Erään tuttavapariskunnan mies sairastui pahasti. Nainen sanoi minulle:
Enhän minä voi alkaa sitä hoitaa - me olemme vain avoliitossa.
Niinpä nainen muutti miehestä erilleen, jolloin vakavasti sairaan miehen hoito jäi yhteiskunnalle, miehen 85-vuotiaalle äidille ja miehen alaikäisille lapsille.
Näin se usein menee. Vastuu lähimmäisistä on helppo siirtää muille, jos kukaan ei sitä paheksu. Perustelu omille toimille voi sitten olla vaikka avoliitto. Henkilö, joka ei koe syyllisyyttä vaan selittää asiat itselleen parhain päin, pärjää paremmin.
Mutta maailma muuttuu. Vanhuksia sijoitetaan yhä harvemmin vanhainkoteihin, jolloin huonokuntoinenkin vanhus jää yksin kotiinsa. Vaikka yhteiskunta tarjoaa kotiapua, sukulaisten vastuu kasvaa. Ja minusta oikeastaan hyvä niin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
36 kommenttia:
No, jos mies selviää niin tietää ainakin ettei ko. nainen ole luottamuksen arvoinen missään merkittävässä asiassa ja häneen ei kannata tuhlata ajatustakaan. Toki tämä olisi ollut mukavampi tietää jonkin vähemmän ikävän asian yhteydessä.
Itse sairastuin tilapäisesti toimintakykyä merkittävästi rajoittavaan vaivaan (asia kunnossa) ja en olisi kyllä pärjännyt jos vaimoni olisi tehnyt vastaavan tempun. Lisäksi olin myös täysin epäpätevän omalääkärin armoilla ja olisin varmaan vieläkin jos minulla ei olisi ollut rahaa hoidattaa itseäni yksityisellä.
Tästä ja muista kokemuksista oppineena luottamus on ensisijaisen tärkeää. Eli en tuhlaisi aikaa sellaisiin ihmisiin, joihin ei voi luottaa täydellisesti. Myös ns. hyvinvointiyhteiskunta kuuluu listalle, johon ei voi luottaa.
Myös kokemukseni sosiaalialalta ovat vain vahvistaneet käsityksiäni suomalaisen yhteiskuntamallin yhteisöllisyyttä tuhoavaan toimintaan. Ei välitetä omaisista/perheestä tai itsestä vaan aina valde maksaa tai hoitaa.
Vanhustenhoidon taso on oikeastaan indikaattori yhteiskunnan yleisen kyvykkyyden tasosta. Mitä vahvempi yhteiskunta on, sitä parempi on valmius hoitaa vanhuksia ja sitä enemmän omaiset käyttävät sitä mahdollisuutta hyväkseen. Vanhustenhoidon surkeaa tasoa kauhistellaan julkisuudessa koska se paljastaa jälkeläisten oman halun tason huolehtia vanhemmistaan. Vastuun ulkoistaminen on askel kohti vastuuttomuutta.
Sosialistisessa Suomessa tuotakin seikkaa ikävä kyllä käytetään argumenttina terveen minarkistista yhteiskuntaa vastaan.
Olen samaa mieltä siitä, että omaisten vastuun kasvaminen on hyvä asia. Jos ei hyvällä, niin sitten pahalla.
Money can't buy it, baby.
"Money can't buy it, baby."
Harvinaisen totta vaikka onkin pitkätukkien "musikaalisia" tokaisuja ;)
Imulippo:
Vastuun ulkoistaminen on askel kohti vastuuttomuutta.
Totta, kuten tämäkim:
...tuotakin seikkaa ... käytetään argumenttina terveen minarkistista yhteiskuntaa vastaan.
Imulippo:
Vastuun ulkoistaminen on askel kohti vastuuttomuutta.
Totta, kuten tämäkin:
...tuotakin seikkaa ... käytetään argumenttina terveen minarkistista yhteiskuntaa vastaan.
Vastuu lähimmäisistä kuuluu kaikille yhdssä, yhteiskunnalle ei yksilölle
en ole samaa mieltä.
Yhteiskunta emme ole me. Nykyaikainen hyvinvointiyhteiskunta on käytännössä pakkovalta, jolla enemmistö pistää vähemmistön antamaan itselleen rahaa.
Hyvinvointiyhteiskunta tekee aikuisista holhottavia loisia, herättää katkeruutta niissä jotka maksavat toisten löysäilyn, luo niljakkaan ihmisluokan joka ei osaa kuin maireasti anoa sosiaalitoimistosta rahaa.
Hyvionvointiyhteiskunta luo välinpitämättömyyttä ja vastuuttomuutta.
Sen on aika väistyä.
ninni sanoi...
Vastuu lähimmäisistä kuuluu kaikille yhdssä, yhteiskunnalle ei yksilölle
Trolli?
Yhteiskunta koostuu ihmisistä, ja jos hyväksymme ylipäätään mitään muiden ihmisten vastuuta toisesta, meidän pitää hyväksyä, että yhteiskunnalle kuuluu vastuu heikoimpien hoidosta tms. Tämä on siis todella abstraktilla tasolla syy, miksi minä irtisanoudun esim. rothbardilaisesta libertarismista, jossa esim. ei hyväksytä edes vanhempien vastuuta lapsistaan.
Koska tykkään tehdä eräänlaisia benchmark-testejä libertaarilla argumentaatiolla, tehdään se tässäkin. Voimme lähteä siitä, että jokainen "velvollisuus" pitää jostakusta huolta, voi perustua vain (implisiittiseen tai eksplisiittiseen) sopimukseen. Esimerkiksi vanhemmat, tehdessään lapsen, tekevät ikäänkuin sopimuksen, että he ruokkivat ja kasvattavat lapsen, kunnes tämä kykenee huolehtimaan itsestään.
