torstaina, joulukuuta 09, 2010

Lentoemäntä on punikki

Lentoemännille naurettiin aikoinaan kun he liittyivät Akavaan. Mistä lähtien tarjoilija on ollut akateeminen. Selitys oli tietysti se, että lentoemäntä oli kaunis, moderni ja kansainvälinen. Lentoemännän ammatissa oli gloriaa. Nyt rupsahtanut suomalainen lentoemäntä on ymmärtänyt luokka-asemansa. Kolmikymppisen edustusvaimon roolista parhaat päivänsä nähneeksi yksinhuoltajaksi pudonneille kelpaa nyt SAK ja AKT. Korkea tulotaso voidaan logistiikka-alalla taata vain kartellilla.

Lentoemäntä on ottanut saman roolin kuin ahtaaja. Kiristäjän. Punikin. Vientirauhan tuhoajan. Yhteistä punikki-liittoa suunnitellaan. Kansainvälisyys kelpasi kun se toi gloriaa mutta nyt kun se tuo kansainväliset työmarkkinat, se ei enää punikki-lentoemännälle kelpaakaan. Lentoemäntien työmarkkinat ovat pitkälti täydelliset (globaalit) markkinat: Yksi (suomalainen) lentoemäntä on helposti korvattavissa toisella (aasialaisella) lentoemännällä. Englantia puhuva aasialainen lentoemäntä kelpaa ensimmäiseen luokkaan vallan mainiosti. Ainoa mihin suomenkielistä lentoemäntää ehkä kaivatataan on Kanarian lennot.

Kuten kansainvälisyys naisen kauneuskin on kaksiteräinen miekka. Yhdistettynä älyyn ja luonteseen kauneus tuo naiselle suurta etua. Yhdistettynä tyhmyyteen kauneus tuo naiselle lopulta vain murhetta.

29 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Yhtiö tarjosi monopoliaikoinaan työntekijöilleen etuja, jotka eivät kestä, kun se joutuu kilpailluille markkinoille.

Vaihtoehdot ovat tässä tapauksessa joko yhtiön myynti/alasajo tai etujen karsiminen. Edellisessä tapauksessa työpaikat katoavat, jälkimmäisessä niitä sentään jää jäljelle. Ammatin glamour tosin kärsii kolauksen.

Ironmistress kirjoitti...

Raskas työ pitkine työaikoineen ja epäsäännöllisine työvuoroineen vaatii raskaan palkan, mutta kohtuus sentään kaikessa.

Suomalaista lentoemäntää ahneempi on oikeastaan espanjalainen lennonjohtaja. Ruukinmatruuna istuisi espanjalaisen lennonjohtajan palkalla vaikka murkkupesässä.

Jukka kirjoitti...

En nyt väitä että Finnair on mikään pulmunen, mutta globaali kilpailu on mitä on.

Missä tahansa firmassa tämä tilanne on samanlainen. Kun alpoin työurani työnteko oli helpompaa. Kahvia juotiin.

LS kirjoitti...

Ammattiliitot on tapa saada yksi työntekijäryhmä toisia työntekijöitä vastaan; se ei ole työntekijä vastaan johtaja -ilmiö. Menestyksekkäät liitot ovat niitä, jotka pystyvät poissulkemaan työntekijöitä, ja liitoista kaikkein kyvykkäimpiä työntekijöiden poissulkeisessa ovat ne, jotka koostuvat korkean ammattitaidon työntekijöistä.

[...] Kun liitot onnistuvat nostamaan jäsentensä palkkoja, ne tekevät sen ainoastaan vähentämällä yrityksen työllistämien henkilöiden kokonaismäärää.

[...] Jokaisen todella työntekijöiden hyvinvoinnista kiinnostuneen tulisi aluksi ottaa selville palkkojen alkuperä. Palkat määräytyvät työntekijöiden tuottavuudesta.

- Jim Cox - Ytimekäs opas talouteen - Ammattiliitot

Henry Hazlitt - Economics in One Lesson - Do Unions Really Raise Wages?

