Olen seurannut Libyan tapahtumia varsin kiinteästi Helsingin Sanomien, New York Timesin ja Financial Timesin avulla.
Tapahtumia on turha tässä kertailla, mutta muutama havainto:
Libyalaiset ovat osoittautuneet varsin päättäväisiksi ja taitaviksi diktatuurin kaatajiksi. Kaupunki kaupungin jälkeen siirtyy verisen taistelun jälkeen kapinallisten käsiin. Voiton jälkeen muutamassa päivässä kaupungissa on jo väliaikaiset hallintoelimet, jotka huolehtivat järjestyksestä, kaupungin hallinnosta ja puolustuksen järjestämisestä. Koulut ja kaupat avataan.
Vienti on kapinallisten alueilta saatu jo käynnistettyä: Ensimmäiset kaksi öljytankkeria lähtivät pari päivää sitten kuljettamaan öljyä länteen olemassaolevien tilausvahvistusten mukaisesti. Vaikka kansallinen öljy-yhtiö, jonka kanssa eurooppalaiset valtiot ovat kaupat tehneet, on vielä gaddafilaisten hallussa, luottamus siihen että maksut tulevat ennemmin tai myöhemmin kapinallisille, on vahva.
Libyalaiset luovat oman vapautensa. Libyalaiset luovat tällä hetkellä omaa kansallista kertomustaan. Mikäli kapina jatkuu kuten tähänkin asti libyalaisilla on kaikki syy olla ylpeitä itsestään..
Eurooppalaisten harha on ehkä ollut, että hullun johtama kansa on itsekin hullu. On kyseenalaista kannattaako länsimaiden lähettää maajoukkoja Libyaan. Itse hankittu vapaus pysyy ilmeisesti paremmin kuin muiden luoma vapaus.
Libyalaisten sota ei ole meidän sotammme, jossa me voimme osoittaa edistyksellisyyttämme. Se on libyalaisten vapaustaistelu, missä libyalaiset hankkivat itse vapautensa. Kunnia sille jolle kunnia kuuluu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
11 kommenttia:
Suokoot Luoja, Allah ja kaikki historian henget, että olisit oikeassa!
Kapinalliset luottanevat eurooppalaisiin siinä, että nämä maksavat öljystä myyjälle, vaikka myyjä olisikin vähän epävirallisempi taho.
En usko, että eurooppalaiset ovat kuvitelleet libyalaisten olevan hulluja. Minusta länsimaiden ei kannata lähettää maajoukkoja libyaan, korkeintaan johonkin satamaan turvaamaan kuljetuksia tms, mutta missään nimessä ei taistelemaan Gaddafin joukkoja vastaan.
Italialaiset ovat oppineet Mussolinin aikaansaamat opetukset.
Kaikki mitä sanot on ihan totta mutta öljyrahoilla hankitut sotakoneet voivat tehdä pahaa jälkeä.
Ihmettelen sitä armeijaa joka tottelee selvästi mieleltään sairasta johtajaa.
Mutta ulkomainen tuki tottakai voidaan tulkita puuttumiseksi maan sisäisiin asioihin, vaikka kyseessä olisivat vain humanitääriset seikat.
Mielestäni Gaddafi itse tavallaan on ollut luomassa oman tuhonsa siemeniä.
Gaddafin outoon, vihreässä kirjassa esiteltyyn, ideologiaan kuuluu jonkinlainen valtaresurssien hajauttaminen klaanien, paikallisryhmien tms. kesken jotka pyörittävät pitkälti hallintoa hajautetusti. Tämän järjestelmän toimiessa jo pitkään Libyalaiset ovat oppineet paikallishallinnon nuotit ja tätä kokemusta sitten myös käytetään nopeassa organisoitumisessa.
Tavallaan ironista onkin, että Gaddafin poliittinen nerokkuus ilmenee parhaimmillaan siinä miten hänen luomansa poliittinen ideologia opetti Libyalaiset kaatamaan hänet ja polkaisemaan käyntiin uudet toimivat instituutiot maailman mittakaavassa hämmästyttävällä tehokkuudella ja vaivattomuudella.
Mutta onko Gaddafi nyt loppujen lopuksi niin surkea valtiomies? Käsittääkseni Libyassa on ihan mukavat olot. HDI on korkea.
Ottamatta kantaa siihen onko Qaddafi nyt hyvä vai huono, hän ei kuitenkaan kykene ylläpitämään valtaansa enää.
Punctuated equilibrium mallissa instituutio on pitkään vakaa. Sitten jokin ulkoinen shokki, hidas demografinen muutos, koulutustason nousu tms. johtaa nopeaan muutokseen.
Niin käy nyt arabimaissa. Selittelijöitä tulee riittämään mutta tällaisia ilmiöitä ei voi tyhjentävästi selittää.
Sitä onko muutos hyvästä vai pahasta on myös vaikea tietää.
Minua huvittaa se, että televisiossa kaikki asiantuntijat puhuvat Gaddafista esim. "eversti Gaddafina" ja käyttävät hänestä kolmannen persoonan muotoa (hän), ihan niin kuin tuntisivat hänet paremminkin.
Käsittääkseni kuitenkin harva suomalainen on tavannut Gaddafin henk. koht. Näistä tunnetuin lienee Pekka Haavisto.
Gaddafin henkilökultilla on mielestäni suuri vaikutus jopa suomalaisen median tapaan käsitellä aihetta.
Ihme etteivät (suomalaiset) asiantuntijat käytä haastattelujen yhteydessä Gaddafista etuliitteitä kuten "kunnioitettu" tai "hänen ylhäisyytensä".
Mielestäni suhtautuminen Gaddafiin on ihan toista luokkaa kuin värittömämpään Ben-Aliin.
---
Mitä tulee ulkomaiden suhtautumiseen Libyan konfliktiin, niin mielestäni aivan sama kuka hallitsee, kunhan öljy kulkee.
Ja sen ovat Gaddafin vastustajatkin tajunneet hyvin. Öljykaupan varmistaminen on ollut vastustajien valtaamilla alueilla ykkösprioriteetti. Nostan hattua libyalaisten taloudelliselle tilannetajulle.
Jep.
Ei minullakaan ole mitään suuria inhimillisiä rakkauden tunteita libyalaisia eikä ketään muitakaan ihmisiä kohtaan lukeenottamatta lähisukulaisiani, vaimoani ja paria ystävääni.
Mutta kunnioitan kyllä libyalaisia enemmän nyt kuin 2 vuotta sitten.
Lähetä kommentti