Yhteiskunnan, tässä laajemmassa merkityksessä "ne lihakset joilla sopimuksia valvotaan", määrittelee tällaisen implisiittisen sopimuksen soveltamisen rajat. Avioliitto voidaan nähdä jollakin tapaa myös tällaisena sopimuksena, ja tätä taustaa vasten avoliitto on tilanne, jossa mainittua sopimusta ei ole tehty, ja tällaista velvoitetta ei ole syntynyt.
Raadollisesti voidaan ajatella, ettei tässä keississä naisella ole mitään velvoitetta, ja jos mies olisi sellaisen halunnut naiselta, hänen olisi tullut ehdottaa avioliittoa ja jos nainen tästä olisi kieltäytynyt, mies olisi tiennyt, ettei nainen ole tällä tavalla sitoutunut. Ensi alkuun tämä tuntuu jotenkin erikoiselta, mutta koska konservatiivien tapana on kiinnittää huomiota perinteeseen, huomauttaisin, että tämä juuri on ollut avioliiton funktio, ja on sitä oikeastaan mitä suurimmassa määrin nykyisinkin. (Tarinassa ei kerrota, ovatko alaikäiset lapset yksin miehen, vai miehen ja naisen yhteisiä; ns. "common law" käytäntö on monissa maissa ollut, että yhteisten lasten tapauksessa tällainen implisiittinen sopimus on olemassa)
Yhteiskunnan luottamuksen määrästä kertoo paljon se, miten tällaisten implisiittisten sopimusten sitovuuteen suhtaudutaan. Jos kulttuurissa avoliittoa ei koeta tällaisen implisiittisen sopimuksen tilaksi, naisen toiminta esimerkissä ei ole mitenkään indikaatio "rappiosta" eli luottamuksen vähenemisestä.
Sukulaisten vastuun kasvaminen on ongelmallinen kysymys, koska se koskee yhteiskunnan tehokkuutta. Yleensä tällaisissa tarkasteluissa kumpikaan ääripää (yhteiskunta hoitaa contra sukulaiset hoitavat) ei ole tehokas.
Vielä sananen tuosta hyvinvointiyhteiskunnan ja vastuuttomuuden suhteesta, siinä on perää, mutta vain osittain ja vain välillisesti. On totta, että jos yksilöt eivät yhteiskunnassa koe, että heillä on yksilöinä mitään vastuuta läheisistään, tämä tuottaa välinpitämättömyyttä.
Kaikenlaisille ammattihuolestujille ja -hoivaajille ikäänkuin ulkoistetaan tällöin ihmiselle sinänsä luontainen, mutta toisaalta kultivoimatta helposti sivuun jäävä taipumus pitää huolta lähimmistään. Olennaista kysymyksessä on oikeastaan vastuu: sen pitää olla ennenkaikkea selkeä, eikä sitä pitäisi voida siirtää yksipuolisella päätöksellä millekään taholle.
Suurempi ongelma vanhusten ja pitkäaikaissairaiden hoidossa ovat läheisten sijaan ihmiset itse ja heidän menneisyytensä. Tavallaan vailla hoitoa tai yksin jäävä vanhus on itse tuottanut itselleen sen tilan, jossa hän on, ja niin ilkeältä kuin se kuulostaakin, on ikäänkuin syypää itse siihen, että jää yksin. Tämä karakterisointi ei ole tarkoitettu halveksunnaksi tai ongelman kuittaukseksi, vaan on osa huomiota, että ihmisen pitäisi nuorempana jotenkin varautua siihen, että hän on joskus vanha ja toimintakyvytön.
Tällöin voidaan esimerkiksi vauraiden ihmisten tapauksessa vakuuttaa, tai jos varallisuus on kiinteää, vaikkapa tehdä hoitosopimuksia, joissa omaisuus siirtyy kuoleman jälkeen maksuna tms. Näitä on esimerkiksi nyt mahdolista tehdä asuntojen kanssa niin, että asuntoa vastaan saa eläkkeen. Aivan samaan tapaan tällaisia (jälleen: implisiittisiä) sopimuksia voi tehdä omien jälkeläisten kanssa. Ainakin keskiluokan ja sitä varakkaampien vanhustenhoito voitaisiin ihan hyvin rahoitaa pitkälti tämän tyyppisillä "perintöveroilla".
Jos taas vanhus tms. on aidosti yksin, ja/tai kovin köyhä, niin tässähän on kyse noin yleisemmin siitä problematiikasta, joka köyhyyteen liittyy.
Tiedemies: Kaikenlaisille ammattihuolestujille ja -hoivaajille ikäänkuin ulkoistetaan tällöin ihmiselle sinänsä luontainen, mutta toisaalta kultivoimatta helposti sivuun jäävä taipumus pitää huolta lähimmistään.
Tämä oli tavattoman hyvin sanottu. Ylipäätään hedonistis-individualistinen "niin mut mulla on oikeus" -asenne johtuu pitkälti siitä, ettei ihmisen vastuunottamisen taipumusta ole kultivoitu, toisin sanoen, häntä ei ole kasvatettu oikein.
Tiedän, ettei pelkkä kurin ja järjestyksen tarjoaminen ole toimiva vaihtoehto kuin aivan kaoottisissa oloissa, mutta jotain olisi tehtävä yhteisen arvopohjan lujittamiseksi.
