Käpykaartilainen

Kun Suomi ja Neuvostoliitto kesällä 1941 ajautuivat taas sotaan keskenään, suomalaiset miehet lähtivät suurin joukoin rintamalle. Sanon "ajautuivat", koska en aio spekuloida sillä miksi sota syttyi.

Miesten mielissä liikkui varmasti monenlaisia ajatuksia siitä, miksi rintamalle lähdettiin. Joku lähti koska pakotettiin: "Mennään nyt kun herrat ovat taas saaneet sodan aikaan". Useimmat lähtivät todennäköisesti velvollisuuden tunnosta, puolustaakseen isänmaataan ja palauttaakseen Tarton rauhan rajat. Jotkut lähtivät täynnä vihaa venäläisiä kohtaan.

Jotkut näkivät jatkosodassa mahdollisuuden lunastaa Vienan ja Aunuksen kansoille annettu pyhä lupaus ja toteuttaa ihanne Suur-Suomesta. Häpeä ja suuttumus Mannerheimin antaman Miekkavalan lupausten pettämisestä olikin ollut suuri ja sai Elias Simojoen aikoinaan kirjoittamaan Mannerheimille:

"Sen testamentin vaatimukset olisitte voineet silloin kirjoittaa meidän pistimiemme kärjillä ja silloin ne olisivat voineet toteutua. Mutta Te ette tehneet sitä sillä Te olitte ritari, joka pistitte aikanaan miekkanne tuppeen jättäen hallitusvallan tehtäväksi Vapaussodan kentällä sanellun testamentin täyttämisen. Me kaikki liiankin katkerasti tiedämme kuinka siinä kävi."

(Sen sijaan kukaan ei lähtenyt valtaamaan Suomen puunjaollusteollisuudelle lisää raaka-ainevaroja. Ne Homo Economicukset, joilla oli tämä peruste sotaponnistuksille, olivat muualla kuin etulinjassa.)

Noin 1500 suomalaista miestä ei lähtenyt rintamalle vaan piiloutui metsiin. Kuka pelkuruudesta kuka muista syistä. Isoäitini kotikylässä moni mies liittyi käpykaartiin.

Sodan jälkeen Neuvostoliitto vaati suomalaisia armahtamaan nämä rintamakarkurit, koska Neuvostoliitto halusi nähdä heidät fasismin vastaisen sodan taistelijoina. Kun isoäitini kotikylän käpykaartilaisilta kysyttiin sodan jälkeen syitä käpykaartiin menoonsa, erästä Pekkaa lukuunottamatta kaikki sanoivat lähteneensä metsään taistelemaan fasismia vastaan rauhan puolesta.

Pekka totesi kysyttäessä lähteneensä metsään silkkaa pelkuruuttaan. Kuulin Pekan tarinan lapsena talvisodan ja jatkosodan veteraanilta, joka oli menettänyt molemmat veljensä sodassa. Hän kertoi Pekan tarinan hyväntuulisesti naureskellen. Ei ehkä hyväksyen mutta ainakin ymmärtäen.

Monet antifasismin sankareiksi sodan jälkeen heittäytyneet uskoivat itsekin omat tarinansa. Siitä kertoo mm. se, että isoäitini kotikylässä oli mosse tavallisin auto vielä silloinkin kun kaikkialla muualla Ala-Satakunnassa länsiautot olivat yleistyneet.

Ihmisen aivot on niin rakennettu, että ihminen keksii (jälkikäteen!) selityksen mille tahansa teolleen ja uskoo jopa itse omat selityksensä. Ihmisen on helpompi vakuuttaa toiset ihmiset omien valheittensa todenperäisyydestä, jos itsekin uskoo valheisiinsa. Aivot on ihmisen pr-osasto. (Lähde: Robert Wright, Moral Animal)

Pekka kai ajatteli, että on parempi puhua totta kuin jauhaa paskaa. Pekka ei ollut ehkä kovin "viisas", mutta ei kai pitänyt paskan mausta suussaan.