perjantaina, elokuuta 03, 2007

Yhteisöllisyys kontra yksilöllisyys - spekulaatiota

Natsi-Saksa oli eittämättä yksi niistä valtioista joissa yksilön - varsinkin vähemmistöihin kuuluvien - vapauksia sorrettiin pahimmin ja missä johtajan sokeaa seuraamista arvostettiin.

Seurauksena tällaisesta anti-individualismista ja anti-liberalismista ei ollut pelkästään vähemmistöjen tuhoutuminen vaan myös se että tehtiin vääriä ratkaisuja. Jos maan johdossa on vain yksi mies ja yksi mielipide, virheitä tapahtuu helposti. Yksi saksalaisten (Hitlerin) suuria virheitä oli hyökkäys Venäjälle.

Ironista on että samaan aikaan kuin Natsi-Saksa oli sortohallitus, Saksa kykeni luomaan armeijan joka oli tasa-arvoinen, tehokas ja otti huomioon yksittäisen sotilaan tarpeet. Saksan armeija myös luotti sotilaan omaan aloitekykyyn pikkutarkan käskytyksen sijaan.

Boyd ja Richardson referoivat mm. isrealilaista sotatutkijaa van Creveldiä ja saksalaista tutkijaa Fritziä:

The criminal, reckless, totalitarian, Nazi regime managed to find the most successful formula of the period for meeting the conflicting demands of national command and control and the need to provide for the felt needs of individual soldiers. The common theme of both the innovative and traditional differences between the German army and its WWII enemies isattention to the psychology of the fighting soldier.

By paying such meticulous attention tothe needs and motives of ordinary troopers, the Wehrmacht constructed a sort of virtual reality that successfully simulated the situation of a segmentary society fighting for itsexistence. For its pains, it routinely elicited dedicated, skillful, death-defying performances from the ordinary landser. Other modern armies do the same, of course, but most at least alittle less well than the Germans did in WWII.


Saksan yhteiskunta - ja armeija erityisesti - oli varsin yhteisöllinen. Kaikilla saksalaisilla oli työtä ja aristokratian valta mureni. Säätykierto toimi ja kaikki nuoret kasvatettiin yhteen ideologiaan. Ingmar Bergmann kertoo miten hän ollessaan vaihto-oppilaana 30-luvulla ihaili saksalaisten optimismia ja yhteisöllisyyttä. Bergmann ei nähnyt toista puolta - vähemmistöjen murskaamista. Välillä hän hiukan ihmetteli toistuvaa lausetta "von den Juden vergiftet" (juutalaisten myrkyttymä).

Äärimmäisessä yhteisöllisyydessä on puolensa kun yhteiskunta on esimerkiksi sodassa. Kansakunta saadaan puhaltamaan yhteen hiileen. Moderni yhteiskunta tarvitsee kuitenkin myös individualistisia piirteitä toimiakseen - yksityisyrittäjyyttä, ilmaisun vapautta, erilaisia keskenään ristiriidassa olevia elämäntapoja yms.

Mielenkiintoinen opetus Natsi-Saksan armeijasta kuitenkin on se, että ei äärimmäinen yhteisöllisyys ja ideologinen yhtenäisyys ehkä kuitenkaan sulje pois yksilön aloitekykyä, vaikka näin usein väitetään. Ihminen voi olla samaan aikaan alistunut yhteisön päämäärille, mutta tehdä kuitenkin älyllisesti luovia ratkaisuja ? Vastaavasti toisin päin, ei se että ihminen ajaa hedonistisesti vain omaa etuaan tee hänestä sen älyllisempää ja omilla aivoillaan ajattelevampaa ihmistä.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Herman Göringin viimeinen haastattelu valottaa hieman syitä, miksi Saksa päätti hyökätä Neuvostoliittoon:

Lost Prison Interview with Hermann Göring: The Reichsmarschall’s Revelations
http://www.historynet.com/magazines/world_war_2/3751042.html

sdasfafasd kirjoitti...

Yksilön aloitekyky varmasti sallitaan jos siitä on selkeä etu yhteisölle. Tai itse asiassa ehkä juuri siksi aloitekyky pitää säilyttää, että yhteisö ylipäätään pysyy vahvana eikä jähmety sellaiseen "kaikilla on yhtä kurjaa" malliin, jossa keskitytään pikemminkin kyttäämään mitä muut eivät saa.