Tuloerojen kasvu

Jo Karl Pearson - tilastotieteen isä, eugeenikko, sosialisti ja roturealisti - varoitteli hyvin suurten tuloerojen kansakuntaa heikentävistä vaikutuksista:

Kansojen ja valtioiden välisissä konflikteissa se valtio, jossa on laaja köyhälistö, häviää sille valtiolle jonka väestö on tasa-arvoisempi.

Raportoin vähän aikaa sitten siitä, miten Bushin hallinnossa toiminut oikeistolainen taloustieteilijä varoitteli tuloerojen kasvusta hieman toisesta näkökulmasta:

Kenneth Scheve, a Yale political science professor, and Matthew Slaughter, an economist at the Tuck School of Business at Dartmouth, wrote a provocative piece in Foreign Affairs arguing that the United States should adopt a “fundamentally more progressive federal tax system” (e.g., tax the rich more) as the best way of saving globalization from a protectionist backlash. What’s interesting is that these guys are not left-wing radicals wearing tie-dye shirts; Matt Slaughter served in the George W. Bush administration.

Varoittelijoiden joukkoon on liittynyt myös osa finanssi-eliitistä - asiasta raportoi Talouselämä-lehti.

Perheiden yhdistäminen - toinen näkökulma

Perheiden yhdistäminen kiihdyttää maahanmuuttoa tunnetusti voimakkaasti, vaikka muuten maahanmuutto olisikin jo voimakkaasti rajoitettua. Perheiden yhdistämistä voi tottakai perustella inhimillisillä syillä. Kohdemaan kannalta ongelma on tunnetusti se, että passiiviväestön määrä kasvaa, jolloin huoltosuhde pysyy heikkona.

Mielenkiintoinen kysymys on, miten perheiden yhdistäminen vaikuttaa lähtömaihin.

Afrikan talouden professori Paul Collier tuo kirjassaan esille sen, että perheiden yhdistäminen on lähtömaan kannalta ongelmallista. Perheiden yhdistäminen vähentää rahan lähettämistä kotikylään varsin oleellisesti. Kun maahanmuuttajan sukulaiset ovat siirtyneet länteen, rahan lähettäminen vähenee ratkaisevasti.

Toisaalta Collier toteaa, että rahan lähettämisen merkitystä on hiukan liioitelu. Lähetetyn rahan osuus koko kansantulosta on maksimissaan (El Salvador) 15% luokkaa. Toisaalta lähetetty raha nostaa kotiin jääneiden riskinottokykyä. On tutkittu, että tilanteessa missä kotiin jääneitä kohtaa taloudellinen katastrofi vaikkapa sadon menettämisen muodossa, perheen maahanmuuttaja nostaa rahalähetyksiä jopa 50%. Rahalähetykset toimivat siis vakuutuksena.

Matalaa riskinotto-kykyä on yleisesti pidetty yhtenä merkittävänä tekijänä, joka pitää köyhät maat ja köyhät yksilöt köyhinä. Investoiminen tuotantovälineisiin, joihin liittyy sekä korkea riski että korkea keskimääräinen tuotto, on vaikeaa, jos riskin realisoituminen johtaa taloudelliseen romahdukseen. Köyhä valitsee usein tästä syystä alhaisen riskin ja alhaisen tuoton.

Yleisesti ottaen maahanmuutto on kumminkin taloudellisesti jossain määrin edullista lähtömaan kannalta. Useiden pienten maiden osalta, joista jopa enemmistö aktiiviväestöstä muuttaa maasta, maahanmuutto on tosin ollut kehitystä jarruttavaa. Lahjakkaimman ja yritteliäimmän osan lähtiessä, eivät vähemmän lahjakkaatkaan saa työtä, koska yritteliäin osa yleensä työllistää itsensä lisäksi joukon muita ihmisiä. Pätevimmät ja sitoutuneimmat opettajat lähtevät maasta, korruptoituneimmat jäävät. Koulutuksen taso pysyy alhaisena. Suuret maat kuten Intia ja Kiina ovat olleet selvimpiä nettohyötyjiä. Koulutetut maahanmuuttajat eivät ehkä ole lähettäneet suuria summia rahaa kotimaahansa mutta ovat usein palanneet ja perustaneet yrityksiä kotimaahaan.

Palaan maahanmuuttoon kohdemaan kanalta myöhemmin.

Epäoikeudenmukaista?

