keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2012

Onko koko Suomi hiukka niin kuin Finnair ?

Lainasin HS:n taloustoimittaja Juhana Rossia Finnairista:

Vararikon tehneet amerikkalaiset lentoyhtiöt ovat olleet perinteisiä lentoyhtiöitä, joiden elämä oli helppoa aikana ennen vapaata kilpailua lentoliikenteessä. Jos yhtiöiden kannattavuus heikkeni, lippujen hintoja korotettiin hallinnollisella päätöksellä.

Samalla perinteisten lentoyhtiöiden työntekijät - ennen kaikkea lentäjät ja matkustamohenkilökunta - pystyivät neuvottelemaan itselleen työehtosopimukset, jotka takasivat hyvän palkkauksen ja vahvan neuvotteluaseman suhteessa työnantajaan. Myös Finnair lukeutuu perinteisiin lentoyhtiöihin. Sitä vaivaa myös perinteisen lentoyhtiön heikkous eli kulurakenne, joka periytyy vapaata kilpailua edeltäneeltä ajalta.

Jos Finnair haluaa katkaista tappiokierteensä, sen pitää neuvotella nykyiset työehtosopimuksensa täysin uusiksi. Finnairin johto on varmasti tehnyt tyhmyyksiä, jotka ovat heikentäneet Finnairin kannattavuutta viime vuosikymmenen aikana. Mutta se ei muuta sitä faktaa, että nykytilanteessa työehtosopimukset tuhoavat Finnairin kilpailukyvyn.


Eikö Finnair ole hiukka kuin Suomen valtio. Globalisaatio pakottaa Suomen kansantalouden, Suomen valtion ja suomalaiset yritykset kilpailemaan ihan uudenlaisessa maailmassa. Sopimukset eli saavutetut edut olisi neuvoteltava uudelleen ?

Jokainen joka on ollut työssä yrityksessä, jolla on ainakin jonkinasteinen monopoli, tietää että tällaisessa työssä pääsee helpolla. Sisäiseen pelaamiseen toki käytetään paljon aikaa, kähmitään ja kirjoitetaan muistioita. Mutta se, joka ymmärtää helpon elämän arvon, voi keskittyä nautiskelemaan monopolin hedelmistä. Olla tekevinään. "Otetaan asia esiin seuraavalla strategia kierroksella". Kun monopoli murtuu, ei se tietysti kivaa ole. Hyväpalkkainen työ ja yöpyminen hienoissa hotelleissa ympäri maailmaa jää Finnairin työntekijältä taakse.

Valtion kansalaisen eläkkeitä saatetaan samallalailla leikata ja golfia ei pääsee Espanjaan enää pelaamaan muiden kustannuksella. Kirjastot eivät ehkä ostakaan kirjoitamaasi kirjaasi, jota kukaan ei halua oikeasti lukea. Elokuvasäätiö ei kustanna elokuvaasi eikä yhteiskunta kustanna ikuisen opiskelijan neljättä tutkintoa. Joudut menemään töihin. Yhteiskunta ei enää tue kansalaisjärjestöä jonka sihteerinä toimit.

4 kommenttia:

Miltton Friidman kirjoitti...

"Onko koko Suomi hiukka niin kuin Finnair ?"

Eikä ihan hiukka olekaan. Eli varsin onnistunut teksti ja analogia.

Itse vertaisin Suomea Nokiaan. Nokialta puuttui kyky uudistua.

Anonyymi kirjoitti...

Pistipä silmään: "golfia ei pääsee Espanjaan enää pelaamaan muiden kustannuksella".

Eikö eläkkeitä maksetakaan enää itselle etukäteen? Tuleeko eläkkeistäkin vastikkeellisia etuuksia, työtä sinun pitää tekemän jotta sinulle eläke maksettaisiin?
Ja kaikki tietysti siksi että eläkevarallisuus saataisiin pelureiden käyttöön ja siirretyksi pienelle superrikkaiden joukolle?

Jukka Aakula kirjoitti...

Arveletko oikeasti että eläkkeemme maksetaan puhtaasti meidän tekemillämme sijoutuksilla. Ettei tulevia sukupolvia tässä yhtään kupata. Ettei tämä elkäjeärjestelmä ole eräänlainen pyramidihuijaus johon eliitti ja me suuriin ikäluokkiin kuuluvat aiomme pakottaa nuoremmat jäseniksi.

Minulta puuttuu tieto sanoa missä määrin kyse on pyramidihuijauksesta. Varmaankin kuitenkin kymmeniä prosentteja eläketuloistamme aiotaan maksaa pyramidihuijauksella.

Jukka Aakula kirjoitti...

"Ja kaikki tietysti siksi että eläkevarallisuus saataisiin pelureiden käyttöön ja siirretyksi pienelle superrikkaiden joukolle?"

No onhan tuollainenkin riski olemassa. Se on kuitenkin eri riski kuin se että nuorten kuppaaminen ei ole ehkä kestävällä pohjalla.

Pohjois-Amerikassa ei kyetty rakentamaan Etelä-Amerikan sortoyhteiskuntaa koska ajateltu alaluokka äänesti jaloillaan. Nyky-Suomessa maksajiksi ajatellut nuoret voivat hekin äänestää jaloillaan. Kauas ei tarvitse mennä, ei tarvitse pelätä intiaaneja.