Yhteisresurssien managerointi ja uskonto

Jared Diamondin mukaan on siis olemassa kolme tapaa manageroida yhteisreursseja.

1. Keskitetty managerointi - valtio tai kunta kerää veroja yhteisresurssin hoitoon ja päätöksenteko yhteisresurssin käytöstä ja manageroinnista tapahtuu demokraattisesti.

2. Yksityistämiseen perustuva managerointi - yhteisresurssi yksityistetään ja käytöstä kerätään maksu.

3. Kolmas tie eli paikalliseen aktiviteettiin, paikalliseen autonomiseen päätöksentekoon ja paikalliseen kulttuuriin perustuva managerointi:

The remaining solution to the tragedy of the commons is for the consumers [i.e., harvesters of the resource] to recognize their common interests and to design, obey, and enforce prudent harvesting quotas themselves. That is likely to happen only if a whole series of conditions is met: the consumers form a homogeneous group; they have learned to trust and communicate with each other; they expect to share a common future and to pass on the resource to their heirs; they are capable of and permitted to organize and police themselves; and the boundaries of the resource and of its pool of consumers are well defined.

Yhteisresurssi voi olla maantie, kastelujärjestelmä, metsä jota käytetään polttopuiden keruuseen, itsenäisyys jonka manageroiminen tarkottaa mm. maanpuolustusta, vesialue jota käytetäään kalastukseen tms.

1900-luvun puhdasoppiset ideologiat - sosialismi ja liberalismi - suhtautuvat usein äärimmäisen mustavalkoisesti yhteisresurssien managerointiin. Sosialistien mukaan yhteisresurssi on hoidettava tavalla 1 ja liberaalien mukaan tavalla 2. Taloustieteen nobelisti Elinor Ostromin edustama kolmas tie painottaa heterogeenisia ratkaisuja. Mitään mallia 1-3 ei ole syytä sulkea pois - Ostrom on itse tutkinut erityisesti mallin 3 toimintaa.

Malli 3 perustuu paikalliseen aktiviteettiin ja paikalliseen kulttuuriin mukaanlukien uskonto. Olellisinta on, että paikallinen yhteisö jakaa yhteiset sosiaaliset normit ja kykenee vertaisvalvonnalla ratkaisemaan vapaamatkustajanongelman. Paikallisen yhteisön on voitava määrittää kuka yhteisöön kuuluu ja rajoittaa yhteisresurssin käyttö vain yhteisön jäseniiin. Ellei näin toimita yhteisresurssin käyttö karkaa käsistä ja yhteisresurssi saattaa tuhoutua.

Hyvä esimerkki rappeutuvasta yhteisresurssista, jonka käyttäjäkunta on liian laaja ja liian heterogeeninen, on Itämeri (tai Välimeri tai ilmakehä). Hyvä esimerkki rappeutuvasta yhteisresurssista, jonka käyttäjäkunta ei kykene vertaiskontrolliin, on suomalainen ja ruotsalainen hyvinvointiyhteiskunta. Alankomaiden patojärjestelmä on tyyppiesimerkki yhteisresurssista jonka hyvällä manageroinnilla on dramaattinen merkitys hollantilaisten hyvinvoinnille.

Ostrom identiofioi kahdekan "suunnitteluperiaatetta", jotta paikallinen yhteisresurssien managerointi voisi onnistua:

1. Clearly defined boundaries (effective exclusion of external unentitled parties);
2. Rules regarding the appropriation and provision of common resources are adapted to local conditions;
3. Collective-choice arrangements allow most resource appropriators to participate in the decision-making process;
4. Effective monitoring by monitors who are part of or accountable to the appropriators;
5. There is a scale of graduated sanctions for resource appropriators who violate community rules;
6. Mechanisms of conflict resolution are cheap and easy of access;
7. The self-determination of the community is recognized by higher-level authorities;
8. In the case of larger common-pool resources: organization in the form of multiple layers of nested enterprises, with small local CPRs at the base level.

Managerointi perustuu useimmiten pitkällisen kulttuurievoluution kehittämiin menetelmiin eikä niinkään tietoisesti suunniteltuihin rakenteisiin.

Koska säännöillä, arvoilla ja normeilla, sääntöjen rikkojien vertaisvalvonnalla, arvojen ja normien sisäistämisellä, sääntöjen rikkojien rankaisemisella, yhteisön rajojen määrittelyllä, sisäryhmän identifioimisella, ulkopuolisten ulossulkemisella, tehokkaalla päätöksentekoprosessilla ja konfliktinratkaisukeinoilla on suuri merkitys hyvässä manageroinnissa, on helppo ymmärtää, että usein uskonto masinoidaan tarjoamaan se sosiaalinen infrastruktuuri joka tarvitaan.

Onpa evoluutiotutkija DS Wilson jopa väittänyt, että uskonnon perimmäinen tarkoitus on juuri toimia tuollaisena sosiaalisena infrastruktuurina. Tieteellisemmin sanoen uskonto on kulttuurievoluution luoma ryhmätason sopeuma eli adaptaatio, jonka eloonjääminen on perustunut juuri siihen että se on antanut ihmisille ja yhteisöille työkalun manageroida yhtesiresurrseja.

Parhaiten dokumetoitu uskontoon perustuva yhteisresurssin manageorointiesimerkki on Balin vesitemppelijärjestelmä.

Mainittakoon kuitenkin rehellisyyden nimessä että Ostrom ei ainakaan minun lukemissani teksteissä puhu paljoa uskonnosta. Uskonnon merkitys on toki tärkeä, mutta muitakin kuin uskonnollisia rakenteita ja insituutioita on toki käytetty. On toisaalta selvä että uskonnon ja muun perinteisen kulttuurin raja on kuin veteen piirretty viiva.