Minua on hämmästyttänyt usein se, miten keskeinen asema jollekin arvolle - vaikkapa oikeudenmukaisuudelle tai vapaudelle - voidaan antaa muiden päämäärien kustannuksella.

Eilen Tarja Cronberg kommentoi ydinaseiden leviämistä:

Valtioita, joilla on virallinen lupa pitää ydinaseita on viisi: Venäjä, Iso-Britannia, Ranska, Kiina ja Yhdysvallat.

–He ovat saaneet oikeuden pitää ydinaseita, koska he olivat ennen vuotta 1967 tehneet ydinräjähdyksen. Se on aivan absurdi tilanne, Cronberg sanoi.

–On kansainvälisesti aika epäoikeudenmukaista, että joillakin on oikeus ja toisilla ei, hän lisäsi.

Ymmärrän tällaisen lauseen joltain naivilta nuorelta ihmiseltä, mutta nyt ihmettelen, onko Cronberg oikeasti vakavissaan. Voi toki olla "epäoikeudenmukaista", että Pakistanilla ei kansainvälisten sopimusten mukaan ole oikeutta pitää ydinaseita, mutta Venäjällä ja USA:lla on. Koko maailman ihmisten hyvinvoinnin kannalta on kumminkin erittäin huono tapahtuma, kun jokin uusi valtio hankkii ydinaseen. Jos Pakistanin valtio romahtaa, ydinase voi olla katukaupassa.

Toisaalta vastaväite, että USA:n ja Venäjänkin olisi sitten oikeudenmukaisuuden nimissä luovuttava ydinaseesta ei sekään ole tehokkuus-näkökulmasta mielekäs. Maailma muuttuisi todennäköisesti labiilimmaksi, jos ydinaseista luovuttaisiin. Mikä tahansa sadan miljoonan asukkaan valtio uskaltaisi haastaa muun maailman. Entäpä jos jokin maa rikkoisi sopimusta ja muut maat noudattaisivat sitä?

Toivon, että Cronberg puhuu ns. löysää läppää.

Epäoikeudenmukaisuudesta syntyvä moraalinen tuohtumus tai raivo on terve asia, kun puhutaan vaikkapa siitä, että jollain työpaikalla henkilö A saa olemattomasta työsuorituksesta parempaa palkkaa kuin henkilö B. Tai että perheessä lapsen A harrastuksiin kulutetaan paljon enemmän rahaa kuin lapsen B. Mutta ydinaseiden leviämisestä puhuttaessa oikeudenmukaisuuden argumentilla ei ole mitään merkitystä. 

Jos ei kestä ydinaseisiin liittyvää epäoikeudenmukaisuutta, vaan kokee asiasta moraalista raivoa, kannattaa miettiä asiaa ihan rauhallisesti vaikka omien lastensa kannalta.

Cronberg toteaa myös, että asiantila ei ole vain epäoikeudenmukainen vaan myös absurdi. Absurdiudesta on vieläkin vähemmän haittaa kuin epäoikeudenmukaisuudesta. Silloin kun maailma kehittyy parempaan suuntaan ja syntyy jokin uusi instituutio - kuten sopimus ydinaseiden leviämisen kieltämisestä - sopimus voi kuullostaa "absurdilta", koska se jättää jo olemassaolevat ydinasevaltiot ulkopuolelle. (Pääsääntöisesti sopimusten ja lakien pitäisi kai olla universaaleja, eikä niissä kuuluisi tehdä poikkeuksia Pekan ja Maijan tapauksessa, mutta tällaiset periaatteet voidaan ohittaa vallan mainiosti, kun vaikkapa nyt ihmiskunnan ilmiselvä etu sitä ehdottomasti vaatii.)

Instituutiot eivät synny yleensä - tai ainakaan läheskään aina - periaatteellisen pohdiskelun kautta vaan sitä kautta, että erilaiset intressiryhmät tekevät absurdeja kompromisseja, jotka sitten kirjoitetaan sopimuksiksi ja laeiksi. Näin syntyneet sopimukset, lait ja instituutiot voivat tietysti olla tehottomia, ja niitä on sitten kritisoitava tehottomuus-näkökulmasta, mutta se onkin sitten toinen asia.

