Romahdus voi edistää hyvinvointia ?

Olin varsin ahdistunut nuori, joka etsi totuutta ja elämän tarkoitusta. Nuoruuteni maailmankuva leimasi äärimmäinen kulttuuripessimismi ja kiinostuin siksi kaikenlaisista tuomiopäivän profetioista, Kuten Rooman Klubin raportista. Olin tietysti romantikko, joka uskoi historian kulta-aikaan. Ahdistus on aikuisuuden myötä vähentynyt, mutta ahdistuksen alunperin synnyttämä kiinnostus moneen asiaan on säilynyt ja vahvistunut. Kulttuuripessimisti on tietysti aina kiinnostunut muiden muassa Romahduksesta. Siis nykyisen elämäntavan tai nykyisten instituutioiden romahduksesta. Romahdus on siinä mielessä herkullinen aihe, että siitä on viime aikoinakin kirjoitetttu varsin runsaasti tieteellistäkin kirjallisuutta.

Romahduksen odotteluuun - tai siitä varoittelemiseen - keskittyvä kulttuuripessimismi ja usko edistykseen ovat tietenkin toistensa vastakohtia, Toisaalta ihmiskunnan historiaa ja tulevaisuutta voi tuskin ymmärtää yhdistämättä näitä kahta näkökulmaa.

Nykyinen Kreikan kriisi nähdään monessa monessa piirissä EU:n romahduksen, valtioiden romahduksen tai maailman rahajärjestelmän romahduksen alkusoittona. Romahduksen nähdään tällöin usein avaavan mahdollisuuden paremman maailman rakentamiseen.

Voinee yleisemmin sanoa että sanalle romahdus on viime aikoina syntynyt monen korvissa varsin positiivinen kaiku. Vaikka romahduksen uskotaan tapahtuvan pitkälti itsestään, sitä ollaan valmiita myös edistämään. Romahduksen odottajista suuri osa on tietysti yleisnarisiojoita, mutta on myös esitetty moielenkiintoisia caseja, joissa valtion romahtaminen vaikuttaisi johtavan positiiviseen tulokseen ja jossa valtion tai valtioliiton romahtaminen osikseen voidaan aiheesta nähdä tavoittelemisen arvoiseksi asiaksi.

Länsi-Rooman tuhoutuminen on klassinen esimerkki romahduksesta ja sitä on yleensä käsitelty negatiivisena ilmiönä. Sisäiset (taloudelliset ja moraaliset) tai ulkoiset syyt johtivat valtion heikkenemiseen ja Länsi-Rooman tuhoon, mitä on pidetty lähinnä valtavana katastrofina. Toinen tapa nähdä asia on, että Länsi-Rooman valtion olemassaolon tuottama hyöty kansalaisilleen oli alkanut voimakkaasti laskea. Varsinkin talonpoikaisväestölle valtion synnyttämä haitta (veron kanto ja sotaväen otto) oli muuttunut etua (mm. valtion antama turva) huomattavasti suuremmmaksi,

Romahduksen edistäminen voidaan taloustieteellisessä katsannossa nähdä tällöin rationaalisena strategiana edistää omaa hyvinvointia - siis tapana edistää yhteiskunnan tehokkuutta. Edistäminen realisoitui Länsi-Roomassa lähinnä apatiana puolustautua ns. barbaareja kohtaan, mutta joissain tilanteissa aktiivisena barbaarien maahantunkeutumisen edistämisenä.

Afrikkalaisen valtion romahtaminen libertaarisessa diskurssissa

Libertaarien mukaan Somalian valtion (kesukushallinnon) romahtaminen johti hyvinvoinnin paranemiseen. Afrikassa yleensä siirtomaavaltaa edeltävät klaaneihin tai heimoihin perustuvat mallit toimivat heidän mukaansa paljon paremmin kuin siirtomaaherrojen luomat ja jälkeensä jättämät valtiot.

Somaliassa perinteinen klaaneihin perustuva järjestelmä (Xeer) määrittelee mm. lainkäytön järjestelmän, joka perustuu siihen että uhrille maksetaan kompensaatio. Mikäli syyllinen ei kykene maksamaan kompensaatiota, syyllisen suku tai klaani joutuu maksamaan uhrille. Klaanilla on näin insentiivi pitää omat jäsenensä kurissa. Mikäli joku jäsen alinomaa aiheuttaa klaanille ongelmia tekemällä rikoksia ja aiheuttamalla klaanille kompensaatiovelvoitteen, klaani voi julistaa jäsenen lainsuojattomaksi.

Samanlainen hajautettu lainkäytön järjestelmä oli myös irlantilaisilla ja skotlantilaisilla klaaneillla aikoinaan.

