Epäoikeudenmukaista?

Minua on hämmästyttänyt usein se, miten keskeinen asema jollekin arvolle - vaikkapa oikeudenmukaisuudelle tai vapaudelle - voidaan antaa muiden päämäärien kustannuksella.

Eilen Tarja Cronberg kommentoi ydinaseiden leviämistä:

Valtioita, joilla on virallinen lupa pitää ydinaseita on viisi: Venäjä, Iso-Britannia, Ranska, Kiina ja Yhdysvallat.

–He ovat saaneet oikeuden pitää ydinaseita, koska he olivat ennen vuotta 1967 tehneet ydinräjähdyksen. Se on aivan absurdi tilanne, Cronberg sanoi.

–On kansainvälisesti aika epäoikeudenmukaista, että joillakin on oikeus ja toisilla ei, hän lisäsi.

Ymmärrän tällaisen lauseen joltain naivilta nuorelta ihmiseltä, mutta nyt ihmettelen, onko Cronberg oikeasti vakavissaan. Voi toki olla "epäoikeudenmukaista", että Pakistanilla ei kansainvälisten sopimusten mukaan ole oikeutta pitää ydinaseita, mutta Venäjällä ja USA:lla on. Koko maailman ihmisten hyvinvoinnin kannalta on kumminkin erittäin huono tapahtuma, kun jokin uusi valtio hankkii ydinaseen. Jos Pakistanin valtio romahtaa, ydinase voi olla katukaupassa.

Toisaalta vastaväite, että USA:n ja Venäjänkin olisi sitten oikeudenmukaisuuden nimissä luovuttava ydinaseesta ei sekään ole tehokkuus-näkökulmasta mielekäs. Maailma muuttuisi todennäköisesti labiilimmaksi, jos ydinaseista luovuttaisiin. Mikä tahansa sadan miljoonan asukkaan valtio uskaltaisi haastaa muun maailman. Entäpä jos jokin maa rikkoisi sopimusta ja muut maat noudattaisivat sitä?

Toivon, että Cronberg puhuu ns. löysää läppää.

Epäoikeudenmukaisuudesta syntyvä moraalinen tuohtumus tai raivo on terve asia, kun puhutaan vaikkapa siitä, että jollain työpaikalla henkilö A saa olemattomasta työsuorituksesta parempaa palkkaa kuin henkilö B. Tai että perheessä lapsen A harrastuksiin kulutetaan paljon enemmän rahaa kuin lapsen B. Mutta ydinaseiden leviämisestä puhuttaessa oikeudenmukaisuuden argumentilla ei ole mitään merkitystä. 

Jos ei kestä ydinaseisiin liittyvää epäoikeudenmukaisuutta, vaan kokee asiasta moraalista raivoa, kannattaa miettiä asiaa ihan rauhallisesti vaikka omien lastensa kannalta.

Cronberg toteaa myös, että asiantila ei ole vain epäoikeudenmukainen vaan myös absurdi. Absurdiudesta on vieläkin vähemmän haittaa kuin epäoikeudenmukaisuudesta. Silloin kun maailma kehittyy parempaan suuntaan ja syntyy jokin uusi instituutio - kuten sopimus ydinaseiden leviämisen kieltämisestä - sopimus voi kuullostaa "absurdilta", koska se jättää jo olemassaolevat ydinasevaltiot ulkopuolelle. (Pääsääntöisesti sopimusten ja lakien pitäisi kai olla universaaleja, eikä niissä kuuluisi tehdä poikkeuksia Pekan ja Maijan tapauksessa, mutta tällaiset periaatteet voidaan ohittaa vallan mainiosti, kun vaikkapa nyt ihmiskunnan ilmiselvä etu sitä ehdottomasti vaatii.)

Instituutiot eivät synny yleensä - tai ainakaan läheskään aina - periaatteellisen pohdiskelun kautta vaan sitä kautta, että erilaiset intressiryhmät tekevät absurdeja kompromisseja, jotka sitten kirjoitetaan sopimuksiksi ja laeiksi. Näin syntyneet sopimukset, lait ja instituutiot voivat tietysti olla tehottomia, ja niitä on sitten kritisoitava tehottomuus-näkökulmasta, mutta se onkin sitten toinen asia.

Brittiläinen parlamentarismi ja inklusiivisuus ovat syntyneet vuosisatojen myötä tällaisten absurdien kompromissien kautta. Samoin vaikkapa suomalainen yhteiskuntajärjestelmä. USA:n järjestelmän synnyssä poliittisilla ideologioilla ja suunnittelulla on toki ollut suurempi asema. Kaikkia järjestelmiä on syytä arvioida jatkuvasti tehokkuus-näkökulmasta.