Brittiläinen parlamentarismi ja inklusiivisuus ovat syntyneet vuosisatojen myötä tällaisten absurdien kompromissien kautta. Samoin vaikkapa suomalainen yhteiskuntajärjestelmä. USA:n järjestelmän synnyssä poliittisilla ideologioilla ja suunnittelulla on toki ollut suurempi asema. Kaikkia järjestelmiä on syytä arvioida jatkuvasti tehokkuus-näkökulmasta.

Ollila: luottamus organisaatioon meni

Edellisessä postauksessani tuli esille taas kerran se, että toimiva yritys on ns. moraalinen yritys, missä yrityksen työntekijät sisäistävät yrityksen päämäärät sen sijaan, että toimisivat vain omaa etuaan ajatellen. Yrityksen johto voi luottaa yrityksen työntekijöihin ja työntekijät johtoon.

Ollilan mukaan Nokiassa tapahtui joskus 2008 muutos, jonka jälkeen yrityksen johto ei enää voinut luottaa organisaatioon eli siis alaisiinsa.

Johtajana Ollila on aina korostanut arvoja ja yhtiön oman toimintamallin merkitystä. Keskeinen arvo oli Ollilan mukaan luottamus. Toinen oli oikeus epäonnistua, kunhan samaa virhettä ei tee kahdesti.

Ollilan mukaan eri puolilta organisaatiota vakuutettiin 2008–2009, että Symbian saadaan uudistettua kilpailukykyiseksi.

"Meidän oli hallituksessa pakko luottaa siihen, että organisaatiosta tulevat viestit pitävät paikkansa. Olivathan ne aikaisemminkin pitäneet paikkansa. Mutta vanha luottamus organisaatioon ei yhtäkkiä toiminut. Tuotteet alkoivat myöhästyä."

Tämä oli siis toinen perimmäinen syy Nokian romahdukseen. Toinen syy oli Ollilan mukaan softa-osaamisen heikkous. Nokia oli hardis-talo.

Rivien välistä selviää, että Ollila oli tyytymätön valitsemaansa yrityksen johtoon - siis Kallasvuohon:

Kun suunnitelmien toimeenpano alkoi kangerrella yhä enemmän 2007 organisaatiouudistuksen takia, Ollila kertoo hallituksen puheenjohtajana miettineensä puuttumista yhtiön operatiiviseen toimintaan.

"Olen aivan varma, että toimeenpano olisi sotkeutunut vieläkin enemmän, jos hallituksen puheenjohtaja olisi toimitusjohtajan ohitse alkanut ottaa kantaa operatiivisiin asioihin."

Joulukuussa 2010 ja tammikuussa 2011 Nokian hallitus pohti pitkään käyttöjärjestelmän ongelmia. Ensisijaisena vaihtoehtona oli jatkaa Symbianilla ja Meegolla. "Arvioidessamme hallituksessa yhtiön kilpailukykyä 2–3 vuoden aikavälillä näillä käyttöjärjestelmillä, siihen liittyi suuria riskejä. Erittäin pitkän ja huolellisen harkinnan jälkeen päädyimme Microsoftiin, jota muuten ulkopuoliset neuvonantajamme, yhtiön johto ja tuotekehitys myös laajasti tukivat."

Päätös oli suuri virhe. Nokian älypuhelimet eivät pärjänneet kilpailussa. Samaan aikaan Android ja Apple lisäsivät etumatkaansa.

"Pitää paikkaansa. Emme onnistuneet luomaan Microsoftin käyttöjärjestelmällä kilpailukykyisiä tuotteita ja vaihtoehtoa kahdelle alan hallitsevalle yritykselle", Ollila sanoo.

Microsoft, Nokia, Krugman ja ibn Khaldun: asabiyah muuttuu osaksi main stream (liike)taloustiedettä

Ne, jotka ovat seuranneet blogiani alusta saakka varmasti tietävät, että Kansankokonaisuus on käsittellyt yhteisöjen sisäisen koheesion merkitystä yhteisön (yritys, kansallisvaltio, yhdistys) tehokkuuden kannalta, alusta asti. Lokakuussa 2006 kirjoitin:

työntekijän mallittaminen puhtaasti itsekkäänä toimijana kuvaa huonosti työntekijän toimintaa yrityksessä. Yleensä työntekijät eivät toimi kovinkaan itsekkäästi vaan tekevät yhteistyötä keskenään. Yhteistyön edellytyksenä on kuitenkin yhteisyyttä edistävä "moraalinen yritys". Jos yrityksen johto olettaa työntekijöiden olevan yksinomaan itsekkäitä ja jopa tukee tällaista itsekkyyttä, yritys saa mitä pyytää.