Tiedemieheltä taas erittäin hyvä analyysi. Kiitos.
Vielä sananen tuosta hyvinvointiyhteiskunnan ja vastuuttomuuden suhteesta, siinä on perää, mutta vain osittain ja vain välillisesti. On totta, että jos yksilöt eivät yhteiskunnassa koe, että heillä on yksilöinä mitään vastuuta läheisistään, tämä tuottaa välinpitämättömyyttä.
Totta. En vastusta hyvinvointiyhteiskuntaa sinänsä, mutta koen hyvinvointiyhteiskunnan nykyisen toteutuksen tehottomaksi.
Sillä, miksi tehottomuuteen on tultu, ei sinänsä ole tietysti merkitystä. Jos A ei toimi, niin ei toimi.
Mutta olen etsinyt historiallisia syitä sille, mitä kutsun pohjoismaisen hyvinvointityhteiskunnan rappioksi (=tehokkuuden laskuksi) useamman kerran. En sitä tässä nyt toista.
Raadollisesti voidaan ajatella, ettei tässä keississä naisella ole mitään velvoitetta, ja jos mies olisi sellaisen halunnut naiselta, hänen olisi tullut ehdottaa avioliittoa ja jos nainen tästä olisi kieltäytynyt, mies olisi tiennyt, ettei nainen ole tällä tavalla sitoutunut. Ensi alkuun tämä tuntuu jotenkin erikoiselta, mutta koska konservatiivien tapana on kiinnittää huomiota perinteeseen, huomauttaisin, että tämä juuri on ollut avioliiton funktio, ja on sitä oikeastaan mitä suurimmassa määrin nykyisinkin.
Totta.
Nykyinen hyvinvointiyhteiskunta on vienyt avioliitolta osan sen funktiosta. Konservatiivina myönnän, että suhtaudun hyvinvointiyhteiskuntaan nihkeästi osin siksi, että se vie pohjaa instituutiolta, jonka koen jollain lailla pyhäksi.
Mutta liberaalistakin näkökulmasta perheen merkityksen väheneminen on todennäköisesti usein haitallista, koska miehen panostaminen yhteiskuntaan laskee jos hänellä ei ole perhettä elätetävänä. Jos perhe-instituutio on heikko, yhteiskunta on tehoton jo pelkästään siitäkin syystä että miehen panostus on alhainen.
Vaikuttaisi myös siltä, että avioliiton sopimusluonteen laskeminen alentaa yhteiskunnan luottamusta ja sitä kautta tehokkuutta.
Suhtaudun toisaalta äärimmäisen skeptisesti erilaisiin utopiaprojekteihin, olivat ne sitten sosialistisia, konservatiivisia, "edistyksellisiä", tms.
Ihmisten "kasvatus" reagoi tarpeisiin; ihmisiä "kasvatetaan" sellaisia tilanteita varten, jotka he itse kohtaavat. Jos ihmiset eivät kohtaa jotain tilannetta nuorena, he eivät osaa sitä itse hoitaa vanhempana. Jos isovanhemmat on hoidettu vanhainkodissa, niin omien vanhempien vanhetessa ei oikein osata tehdä mitään.
Suurten ikäluokkien oli helppo sulloa omat vanhempansa laitoksiin, tai jopa hoitaa osa-aikaisesti, koska niitä oli vähän verrattuna lasten määrään. Se oli poikkeustilanne, ennen vanhukset kuolivat ajoissa. 60-luvulta (ehkä 50-luvun lopulta) asti syntyneet sukupolvet ovat ensimmäisiä, joilla on koskaan ollut tätä ongelmaa.
Konservatiivinen maailmankuva ei voi vastata kysymykseen, mitä tässä pitäisi yhteiskunnan/yksilön tehdä, koska tällaisesta tilanteesta ei yksinkertaisesti ole perinteitä.
Laitoksia on esimerkiksi Helsingissä alettu nyt tyhjentää. Laitoksia suljetaan ja vanhuksia siirretään toisiin laitoksiin.
Tietenkään jo laitostettuja vanhuksia ei palauteta kotiin, mutta "uusia" vanhuksia yritetään pitää kotona niin kauan kuin mahdollista.
Dementtiaa sairastavat vanhukset jopa ääritapauksessa suljetaan lukolla kotiinsa. Heitä saatetaan tosin käydä siellä katsomassa ääritapauksessa viisi kertaa päivässä mutta kun vanhukset ovat dementtisiä, he eivät muista sitä että joku kävi 10 minuuttia sitten vaan he muuttuvat ilmeisesti turvattomiksi.
Näin mennään.
Lehdissä voi tietysti todeta, että "vanhuksen paras paikka on kotona". Mutta todellisuus voi olla ankea.
Vaikuttaisi myös siltä, että avioliiton sopimusluonteen laskeminen alentaa yhteiskunnan luottamusta ja sitä kautta tehokkuutta.
Uskon, että tässä on perää. Itse en pidä avoliittojen ja muiden "esiaviollisten" suhdemuotojen lisääntymistä mitenkään uhkana avioliitolle, vaan ehkä jopa päinvastoin. Yhteiskunnassa, jossa avioero on suhteellisen helppo ottaa, mutta sosiaalinen paine avioitua on suuri, avioliittoinstituutio todennäköisesti rapautuu nopeammin, koska siihen suhtaudutaan kepeämmin.
Itselleni(kin) avioliittoinstituutio on "pyhä" jotenkin kokemuksellisella tasolla, mutta koska en ole konservatiivi, en katso että oma henkilökohtainen pyhyyden kokemukseni on poliittisesti relevantti. Sensijaan tehokkuusnäkökohta on relevantti kahdesta syystä.