Somali-yhteiskuntaa pyrittiin kolonialismin päättymisen jälkeen muovaamaan suuntaan, joka ei ota huomioon somalien jakaantumista klaaneihin. Pyrittiin luomaan keskitetty hallinto perinteisen hajautetun klaanipohjaisen järjestelmän tilalle. Kun keskushallitukseen osallistumisesta on tullut keskeisin vallankäytön mahdollistaja, kukin klaani pyrkii saamaan - yksin tai yhdessä jonkun toisen klaanin kanssa - keskushallituksen haltuunsa aseellisella toiminnalla. Samalla klaanien sisällä perinteisten klaanijohtajien (vanhimpien) valta korvautui ainakin osin sotaherra-vallalla.

Silloinkin kun keskushallinto valitaan vaaleilla, keskushallinto on aina yhden tai muutaman klaanin valtaa toisten klaanien yli. Demokratia ei toimi Somaliassa eikä juuri muuallakaan Afrikassa, koska keskitetty valta ei koskaan ole puolueilla vaan joillain heimoilla tai klaaneilla.

Democracy is unworkable in Africa for several reasons. The first thing that voting does is to divide a population into two groups — a group that rules and a group that is ruled. This is completely at variance with Somali tradition. Second, if democracy is to work, it depends in theory, at least, upon a populace that will vote on issues. But in a kinship society such as Somalia, voting takes place not on the merit of issues but along group lines; one votes according to one's clan affiliation. Since the ethic of kinship requires loyalty to one's fellow clansmen, the winners use the power of government to benefit their own members, which means exploitation of the members of other clans. Consequently when there exists a governmental apparatus with its awesome powers of taxation and police and judicial monopoly, the interests of the clans conflict. Some clan will control that apparatus. To avoid being exploited by other clans, each must attempt to be that controlling clan.

Read more: The Rule of Law without the State - Spencer Heath MacCallum - Mises Institute

Libertaarit näkevät valtion ongelmalliseksi yleensäkin. Afrikassa tai sen ulkopuolella. Valtiossa nähdään lähinnä kaksi ongelmaa. Valtio rikkoo ihmisen vapaata sopimusoikeutta toisaalta (=periaatteellinen vastustus) ja toisaalta valtio on liberataarien mukaan yleensä tehoton (=pragmaattinen vastustus).

Valtion romahtaminen Joseph Tainterin mukaan

Arkeologi Joseph Tainterin kirja Collapse of Complex Societies taas käsittelee valtioiden romahtamista tieteellisesti yhdistäen arkeologisen ja talouustieteellisen näkökulman.

Tainterin näkökulma on yhdessä suhteessa samanlainen kuin libertaarien. Tainter ei näe valtion romahtamista välttämättä negatiivisena asiana, vaan pikemmin liian suureksi kasvaneen kompleksisuuden purkamiseksi.

Kun kompleksisuuden lisäämisen marginaalinen hyöty alkaa ainakin jonkin väestöryhmän näkökulmasta laskea ja muuttuu lopulta negatiiviseksi, kompleksisuus alkaa purkautua. Rooman valtakunnassa kompleksisuuden lisäämisen marginaalituotto oli positiivinen niin kauan kuin uusien alueiden valtaaminen oli edullista. Rooman talous perustui uusien resurssien valtaamiseen, mutta tietyssä vaiheessa uusien alueiden valtaamisen tuotto muuttui negatiiviseksi ja valtion ylläpito vaatii verojen jatkuvaa korottamista, mikä johti talonpoikien olojen jatkuvaan heikkenemiseen. Mitään etuja (lähinnä turvallisuutta) heikentynyt valtio ei talonpojille kyennyt enää antamaan. Länsi-Rooman omatkin sotilaat ryöstelivät usein talonpoikia.

Länsi-Rooman romahdus oli talonpoikaisväestön kannalta Tainerin mukaan edullista. Edulisuutta lisäsi se, että Länsi-Roomalle ei ollut kilpailijana toista kompleksista valtiota. Jos tällainen kilpailija olisi ollut olemassa, Länsi-Rooman romahdus olisi johtanut vain ja ainoastaan siihen että Länsi-Rooman talonpojan vero-orjuus olisi ainoastaan korvautunut kilpailijavaltion vero-orjuudella.

Maya-alueella tilanne oli juuri tämä. Alue oli jakautunut moneen hierarkkiseen valtioon, jotka kaikki erikseen riistivät talonpoikia veroilla ja sotaväenotolla. Romahduksen edistäminen ei ollut siis todellinen vaihtoehto talonpojalle. Kun yksi valtio romahti, toinen valtio korvasi sen välittömästi talonpojan orjuuttajana.

Tällä teorialla Tainter myös selittää sitä, miksi Itä-Rooma ei romahtanut kuin paljon myöhemmin. Itä-Rooman naapurissa oli kilpailevia kompleksisia valtioita kuten Partia.