Tosiasiassa itsekkään toimijan metafoora kuvaa paljon paremmin simpansseja kuin ihmisiä. Ihminen on ultrasoosiaalinen eläin joka tekee (yleensä) yhteistyötä jos muutkin tekevät. Yhteistyön aktivoituminen vaatii kuitenkin että yritys tukee yhteistyötä - äärimmäisessä tapauksessa myös ns. kepillä. Jos ihmisyksilö todella olisi yhtä itsekäs kuin simpanssi ei keskisuurikaan yritys voisi toimia ollenkaan.

Ihminen ei muistuta sosiaalisena toimijana juurikaan lähimpiä sukulaisiaan vaan pikemmin ns. eusosiaalisia hyönteisiä eli muurahaisia ja mehiläisiä. Ihminen eroaa muurahaisista lähinnä siinä että ihmisten yhteistyö on ehdollista. Ihminen harjoittaa yhteistyötä jos hän elää "moraalisessa yhteisössä", eli yhteisössä joka tavalla tai toisella rankaisee yhteisten normien rikkojia, mutta toimii muuten melko itsekkäästi tai rajoittaa yhteistyön lähimpiin sukulaisiinsa ja ystäviinsä. Ihminen on toki aina sekä itsekäs että yhteisöllinen toimija mutta yhteistyön määrä vaihtelee voimakkaasti olosuhteista riippuen.

Yritykset maksavat kalliin hinnan elleivät ymmärrä ihmisen todellista luontoa vaan tarrautuvat rationaalisen valinnan teorian yksinkertaistettuun ihmiskuvaan. Kokeelliset taloustieteilijät ovatkin havainneet että rationaalisen valinnan teoriaa uskomaan ehdollistetut taloustieteilijät ovat keskimääräistä huonompia yhteistyön tekijöitä kuin muut ihmiset. 

Koheesiota painottava tutkimusperinne perustuu 1300-luvulla eläneen pohjoisafrikkalaisen sosiologin ibn Khaldunin teoriaan ryhmäkoheesion syklisyydestä. Olen väittänyt, että osasyy Nokian / NSN:n menetyksiin on ollut nimenomaan yrityksen koheesion lasku. On mielenkiintoista havaita että Paul Krugman on samoilla linjoilla Microsoftin osalta:

Yep: the uncouth nerds who created Microsoft became incredibly rich, acquired couth, and lost their edge; Apple stayed edgy in part because of Steve Jobs, but also because it was a disappointment for so long. And if its plans to build a high-tech Versailles are any indication, the now super-successful Apple may be heading down the same road as its one-time nemesis.

By the way, I learned about Ibn Khaldun from reading Peter Turchin, whose stuff is interesting and great fun if you’re a history nerd like me.

Turchin jatkaa Krugmanin ajatuskulkua omalla blogillaan.

Professori Paul Collier Oxfordin yliopistosta puhuu diversiteetistä

Professori Paul Collier - Oxfordin yliopiston Afrikan Talouden tutkimuksen laitoksen johtaja - puhuu Economistin haastattelussa maahanmuutosta ja väittää, että diversiteetillä on todennäköisesti jonkinlainen optimaalinen taso. Liian alhainen diversiteetti alentaa innovaatiota mutta liian korkea vähentää luottamusta. Toisaalta Collierin mukaan maahanmuuton luonne on sellainen, että jos maahanmuutolle ei tehdä mitään, vaan se jätetään kehittymään vapaasti, maahanmuutto kiihtyy koko ajan. Nimittäin, kun tietystä maasta tai kulttuurista A maahan B saapunut "diaspora" on tarpeeksi suuri, A:sta on todella matala kynnys muuttaa maahan B. Kun keskituloisten määrä maassa A lisääntyy vaikkapa diasporan maahan A lähettämän rahan takia, yhä suuremmalla osalla maan A väestöstä on varaa hankkia matkaliput maahan B.

Haastattelussahan ei ole tavallaan mitään uutta sille, joka on seurannut esimerkiksi Robert Putnamin tutkimuksia diversiteetistä, mutta kuten Collier sanoo, on ollut tabu tehdä mitään suosituksia sosiaalitieteessä tehtyjen tutkimusten perusteella. Collier myös kysyy reippaasti, onko monikultturismi todella ollut kantaväestön kannalta pelkästään edullista, kun kantaväestön MÄÄRÄ Lontoossa on pudonnut puoleen.

