys. Ihmisten ajattelussa on tapahtunut aivan olennainen muutos viimeisen 500 sadan vuoden aikana, ja tämä muutos on ollut rajuimmillaan viimeisen 50 vuoden aikana. En todellakaan usko, että maailmaa voidaan "mikromanageerata", enkä todellakaan pidä valtiovaltaa tai mitään muutakaan tahoa kykenevänä "hallitsemaan" asioita.
Muutosta ei voi hallita, mutta sitä voi ennakoida ja siihen voi varautua.
Tiedemies sanoi...
Ihmisten ajattelussa on tapahtunut aivan olennainen muutos viimeisen 500 sadan vuoden aikana, ja tämä muutos on ollut rajuimmillaan viimeisen 50 vuoden aikana.
Minkälaista muutosta tarkoitat? Minkälaista metodologiaa olet käyttänyt muutoksen havainnointiin?
Jukka, vastaus kesti hiukan aikaa kun en muistanut heti mistä kirjasta alla oleva lainaus oikein löytyy. Se on lyhennelty pätkä Khaled Hosseinin kirjasta Leijapoika. Kohtauksessa Amerikkaan muuttanut päähenkilö Amir on käymässä Kabulissa auttaakseen sukulaisiaan ja joutuu Talebanien kuulusteltavaksi (s. 322):
- Minäpä esitän sinulle kysymyksen: mitä sinä teet sen huoran (=Yhdysvallat) luona? Mikset ole täällä veljiesi parissa, palvelemassa maatasi?
- Olen ollut poissa hyvin kauan.
En keksinyt muuta sanottavaa.
Taliban käänsi katseensa minuun, kohautti harteitaan ja sytytti uuden savukkeen.
- Minun piireissäni on niitäkin, joiden mielestä vatanin (=isänmaa) hylkääminen silloin kun se tarvitsee miestä on maanpetturuutta. Voisin pidätyttää sinut maanpetoksesta, jopa ammuttaa sinut siitä hyvästä.
Kirjassa on toinenkin lainaamisen arvoinen kohta, kun päähenkilö katselee Pakistanissa telkkarista ohjelmaa, jossa papit vastaavat soittajien mieltä vaivaaviin kysymyksiin (s. 373), siis eräänlainen muslimien "Yölinjalla Pekka Sauri":
Joku Suomesta soittava Ayub-niminen kaveri kysyi, joutuisiko hänen teini-ikäinen poikansa helvettiin, koska hän piti lökäfarkkujaan niin alhaalla että alushousut näkyivät. Mullat päättivät, että Ayubin poika joutuisi helvettiin. He väittivät ratkaisunsa perustuvan hadithiin.
Kumitonttu,
En kiistä etteikö tarinasi ole kertakaikkiaan mainio.
Ei kaikesta tarvitsekaan olla samaa mieltä.
Suhteeni pataaneihin on kaksijakoinen. Kirjoitin tuotakin kieli keskellä suuta koska imaami Illman voi tulkata asioita miten tulkitsee.
Vastaan hieman jälkijättöisesti tuohon kysymykseen ajattelutavan muutoksesta.
Se on ollut aivan ratkaiseva ja sen näkee siinä, että lukutaitoprosentti on noussut alle kymmenestä liki sataan, suuri osa planeetan väestöstä on sekunnin murto-osan kommunikaatioviiveen päässä toisistaan, ihminen voi hiukan yli vuorokaudessa matkustaa lähes mihin tahansa maailmankolkkaan tahansa, kukaan tervejärkinen ei enää kuvittele, että maapallo on muutaman tuhatta vuotta vanha, kukaan tervejärkinen ei kuvittele, että tähdet ovat ikuisia ja muuttumattomia, jne jne.
Tämä ero on aivan ratkaiseva. Voidaan tietysti väittää, ettei sillä ole mitään vaikutusta, mutta ei mielestäni ole kohtuutonta, että todistustaakka on tällöin tällaisen merkityksettömyyden esittäjällä.
TM,
En ole samaa mieltä.
En näe esimerkiksi miten tähtien iän tajuamisella olisi joku suuri merkitys ihmisen ajatteluun ja toimintaan.