Yhtäältä, se on relevantti, koska yleinen luottamus avioliiton kaltaisiin sopimuksiin (toki avioliitto on muutakin kuin sopimus, mutta yhteiskunnan kannalta se on juuri sitä) lisää tehokkuutta lisäämällä luottamusta yleensä ja alentamalla transaktiokustannuksia.
Toisaalta, se on relevantti, koska jos avioliitot ovat suhteellisen stabilleja, ne muodostavat yhteiskunnan kannalta mielekkään instituution, johon yhteiskunta voi ikäänkuin luottaa jonkinlaisena rakennusyksikkönä. Esimerkiksi perheverotus, erilaiset perheiden tukimuodot jne. voivat lisätä tehokkuutta, mutta jos avioliitot ovat epästabiileja, niiden implementoiminen on kallista, vaatii valvontaa jne.
Valitettavasti yhteiskunnan - merkityksessä "valtio" tai muu lainsäädäntö- ja valvontaorganisaatio - on vaikeaa tehdä mitään tällaisille asioille, koska yhteiskunta koostuu ihmisistä. Jos ihmiset eivät koe näitä mielekkäiksi, ei ns. esivalta voi niitä ylhäältä pakottaa.
Ymmärrän tässä mielessä joidenkin konservatiivien syvään juurtuneen happamuuden "liberaalia" ajattelua kohtaan, koska se nähdään ennenkaikkea tällaisten instituutioiden legitimiteettiä ja vakiintuneisuutta kuluttavana ja rikkovana voimana. Näkemys ei ole täysin virheellinen, mutta ei mielestäni täysin oikeakaan.
Toki voidaan kiistellä siitä, mikä on "oikeaa" liberalismia ja mikä ei, mutta oma näkemykseni on yksinkertaisesti se, että mikään ylhäältä annettu pakko ei voi tuottaa tehokkaasti toimivia instituutioita, ja toisaalta instituutioiden pitää voida "elää ja hengittää" ilman, että kaikkea niihin kohdistuvaa muutospainetta padotaan. Kunkin instituution kohdalla tietysti tarkastelu tehdään niiden ihmisten taholta, jotka sen toimintaan osallistuvat. Avioliitossa se on ikäänkuin "kahden kauppa", joten sen sisältöön on erityisen hankala puuttua.
"Konservatiivinen maailmankuva ... koska tällaisesta tilanteesta ei yksinkertaisesti ole perinteitä."
- Ei konservatiivisuus ole pelkkää traditiota. Samalla tavalla typerä väite kuin joidenkin ateistien väite siitä, että kristittyjen kaikki tieto on raamatussa.
Kysymykseen voidaan vastata käyttämällä konservatiivisiä periaatteita.
Liberaali yhteiskunta hajottaa aktiivisesti ja järjestelmällisesti niitä instituutioita, julkisia tiloja, kasvatus- ja sosiaalistumistapoja, traditioita ja järjestelyjä, jotka pitävät yllä ihmisten välistä luottamusta, yhteistoimintaa ja auttamista. Lisäksi se tarjoaa monenlaisia helppoja ja vaivattomia default- keinoja vapaamatkustamiseen, jotka "korvaavat" aikaisemmat vaihtoehdot. Aina joku muu maksaa ja tekee, miksipä atomisoitu ja liberaalin sosiaalistamisen saanut yksilö ei repisi irti kaiken minkä ilmaiseksi ja mitään tekemättä saa.
Tietysti muunlaisille järjestelyille on jätetty jonkinlainen periaatteellinen tai paremminkin teoreettinen mahdollisuus. Tilastollisesti (statistics = state mathematics) ja poliittisen taloustieteen metodeilla liberaali yhteiskunta laskee kuinka paljon sen julkisia palveluja käytetään nykyisillä järjestelyillä, ja kuinka paljon jää näiden järjestelyjen ulkopuolelle "hyväksyttäviksi tai pakollisiksi tappioiksi", marginaaliin. Liberaalille yhteiskunnalle on tärkeää pitää yllä pluralismin kulisseja, jonka rajat se on itse määrittänyt.
Voisimme tietysti syyttää yksinomaan Jukan mainitsemaa miestä siitä, että hän on valinnut avoliiton, mutta liberaali yhteiskunta on täyttänyt sekä miehen, että naisen pään tietynlaisella koulutuksella, arvoilla ja suhtautumisella. Ihminen on lopulta melko robottimainen toiminnassaan. Huono "ohjelmointi" tuottaa useimmiten huonoa toimintaa. Lisäksi liberaali yhteiskunta on parhaansa mukaan heikentänyt avioliittoinstituutiota. Helpot erot, avioliiton vähentyneet arvot, laskenut sosiaalinen paine jne. on tehnyt avioliitosta suunnilleen samanlaisen kuin avoliitto.
Jukan kuvailema tilanne on liberaalin yhteiskunnan kannalta ideaali, juuri niinkuin se on sen suunnitellut. Ihmiset eivät voi luottaa toisiinsa. Ihmiset pettävät toisensa. Ihminen jää heitteille kuoleman antaman sairaanhoidon varaan. Suuri epäjumala, valtio, auttaa "aina" hädän hetkellä pulaan joutuneita ihmisiä. Ihmiset ovat kaikin tavoin riippuvaisia valtiosta, eikä kenestäkään muusta, ei edes omista perheenjäsenistään. Erilaiset paisuneen valtion virkamiehet saavat runsaasti ja turvatusti työtä. Polvistukaamme itkuisin silmin kiittämään ja kunnioittamaan epäjumalaamme, valtiota, joka on tehnyt meidät avuttomiksi ja riippuvaiseksi itsestään, valtionarkkareiksi.