Collier ei tiedemiehenä anna kuitenkaan mitään lopullisia vastauksia, vaan haluaa ainoastaan rakentaa viitekehyksen, missä asiallinen keskustelu maahanmuutosta olisi mahdollista.

Collier on myös kirjoittanut kirjan Exodus: How Migration is Changing Our World, jota en vielä ole lukenut. 

Päivitys: Sain kirjan Amazonin Kindle Storen kautta samantien käsiini ja aloin lukea. Vaikuttaa todella hyvältä. Kirjoittajan arvomaailma on toki hyvin erilainen kuin omani, mutta kirjoittajan asiantuntemus, rehellisyys ja pelkäämättömyys tekee vaikutuksen. Juuri tällaista kirjaa maahanmuutosta on tarvittu.

Taksitoiminnan vapaus luo innovaatiota ja alentaa hintoja

Lukekaapas Helsingin Sanomien juttu siitä, miten San Franciscossa ja Tukholmassa taksin voi tilata netin kautta.

Homma perustuu siihen että kuka tahansa voi periaatteessa ryhtyä taksikuskiksi, Sekä asiakkaat että kuskit ovat rekisteröityneitä systeemiin. Jokaisen ajon jälkeen asiakkaat antavat arvostelun kuskille ja kuski asiakkaalle. Huonosti käyttäytyvät eli sääntöjä rikkovat taksikuskit ja -asiakkaat putoavat järjestelmästä kokonaan pois.

Homma toimii siis tavallaan kuin huuto.net - vertaisvalvontaan perustuen. Kuluttajan ei tarvitse odottaa taksia taksijonossa vaan lähimmän vapaan taksin voi napata suoraan karttasovellukselta vaikka pubissa istuessa. Hinta määräytyy samalla. Kuluttaja voi valita vaikkapa sellaisia kuskeja joilla on vähintään 98% positiivisia arvioita aivan kuten Huuto.net:issä. Kuski voi valita vastaavasti. Valinta on automatisoitu kuskin ja asiakkaan määrittämillä suodattamilla.

Suomeen tätä ei toistaiseksi saada koska meillä on tässäkin sääntely. Mutta se sääntely murtuu niin kuin murtui bussikartellikin. Ja hinnat putoavat todennäköisesti niin kuin bussienkin osalta.

Ruotsin alkuperäinen taksiliikenteen vapauttaminenhan epäonnistui aika pahasti, koska takseja ei valvottu mitenkään. Homma oli täysin villiä. Kun kävin työmatkalla Tukholmassa tai Lundissa isäntäväki kertoi ennakolta, minkä firman taksi pitää ottaa, jotta ei joudu petetyksi. Vertaisvalvonta ratkaisi siis osittain ongelman.

Tässä HS:n kuvaamassa mallissa valvonta perustuu alunperinkin kokonaan vertaisvalvontaan, joka on tehokkaampaa kuin keskitetty valvonta. Järjestelmä luo uusia työpaikkoja vaikkapa nuorille, koska muuta ei tarvita työn aloittamiseen kuin auto ja rekisteröityminen järjestelmään. Järjestelmä on myös käytännössä turvallisempi kuin nykyinen, koska häiriköt tippuvat melko noepeasti pois järjestelmästä. HS:n juttu kertoo miehestä joka aiemmin ajoi perinteistä taksia ja joutui väkivallan kohteeksi taksina toimiessaan. Uudessa järjestelmässä riski on paljon pienempi.

Kuten mikään disruptio tämäkään ei ole tietysti voitto kaikille. Pieni ryhmä ihmisiä - säännöstelystä hyötyvät taksilupien omistajat - kärsivät niin kuin aina kun kartelleja tai monopoleja puretaan. Hyötyjiä ovat varsinkin vähävaraiset kuluttajat ja ne ihmiset, joille aukeaa uusi mahdollisuus toimeentuloon.

Kun autonomiset autot tulevat ja kuskeja ei enää tarvitaan järjestelmä tietysti tulee vieläkin helpommaksi. Toisaalta autonomiset autot syövät työmahdollisuuksia.

