Ovatko Suomen poliitikot älyllisiä ja moraalisia kastraatteja joiden suurin ilon aihe on venäläisten liehakointi ?

Otsikon kysymykseen Helsingin Yliopiston Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen lehtori Arto Luukkanen vastaa myönteisesti:

Suomi on kummajainen tutkittaessa 1990-luvun Euroopan poliittisia muutoksia. Suomessa ei kaikista Itä-Euroopan maista poiketen tapahtunut eliitin vaihtumista Neuvostoliiton tuhoutumisen jälkeen. Kun muualla Euroopassa ceaucescut ja jaruzelskit kaatuivat, me saimme nauttia väyrysistä ja lipposista.

Syy tähän vaihtoehdottomuuteen oli siinä, että todellista oppositiota ei ollut.

Kansa kyllä tiesi ja ymmärsi tosiasiat, mutta maamme poliittinen eliitti oli neuvostoaikana henkisesti kuohittu. Niinpä toisin kuin muualla Itä-Euroopassa Suomi jäi 1990-luvulla poliittiselle pistoraiteelle.

Näköalattomuus on ollut luonteenomaista myös Venäjä-tutkimuksellemme. ... Venäjä on vasemmistolaisessa katsannossa joko onnen ihanuuden maa tai sitten takkia käännettäessä petomainen roistovaltio. On joko mentävä osaksi Venäjää tai sitten heti Naton ytimeen.

Muissa Itä-Euroopan maissa näitä harhoja ei ole, sillä niiden Venäjä-kuva perustuu realistiseen omakohtaiseen kokemukseen, joka tosin sekin saattaa johtaa ylilyönteihin.

...

Jälkisuomettuneisuuden traumasta johtuen kuvamme Venäjästä on joko intellektuaalisesti heikko tai sitten vääristynyt.

Tämä tuli ilmi esimerkiksi eduskunnan keskustellessa kaasuputkesta; äänestämämme edustajat eivät voineet puhua asiasta vaan todistelivat sitä, kuinka paljon he rakastivat Venäjää. Maamme parlamentti muuttui herätyskokousteltaksi, jossa kansanedustajat kertoivat kilvan palavasta kiintymyksestään suurvaltanaapuria kohtaan.

Viimeisin harha oli toukokuun lopussa ilmestynyt eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan raportti, johon on sijoitettu taas vakaasti jalat ilmassa oleva skenaario: sopimusten Venäjä, jossa sopimuksista kiinnipitävät ja rehelliset venäläiset taloudenjohtajat pelastavat oman maansa.

Tätä ennen suomalaisten veronmaksajien rahoja on käytetty "energiaosaamisella globaaliksi vaikuttajiksi" -utopian keksimiseen. Kyseisessä skenaariossa Venäjän energiarahoja käytettäisiin yhteiskunnallisiin uudistuksiin. Tai sitten on unelmoitu "monipuolistuvan mosaiikki-Venäjän" tulemisesta.

Mistä nimettömyyden lävestä näitä harhoja oikein tulee?

Lainaukset: HS 8.6. 2010, Arto Luukanen, Alaviite: Suomettuneisuuden aika vääristi Venäjä-kuvamme