Minua ärsyttää sellainen asia, että Suomessa ei työssä käyviä arvosteta.
Jos sen sijaan joku "hyppää pois oravan pyörästä" tai "vaihtaa alaa" tai "alkaa opiskelemaan" tai "alkaa toteuttamaan itseään" niin se on muka arvokasta.
Normaalistihan tuo "hyppää pois oravan pyörästä" tai "vaihtaa alaa" tai "alkaa opiskelemaan" tarkoittaa sitä, että keski-ikäinen ja keskiluokkainen nainen heittäytyy miehensä elätettäväksi. Siis "uskaltaa ottaa riskin", koska mies käy työssä.
Alkaa vaikka yrittäjäksi, saa 500 euroa palkkaa kussa ja pitää tätä asian tilaa yhteiskunnan syynä koska vaikkapa "käden taitoa ei arvosteta" tms. tuubaa.
"Minua ärsyttää sellainen asia, että Suomessa ei työssä käyviä arvosteta."
- Jukka, jos työssä käyviä arvostettaisiin, koko liberaalin valtion paapomiskoneisto romahtaisi. Siispä työssä käyviä ei arvosteta. Työssä käyvät täytyy pitää keinotekoisesti eri tavoin henkisesti "syntisinä". Heidän pitää hyvittää "syntisyyttään" tekemällä paljon työtä ja maksamalla paljon veroja.
Tässäkään ei ole kyse siitä että arviostaisin työtä nyt niin valtavasti muuten, mutta jos ihminen hankkii perheelleen toimeentulon tekemällä työtä niin se on minusta arvokasta. Se on arvokkaampaa kuin vaikkapa "itsensä toteuttaminen".
Jukka: "... jos ihminen hankkii perheelleen toimeentulon tekemällä työtä niin se on minusta arvokasta."
- Juuri näin.
Liberaali yhteiskunta ei siis arvosta työtä, mutta hajottaa perinteisiä instituutioita taatakseen virkamiehilleen runsaasti ja turvatusti työtä. Jokin tässä yhtälössä ei nyt ihan stemmaa.
Mikä sitten on liberaalin yhteiskunnan perimmäinen tavoite? Onko mitään koherenttia intentiota edes olemassa vai onko kyse vain "rappiosta"? Olemmeko nyt aidon salaliiton vai ainoastaan salaliittoteorian äärellä?
No minä en kutsu tätä yhteiskuntaa liberaaliksi yhteiskunnaksi vaan pohjoismaiseksi hyvivointiyhteiskunnaksi.
No minä en kutsu tätä yhteiskuntaa liberaaliksi yhteiskunnaksi vaan pohjoismaiseksi hyvivointiyhteiskunnaksi.
Jukka, viittasin Valkean kommentteihin.
Toukka: "Liberaali yhteiskunta ei siis arvosta työtä, mutta hajottaa perinteisiä instituutioita taatakseen virkamiehilleen runsaasti ja turvatusti työtä."
- Eli muiden kuin virkamiesten tekemää työtä. Minulla on hyllyt täynnä vasemmistolaisten virkamiesten kirjoittamia kirjoja, joissa selitetään kuinka pahaa kapitalistinen yksityisyritteliäisyys on, kuinka pahaa "yhteisvastuuttomuus" ja veronmaksuhaluttomuus on, kuinka työ ja elämä yleensä voitaisiin organisoida paremmin valtiollisin tai implisiittisesti niitä vaativin menetelmin, jne.
Toisaalta yleisesti ristiriidat ovat välttämättömiä liberaalin yhteiskunnan toiminnalle, esim. työttömyys vs. työllisyys, tasa-arvo ideologia vs. sosiaalisten ja taloudellisten erojen kasvattaminen, "suvaitsevaisuus" vs. liberaalien rotuhygieniset asuinalueet, hedonistinen kulutus vs. konservatiivinen (usein vaistomainen) yhteiskuntaa ylläpitävä toiminta, kapitalismi vs. pehmeän totalitarismin valtio, jne.
Valkea, miksi sä olet niin monimutkainen ;)
http://www.youtube.com/watch?v=WNfpgmRed3Y
Liberaali yhteiskunta hajottaa aktiivisesti ja järjestelmällisesti niitä instituutioita, julkisia tiloja, kasvatus- ja sosiaalistumistapoja, traditioita ja järjestelyjä, jotka pitävät yllä ihmisten välistä luottamusta, yhteistoimintaa ja auttamista.
Mikä hajottaa? Toistat tätä usein ja esität "liberaalin yhteiskunnan" jonkinlaisena hajoittavana voimana, mutta käsitteen sisällöstä ei saa oikein mistään kiinni.
Instituutiot hajoavat, traditiot unohtuvat, ja kasvatustavat muuttuvat. Prosesseilla, joissa nämä tapahtuvat, on joitain sellaisia piirteitä, joiden voidaan ajatella alentavan luottamusta, mutta leimaat yksinkertaisesti kaiken tämän "liberaaliksi yhteiskunnaksi" ja vihjaat että kyseessä on jonkun tahon, instituution, teorian tms. eksplisiittinen ja tarkoituksellinen seuraus.