Puhut kuitenkin selvästi kenestä tahansa maailman ihmisestä etkä jostain tiedostovasta vähemmistöstä.
Muutenkin tähtien iän ymmärtämistä huomattavasti oleellisempi asian on vaikka yhteismaan ongelman ymmärtäminen. Tai markkinatalouden ymmärtäminen. tms. Tai moraali, suhtautuminen työhön, suhtautuminen muihin ihmisiin, sitoutuminen omiin lapsiin tms.
En edes oikein tajua mihin väitteesi kohtaan voisin tarttua. Miten tämmöinen ihmisen valtava edistys muka näkyy yhden keskivertoihmisen käyttäytymisessä.
Mietin vielä tuota asiaa.
Tuo ääretön optimistisi siitä että ihminen on muuttunut näyttäytyy minun silmissäni jotenkin samanlaisena kuin sosialismin ajatus "uudesta sosialitisesta ihmisestä". Vai ymmärsinkin sinua väärin.
Muistan 120 vuotta sitten syntynyttä naista joka on vanhin ihminen jonka kanssa olen keskustellut ja hänen kansakoulupohjalta hankittua laajaa sivistystään ja osallistumistaan moniin yhteiskunnallisiin pyrintöihin. Oliko hän jotenkin alökukantaisempi kuin nykyihminen?
Enkä milestäni ole kyyninen vaikka olenkin ehkä pessimisti. En tietenkään kiistä että jossain asioissa on tapahtunut suuria edistysaskelia. Esimerkiksi Internetin vaikutus tiedon välitykseen on valtava. Internet on tehnyt markkinoistakin täydellisempiä koska Internet on oleellisesti pienentänyt informaation epäsymmetriaa.
Kehuin juuri progression hengessä asunto-osakeyhtiölain muutosta.
Internet on mahdollistanut minulle monta älyllisesti hyvin virkistävää ihmissuhdetta joita ei ilman Internettiä olisi syntynyt.
Suht epäsosiaalisena ihmisenä oli älyllisesti melkein pelkkien lehtien ja kirjojen varassa 90-luvun puoleen väliin.
Joissain kehitysmaissa kuten Tamilimaassa alimpien yhteiskuntaluokkien aseman paraneminen on ollut merkittävää. Etelä-Amerikassa ääretön epätasa-arvoisuus on murtunut kun esimerkiksi Ecuadorissa ja Boliviassa ja Nrasiliassa on kansan etua ajava hallitus rikkaitten hallituksen tilalla.
Mikropankki antaa mahdollisuuden auttaa kehitysmaitten ihmisiä ilman että korruptoituneet byrokraatit vievät suurimman osan rahoista jne.
Intiassa ja Etelä-Amerikassa demokratia on edennyt voimakkaasti. Korea, Japani, Taiwan jne. ovat edenneet taloudellisesti.
Mutta missä on suuri kuvio ? Kiina kehittyy taloudellisesti mutta on fasistinen maa. venäjä kehittyy taloudellisesti mutta kansan terveydentila on romahtanut ja maa on puolifasistinen. Arabimaat ja Afrikka eivät paljoa edisty tai degeneroituvat kovaa vauhtia. Indonesia kehittyy taloudellisesti, tuhoaa ekologisen diversiteettinsä ja kehittyy kohti islamilaista fasismia. Pakistanin valtio on romahtamassa. Intia kehittyy mutta väestönkasvua ei ole saatu kuin paikallisesti kontrolliin.
Tiedemies sanoi...
Se on ollut aivan ratkaiseva ja sen näkee siinä, että lukutaitoprosentti on noussut alle kymmenestä liki sataan, suuri osa planeetan väestöstä on sekunnin murto-osan kommunikaatioviiveen päässä toisistaan, ihminen voi hiukan yli vuorokaudessa matkustaa lähes mihin tahansa maailmankolkkaan tahansa, kukaan tervejärkinen ei enää kuvittele, että maapallo on muutaman tuhatta vuotta vanha, kukaan tervejärkinen ei kuvittele, että tähdet ovat ikuisia ja muuttumattomia, jne jne.