Markkinataloudessa on kupru pankkijärjestelmän kohdalla, kuten tietysti kaikki tiedätte

Luottamukseni markkinatalouteen ei mitenkään mennyt silloin kun tajusin, että markkinat eivät kykene sponttaanisti tuottamaan optimaalisia ratkaisuja kaikkiin ongelmiin. Esimerkiksi ratkaisemaan globaaleja yhteismaan ongelmia kuten ilmastonlämpenemistä, merien saastumista tai kalakantojen romahdusta. Tai tuottamaan optimaalisen tehokkaita ratkaisuja työttömyysturvaan tai terveydenhuoltoon.

En oikeastaan koskaan uskonutkaan mihinkään puhdasoppiseen markkinatalouteen, vaan uskoin että hallituksen tms. pitää osallistua taloudellisten insentiivien asettamiseen vaikkapa nyt haittaveroja määräämällä. Valtiolla voi olla muitakin hyödyllisiä tehtäviä kuten omistusoikeuden turvaaminen, maanpuolustus, koulutuksen turvaaminen vähäosaisille tai työttömyysvakuutuksen tarjoaminen.

Koin paljon suuremman järkytyksen, kun tajusin, että ns. Luovan Tuhon - tehottomien yritysten kaatumisen olemassaolon taistelussa - ei anneta toimia pankkien osalta. Jotkut pitävät Luovaa Tuhoa markkinatalouden jopa tärkeimpänä tehokkuutta parantavana tekijänä. Jopa tärkeämpänä kuin kilpailua.

Pankkeja pelastetaan, koska pankkijärjestelmä on jonkinlainen korttitalo tai ainakin monimutkainen järjestelmä, jonka yhden osan tuhoutuminen vetää muitakin mukanaa. Pankkijärjestelmä on siis toisaalta anteeksiantamattoman haavoittuva systeemi ja toisaalta olemassaolon taistelu ei pankkien osalta toimi: huonot pankit eivät välttämättä katoa hyvien tieltä. (Pankkijärjestelmä on hiukan kuin julkishallinto, jossa tehottomasti toimivalle virastolle, joka ei onnistu tehtävänsä hoitamisessa, annetaan lisää määrärahoja jota tehtävä tulisi hoidettua. Huonoutta pikemmin palkitaan.)

Olin helpottunut kun tajusin, että Naked Economics-kirjan kirjoittaja professori Charles Wheelan vaikutti aivan samalla tavalla ahdistuneelta asiasta:

The iron law of capitalism is that firms that fail should fail. We did that with Lehman Brothers and it nearly took all of us with them. The global financial system does not look like a textbook model where strong firms thrive in a crisis and weak firms fail; it’s more like a group of mountain climbers tethered together on the edge of a precipice. How do we allow the market to punish wrongdoers without sending all of us spilling down the mountain?

On aina virkistävää kuunnella mitä keskilinjan poliitikolla ja tiedemiehellä on sanottavaa maassa, missä polarisaatio on vallitsevaa:

 

Kansallismieliset ja muka-kansallismieliset Norjassa ja Suomessa

Olen käsitellyt Norjan natsi-hallinnon kannattajia varsin ymmärryksellä Sarastuksen kirjoituksessa Kiitos / Tack 1941-1945.

Älyllinen pointtini oli mm. se, että monet ihmiset toimivat täysin vilpittömin ja isänmaallisin motiivein osallistuessaan Nasjonal Samling -puolueen toimintaan. Monet suorittivat suuria uhrauksia aatteensa hyväksi. Toiset puolueeseen kuulumattomatkin halusivat lähteä taistelemaan Suomen puolella Neuvostoliittoa vastaan, mihin avautui mahdollisuus ainoastaan saksalaisissa/quislingilaisissa joukoissa. Nämäkin ihmiset leimautuivat sitten maanpettureiksi.

Toisaalta on tietysti täysin ymmärrettävää, että monet monet muut norjalaiset kokivat Nasjonal Samlingin toiminnan maanpetturuutena. Sana kansallinen (nasjonal) puolueen nimessä kuullosti karkealta pilalta heidän korvissaan. Kun Nasjonal Samlingin kannattajat tulkitsivat (ja tulkitsevat) Saksan miehittäneen Norjan puolustaakseen Norjan neutraliteettia angloamerikkalaista imperialismia vastaan, norjalaisten oli vaikea uskoa heidän vilpittömyyteensä. Englantiko todella uhkasi Norjan vapautta?