Esim. Työehtosopimusten yleissitovuudesta olisi jo korkea aika päästä eroon.

Jukka kirjoitti...

Olen LS:n kanssa samaa mieltä. Ay-liike luo etuoikeutettuja ryhmiä joista olisi pitänyt päästä eroon jo vuonna 1905 kun säätyjärjestelmä romutettiin.

Palkkojen pitäminen ylhäällä luo suljetun työmarkkinan. Lentoemäntien vapaaehtoinen poistuvuus on 1.4% HS:n mukaan.

Jos työolot olisivat edes keskinkertaiset, luvut olisivat aivan toiset. Hyvin monilla lentoemännillä on koulutus muihin töihin. Joten sekään ei ole hidaste.

Tiedemies kirjoitti...

AY-liikkeeseen kohdistettu viha on minusta vähän outoa. Mielekkäämpää olisi vain ylipäätään vastustaa epäliberaalia lakko-oikeutta, joka estää lakkoilijan erottamisen.

En ymmärrä muutenkään, miksi ammattiliitolla ei olisi oikeutta "kiristää" työnantajaa. Onhan työnantajallakin oikeus "kiristää" työntekijöitä.

En tietenkään "hyväksy" lentoemäntien lakkoilua, jouduin kärsimään siitä itsekin lomani aikana. Mutta ongelmana ei ole se, että ihmiset pyrkivät maksimoimaan oman hyötynsä sääntöjen puitteissa, vaan se, että säännöt ovat typerät. Esimerkiksi kaikille tukilakkolaisille pitäisi voida antaa potkut heti, ja ylipäätään yleissitovista sopimuksista päästä eroon.

Jukka kirjoitti...

Tietty ristiriita on toki siinä miten suhtaudun talebaniin ja miten lentoemäntiin. Siinä missä kieltäydyin demonisoimasta islamistitaistelijoita demonisoin lentoemäntiä.

Syytä voi miettiä, mutta ehkä sillä että asun Helsingissä alueella jossa tapaan lentoemäntiä ja lentäjiä usein, on osuus. Porvarin muuttuminen punikiksi heti kun markkinatalous ja globalisaatio ei enää ole pelkkä monopolistin juhlaa, herättää minussa syvää halveksuntaa.

Jukka kirjoitti...

Toisaalta koska olen julistautunut antikonstruktivistiksi, en voi sanoa että säännöt ovat typerät. Sanon mieluummin että ne ovat tehottomia.

Tiedemies kirjoitti...

Sääntöjä voi muuttaa, jos ne ovat tehottomia. Niistä neuvotellaan jatkuvasti uudestaan. Ihmisten mieli muuttuu, ja yleissitovuutta ja käytännössä rajoittamatonta lakko-oikeutta on jo alettu aika paljon karsastaa: Paperimiesten, lentoemäntien, hoitajien jne. lakot eivät olleet mitään PR-menestyksiä.

Jukka kirjoitti...

Toki sääntöjä voi muuttaa.

LS kirjoitti...

TM: Mielekkäämpää olisi vain ylipäätään vastustaa epäliberaalia lakko-oikeutta, joka estää lakkoilijan erottamisen. [...] Esimerkiksi kaikille tukilakkolaisille pitäisi voida antaa potkut heti, ja ylipäätään yleissitovista sopimuksista päästä eroon.

Juuri näin. AY-liikkessä ei sinänsä olisi ongelmaa jos se ei raahaisi valtiota apuun (yleissitovuus, rajoittamaton lakko-oikeus) vaan vallitsisi sopimusvapaus.

Heli Parkkinen - Sosialismi ja työväenliike – niiden synty ja sekoittuminen toisiinsa

Jukka kirjoitti...

Joukkovoiman käyttö on ollut hyvin pitkään keskeisin asia ay-liikkeessä. Yleissitovat sopimukset sen sijaan että sopimukset tehtäisiin työntekijän ja työnantajan välillä.