Totta tämä kaikki. Mielestäni ihminen on pysynyt kuitenkin verrattain samana, joskaan hän ei enää usko - ainakaan "sivistyneessä" maailmassa - maapallon litteyteen, noitiin ja vastaaviin väittämiin. Ehkäpä muutaman sadan vuoden päästä nauretaan sille, että suomalaiset uskoivat sosiaalidemokratian toimivan ikuisesti.
Eli parin sadan vuoden päästä on ehkä kehitetty helposti käytettävä tietokonemalli poliittisten päätösten tekemisen tueksi. Malli ottaa huomioon kaikki muuttujat PEST-ympäristössä, ja tarjoaa sen pohjalta optimiratkaisua. Tietokonemallin avulla voidaan myös rekonstruoida menneitä tilanteita, esim. "Kreikka 2010" ja "Suomi 2015" ja selvittää mikä politiikka olisi ollut kaikkein optimaalisin silloisessa tilanteessa ja kenen kannalta.
Muutenkin tähtien iän ymmärtämistä huomattavasti oleellisempi asian on vaikka yhteismaan ongelman ymmärtäminen. Tai markkinatalouden ymmärtäminen. tms. Tai moraali, suhtautuminen työhön, suhtautuminen muihin ihmisiin, sitoutuminen omiin lapsiin tms.
En ole tästä mitenkään erityisemmin eri mieltä. Näiden ymmärtäminen on myös joko syntynyt tai ainakin tavattomasti kehittynyt viimeisten 500 vuoden aikana.
Otin tähtien iän äärellisyyden ymmärtämisen siksi, että kyse ei ole pelkästään pinnallisesta asiasta. On ratkaiseva ero siinä, ajatteleeko "ikuisuuden" vai "miljardien vuosien" kaltaisilla käsitteillä.
Meillä on erilainen tapa nähdä asiat. Minä en ole optimistinen lyhyellä aikavälillä. Pidän koko sivilisaation romahtamista ja vaipumista anarkiaan tai ainakin tavattomaan hävitykseen, globaaleine kulkutauteineen ja nälänhätineen itseasiassa melko todennäköisenä, kun aikaskaala on satoja vuosia. Toisaalta en usko sellaista tapahtuvan omana elinaikanani, mutta en pidä sitä mahdottomana.
En pidä sitä missään nimessä toivottavana, ja mielestäni monet itseään konservatiiveiksi nimittävät tuntuvat ajattelevan, että sellainen romahdus olisi jopa toivottavampi kuin nykyisen "jumalattoman" maailmanmenon jatkuminen.
Ajattelutavan muutos on siinä, että me kaikki ajattelemme tällaisten asioiden mahdollisuutta, koska emme pidä yhteiskuntaa ikuisena, vaan uskon että kaikki tämän lukijat ymmärtävät että yhteiskunta koostuu ihmisistä. Ja juuri se on kaiken relevantin - peliteorian, markkintalouden, moraalin jne. - ymmärtämisen taustalla.
En pidä sitä [romahduksia] missään nimessä toivottavana, ja mielestäni monet itseään konservatiiveiksi nimittävät tuntuvat ajattelevan, että sellainen romahdus olisi jopa toivottavampi kuin nykyisen "jumalattoman" maailmanmenon jatkuminen.
Totta.
Minusta pienet romahdukset voivat tuottaa hyötyäkin. Tuollaiset romahdukset nimittäin voivat generoida muutosta, mikä joskus voi olla positiivistakin.
Sen sijaan en näe edulliseksi sellaisia romahduksia jotka ovat peruuttamattomia - esimerkiksi ilmaston lämpenemistä, eliölajien käynnissä olevaa joukkomurhaa tms.
Neuvostoliiton romahduksesta olin toki aikoinaan hyvin iloinen.
Toisaalta täytyy jälkikäteen sanoa että sosiaaliturvan romahtaminen Venäjän federaation alueella on aiheuttanut valtavaa murhetta.
Romahdus oli suurelta osin taloustieteilijöiden suosittelemien kertarysäys-ratkaisujen tulosta. En tiedä olisiko ne voitu välttää. Tarkoitan nyt vaikkapa kolheesion ja sosialististen yritysten lopettamista ja sitä kautta ko. yritysten tarjoamien terveyspalveluiden romahtamista.