Samalla lailla kuullostaa monesta nyky-suomalaisesta varsin karkealta pilalta kun eräät suomalaiset kutsuvat itseään kansallismielisiksi ja esittävät EU:n ja Naton suurimmaksi uhaksi Suomen vapaudelle. Venäjän sen sijaan uskotaan puolustavan länsimaista sivistystä homoja, Greenpeacen terroristeja ja islamisteja vastaan - tai vähintäänkin kieltäydytään puolustamasta suomalaisia virkamiehiä tai vihreitä ja kansallismielisiä aktivisteja, kun nämä jotuvat venäläisten viranomaisten valtioterrorin kohteeksi.

Ps. Älyllisen pointtini lisäksi minulla on tietysti emotionaalinen syy puolustaa Nasjonal Samlingin kannattajia. Koen heidät meikäläisiksi. Veljikseni. En ala kuitenkaan selitellä Saksan liittolaismaiden toimintaa parhain päin. Todellisuutta on kuvattava objektiivisesti. Rehellisesti.

Mainstream taloustiede ja rationaalinen diskriminaatio

On todella ilo lukea minkä tahansa tieteenalan kirja, joka on suunnattu sivistyneelle ei-asiantuntijalle, on helppolukuinen ja sujuva, mutta käsittelee kuitenkin varsin perusteellisesti ko. tieteenalan pääalueet.

Kirjan Naked Economics: Undressing the Dismal Science (Fully Revised and Updated) kirjoittaja Charles Wheelan on toiminut mm. Economist-lehden toimittajana ja ollut demokraattien ehdokkaana kongressiin. Poliittisesti kirjoittajaa voinee kuvailla demokraattien oikeistosiiven edustajaksi. Hänen kynästään on mm. kirjanen Centrist Maniphesto, jota en vielä ole lukenut.

Vasemmistolainen taloustieteilijä Herbert Gintis antaa kirjasta hyvin ylistävän kommentin.

Most books on economics for the layperson are written with some political axe to grind. These books are universally worthless. There are a few books that simply present what economists know, and basically agree that they know. There is a lot more that economists know than might be gleaned from reading the newspaper or following political debates. Most political hacks (and anyone who says "I am a committed liberal" or "I am a committed conservative," is a political hack in my opinion, because issues general benefit from insights from both camps) simply ignore the laws of economics. There are a few informative and unbiased expositions for the layperson, which I have reviewed on my web site (under "You Must Read This!", Books on Economics for Serious Beginners. Naked Economics is probably better than any of these, simply as a balanced literate exposition.

Kirja eroaa edukseen monesta muusta ei-asiantuntijoille suunnatusta taloustieteen yleisestityksestä siinä, että se ei käsittele vain markkinoita ja markkinoihin liittyviä anomalioita -  vaikkapa John McMillanin sinänsä loistavasta Reinventing the Bazaar: A Natural History of Markets.

Kirja selittää myös mm. sen miten Yhdysvaltain keskuspankki FED toimii ja käyttää rahapoliittista valtaa pyrkien pitämään talouden pyörät pyörimässä. Kirja käy perusteellisesti läpi myös demokratian puutteita - mm. sitä miksi juuri pienet eturyhmät saavat melkein huomaamatta ryhmälle edullisia mutta tehokkuutta alentavia ja kilpailua rajoittavia päätöksiä vedätettyä läpi kongressissa.

Kirja käsittelee myös tämän blogin useasti käsittelemää palkkaerojen kasvun ongelmatiikkaa. Kirja tuo esiin saman väitteen kuin Kansankokonaisuus eli että tuloerojen kasvu ei ole vain vasemmistolaisten huolen aihe. Tuloerojen kasvu johtaa helposti vaikkapa nyt populismin tai vasemmisto-vallankumouksellisuuden kasvuun, sitä kautta vaikkapa protektionismiin vahvistumiseen ja sitä myötä talouskehityksen hidastumiseen:

Kenneth Scheve, a Yale political science professor, and Matthew Slaughter, an economist at the Tuck School of Business at Dartmouth, wrote a provocative piece in Foreign Affairs arguing that the United States should adopt a “fundamentally more progressive federal tax system” (e.g., tax the rich more) as the best way of saving globalization from a protectionist backlash. What’s interesting is that these guys are not left-wing radicals wearing tie-dye shirts; Matt Slaughter served in the George W. Bush administration.

Köyhien maiden kehityksen ongelmia (ns. development economy) käsitellään laajasti mm. William Easterleyn, Jeffrey Sachisin ja Daren Acemoglun töiden pohjalta.