Itse en vastustusta ay-liikkeen joukkovoiman käyttöä kategoorisesti. Ymmärrän sen kehittymättömissä oloissa vallan mainiosti. Kun ajettiin kahdeksantuntista työaikaa miksi sitä ei olisi voinut ajaa joukkovoimalla.

Mutta tässä on kyse siitä että pitkään edullisessa asemassa työmarkkinoilla ollut porukka haluaa säilyttää asemansa uudessa markkinatilanteessa käyttämällä kiristystä.

Sääntöjen pitää muuttaa ajan kuluessa.

Aakke kirjoitti...

Porvarin muuttuminen punikiksi heti kun markkinatalous ja globalisaatio ei enää ole pelkkä monopolistin juhlaa, herättää minussa syvää halveksuntaa.

Eikö tämä kerro vain hyvästä sopeutumisesta uuteen tilanteeseen?

Toki jos on nähnyt pröystäileviä lentoemäntiä uusine bemareineen päivittäin, ja sitten näkee nämä uutiset lakosta, niin onhan siinä kieltämättä kontrastia.

Jukka kirjoitti...

Sekä Aakken että Tiedemiehen kommentit heijastelevat ajatelua että aktori vain maksimoi omaa utiliteettiaan niiden sääntöjen vallitessa jotka on olemassa. Eikä häntä siitä voi syyttää.

Minä taas demonisoin mikä leimautuu irrationaaliseksi.

Ristiriita on kuitenkin näennäinen.
Demonisoidessani lentoemäntiä muutan minimaalisesti juuri näitä sääntöjä. Nykysääntö muuttuu niin että utliteettiin tulee maineen laskemisesta ylimääräinen termi.

Säännöt eivät ole pelkästään lakeja. Lait lisäksi muuttuvat vasta kun niille syntyy moraalinen oikeutus.

Jukka kirjoitti...

Taloudellisen toimimisen ajatteleminen kylmän rationaaliseksi laskelmoinniksi ehkä on relevanttia peliteoreettisessa analyysissä.

Mutta todellisudessa se on melkein yhtä epärealistista kuin tarkastella yksilöä vapaana inhon tms. tunteista.

Jukka kirjoitti...

Esimerkki: myyntipäälikkö sanoo, että hän pyrkii aina saamaan mahdollisimman korkean hinnan jokaisesta tuottesta jonka yritykselle A myy, koska se ja se on täysi kyrpä.

Olen huomannut että monet hyvät markkinoijat jopa punastelevat ja ovat muutenkin selkeän emotionaalisia. Harva luottaa sosiopaattiin.

Tiedemies kirjoitti...

Suhtaudun demonisointiin negatiivisesti siksi, että demonisointi liittää sääntöjen puitteissa toimiviin ihmisiin ominaisuuksia ja tuo näille "kustannuksia", jotka ovat kohtuuttomia, ennustamattomia, ja ennenkaikkea tehottomia ja epätarkoituksenmukaisia.

Se, että rajoittamattoman lakko-oikeuden ja yleissitovuuden oloissa sopimuskauden ulkopuolella lakkoillaan enemmän, tasapainottui joskus aikanaan sen kanssa, että sopimuskauden aikana ei lakkoiltu niin paljon. Nyt ei kuitenkaan tehdä tupoja, joten tämä hyöty on isoksi osaksi menetetty.

Demonisointi tuottaa tilanteen, jossa AY-aktiivit, jotka vain kokevat toimivansa ammatillisen viiteryhmänsä eduksi, leimataan "punikeiksi", ja tämä taas saa AY-aktiiveiksi hakeutumaan ihmisiä, jotka tämän leiman ottavat mielellään vastaan. Tämä voi vähentää järjestäytymistä ja vähentää lakkoilun suosiota, lisätä rikkuruutta, mutta tämä vähentää myös samalla sitä sosiaalista pääomaa, joka järjestäytymiseen sisältyy.