Instituutiot eivät säily yhteiskunnassa, jossa ne eivät palvele tarkoitustaan. Esimerkiksi esiaviollisen seksin kieltävä normi ei selviä yhtä hyvin kuin ennen yhteiskunnassa, jossa ehkäisyvälineitä on laajalti saatavilla. Tämä voidaan tulkita niin, että ehkäisyvälineiden saatavuuden parantaminen on aktiivista toimintaa, jolla normia yritetään murtaa. Voidaan myös tulkita niin, että käsitys, jonka mukaan ihmisten tulee voida itse valita, lisääntyvätkö he vai eivät, on liberaalia filosofiaa ja siten prosessi, jossa esiaviollisen seksin kieltävä normi heikkenee ehkäisyvälineiden saatavuuden lisääntyessä, on liberaalin yhteiskunnan aktiivista toimintaa normin murtamiseksi.
Tulkitsenko oikein, että puhut tämänkaltaisista prosesseista ja mekanismeista? Jos puhut, en ole eri mieltä karakterisoinnistasi, vaikka itse ilmaisisin asian toisin.
Kun väitin, ettei konservatiivinen maailmankuva voi vastata kysymykseen, miten vanhusten ja sairaiden hoito järjestetään yhteiskunnan (miten se sitten ymmärretäänkään) ja yksilön välillä, tarkoitin sitä, että vastaus ei ole yksikäsitteinen, vaan erilaisia vaihtoehtoja ja tulkintatapoja on monta. Näistä valitseminen ei ole yksikäsitteistä, koska konservatismiin on kuulunut, että monikäsitteiset tilanteet ratkaistaan vetoamalla perinteeseen.
Sellaista perinnettä ei kuitenkaan ole ollut, jossa populaation ikärakenne on sellainen kuin nyt. Yhtäältä voidaan ajatella, että perhekeskeinen ajattelu kertoo, että lapset ovat vastuussa vanhemmistaan, kun nämä ikääntyvät, mutta toisaalta suurilla ikäluokilla on keskimäärin melko vähän lapsia, joten tällainen järjestely söisi lasten resursseja enemmän kuin niissä tilanteissa, joissa perheen vastuuta korostanut ajattelu on syntynyt. Tämä taas on ikäänkuin pois muuta yhteiskuntaa ylläpitäviltä mekanismeilta. Riippumatta siitä, miten yhteiskunnan ajattelee.
Re: nim. tiedemies
Nim. tiedemies haluaisi keskittyä johonkin yhteen asiaan tai kapeaan sektoriin, kuten tieteessä on tapana. Mieluiten johonkin "persoonattomaan" tai ainakin siltä näyttävään teknis-tieteelliseen historialliseen prosessiin.
Nim. tiedemiehellä on myös taipumus naturalisoida kehityskulkuja, jotka ovat valintojen tulosta.
Kyse on silti kokonaisuuksista ja siitä ketkä ihmiset ja ryhmät tai mitkä prosessit niihin vaikuttavat. Laajasta prosessista ei voi sanoa ehdottomasti, että vain jokin tietty ryhmä tai ideologia on vaikuttanut siihen, mutta voidaan sanoa, että jollain ryhmällä on ollut voimakas tai joskus jopa ratkaiseva vaikutus sen suuntaan.
Toki myös ehkäisyvälineitä käytettiin ideologisena välineenä liberaalin seksuaalimoraalin edistämisessä. Nim. tiedemiehen epärealistisuus tulee ilmi hänen "esiaviollinen seksi" esimerkistään. Ei esiaviollisen seksin vastuullisuus ole erotettavissa muusta vastuullisesta seksistä tai yleensä muusta vastuullisuudesta. Vaikka murrosikä on villimpää aikaa kuin muut elämänjaksot, se on myös vastuullisuuden harjoittelua. On parempi, että nuori harjoittaa erittäin valikoivasti ja harkiten seksiä pitkäaikaisen luotettavaksi havaitun hyvän konservatiivisen kumppanin kanssa ja jatkaa tätä aikuisiässään, kuin että hän elää nuoruudessaan selibaatissa ja ratkeaa myöhemmin liberaalin yhteiskunnan pyörteissä holtittomaan seksiin.
Lisäksi ihmisen subjektiivinen reaalimaailma muotoutuu laajalti muiden ympäröivien ihmisten käyttäytymisestä ja heidän antamastaan kommunikoivasta sosiaalisesta vahvistuksesta. Jos koko muu reaalimaailma on liberaalia ja mikään ei toimi sitä vastaan, ihmisellä on taipumus erityisesti pitkän ajan kuluessa "ajautua virran mukana". Subjektiivista reaalimaailmaa on vaikeaa ja ei kovin mielekästä ylläpitää (täysin ja pysyvästi) yksin. Toisaalta jos ihminen saa riittävän sosiaalisen konservatiivivahvistuksen omalta ryhmältään, se suojaa muiden ihmisten ja ympäristön liberaalilta vaikutukselta, vaikka liberaali sosiaalinen ja julkisen tilan vahvistus olisi voimakas. Koskaan et tule lukemaan hutteriittinaisista Ilta-Lehdestä, riippumatta siitä käytetäänkö ja hyväksytäänkö heidän ryhmässään ehkäisyvälineitä tai kuinka paljon niitä tarjotaan ja markkinoidaan ympäröivässä yhteiskunnassa, esim: "Hutteriittinaiset ryyppäävät rajusti ja harrastavat rietasta julkista seksiä Kanarian lomillaan. Kanarian viranomaiset ovat kyllästyneitä tilanteeseen ja lupaavat tehokkaita vastatoimenpiteitä. Seksitaudit, ei-toivotut raskaudet, huoraaminen, moraalinen turmeltuneisuus ja alkoholimyrkytykset ovat yleisiä hutteriittinaisten keskuudessa." Mutta voit hyvinkin lukea tämäntyyppisen artikkelin englantilaisen liberaalin yhteiskunnan turmelemista alimman sosiaaliluokan englantilaisnaisista.
