Tämä on eräänlainen vastaus Mikko Ellilän kommenttiin siitä, miten ihmiset nykyään ajattelevat että meille tuli ero eikä päätin erota.
En todellakaan väitä että parisuhteeseen kannattaa tai pitää aina sitoutua, mutta joskus todennäköisesti kannattaa. Lainaan pätkän vanhasta kirjoituksestani:
Peliteoriassa sitoutuminen merkitsee sitä että ihminen rajoittaa mahdollisia strategioitaan. (Pelaaja sitoutuu esimerkiksi pelaamaan vangin dilemmassa aina samaa strategiaa kuin vastapelaaja.)
Arkikielessä sitoutuminen tarkoittaa aivan samaa asiaa - sitä että ihminen sulkee pois tietyt mahdollisuudet tulevaisuudessa. Ongelma on miten vakuttaa muut ihmiset siitä että sitoutuminen on todellinen eli että kyseessä on sitoumus eikä pelkkä lupaus.
Nykyaikainen avioliittolupaus ei esimerkiksi ole oikeastaan mikään sitoumus koska eroaminen on suhteellisen helppoa. Yhteiskunnassa, jossa avionrikkojat kivitetään, avioliittolupaus on pikemminkin sitoumus. Nykyään painotetaan mm. avioehdon tekemisen merkitystä avioliittoa solmitessa. Avioehto saattaa tietysti olla järkevä teko, mutta avioehdon teko myös viestittää sitä että avioliittositoumus ei ole todellinen sitoumus.
Sitoutumisen koko idea on että sitoutuminen hyödyttää myös sitoutujaa itseään. Mutta sitoumisesta ei ole hyötyä ellei kykene vakuuttamaan muita sitoutumisen aitoudesta. Joskus sitoutuminen voi peustua juriidiseen sopimukseen esimerkiksi ostajan ja myyjän välillä - läheskään aina tämä ei ole mahdollista.
Esimerkki sitoumuksesta oli kun Meksikon valtaaja Cortes poltti omien sotilaidensa ja atsteekkien nähden ne laivat joilla Cortesin joukot saapuivat Meksikoon. Cortes osoitti tällä teollaan että hänen joukkonsa sitoutuvat taistelemaan voittoon tai häviöön asti. Pakeneminen oli rajoitettu pois Cortesin ja hänen sotilaidensa strategioista.
Jos laivojen polttamisen sijaan Cortes olisi vain julistanut taistelevansa loppuun asti, lupaus olisi ollut helppo myöhemmin purkaa. Lupaus olisi ollut vain lupaus ei oikea sitoumus. Lupaus muuttui sitoumukseksi kun laivat poltettiin.
...
Mitä tästä siis voi oppia. No, vähintään sen että aina ei kannata huolehtia että takaportti on auki. Rohkea uskaltaa polttaa laivat ja viisas tekee sen vain kun on oikea hetki.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Itse yhdyn F. Roger Devlinin ajatukseen siitä, että kun nainen hyväksyy miehen kumppanikseen, miehen pitää voida luottaa siihen, että kyseessä on sitoumus.
Vapaa oikeus erota tarkoittaa sitä, että naimisiin mennään ja siitä lähdetään kevyistä syistä.
Jos avioliitosta pääsee halutessaan eroon, se ei täytä tehtäväänsä.
Lousianassa on käsittääkseni kaksi tapaa mennä avioliittoon.
Toisessa avioeroprosessi on monimutkaisempi kuin toisessa.
Tunneihmiselle parisuhde on tunnetila, älyihmiselle se on sopimus. Naisista enemmistö on tunneihmisiä, miehistä enemmistö älyihmisiä, joten yleisin kombinaatio on tunnenainen ja älymies.
Olisi hienoa että älyihminen voisi luottaa siihen että toinen näkee suhteen samalla tavalla, mutta oikeasti tunneihminen sitoutuu vain siksi aikaa kuin tunne on olemassa. On naiivia olettaa muuta.
Mikko, olen täysin eri mieltä.
Raivostuminen siitä, että sinua on petetty, on myös tunne. Raivostuminen siitä että sovituista asioista ei pidetä kiinni, on tunne.
Velvollisuudentunne noudattaa niitä sopimuksia joihin olet sitoutunmut, on tunne.
Sitoutumiseen liittyy aina tunteita kuten viha ja rakkaus. Niin ja myös kunniankulttuuriin kuuluvat kunnian ja häpeän tunteet ovat tunteita.
Sitoutuminen on usein tavallaan rationaalisuuden vastaista.
"
Olisi hienoa että älyihminen voisi luottaa siihen että toinen näkee suhteen samalla tavalla, mutta oikeasti tunneihminen sitoutuu vain siksi aikaa kuin tunne on olemassa."
Kyseessä on ehkä pikemmin ailahtelevaisuus kuin emotionaalisuus ? Se, että tunteet kyetään nopeasti muuttamaan toiseen suuntaan, silloin kuin oma etu sitä vaatii ?
Anteeksi nyt vielä, Mikko, mutta kysyisin sinulta että onko sinulla yhtään siskoa :)
En oikein allekirjoita tuota "naiset ovat niin vastuuttoman ja ihanan emeotionaalisia" asennetta. Ja sitä että "me miehet emme oikein kykene heitä hallitsemaan koska he ovat kuin perhosia".
Itse en oikein kahden siskon, äidin ja mummon kanssa lapsuuteni asuneena - isä kyllä oli myös ! - oikein jaksa uskoa noihin perhosjuttuihin.
Ailahtelevaisuus ja kykenemättömyys sitoutua ei - miehillä eikä naisilla - ole emotionaalisuutta vaan jotain muuta, mikä liittyy pikemmin nykyajan kiireisyyteen ja isän puuttuminseen. Monien tieteellisten tutkimusten mukaan yksinhuoltajaperheessä asuneet tytöt oppivat usein äideiltään hyvin konkreettisesti tällaisen kukasta kukkaan menttaliteetin.
Tutkimusten mukaan (Belsky et al) isän poissaolo tyttären lapsuuden kodista aientaa tyttären kuukautisten alkua vuoden verran.
For example, children’s brains and bodies tend to respond to dangerous or unpredictable
environments by growing up fast and living for the here and now. This “get it while you can”
strategy often translates into such risky behaviors in adolescence as violent competition for status and respect, breaking rules and laws, ... early and
unprotected sex, and teen pregnancy. Although such risky behaviors are not healthy or desirable from a public-policy perspective, they are reliable developmental responses to dangerous or unpredictable rearing environments. In the world in which humans evolved, such environments meant a shorter lifespan and uncertain future.
http://theevolutioninstitute.org/files/Adolescent-Risk-Proposal.pdf
On sisko -- valitettavasti varattu! Äiti ja isä ovat pysyneet naimisissa, ja olen seurustellut sekä tunne- että älynaisten kanssa.
Liioittelin toki, en tietysti tarkoittanut että heti lennetään toiseen kukkaan kun tunne on kadonnut, mutta varmasti jos sitä kestää pidempään.
Tunneihminen ei vain kertakaikkiaan fundamentaalisesti voi kokea parisuhdetta sopimukseksi joka tulisi pitää.
No ei intetä :) Pannaan mieleen että olemme tässä asiassa eri mileltä :)
Lähetä kommentti