Järjestäytynyt ammattiliitto ei ole pelkästään huono asia. Demonisointi antaa ymmärtää, että se on. Se on siis strategia, joka kohdistuu paljon paitsi ilmiöön (ei-toivottuun lakkoiluun), myös sellaiseen osaan ilmiöstä, joka ei ole huono (ammattiyhdistykseen sisältyvään sosiaaliseen pääomaan)

Sääntöjen muuttaminen vapaamman sopimisen suuntaan sen sijaan vaikuttaa kyllä negatiiviseen ilmiöön tasoittamalla neuvottelutilannetta, mutta samalla se myös todennäköisesti lisää sosiaalista pääoma, kun ammattiliiton pitää saada laajempi kannatus. Sen pitää siis oikeasti toimia työntekijöiden hyväksi, eikä vain jonkun pienen porukan, joka pystyy pitämään kiinni työpaikoistaan vaikka työnantajat ajetaan ahtaammalle.

Rationaalinen tarkastelu ei sulje pois emotionaalisuutta. Ihmisiä ei voi motivoida pelkällä järkeilyllä. Sensijaan kun ulkopuolinen tarkastelee jotain neuvotteluasetelmaa ja pohtii ratkaisuja, emotionaalinen sitoutuminen johonkin näkökulmaan on turhaa, ja usein estää tehokkaiden vaihtoehtojen näkemisen.

So. todellisuus on se tilanne, jossa ollaan, ja ihmiset toimivat siinä tunnepitoisesti ja usein irrationaalisesti, mutta on älytöntä pohtia vaihtoehtoja niiden tunnereaktioiden pohjalta, joita tilanne on yksilöissä herättänyt.

Jukka kirjoitti...

Toki rikollisjärjestötkin sisältävät sosiaalista pääomaa. Ei mafiassakaan ole pahaa se, että pidetään toisten puolta.

Mutta mafia on oleellisesti rikollisjärjestö ja ay-liike oleellisesti monopolistinen järjestö, joka suhtautuu rikkureihin hyvin ikävällä tavalla.

NSN:ssä oli lakon uhka ja se lähellä realisoitua. Olin päättänyt tulla työhön koska en kuulunut kartellien. Voin vain kuvitella miten sosiaalinen pääomani olisi kehittynyt.

Olen joskus ollut ay-yhdistyksen hallituksessa valtiolla. Toiminta oli moraalitonta touhua. Henkilökohtaiset korotukset menivät ensi sijassa kartellin jäsenille.

Tiedemies kirjoitti...

Vertaus mafiaan on ihan osuva muuten, mutta se on raflaava tavalla, joka on omiaan herättämään mielestäni virheellisen mielikuvan.

Mafian sosiaalinen pääoma tehostaa mafian toimintaa mafian kilpaillessa laillisen yhteiskunnan väkivaltakoneiston kanssa. Äärimmäinen libertaari luenta asiasta on, että mafia ja valtio eivät eroa toisistaan mitenkään - en allekirjoita tätä, paitsi mitä tulee kaikkein ärhäköimpiin sotilasdiktatuureihin.

Ammattiyhdistyksen sosiaalinen pääoma liittyy siihen, että yhdistys antaa jäsenilleen reilun neuvottelumahdollisuuden, kun työnantajan kanssa käydään neuvottelemaan työehdoista. Vapaan sopimusoikeuden oloissa tällainen kartellisoituminen on ainakin tietynlaisessa teollisuudessa yhteiskunnalle hyödyksi, koska muussa tapauksessa työnantaja kykenee ulosmittaamaan suuremman osan tuottavuudesta kuin on tehokasta. Se ei kuitenkaan estä liittymästä kartelliin, jos siihen liittymättömyys on tehokasta.