"... konservatismiin on kuulunut, että monikäsitteiset tilanteet ratkaistaan vetoamalla perinteeseen."
- Ei, vaan tilanteet voidaan ratkaista traditiolla tai siitä johtamalla, mutta tilanteesta riippuen myös muilla keinoin.
Jatkuu ...
Osa 2.
"... jossa populaation ikärakenne on sellainen kuin nyt."
- Olipa ikärakenne mikä tahansa, se ei pakota meitä käyttämään lähes yksinomaan universaalia valtiollista vanhustenhoitoa. Keinoja ja mahdollisuuksia on lukuisia erilaisia ja ne voivat olla paikallisia, yhteisöllisiä, perheen tai suvun sisäisiä, yksityisyritteliäisyyteen perustuvia, yksilöllisiä, henkilökohtaiseen tai kollektiiviseen apuun perustuvia, resurssipooleihin perustuvia jne.
Työskentelin aikanaan sairaalassa, jossa mm. annettiin kallista ja teollisten prosessien tehokkuudella annettua nopeatempoista ja siten epäsosiaalista sairaalahoitoa vanhuksille. Siitä huolimatta tai paremminkin tämän takia monet vanhukset pyysivät, kinusivat ja vaativat sellaisia lääkkeitä itselleen, joilla voivat tappaa itsensä. Yksi elämäni vaikeimmista sosiaalisista tilanteista oli se, kun tulin univelkaisena töihin ja eräs mummo alkoi vaatia minulta, että minun täytyy tappaa hänet lääkkeillä. Muut ympärillä olevat muuten flegmaattiset ja masentuneet vanhukset piristyivät ja innostuivat, ja alkoivat vaatia samaa. Kaikki selittivät kilvan omia syitään itsemurhalle. Ympärilläni pyöri suuri innostuneiden itsemurhaajien joukko. Tilanne oli niin absurdi ja mustan huumorin sävyttämä, olimmehan kaiken lisäksi sairaalassa, jossa periaatteessa annetaan maan parhaimpiin kuuluvaa hoitoa vanhuksille, että sisälleni syntyi valtava naurupaine, joka pyrki purkautumaan hallitsemattoman tulivuoren lailla. Hienotunteisuudesta en halunnut nauraa, ja jouduin suurin ponnistuksin "yskimään" ja "aivastelemaan" naurun pois. Kieltäydyin avunannosta kohteliaasti, yrittäen samalla ymmärtää ja lohduttaa vanhuksia parhaani mukaan.
Käytin kahvitaukoni vapaaehtoisesti ja säännöllisesti kävelyttääkseni erästä vanhaa miestä, jonka jalat olivat heikossa kunnossa ja kaipasivat liikuntaa. Juttelin hänelle samalla kaikenlaista. Kun sitten myöhemmin olin lähdössä pois sairaalasta ja mies kuuli siitä, hän puhkesi itkemään, niin vaikea pala se oli. Kävi ilmi, että minun lyhyt kävelytykseni ja keskusteluni oli vanhan miehen ainoa inhimillinen kontakti sairaalassa. Siihen keskittyi hänen koko elämänhalunsa.
Jne.
Siinä on suuren keskitetyn, kompleksisen ja liberaalin valtion tuottamaa teollista vanhustenhoitoa. Ehkäpä joudut itse kokemaan vanhoilla päivilläsi saman, jos me konservatiivit emme ehdi muuttaa systeemiä ennen sitä.
Valkea sanoi...
...se suojaa muiden ihmisten ja ympäristön liberaalilta vaikutukselta, vaikka liberaali sosiaalinen ja julkisen tilan vahvistus olisi voimakas.
Miksi julkinen tila on oletusarvoisesti liberaali (tai "paheellinen")? Miksi se ei ole neutraali, kantaaottamaton?
Median ja mainoksien takiako?
Aakke: "Miksi julkinen tila on oletusarvoisesti liberaali (tai "paheellinen")? Miksi se ei ole neutraali, kantaaottamaton?"
- Lähes kaikkien yritysten ja niiden tyyppien, auktoriteettien, valtion ja byrokraattien, median, suuren osan ihmisistä, instituutioiden, koulutuspaikkojen, jne. muodostama kokonaisuus, sekä se mitä valitaan rangaistavaksi, epäilyttäväksi, kiellettäväksi, estettäväksi, psykopatologisoitavaksi, tuomittavaksi jne., ja mitä sallituksi, suotavaksi, palkituksi, rahoitetuksi ja positiivisen tai neutraalin jne. julkisen käsittelyn kohteiksi määrittää julkisen tilan noudattamaan liberaalin poliittisen filosofian periaatteita; universaalia valintaa ja tasa-arvoa, ja näistä seuraavia asioita.
Tässä 19 -osaisessa Chris Martensonin tekemässä sarjassa (yhdessä videossa joskus useampi osa) valotetaan tulevaisuuden ongelmia. Seuraava video löytyi ainakin minulle jokaisena kertana oikealla olevan videolistan huipulta. Videosarja on melko poliittisesti korrekti aihevalinnoiltaan ja aiheiden käsittelyltään, ja siinä väännetään paikoin asioita rautalangasta, mutta se on kokonaisuutena hyödyllinen:
http://www.youtube.com/watch?v=I0WuQ5-t3xM&feature=related
Rehellisesti sanoen, en oikeasti ymmärrä Valkean tekstiä. So. en näe siinä oikeastaan mitään argumenttia, vaan ainoastaan arvoväittämien jaottelua "hyvää" (konservatismi) ja "pahaan" (liberalismi). Näinollen en osaa oikein kommentoida siitä yhtään mitään.
