maanantaina, elokuuta 17, 2009

Maahanmuuton faktoista

Mervi Virtanen, sisäministeriön maahanmuuttojohtaja, toteaa tänään yleisöosastokirjoituksessaan Maahanmuuton faktat tiedettävä, että "väestörakenteellisia vaikutuksia maahanmuutolla ei näillä määrillä ole."

Kyseenalaistan tämän väitteen ainakin osittain. Vaikka väestörakenne ei muuttuisikaan sanotaanko enempää kuin niin että 10% väestöstä olisi maahanmuuttajia vuonna X, seuraus VOI OLLA dramaattinen. Kun USA:n etelävaltioiden plantaasinomistajat muuttivat USA:n väestörakennetta suhteellisen lievästi (10%), seuraukset olivat varsin dramaattiset.

En sinänsä vastusta maahanmuuttoa, kunhan se on selkeästi valikoivaa ja muutenkin hallittua. Suomen etu ei ole olla pakolaisia generoivien kulttuurien muuttoliikkeen kohde.

4 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Sivuaa hiukan aihetta.

Konsumerismi ja monikulttuurinen valta ovat yhteenkietoutuneita:

http://www.toqonline.com/2009/08/evolving-into-consumerism-and-beyond-it/

Jukka kirjoitti...

Kiitos - tuo linkki vaikutti mielenkiintoiselta vaikka ei aiheeseen liity.

Geooffrey Miller on mielenkiintoinen omia latujaan kulkeva sosiobiologi.

Jukka kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jukka kirjoitti...

Korjaan lainaustani - tämä on todella mielenkiintoista:

Miller seems an honest liberal (even if he contradicts himself, as in pp. 297-8), and is critical in the first chapters as well as in the later chapters of the Marxist death-grip on academic freedom of inquiry and expression and of the cult of diversity and multiculturalism. The latter occurs in the context of a discussion on the various possible alternatives to a society based on conspicuous consumption, which occupies the final four chapters of this book. Miller believes that the multiculturalist ideology is an obstacle to overcoming the consumer society because it prevents the expression of individuality and the formation of communities with alternative norms and forms of social display. This is because humans, when left to freely associate, tend to cluster in communities with shared traits, while multiculturalist legislation is designed to prevent freedom of association. Moreover, and citing Robert Putnam’s research (but also making sure to clarify he does not think diversity is bad), Miller argues that “[t]here is increasing evidence that communities with a chaotic diversity of social norms do not function very well” (p. 297). Since the only loophole in anti-discrimination laws is income, the result is that people are then motivated to escape multiculturalism is through economic stratification, by renting or buying at higher price points, thus causing the formation of

low-income ghettos, working-class tract houses, professional exurbs: a form of assortative living by income, which correlates only moderately with intelligence and conscientiousness.

. . .

[W]hen economic stratification is the only basis for choosing where to live, wealth becomes reified as the central form of status in every community — the lowest common denominator of human virtue, the only trait-display game in town. Since you end up living next to people who might well respect wildly different intellectual, political, social, and moral values, the only way to compete for status is through conspicuous consumption. Grow a greener lawn, buy a bigger car, add a media room . . . (p. 300)