Sensijaan yhdistelmä, jossa ei ole vapaata sopimusoikeutta, mutta jossa ammattiyhdistystoiminta demonisoidaan ja polarisoidaan, on paljon huonompi. Se on huono siksi, että ensiksikin ne, joilla halu toimia tehokkaasti eivät liity ammmatiliiton rintamaan. Heidän ja järjestäytyneiden työtoverien välille tulee vastakkainasettelua ja kaunaa, mikä haittaa yhteistyötä. Toiseksi, se ei poista ongelmaa muutenkaan, vaan pahentaa, koska ammattiyhdistysaktiiveiksi ei hakeudu niitä, jotka pyrkivät parantamaan asioita rakentavilla tavoilla, vaan öykkäreitä, jotka eivät piittaa demonisoinnista vaan jopa nauttivat riidoista.

Sellaisessa kulttuurissa siis päädymme tilanteeseen, jossa riidellään jatkuvasti. Työt eivät suju keneltäkään.

Jukka kirjoitti...

En siis suhtaudu ay-liikkeeseen kategorisen negatiivisesti. Mutta en välttämättä toivo, että maltilliset pääsevät enää valtaan lentoemäntä-liitossa.

Yritykset ja työntekijäryhmät, jotka ovat osoittaneet kykenemättömyytensä tehdä yhteistyötä, sietääkin hävitä.

Finnairin häviäminen olisi muille yrityksille ja ay-liikeelle hieno oppimisen paikka.

Jukka kirjoitti...

Kilpailu ei automaattisesti edistä itsekkyyttä. Usen biologisen ja kulttuurisen evoluution tulos on yhteistyö.

Tarkkailja voi tuskin olla kokematta iloa kun Finnairin kaltainen työyhteisö ajautuu kohti tuhoa.

Tiedemies kirjoitti...

Ajattelusi vaikuttaa jotenkin oudon mustavalkoiselta. Ei ainoa keino korjata jotain ongelmaa ole rikkoa ja tuhota kaikkea. Nokia kykeni nousemaan 90-luvulla melko suureen loistoon, vaikka se kävi tuhon partaalla erilaisten sisäisten ja ulkoisten ongelmien vuoksi.

Yrityksen tuhoutumisessa on aina kuitenkin kyse myös paitsi sen yrityskulttuurin hajoamisesta ja tuhoutumisesta (jota pidät tässä hyvänä ja tervehdyttävänä; se voi sitä olla, en epäilekään), myös siitä, että pääomaa jaetaan uudelleen ja usein pilkkahintaan, osaamista tuhoutuu, myös hyviä rakenteita menetetään.

Tuhossa on myös kustannuksia ja tappioita. En näe siinä mitään itsetarkoituksellisen hyvää, ainoastaan siinä tapauksessa, että hyödyt ovat suuremmat kuin haitat. En osaa arvioida onko Finnairin tai Nokian kohdalla näin, mutta mielestäni pelkästään se, että yrityskulttuurissa on vikoja, ei tarkoita että näin on.

Jukka kirjoitti...

Myönnän että olen mustavalkoinen tässä nimenomaisessa asiassa. Vihaan tuollaisia luuseri-firmoja joissa yrityksen työntekijöiden ja omistajien kyvyttömyys puhaltaa yhteen aiheuttaa ongelmia.

Hakkasin päätäni seinään asioiden korjaamisessa NSN:ssä niin paljon että huomasin että isossa yrityksessä asioita on usein todella hankala muuttaa jos yrityksessä ei ole siihen tahtoa.
Jos taas on, olen valmis polttamaan kynttilääni hetkellisesti vaikka molemmista päistä.

Ymmärrän toki että tuho maksaa, mutta tuhon uhka voi toisaalta aiheuttaa sen, että ihmiset alkavat ajatella uudestaan.

Aakke kirjoitti...

Ei ainoa keino korjata jotain ongelmaa ole rikkoa ja tuhota kaikkea.

Ei niin. Ei tuho saa olla itsetarkoitus. Ei varmaan kukaan ole niin hullu, että nauttisi tuhosta. Tuho voi kuitenkin tulla, jos vanhoja tapoja ei pystytä muuttamaan uuden tilanteen vaatimalla tavalla.

Yleensä muutokseen johtava voima tulee ulkopuolelta. Globaalit työvoimamarkkinat ovat samaa lentoemännille mitä konkistadorit olivat atsteekeille. Jotain mikä "katkaisee kamelinselän".

