Politiikassa mielipiteet riitelevät eivätkä ihmiset on nykyään tapana sanoa.
Hyvin päinvastaisen käsityksen esitti aikoinaan saksalainen yhteiskuntatieteilijä Carl Schmidt: Estetiikassa on kyse kauniista ja rumasta, etiikassa hyvästä ja pahasta, politiikassa taas ystävyydestä ja vihollisuudesta.
Nykyihminen ajattelee yleensä ilman muuta ensimmäisen väitteen kuvaaman tilanteen olevan tavoiteltava tila. Se lieneekin tavoiteltava tila kun toimitaan ihmisyhteisön sisällä, jonka jäsenien välillä vallitsee edes minimaalinen yhteinen arvomaailma ja/tai luottamus.
Esimerkiksi Osmo Soininvaaran blogilla on käyty keskustelua maahanmuutosta usein varsin rakentavasti. Välillä jopa niin että asiat ovat riidelleet ihmisten sijasta ! Tilanne kuitenkin auttamatta muuttuu Schmidtin esittämään tilaan jos maahanmuuttokriittisyys kriminalisoidaan. Teoriassa itse mielipiteitä ei toki kriminalisoida, vaan teoriassa ihmisiä rangaistaan vain sen sanamuodon perusteella jota he käyttävät argumentaatiossaan.
Mielipiteitä on kuitenkin pakko voida perustella. Muuten keskustelu tulee mahdottomaksi. Jos rakentava keskustelu estetään kriminalisoimalla toisen mielipiteen perusteleminen, silloin eivät enää mielipiteet riitele vaan ihmiset. Politiikka muuttuu kysymykseksi siitä kuka on vihollinen ja kuka on ystävä. Ja sen pitääkin muuttua kysymykseksi siitä kuka on vihollinen ja kuka ystävä !
Silloin ei enää ole merkitystä sillä onko vastustaja hyvä, rehellinen ja vilpitön ihminen. Siinä vaiheessa ainoa todella mielenkiintoinen kysymys on vihollisen ja ystävän identifiointi. Silloin myös väistämättä syntyy tilanne, jossa muissakin poliittisissa kysymyksissä kuin kysymyksessä maahanmuutosta, mielipiteet jakaantuvat sen mukaan miten viholliset ja ystävät ajattelevat asiasta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti