Ongelma yhteisössä tai yrityksessä (työpaikka, taloyhtiö, yhdistys), jossa johtaja ei siedä arvostelua, ei ole välttämättä niinkään johtaja, vaan ne jotka öykkäriä lipovat.
Olen pitkän työkokemukseni nojalla tullut siihen tulokseen, että jos huomaan työpaikan tai taloyhtiön tms. muodostuvan öykkäristä ja öykkärin lipojista, poistun takavasemmalle. Lähden.
Muutoksen aikaansaaminen on raskasta - se vaatii yhteistyötä ja itsensä likoon laittamista. Siinä vaiheessa kun lipomisen kulttuuri on syntynyt, muutos on jo mahdoton ainakaan keskustelemalla.
Vastenmielisintä on katsoa niitä hihittelijöitä, jotka kutsuvat itseään diplomaattisiksi tai viisaiksi, jotka yrittävät samaan aikaan olla muutoksen puolella ja hyvää-pataa-kaikkien-kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
11 kommenttia:
Vastenmielisintä on katsoa niitä hihittelijöitä, jotka kutsuvat itseään diplomaattisiksi tai viisaiksi, jotka yrittävät samaan aikaan olla muutoksen puolella ja hyvää-pataa-kaikkien-kanssa.
Tunnistan tästä piirteestä itseni. Olen ollut tilanteessa, jossa yhteisössä/organisaatiossa oli voimakas hahmo, jota pelätään ja vihataan, ja joka ei siedä arvostelua. Toisaalta tämän johtohahmon tapana oli hajoita ja hallita siten, että hän valitsi täysin mielivaltaisesti jotkut, joihin hän suhtautui positiivisesti täysin riippumatta tämän sanomisista tai tekemisistä.
Jouduin itse tällaiseksi positiivisen suhtautumisen kohteeksi. En ole non-konformisti, mutten myöskään konformisti, vaan enemmänkin vetäytyjä kaikissa virallisissa yhteyksissä. So., en työpaikalla yleensä esimerkiksi osallistu kuin pintapuolisesti yhteisölliseen toimintaan (so. roikun mukana), en ota kantaa henkilökysymyksiin, en tavoittele luottamustehtäviä yms., vaan keskityn lähinnä omiin juttuihini.
En kokenut itseäni diplomaatiksi tms., kun asia tuli puheeksi, olin aidosti yllättynyt kun minua syytettiin siitä, että yritän miellyttää kaikkia.
Minulle yhteisöt ja niihin liittyvät ihmistenväliset kahnaukset edustavat jotain mihin en halua koskea pitkällä tikullakaan. En tarkoita sitä, että yhteisö vahtii normeja tms., vaan sitä, että joku käyttää yhteisön hierarkiaa pätemiseen. Kokemukseni mukaan tällaista tapahtuu aina jossain määrin, ja se on aina yhtä typerää. Olen ollut kahdessa taloyhtiön hallituksessa mutta kummallakin kerralla olen kieltäytynyt politikoimasta tai tekemästä mistään asiasta arvovaltakysymystä. Kummallakin kerralla lähdin hallituksesta kesken kaiken, tosin kumpaakaan tapaukseen ei liittynyt mitään tällaista syytä, vaan muutto.
En voi minäkään sietää luottamustoimia. Joskus johonkin hommaan joutuu. Jossain vaiheessa kauan aikaa sitten olin ihan onnistuneesti yhden porukan hallituksessa usean vuoden ajan. Mutta se oli poikkeus. Taloyhtiössä osallistun periaatteessa mielelläään talkoihin mutta olen aina jossain taloyhtiön kulmassa niin että en joudu keskustelemaan muiden ihmisten kanssa. Sama juttu töissä Teen mieluiten töitäkin yksin tai pienessä ryhmässä.
Joudun usein ristiriitoihin,jos minut pakotetaan johonkin luottamustoimeen. En viihdy missään porukassa. Nyt olen pienessä työpaikassa ja viihdyn hyvin.
En ole kyllä silti varsinaisesti epäsosiaalinen - en vain pidä ryhmistä joissa on yli 3 jäsentä.
TM, Arvostan taas kerran rehellisyyttäsi. Jos kaikki olisivat rehellisiä maailma olisi paljon parempi. Tai luulen että olisi.
Tuo, että ei yritä miellyttää ketään ja yrittää pysyä irti kahnauksista tulkitaan usein juuri noin, että yrittää miellyttää kaikkia.
Organisaation pitäisi tavallaan olla valmis kone, jossa johtajakaan ei pääsisi säveltämään mitään omia juttujaan vaan tavoitteet ja vastaavat olisi jo selkeästi määritelty muuten. Tuo nyt tietenkään ei ole mahdollista, mutta kuitenkin.
Tämä on vaikea asia. Ikä opettaa, ja kirjoittaja ja kommentoijat tuntuvat luetun perusteella kovin nuorilta (en tiedä ovatko, ainakaan omasta mielestään.)
Olen noudattanut omaa ohjettani: olen aktiivisesti mukana itseäni koskevissa asioissa, muissa asioissa vastaan kun kysytään. Tälläkin tavalla on potkut tullut, joten en voi enkä halua neuvoa.
Yhteistyö on kuitenkin yksi sivistyksen arvoista, individualismi samoin, mutta komentelu tai mököttäminen ei taida olla. Sivistyneitä meistä ei ole kuin pari prosenttia, joten näillä arvoilla ei elämässä (tai edes yliopistossa) pärjää.
Ikä on opettanut minulle, että jos jokin yhteisö ei toimi sitä voi ensin yrittää korjata mutta jos ei korjaannu kannattaa hakea vaikkapa uusi työpaikka. Lähteä.
Tällainen toiminta ei ole mököttämistä vaan järkevä tapa ratkaista ongelmia. Kun kolme vuotta sitten vaihdoin työpaikkaa, alkuperäinen työpaikkani menetti negatiivisen työntekijän ja uusi työpaikkani sai suht tyytyväisen ja motivoituneen työntekijän.
Kaikki hyötyvät.
Jos kaikki vanhan työpaikkani kynnelle kykenevät lähtisivät, vanha työpaikkani saattaisi jopa sortua, jollon hyöty olisi globaalinen.
Ps. Koska minulla on siis pitkä työkokemus, en ole nuori.
Anonyymi,
Yhteistyö on todellakin yksi sivistyksen arvoista. Olen melkein neljä vuotta blogannut yhteistyöstä ja sen tärkeydestä.
Yhteistyö ei kuitenkaan ole mahdollista ellei yhteistyö ole ehdollista. Ihmisten on vetäydyttävä huonosta yhteistyöstä, sillä muuten hyväksikäyttäjät tuhoavat yhteistyön.
Kokonaan toinen juttu on se, että vaikka puhun koko ajan yhteisöllisyyden merkityksestä en itse ole yhteisöissä viihtyvä ihminen.
Tämä postaus liittyy yhteen henkilökohtaiseen tapaukseen. Tämä blogi ei ole yleensä kovin subjektiivinen mutta sallittakoon nyt kerran tällainenkin postaus, johon liittyy taustalla monenlaisia negatiivisia ja positiivisia tunteita.
Todettakoon että tilanne on kuitenkin monimutkaisempi.
En suhtaudu esimerkiksi avioliittooni niin että "jos ongelmat tuntuvat ylitsepääsemättömmiltä, poistu takavasemmalle". Olen sitoutunut avioliittooni ja pidän sitä sitoutumista pyhänä.
Sen sijaan työyhteisöön ja taloyhtiöön ja niihin yhdistyksiin, joihin kuulun, suhtaudun niin että yritän ajaa muutosta usein itseni likoon pannen, mutta en montaa vuotta.
Kokemukseni vaikutusmahdollisuuksistani ovat suht pessimistiset. Mutta tulen lyömään vielä monta kertaa päätäni seinää, mutta kun aiemmin tein niin monta vuotta, en enää.
Ah, ryhmädynamiikka, yhteistyö, joukkuepeli - yet so easy, yet so difficult.
Pitää myös muistaa, että "öykkäri", "lipojat", "diplomaatit" ym. roolit ovat myös katsojasta ja tilanteesta riippuvaisia. Eivät ole siis universaalisesti päteviä.
Liikeyrityksissä ihmisten ominaisuudet ja motivaatiot on saatava yhteensopiviksi yrityksen tavoitteiden kanssa. Jos työntekijä toivoo asiaa X, on hänen suoriuduttava tehtävästä Y. Huomionarvoista tässä on se, että tavoite annetaan - se on siis given tai as is - työntekijä ei voi vaikuttaa siihen. Tässä kohtaa ongelmia tulee jos työntekijä ei ole yhteensopiva tavoitteen kanssa, tai kääntäen, tavoitteenasetanta on työntekijän mielestä erraattinen.
Taloyhtiöissä taas ongelmana voi olla tavoitteiden epäsuhta. Joku haluaa asiaa X, joku asiaa Y. Tavoitteiden X ja Y ollessa toisensa poissulkevia, tulee ongelmia.
Puhut, Aakke, eri asiasta.
Tavoite esimerkiksi omassa yrityksessäni on selkeä. Myydä softaa, myydä palveluita ja myydä hardista ja vielä voitolla.
Mutta puhuin siitä, millainen keskusteluilmapiiri, henki ja yhteen hiileen puhaltamisen taso firmassa on. Ei sitä määrätä (kokonaan) ylhäältä alas päin.
Esimerkiksi se, uskaltavatko alaiset sanoa mielipiteensä esimiehelleen riippuu henkilökemiasta. Toki toimitusjohtaja voi vaikuttaa näihin asioihin mutta käytännössä henki ja yrityskulttuuri syntyy pitkän ajan myötä.
Lähetä kommentti