Tiedemies.
Kun sanot, että
instituutiot eivät säily yhteiskunnassa, jossa ne eivät palvele tarkoitustaan, niin voihan instituutio säilyä vaikkapa siksi että yhteiskunta sponsoroi jotain toimintaa voimakkaasti.
Toinen esimerkki: naisten ympärileikkaus-instituutio säilyy taas siksi, että jos yksi perhe luopuu siitä yksipuolisesti, perhe saa siitä oleellisen haitan.
Olen aiemmin kertonut siitä, että vaadittiin ensin laajaa yhteistoimintaa (collective action) ennen kuin Senegalissa kyseinen instituutio hajosi. Tässä on linkki Samuel Boelesin kirjaan aiheesta.
(Muuten tämä kappale Bowlesin kirjasta on tehnyt minuun hyvin syvän vaikutuksen.
Siinä hän myös linkkaa Peyton Youngiin - toiseen instituutioiden muutoksen tutkijaan.)
Tässä on juttuni instituutioiden muuttumisesta.
Lisäksi väittäisin, että usein hyvät instituutiot tuhoutuvat, huonot säilyvät ja uusia huonoja syntyy.
Tavallaan tämä kaikki liittyy myös antropologi Robert Boydin ja Peter Richersonin havaintoon jota kutsuin yhteisöllisyyden ensimmäiseksi pääsäännöksi:
Vertaisrankaisu voi stabiloida minkä tahansa normin ja mahdollistaa näin yhteistyön ja altruismin ryhmän sisällä - tai mitä muuta tahansa.
Instituutiot ja normit säilyvät pitkään vaikka niistä ei olisi mitään hyötyä.
Toisaalta huonojakin instituutioita syntyy koko ajan ja hyviä romahtaa.
Kun sanot, että instituutiot eivät säily yhteiskunnassa, jossa ne eivät palvele tarkoitustaan, niin voihan instituutio säilyä vaikkapa siksi että yhteiskunta sponsoroi jotain toimintaa voimakkaasti.
Tämä on toki totta. Ajattelin tässä kehämäisesti, että "tarkoitus" on sitä, että yhteiskunta (joka koostuu ihmisistä) kokee sen tarpeelliseksi jostain syystä. Tarkoituksenmukaisuushan on aina suhteessa johonkin tarkoitukseen, jonka mukainen jokin instituutio on.
Esimerkkisi ympärileikkaus palvelee "tarkoitusta" ikäänkuin yksilön näkökulmasta, koska jos perheen naisia ei ympärileikata, niin perheelle koituu tästä kustannuksia. Tarkoituksenmukaisuus ei siis tässä ollut tarkoitettu synonyymiksi tehokkuudelle. Tosin, rehellisyyden nimissä en tullut ajatelleeksi tätä eroa, kun kirjoitin oman kommenttini.
Pointti kuitenkin säilyy: tehotonkin normi voi säilyä, jos operoidaan tasapainotilassa. Tasapainotilaa voidaan ylläpitää paitsi lainsäädännön ja julkisen vallan sanktioilla, myös vertaisrangaistuksilla, kuten kirjoitat.
Olen "liberaali" siinä mielessä, että katson julkisen vallan ja laajemman kontekstin alla toimivien erillisten yhteisöjen olevan jotensakin erillisiä. Tätä voi ajatella jonkinlaiseksi "kevytmonikulttuurisuudeksi", jossa siis yhteiskunnan tasolla ei ole legitiimiä puuttua lainsäädännöllä pukeutumiseen, ruokailutapoihin (syödään lattialla kontra pöydällä) ja niin edelleen.
Hyvät instituutiot häviävät, jos laissez faire tasapainotilassa ne voidaan redusoida vangin dilemmaksi. Siis, esimerkiksi jos vertaisrangaistus ylläpitää tehokasta tasapainotilaa, ja vertaisrangaistus voidaan välttää omaksumalla toinen normi - siis kun tasapaino "vuotaa" - "hyvä" instituutio tuhoutuu. Voidaan ajatella, että joiltain osin hyvinvointivaltiolle on käynyt näin.
Työttömyyden ja "hamppariuden" vastainen normi oli vahva, ja "sosiaalipummin" leima oli hyvin negatiivinen ja pelottava sosiaalisesti joskus ennenmuinoin, mutta nykyään se on sitä yhä vähemmän. Osin siksi vapaamatkustaminen sosiaalitukien avulla on yleistynyt (toki osin myös toisin päin!).
En ole sinänsä eri mieltä, ja ymmärrän tällä tavalla hahmotettuna konservatiivisesta lähtökohdasta esitetyn huolen hyödyllisten instituutioiden tulevaisuudesta. Itse en ole, vaikka Valkea tavan takaa väittää, "liberaali" siinä merkityksessä, että mielestäni instituutioiden hävittäminen olisi jotenkin itsetarkoituksellisesti hyvä asia tai että mielestäni sitä ei tulisi millään keinoilla jarruttaa. Jos ja kun tällainen käsitys esitetään omista näkemyksistäni, pidän sitä pelkkänä olkiukkona, ja osoituksena siitä, ettei näkemyksiäni ole haluttu ymmärtää.
Lähetä kommentti