Atsteekit tuhoutuivat, miten käy lentoemäntien?

Aakke kirjoitti...

On tietysti tragikoomista, jos esim. Suomessa kaikkiin uusiin tilanteisiin sopeutuminen tapahtuu ns. kantapään kautta, eli tuhon kautta.

Muitakin mahdollisuuksia olisi, mutta kun ne vaativat neuvottelua, soutamista, huopaamista ja sumplimista jne.

Ehkä voisi sanoa, että tuho on helpoin tapa muutokseen. Ei tarvitse muuta kuin sit tight, and enjoy the show.

Tuho seuraa staattisuudesta. Joskus vain on pakko olla dynaaminen, ja joustaa.

Jukka kirjoitti...

No varmasti moni nauttii tuhosta varsinkin jo se rajoittuu niihin joita vihaa.

Suomessa nykyään melkein kukaan ei tunnusta vihaavansa. Minä kyllä vihaan ainakin joskus.

Minusta viha on terveempi tunne kuin kyynisyys.

Tiedemies kirjoitti...

Minä olen usein vihastunut, mutta "vihaaminen" on eri asia kuin suuttumus. Tunteiden tehtävänä on yhtäältä säädellä käyttäytymistä, motivoida, ja toisaalta olla osittain itsetarkoitus, siis päämäärä. En väheksy niitä lainkaan.

En vain katso, että yhteiskunnallisessa kontekstissa on mielekästä tarkastella asioita vihan motivoimana. En kiistä tunteen oikeutusta, ainoastaan sen mielekkyyden merkittävien yhteiskunnallisten muutosten perusteluna. Edelleen, se voi olla ihan hyvä henkilökohtainen motivaattori. Moni yhteiskunnallisesti merkittävä toimija on toiminut vihan motivoimana ja moni heistä jopa ihan rakentavastikin.

Viha kuitenkin sumentaa kyvyn ymmärtää ilmiötä. Olen itsekin huomannut, että vihan hälveneminen kirkastaa ajatuksia. Viha estää näkemästä positiivisia ja negatiivisia puolia oikeassa suhteessa. Siitä kannattaa pyrkiä eroon ihan oman hyvinvoinnin vuoksi. Tiedän tämän kokemuksesta monessakin asiassa.

Jukka kirjoitti...

En toki kiistä että vihaamisessa on ongelmansa varsinkin jos siitä tulee keskeinen osa elämää.

Suurempi ongelma kuin viha nyky-Suomessa keskustelijoiden välillä on kuitenkin kyynisyys, ylimielisyys, jämähtäminen asemasotaan, narina, mielipideklimpittyminen ja negativisuus. Todellisuudesta ollan kiinnostuneita siinä määrin, kuin sieltä löytyy tukea omille mielipiteille. Keskustelussa pyritään ermielisen tyrmäämiseen.

Luin muuten tutkimuksesta, jonka mukaan vihaa ja välien katkaisemista on nimenomaan suvuissa joissa on paljon yhteistyötä. Nyky-Suomessa yhteistyö suvun sisällä on yhä tärkeää esimerkiksi pienten lasten vanhemmille ja lainan takauksessa.

Jukka kirjoitti...

Avner Greifin kirjassa "Institutions and the Path to Modern Economy" on muuten mielenkiintoinen kuvaus siitä miten Venetsia onnistui kasvattamaan yhteistyötä valtion sisällä mutta Genova ei. Venetsia onnistui luomaan systeemin, jossa muut klaanit kääntyivät sitä klaania vastaan joka pyrki saamaan vallan itselleen.

Syntyi ventsialainen identiteetti.

Antropologi Boehm kuvaa vastaavanlaista vertaiskontrollia yksilöiden välillä heimon sisällä ja kutsuu sitä käännetyksi hierarkkiaksi.

Venetsia ei muuten ollut mikään yövartio-valtio vaan tasasi kaupasta saatua etua klaanien kesken.