En oikein osaa sanoa siihenkään, että hyvinvointivaltion rahoituspohja on ehkä romahtamassa. Sekin voi olla positiivinen asia, vaikka merkitsee varmasti murhettakin. Ainakin sellainen romahdus aiheuttaisi jumalattoman demaritouhun romahdusta ja sosiaalihuollon väärin käytösten lopettamista. Hinta voi tosin olla aika korkea.
...yhteiskunta koostuu ihmisistä. Ja juuri se on kaiken relevantin - peliteorian, markkintalouden, moraalin jne. - ymmärtämisen taustalla.
Niin, omien siirtojemme menestykseen vaikuttavat olennaisesti muiden siirrot (viittaus peliteoriaan). Mielestäni tätä ajattelutapaa
pitäisi tuoda enemmän esille jo perusasteen ja lukion kursseilla. Nykyisin em. aihepiiriin törmää todennäköisesti vasta yliopistotasolla.
Neuvostoliiton esimerkki voi olla yhtä aikaa varoittava ja inspiroiva. Neuvostoliiton äärimmäisen ikävän järjestelmän korvautuminen jollakin muulla - siis "romahdus", kuten sanoit - oli hyvä lähtökohta. Taloudellinen romahdus oli suurempi kuin olisi ehkä tarvinnut olla, en lähtisi siinä niinkään syyttämään länsimaisia neuvonantajia. On totta, että homma epäonnistui, mutta toisaalta se olisi osin voinut mennä pahemminkin.
Nykyvenäjä on kuitenkin vain jossain määrin vapaampi kuin Neuvostoliitto. Voidaan joiltain osin jopa väittää, että Neuvostoliitto vm. 1990 oli vapaampi yhteiskunta kuin Venäjä vm 2010. Ei tietenkään kaikilta osin, eikä ehkä kokonaisuutena, mutta se, että Venäjällä muodollisesti järjestetään vaaleja ja siellä on nykyään muodollisesti "demokratia", ei vielä tee siitä vapaata.
Lisäksi minusta nykyisen luonnonvarojen omistuksen jakautumisen legitiimiys on kyllä täysin epäselvä. Varmaan siellä on paperilla ja käytännössä kaikenlaista "laillista" omaisuutta, mutta minusta on kokolailla selvää, että vuoden 1990 tilanteesta nykypäivän tilanteeseen - jos ajatellaan omaisuuden jakautumista - ei olisi päädytty, jos Neuvostoliiton purkaminen olisi tapahtunut asianmukaisesti. Aivan satavarmasti sillä ei ollut mitään tekemistä demokratian tai vapaan markkinatalouden kanssa.
...mutta minusta on kokolailla selvää, että vuoden 1990 tilanteesta nykypäivän tilanteeseen - jos ajatellaan omaisuuden jakautumista - ei olisi päädytty, jos Neuvostoliiton purkaminen olisi tapahtunut asianmukaisesti.
Omaisuuden uudelleenjako on aina kyseenalainen sellaisten järjestelmien romahtaessa, joissa selkeää omistajatahoa ei ole. Tässä voisi jopa nähdä analogian sosiaalidemokratian ja laajemman yksityistämisen jälkeiseen Suomeen.
Kenelle esim. sairaanhoitopiirien resurssit - kiinteistöt, irtaimisto yms. - jaetaan? Yhdelle vai useammalle toimijalle? Kotimaisille vai ulkomaisille? Millä perustein? Mihin hintaan? Miten saatu myyntivoitto käytetään? Miten oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo otetaan huomioon jaossa? Mitä oikeastaan on oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo?
Näihin kysymyksiin ei ole olemassa mitään "yleisiä periaatteita". Jos samanlaista uudelleenjakoa tapahtuu Suomessa a)ennalta-ehkäisevässä mielessä tai b) pakolla velkojien vaatimuksesta, niin lopputulos on hyvin pitkälle vain arvailujen varassa.
Jos nyt ajatellaan valtion omaisuuden yksityistämistä, niin Venäjällä se vain yksinkertaisesti rosvottiin. Yksityistämissetelit olivat "arvottomia", kunnes niitä päätyi lopulta isoja määriä oligarkkien käsiin. Niitä osteltiin ruplilla, jotka oli käytännössä varastettu.
