Presidentin valien alla keskustelun tympeys senkun lisääntyy

Tänään HS:n pääsivulla selitetään että vanhemmat eivät valitse lähikoulua usein siksi että heillä on ennakkoluuloja. Jonkun ala-asteen rehtori sanoo HS:ssä, että "Uskallan sanoa että valintaan vaikuttavat ennakkoluulot". Varmasti vaikuttavat ihmisten kaikkiin päätöksiin ennakkoluulot mutta hyvin paljon vaikuttavat myös ennakkotiedot. Meillä on valtava määrä vääriä ja oikeita ennakkoluuloja, joiden perusteella teemme päätöksiä.

Mutta tuossa nyt tietysti ei ole mitään uutta. Ihmetyttää vaan että ainako keskustelu jatkuu samoja latuja. (Varmaa on että kun artikkelissa sanotaan melko alkuvaiheessa "Uskallan sanoa että valintaan vaikuttavat ennakkoluulot" niin monelta jää artikkelin lukeminen siihen. Luin itsekin jutun loppuun vain jotenkin vastentahtoisesti.)

Sen sijaan että keskusteltaisiin itse asiasta puhutaan siitä, onko ihmisillä ennakkoluuloja. Sen sijaan että keskusteltaisiin edes kerran ihan rauhallisesti Natosta - siitä että onko Natoon liittyminen hyvä vai huono asia - keskustellaan siitä että onko joku ehdokas oikeasti Naton piilokannattaja vai ei. Vaaleista ja politiikasta toisaalta ja sanomalehdistöstä toisaalta tulee pelkkää viihdettä - ja tylsää sellaista - kun asioista ei oikeasti keskustella.

Presidentin vaalien keskustelujen seuraaminen on tympeää. Vaalithan eivät edes ole kovin tärkeät, jos vertaa vaikka EU-vaaleihin tai eduskuntavaaleihin. Jarkko Tontin mukaan presidentin vaalit ovat huijaamista - ne ovat ensi sijassa huomion siirtämistä sieltä missä tehdään oikeita päätöksiä sinne missä ei tehdä. Minusta niissä valitaan ensi sijassa henkilöä, jonka tehtävänä on kyykyttää niitä poliitikkoja, jotka tekevät demokratian oikean suomalaisen työn. Kansanedustajia, pääministeriä, valtiovarainministeriä ja muuta hallitusta. Valitaan henkilöä joka on muka päivän politiikan yläpuolella - miksei teoriassa voisikin olla - mutta ei ainakaan viimeisen 12 vuoden aikana ole ollut.

EU ja Euroopan parlamentti ovat jokaisen kansalaisen elämän kannalta kaikkein tärkeimpiä vallan käytön paikkoja, mutta ne saavat kaikkein vähiten julkisuutta ja Euroopan parlamentin vaalien äänestysprosentti on kaikkein alhaisin. Presidentti sen sijaan ei vaikuta kansalaisten elämän kannalta oikeastaan mihinkään, mutta saa kaikkein eniten julkisuutta ja äänestysaktiivisuus presidentinvaaleissa on kaikkein korkein. Taiteilijat ja kulttuuriväki eivät juuri muissa vaaleissa aktivoidu, mutta nyt he ovat sankoin joukoin liikkeellä kuka minkin ehdokkaan taakse ryhmittäytymässä. Myötähäpeää.

...Hävettää koko touhu. Hätkähdyttävän moni haikailee alamaismentaliteetin läpäisemänä maan isää tai emoa, johtajaa, joka hoitaisi asiat kuntoon. Ei ole mikään yllätys, että vahvaa presidenttiä halutaan kaikkein eniten äärioikeistossa. ... Suomalainen kummajaisuus on, että myös vasemmistossa halutaan pitää kiinni presidentistä. (Jarkko Tontti: Miksi en äänestä presidentin vaaleissa.)

Keskustalaiset kaipaavat uutta Kekkosta.

Toki täytyy myöntää, että suomalaiset keskustelevat joistain asioista - maahanmuutosta, ilmaston lämpenemisestä ja EU:sta - ja se on sinällään hyvä asia. Mutta keskustelu käydään yleensä samanmielisten kesken. Ja jos keskustellaan erimielisten kanssa, heidän leimataan yleensä jollain identiteetillä oikeistolaiseksi, syväekologiksi, punavihreäksi, rasistiksi tai muuksi. Keskustellaan narisevalla ylimielisellä äänellä, mihin littyy varmuus siitä että itse on oikeassa ja muut typeriä.

Suomessa uskotaan yhä edelleen siihen, että kaikista asioista ei ole järkevää puhua. On uusia tabuja ja on vanhoja. Vanhat tabut liittyvät Venäjään. Tottakai suomalaiset tietävät, että on odotettavissa, että Venäjä uhkailee Suomea edelleen väittämällä Suomen kohtelevan Venäjän kansalaisia huonosti, mutta siitä ei pitäisi muka vaan välittää. Pitää olla realisti suhteessa Venäjään ja se realismi tarkoittaa juuri sitä iän ikuista vanhaa inhorealismia, missä Suomi pysyy kaikkien turvajärjestelyjen ulkopuolella ja yrittää pitää lakeijamaisella käytöksellä Venäjän hyvällä mielellä ja luotavaisena Suomen aikeiden suhteen. Sen, että 80-luvulla virolaisiin emigrantteihin yhteyksiä pitäviä ja Neuvostoliiton vastaisiin mielenilmaisuihin osallistuneita pidetiin veneen keikuttajina, vielä ymmärrän, mutta että tuosta samasta Venäjän mielistelystä halutaan edelleen pitää kiinni, on äärimmäisen tympeää.

Suhteet Venäjään pitää olla asialliset - ja kansalaisjärjestöjen tasolla yhteistyötä on edistettävä kuten Arhinmäki sanoi. En väitä, että Suomen pitää olla jatkuvasti tuomitsemassa venäläisten sisäisiä ihmisoikeusloukkauksia, mutta se että Venäjän viranomaiset esimerkiksi väärentävät Inkerin Laukaanjoen fosforipäästöjen mittaustulokset, on tuomittava selkeästi, koska haitta koskee Suomea. Hännystelijää ei kukaan kunniota. Hännystelijä ei ole edes luotettava kumppani.

Muutama uusi keskusteluaihe tuleekin mieleen:

Ovatko Suomessa asuvat venäläiset muuttumassa tahtomattaan turvallisuusuhaksi samaan tapaan kuin Tsekkoslovakian sudettisakasalaiset ? Tuleeko Putinin hallinto jatkamaan sen uhoamista että Suomi kohtelee venäläisiä huonosti ? Mitä perää on väitteessä että uhoaminen on vain Venäjän ulkoministerien virkamiesten uhoilua eikä Putin tiedä sellaisesta mitään kun ei voi valvoa kaikkea mitä maassa tapahtuu ?