Laffer-Khaldun-käyrä

Wikipedia määrittelee käsitteen Lafferin käyrä:

Lafferin käyrä on taloustieteilijä Arthur Lafferin luoma yksihuippuinen käyrä, joka kuvaa valtion verokertymää veroasteen funktiona. Se ennustaa, että valtion verotulot kasvavat veroasteen mukana vain tiettyyn pisteeseen asti, jonka jälkeen verotulot alkavat laskea. Veroastetta, joka tuottaa suurimman verokertymän, sanotaan optimiveroksi. Käyrän muodon perustelu nojaa siihen, että verotus paitsi kasvattaa verokertymää myös aiheuttaa työn tarjonnan laskua ja veronkiertoa. Tarpeeksi korkeilla veroasteilla jälkimmäiset vaikutukset ylittävät ensimmäisen.

Englannin kielinen wikipedia mainitsee myös Lafferin käyrän toisen nimen Laffer-Khaldun-käyrä. Toinen nimi on perustellumpi, koska ajatuksen esitti ensimmäisenä pohjoisafrikkalainen sosiologi ibn Khaldun. Laffer kirjoitti itse:

The Laffer Curve, by the way, was not invented by me. For example, Ibn Khaldun, a 14th century Muslim philosopher, wrote in his work The Muqaddimah: “It should be known that at the beginning of the dynasty, taxation yields a large revenue from small assessments. At the end of the dynasty, taxation yields a small revenue from large assessments.”

ibn Khaldun on sosiologi, jota mm. liberaali Vaapaa Sana ylisti vuonna 2001 artikkelissaan "1300-luvun muslimioppineella meille paljon opetettavaa". Khaldun käsitteli mm. verotusta ja verotuottoa hyvinkin tieteellisesti pukien sen toki aikansa islamilaisen lukijan ymmärtämään muotoon. (Kirjoitin itse ibn Khaldunin syklisestä historiankäsityksestä ensi kerran vuonna 2006.)

Vapaa Sana kuvaa ibn Khaldunin ajattelua yleensä:

Ibn Khaldunin historianfilosofia on ... syklistä. Hänen tutkimuksensa valtava näköala johtaa hänet päättelemään, että kaikki sivilisaatiot käyvät läpi useita vaiheita, alkaen nuoruudesta ja päättyen seniliteettiin. Hän ei tee poikkeusta muslimivaltioiden kohdalla, vaikka hurskaana muslimina hän luonnollisesti allekirjoittaakin islamin maailmanlaajuisen mission, jonka on määrä lopulta käännyttää tai tuhota vääräuskoiset.

Ibn Khaldun väittää, että sivilisaatio (umran) nousee vain, kun vallitsee ”asabiyah”, solidaarisuus: tietoisuus yhteisöllisistä tai verisiteistä. Hän vertaa beduiinien kaltaisia nomadikansoja paikalleen asettuneisiin, jotka ovat paljon sivistyneempiä, mutta menettävät vähitellen kykynsä solidaarisuuteen. Paikalleen asettunut kulttuuri on sivilisaation päämäärä, joka luo välttämättömät edellytykset tieteille ja taiteille kukoistaa. Sen ei tarvitse olla liberaali tai demokraattinen, mutta kauppa ja yksityisomistus ovat olennaisia. Paikalleen asettuneen kulttuurin myötä tulevat kuitenkin myös luksus ja vauraus, jotka johtavat turmeltumiseen. ... Lopulta seniili sivilisaatio hylkää uskonnon ja siten sinetöi kohtalonsa.

Eräs mielenkiintoinen ero ibn Khaldunin ja Lafferin ajattelussa kuitenkin on. Siinä missä Laffer perustelee käyräänsä taloustieteen staattisilla malleilla - työn nettohinnan lasku verotuksen takia vähentää työn tarjontaa kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti - kun taas ibn Khaldun perustelee ilmiön universaalisuutta oman syklisen historiakäsityksen kautta:

Heimoasenteeseen kuuluu ibn Khaldunin mukaan toisten omaisuuden kunnioitus, yksinkertaiset elämäntavat, ahkeruus ja valtion tehtävien rajoittaminen islamin määräämiin tehtäviin kuten suppeaan sosiaalihuoltoon.

Aluksi taloudellinen toimeliaisuus nousee vasta syntyneessä dynastiassa nopeasti, kansantulo nousee ja verotuotto kasvaa. Kun heimoasenne (asabiyah) kuihtuu, yksinkertaisen elämäntavan arvostus kuitenkin laskee, valtion tehtävät lisääntyvät, valtaa pitävä luokka tottuu hyvin korkeaan elintasoon ja valtio muuttuu yhä monimutkaisemmaksi. Verotusta nostetaan uusien menojen peittämiseksi. Kansalaiset menettävät toimeliaisuutensa ja verotulojen kertymä kääntyy laskuun.

...When tax assessments and imposts upon the subjects are low, the latter have the energy and desire to do things. Cultural enterprises grow and increase, because the low taxes bring satisfaction. ... When cultural enterprises grow, the number of individual imposts and assessments mount. In consequence, the tax revenue, which is the sum total of the individual assessments, increases.

On mielenkiintoista huomata että Stockholm Business Schoolin professori Jörgen Weibull käsittelee Lafferin-Khaldunin käyrää osin Khaldunin hengessä. Asabiyah korvautuu Weibullin mallissa työmoraalilla, joka jarruttaa työttömyyskorvausten ja muiden tukien väärinkäyttöä ja verojen nousua.

Weibull olettaa mallissaan, että työmoraalin normin rikkominen tahallisesti tai tahattomasti johtaa sosiaaliseen demonisointiin, mikä pitää työttömyyden omalta osaltaan alhaisena. Normin voimakkuus korreloi kuitenkin negatiivisesti työttömyyden suuruden kanssa, mikä on työmoraaliin perustuvan hyvinvointivaltion ehkä suurin kompastuskivi.

Mikäli työttömyys sitten taloudellisen laman tilanteessa nousee keskipitkäksi aikaa kovin ylös, työmoraalin normi saattaa heiketä oleellisesti. Normin alentuminen pysyy nousukaudenkin aikana ja ne, jotka arvostavat vapaa-aikaa tarpeeksi paljon, jättäytyvät kokonaan tai oleellisesti työmarkkinoiden ulkopuolelle.

Normin alentuminen voi johtaa joko verojen nousuun ja sitä kautta alentuneeseen taloudelliseen aktiviteettiin tai paremmassa tapauksessa siihen, että väestön enemmistö äänestää vaaleissa (tai jaloillaan) hyvinvointiyhteiskunnan supistamisen puolesta.

Weibullin johtopäätös on kuitenkin samanhenkinen kuin ibn Khaldunin: työmoraalin / asabiyahin lasku alentaa taloudellista tehokkuutta. Työttömyyskorvaus laskee Weibullin mallissa sen alle mikä olisi korkean työmoraalin vallitessa mahdollista ja tehokkuudeltaan optimaalista.