Tarkoitin yllä, että tilanteessa, jossa valtiolla ei ole mitään muuta keinoa pitää yhteiskunta kasassa kuin alipalkattu armeija (tilanne Venäjällä 90-luvun alkupuolella), rahajärjestelmä käytännössä romuna jne, niin valtion omaisuuden yksityistäminen tuollaisella tempulla oli pelkkä silmänkääntötemppu. Takuulla se oli junailtu niin, että tietyt tyypit pääsivät vetämään välistä.
Sensijaan toimiva valtio/muu julkinen valta voi normaalissa markkinataloudessa myydä omaisuutta vähän kerrassaan käypään hintaan siltä osin kuin on tarkoituksenmukaista. Suomessa esimerkiksi sairaanhoitopiirien omaisuutta ei yksityistettäessä pitäisi "jakaa" kenellekään. Sen pitäisi olla rikollista, koska ei valtion tai kuntien omaisuutta voi tuosta vain lahjoittaa pois. Myydä sen voi, mutta myyntiä säätelevät lait.
Suomessa on toki tehty sellaisia kleptokraattisia vetoja, kun esimerkiksi rahanarvoisia 3G-lupia jaettiin ilmaiseksi. Tällaisten kuprujen järjestelijöiden pitäisi kaiken järjen mukaan istua linnassa miljardiluokan kavalluksista.
Venäjällä joukko-osastojen komentajat esimerkiksi myivät armeijan aseita Neuvostoliiton romahdettua, koska niiden ainoat "omistajat" olivat ne upseerit, jotka niitä hallinnoivat. On se ja sama, myykö valtion tai kunnan virkamies jonkun resurssin ja pistää rahat taskuunsa, vai antaako sen ilmaiseksi pois, kummastakin pitäisi joutua vankilaan.
Suomessa vastaavasti toiminenee lähinnä Keskustapuolue ja Osuuskauppaväki.
http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?action=printpage;topic=16337.0
Jos nyt ajatellaan valtion omaisuuden yksityistämistä, niin Venäjällä se vain yksinkertaisesti rosvottiin.
Ei ole olemassa mitään universaaleja moraaliperiaatteita, jonka mukaan voisi luokitella miten omaisuus vaihtoi omistajaa em. Venäjän tilanteessa. Jos transaktiossa mukana olevat toimijat eivät huolehdi "oikeudenmukaisesta" jaosta keskenään, ei siitä huolehti kukaan muukaan. Toisen mielestä se "rosvottiin", toisen mielestä se hankittiin olosuhteiden valossa täysin "oikeutetusti".
Yksityistämissetelit olivat "arvottomia", kunnes niitä päätyi lopulta isoja määriä oligarkkien käsiin.
Oligarkit olivat useimmiten liikemiehiä, jotka saivat yritykset edes jollain tapaa toimimaan. Käsittääkseni nimenomaan ns. vouchereilla suoritetut yksityistämiset olivat kaikkein epäonnistuneimpia.
---
Ennakoiden Suomen tulevaa tilannetta, jossa velkojat vaativat saamisiaan konkurssiin ajautuneelta valtiolta:
Mitä "pistetään lihoiksi"?
a) valtion osakkeita (VR, Finnair, Neste Oil, Itella)?
b) monopoleja, esim. vapautetaan alkoholi ja uhkapelimonopolit, jolloin velkojat saavat rahansa sijoittamalla yrityksiin, jotka tulevat näille markkinoille?
c) luvataan yksityistää tiettyjä palveluja vain tietyille yrityksille, joihin velkojat ovat sijoittaneet - esim. HUS myytäisiin terveydenhuoltoalan yritykselle X "sopivaan hintaan"?
Näin siis tilanteessa, jossa velkojilla on mennyt luottamus valtion takaisinmaksukykyyn pitkällä tähtäimellä. Veroja voi nostaa vain tiettyyn rajaan saakka, sen jälkeen on realisoitava jotain muuta.
Ja fakta on se, että Suomen velkaantumisaste kasvaa.
Lähetä kommentti