Rationaalinen syrjintä

Vaikka kirja ei juurikaan käsittele maahanmuuton ongelmatiikkaa - siis maahanmuuttoa väestönlaadun näkökulmasta - kirja kuitenkin puuttuu laajahkosti aiheeseen "rationaalinen diskriminaatio".

Rationaalinen diskriminaatio on sukua rodulliselle profiloinnille: Lentokentän turvavirkailija joutuu jollain perusteella päättämään, kuka lentokoneeseen pyrkivä matkustaja tarkastetaan perusteellisemmin kuin muut. Mikäli tässä valinnassa käytetään kriteerinä rotua tai oletettua syntyperää, kyseessä on rodullinen profilointi.  Rodullinen profilointi on joissain valtioissa lain mukaan kielletty. Tai sen käyttö voi olla vastoin yleistä mielipidettä.

Rodullinen profilointi on kuitenkin tilanteessa, missä informaatio on puutteellista, todennäköisesti tehokkuutta lisäävää. Wikipedia kertoo esimerkin:

The airline ticketing agent who checked Mohamed Atta, the purported leader of the September 11 attacks, and a companion, would afterwards say that looking at the pair his first reaction was to think, "If this doesn't look like two Arab terrorists, I've never seen two Arab terrorists." But he immediately felt guilty, and had no legal grounds to search on the basis of their suspicious appearance had he wished to.

Aikaisemmin monet maat rajoittivat maahanmuttoa rodullisin perustein. USA rajotti aasialaisten maahanmuuttoa. Australia rajoitti vuoteen 1972 asti ei-valkoisen väestön maahanmuuttoa. Tällaista mekanismia kutsuttakoon diskriminaatioksi. Toisenlaista valintaa harjoittaa nyky-Kanada, joka testaa kaikki maahanmuuttajat erityisellä testillä.

Käytännössä Kanadan tapa on tehokkaampi kuin vanha diskriminaatioon perustuva tapa, mikäli kriteerinä pidetään väestön laatua. Wheelanin mukaan on kuitenkin huomattava, että diskriminaatiokin voi olla täysin rationaalisista silloin, kun yksittäisen maahan pyrkijän tai työnhakijan laadusta ei voi olla täyttä varmuutta esimerkiksi siksi että tehokkaita testejä ei ole käytössä tai koska yksityisyyslainsäädäntö estää tiedon saannin työnhakijan tapauksessa.

Wheelan puhuu tosin vain työnhausta, eikä maahanmuutosta, mutta samaa logiikka pätee ilmiselvästi myös maahanmuuton osalta:

Statistical discrimination, or so-called “rational discrimination,” takes place when an individual makes an inference that is defensible based on broad statistical patterns but (1) is likely to be wrong in the specific case at hand; and (2) has a discriminatory effect on some group. Suppose an employer has no racial prejudice but does have an aversion to hiring workers with a criminal background. That’s certainly a reasonable preference, for all kinds of reasons. If this employer has to make a hiring decision without access to applicants’ criminal backgrounds (either because he doesn’t have the time or resources to gather such information, or perhaps because he is forbidden by law from asking), then it’s entirely plausible that he will discriminate against black male applicants, who are far more likely to have served time in prison (28 percent) than white male applicants (4 percent).

A group of economists compared hiring decisions at firms that conduct criminal background checks with hiring decisions at firms that don’t. They concluded, “We find that employers who check criminal backgrounds are more likely to hire African-American workers, especially men. This effect is stronger among those employers who report an aversion to hiring those with criminal records than among those who do not.”

Toisin sanoen mikäli hakijoiden laadusta ei ole tarkkaa tietoa on järkevää tehdä valinta sellaisten ominaisuuksien perusteella, jotka korreloivat laadun kanssa. Koska esimerkiksi maahanmuuttajien koulutustaso, lainkuuliaisuus tai äo korreloivat maahanmuuttajien lähtömaan tai maahanmuuttajan rodun kanssa,  diskriminaatio voi olla rationaalista.

Mutta kuten Wheelan sanoo "With race, more information is usually better". On tehokkaampaa ja vähemmän diskriminoivaa, jos maahanmuuttajia testataan ja informaatio heidän todellisista kyvyistään selviää. 

Kokonaan toinen keskustelunaihe on, pitääkö laadullisia kriteereitä ollenkaan käyttää maahanmuuttajia valitessa. Itse vastaan, että on.